Mielestäni on normaalia että joku kissa tulee joskus pihalle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailijacat
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailijacat

Vieras
Suomessa pidetään rikoksena sitäkin, että ovela kissa pääsee joskus karkaamaan.

"Eläinsuojeluaktivistin kissa osasi avata oven – omistajalle sakot kissojen karkailusta

Kissojen omistaja salli eläinten karata toistuvasti naapuritontille lasten leikkipaikalle.

Vielä sen jälkeenkin, kun hän oli rakentanut kissoilleen piha-aitauksen, toinen kissa karkaili, koska se osasi avata talon toisen ulko-oven ja välttämään aitauksen.

Kissakiistaa puitiin Tuusulan käräjäoikeudessa huhtikuussa. Eläinaktivisti tuomittiin pieniin sakkoihin järjestysrikkomuksesta. Tuomio on nyt lainvoimainen.

Syyttäjän mukaan nainen laiminlöi eläinten pitämiseen liittyvän velvollisuuden huolehtia siitä, etteivät hänen omistamansa kissat pääse lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle.

Kissat kävivät viime vuonna toistuvasti perhekeskus Ikioman aidatulla pihalla.

Eläinsuojelupiireissä tunnettu nainen myönsi syyllistyneensä syytteen mukaiseen tekoon, mutta vain noin kahden kuukauden ajan viime keväänä. Kesäkuussa hän rakensi pihalleen aidatun kissatarhan.

Syyttäjän ja naisesta rikosilmoituksen tehneen naapurin mukaan tämä salli kissojensa karkailun leikkikentälle vielä paljon pitempään – aina siihen asti, kunnes naapuri teki asiasta rikosilmoituksen viime lokakuussa.

Eläinsuojeluaktivisti kiisti tämän. Käräjäoikeus uskoi häntä.

Yleinen elämänkokemus aktivistin puolella.
– Käräjäoikeus pitää yleisen elämänkokemuksen nojalla epäuskottavana, että vastaaja olisi rakentanut pihalleen kissatarhan, mutta vielä sen valmistuttuakin päästänyt tarkoituksella kissojaan liikkumaan vapaasti pihansa ulkopuolelle, oikeus perusteli.

Kissatarhan valmistumisen jälkeenkin naisen kissat pääsivät vahingossa karkuun silloin tällöin.

Toinen kissoista oli naisen mukaan niin taitava, että se osasi avata talon kodinhoitohuoneen oven, josta se pääsi ulos joutumatta tarhaan.

Senkin karkailu loppui, kun nainen alkoi pitää ovea takalukossa. Niin taitava kissa ei ollut, että se olisi osannut avata takalukituksen.

Käräjäoikeus joutui ratkaisemaan jutussa myös erikoisen kysymyksen 45 euron todistelukustannusten korvaamisesta.

Eläinaktivisti ei halunnut maksaa niitä, koska hänen mielestään jutussa ei olisi tarvittu todistajaa, koska hän myönsi järjestysrikkomuksen. Oikeus määräsi summan hänen maksettavakseen.

Nainen vaati myös omien oikeudenkäyntikulujensa maksamista valtion varoista. Oikeus määräsi nekin hänen maksettavakseen – hänhän hävisi jutun. Kysymys oli runsaasta 600 eurosta."

http://www.keski-uusimaa.fi/artikke...a-osasi-avata-oven-omistajalle-sakot-kissojen
 
Höh. Meidän pihalla käy päivän aikana monta kissaa. Tiedän kyllä, kenen kissoja ovat jos joku kyselee niin osaan sanoa, koska olen viimeksi nähnyt.
Hyvä vaan kun pyörivät tässä ja pyydystävät hiiriä/myyriä. Seuraakin niistä on kun tulevat mukaan pihan askareisiin. :)
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Sairaaksi on maailma mennyt.

Minä onnistuin yksi päivä silittämään pihallamme vierailevaa kissaa. Oli suloinen kehräävä tyttökisu.

Rotta- ja tuholaisongelma paisuisi valtavaksi, jos kissoja ei olisi pitämässä kantoja kurissa. Näin on jossain kaupungeissa jo käynyt ja siksi kielletään talvisin lintujen ruokkiminen.
 
En ymmärrä eläinsuojeluihmisiä kissa-asiassa: jos he oikeasti haluaisivat tukea kissan ominaista lajikäyttäytymistä niin sallisivat niiden liikkua ja saalistaa vapaasti. Mikään ulkohäkkikään ei korvaa luontoa.

Eri asia on että kannattaako kaikkien kaupunkilaisten ottaa kissoja etteivät jää auton alle, vaan kuuluisiko niiden olla taajamien ulkopuolella.

Mutta ärsyttää usein kun näkee jonkun the kissaystävä-luonnonsuojelija-ituhippi-Animaliankunniajäsen- likan (usein miljoona korvista, tatskaa, niittiä ja tukka mallia sinitiainen) mainostavan kuinka hänellä on 3 kattia survottuna pieneen kaksioon ja niillä on jopa puolitoista metriä korkea kiipeilypuu. Sen kiipeilypuun pitäisi korvata luonto (lähitienoilla ois vain semmoset tuhat oikeaa puuta). No, ehkä kulkusella varustettu pörröhiiri lohduttaa.

Sit se likka valittaa kun niillä kissoilla on joskus vähän häiriökäyttäytymistä, raapivat kauheasti ja sähisevät. Oho.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Vanhalla kototönöllä omia kissoja oli kolme.
Se oli silti ihan arkipäivää, että ruokakupilla saattoi käydä kissoja vaikka tuplat?

Jos lasteni kaverit saivat meillä käydä, toisinaan jopa ruoka- aikaan niin ei se ruoka pöydästä loppunut.

Milloin kissa toi kaverinsa kylään, niin ei se kissanruokapurkki niin hirveesti maksa jos kissat mahtuvat samalle kupille.
 
Mutta ärsyttää (usein miljoona korvista, tatskaa, niittiä ja tukka mallia sinitiainen)

Toi ny ei kuulu asiaan. Kyl jokainen saa pukeutua, tatskata ja lävistää miten huvittaa. Itte en tykkää mutta asia ei kuulu mulle.

Kissanomistajan pitää tietää, että kissa on peto. Joka tappaa kaiken itteään pienemmän ja vaikka kanahaukan jos sille päälle sattuu.

Mulla ei ole koskaan ollu "narukissoja" vaan kaikki ovat kulkeneet vapaana ja niillä on ollut duuni. Pitää tontti puhtaana tuholaisista.

Ikävää pikkulinnun kannalta joka rakentaa pesän kissan reviirillä kissan ulottuville, mut silloin kyseessä on helvetin tyhmä pikkulintu.
 
Toi ny ei kuulu asiaan. Kyl jokainen saa pukeutua, tatskata ja lävistää miten huvittaa. Itte en tykkää mutta asia ei kuulu mulle.

Kissanomistajan pitää tietää, että kissa on peto. Joka tappaa kaiken itteään pienemmän ja vaikka kanahaukan jos sille päälle sattuu.

Mulla ei ole koskaan ollu "narukissoja" vaan kaikki ovat kulkeneet vapaana ja niillä on ollut duuni. Pitää tontti puhtaana tuholaisista.

Ikävää pikkulinnun kannalta joka rakentaa pesän kissan reviirillä kissan ulottuville, mut silloin kyseessä on helvetin tyhmä pikkulintu.
No joo, tuo ulkonäkökuvaus oli asiaton mut ku ainaki puolet aktivisteista näyttää siltä. :whistle:
Ja ai nii, se pissanhaju niissä kämpissä...
 
Eri asia on että kannattaako kaikkien kaupunkilaisten ottaa kissoja etteivät jää auton alle, vaan kuuluisiko niiden olla taajamien ulkopuolella.

Taajamissakin tarvitaan kissoja ja älykkäät yksilöt kyllä säilyvät hengissä. Kaverillani on 16 vuotias kissa, joka on asustellut suurimman osan elämästään Espoon Tapiolassa vapaasti ulkoilevana kissana. Oma 14 vuotias kissani seikkailee Vantaalla. Meidän lähiössä näkyy ainakin toistakymmentä kissaa ulkoilevan vapaana.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Naapurin vapaana kulkeva kissa kiipesi meidän parvekkeelle ja hyökkäsi meidän kahden kissan kimppuun. Tämä sai aikaan sen, et toinen meidän kissoista alkoi hyökkäämään toisen kimppuun. Meni niin pahaksi, että jouduimme luopumaan toisesta kissastamme. Ei paljon hyväksyntää löydy multa näille ihmisille, jotka päästää kissansa vapaaksi. Nää kissaveljekset oli mulla kohta 14 vuotta. Itkettää vaan.
 
No en mie ketään ole oikeuteen jaksanut haastaa, mutta silti ärsyttää kun on joutunut kissanpaskoja siivoamaan omalta pihalta lasten hiekkalaatikosta. Mutta edelleen enemmän nyppii ne jatkuvasti vapaana kulkevat koirat joita saa pelätä ja varoa, kissat harvemmin hyppii taaperon päälle tai tulee nuolemaan käsiä.
 
Naapurin vapaana kulkeva kissa kiipesi meidän parvekkeelle ja hyökkäsi meidän kahden kissan kimppuun. Tämä sai aikaan sen, et toinen meidän kissoista alkoi hyökkäämään toisen kimppuun. Meni niin pahaksi, että jouduimme luopumaan toisesta kissastamme. Ei paljon hyväksyntää löydy multa näille ihmisille, jotka päästää kissansa vapaaksi. Nää kissaveljekset oli mulla kohta 14 vuotta. Itkettää vaan.
Mua itkettää kissat jotka joutuu elämään koko elämänsä kerrostalokopperossa ja ulkoilu on yhtä kuin parvekkeella käynti.

Sori vaan, mutta tätä mieltä olen teljetyistä kissoista.
 

Yhteistyössä