Lue oma viestisi , niin näet vastauksen. Selvennän hiukan.
""Kun nainen taas naputtaa joka asiasta, murehtii tulevaa, puhuu katkerana n.90% yksin...""
Jos nainen naputtaa miehelle: vika ei ole miehessä, vaan siinä mitä mies tekee.
Ja ne on pieniä asioita. Ei tarvitse vaihtaa työpaikkaa tai muuttaa naamanväriä. Osoitat vain että kuuntelet, ja viesti menee perille. Ei siinä huuto auta.
Toinen juttu: Jos nainen a)murehtii tulevaa b)puhuu katkerana yksin, niin kuka on alunperinkään sanonut, että se on miehen vika? Vastaus: mies itse.
Huomaat sen tästä:
"" tiedän että kaikki tuo katkeruus on jotenkin minun syytä ja painaa suhdettamme. Kertoisitko kerralla koko totuuden mihin olen syyllistynyt.""
Onko kumma , jos vastausta tuohon ei tule. Tuo nimittäin on kysymyksen ja väittämän välimuoto: paljon enemmän silti VÄITTÄMÄ, kuin kysymys.
Väität, ihan itse, että kaikki vaimon ongelmat ovat miehen vika. Sitten vaadit saada kuulla mihin olet syyllistynyt.
Entäpä jos lakkaisit väittämästä, ja kysyisit sensijaan vilpittömästi. Ja kun kysyt jotain, niin kuuntele sitten kanssa vastaus. Ei se huutamalla siitä muutu, eikä hetkessä, sensijaan voit osoittaa että sulle voi yleensäkin puhua, etkä hermostu kuin pikkupenikka.
Älä hukkaa happea miettimällä, onko vaimon suru sinun vikasi. Sanoohan nyt järkikin, että kukaan ei ole toisen tunteista vastuussa.
Koet varmaan, että jos vaimo on onnellinen, se on ainoastaan sinun ansiotasi. Ei siis ihme, jos koet että vaimon myrtyneisyyskin on sitten sinun VIKASI.
Järki käteen, ja ala erottamaan vähän, mikä ero on omien ennakkoluulojen ja todellisuuden välillä.