Ikää minullakin 35 ja samat asiat kiertävät rinkiä päässä.Itse luulen tämän mielen täyskäännöksen johtuvan sekä biologisesta kellosta, että nykyisestä kumppanista. Kyllä se vaikuttaa ainakin minulla asiaan paljon, että nyt vihdoinkin olen löytänyt miehen, jonka kanssa todella uskon pysyväni yhdessä. Ja kun biologinen kello raksuttaa korvan takana on viimein pakko miettiä ihan tosissaan, pysyäkö omasta tahdostaan lapsettomana vai ei.
Exän kanssa vietettiin sellaista "sittenkun" elämää, kaikki isommat suunnitelmat ja päätökset siirrettiin johonkin tulevaisuuteen. Ja erohan siitä tuli, kunnei kumpikaan uskaltanut tehdä ratkaisevia päätöksiä yhteisen loppuelämän suhteen.
Nykyisen kumppanini kanssa taas ollaan parin vuoden yhdessäolon jälkeen menossa kesällä naimisiin ja muutenkin suunnitellaan elämää ihan tosissaan pidemmälle eteenpäin, eikä vaan ensi viikkoa ja kuukautta...
Elämässä taitaa olla asioita, joita on mahdotonta päättää etukäteen. Lasten haluaminen tuntuu olevan yksi niistä. (Lasten saamisesta puhumattakaan..) Kun ne elämän pikku palaset loksahtaa paikolleen, mieli saattaa muuttua hyvinkin äkkiä. Kyllähän se pelottaa tässä iässä enään alkaa niinkin isoon elämänmuutokseen, mitä lapsi tullesaan toisi. Toisaalta pelottaa se, kaduttaako jompaa kumpaa myöhemmin, jos päätetään jättäytyä lapsettomiksi.
Onhan tässä pureskeltavaa vielä pidemmäksikin aikaa. Ja kello senkun tikitää.