No kylläpäs on taas mennyt huvittavaksi koko keskustelu. Alkuperäinen ajatukseni oli lähinnä piristää päivää, eikä lähteä haastamaan kisaa siitä, kuka kestää mitäkin. Hävetkää nyt edes jos tajuatte te, joiden mielestä standardiasteikko kivulle on jossakin julkaistu, ja sen perusteella voidaan asettaa synnyttäjät paremmuusjärestykseen.
Jokainen hoitotyötä tehnyt ja ihan normaaliälyllä varustettu ihminenkin ymmärtää, että kivun kokemus on nimenomaan kokemus, jota voidaan luotettavasti mitata henkilön itsensä ilmoittamana. Tähän on apuvälineinä mm. sellainen viivoittimen malliin tehty asteikko, jonka avulla puhekyvyn vieneen kivun määrää voi itse ilmoittaa asteikolla 1-10. Tiedän synnyttäjiä, jotka ovat kipushokissa jo parissa sentissä, ja se ei ole leikin asia. Synnytys ei etene, koska kipu estää rentoutumisen. On myös erilaisia pelkoja ja sosiaalisia stressiperusteita, jotka voimistavat kivun kokemusta. Lisäksi on rakenteellisia eroja sekä luustossa että synnytyskanavan kudoksissa, joista hyvänä esimerkkinä voidaan pitää mm. eroja vatsanpeitteiden kudostyypeissä: Toiset saavat raskausarpia, vaikka kuinka levittäisivät viidesti päivässä erilaisia hoitotuotteita plussatestistä lähtien vatsaansa, ja toisille ei arpia synny, vaikka eivät ikinä hoitaisi ihoaan. Ovatko nämä kudosrepeämiin taipuvaiset naiset huonompia, eivät huoledi itsestään eivätkä ole viitsineet olla arpeutumatta?
Omasta puolestani voin sanoa, että olen synnyttänyt esikoiseni vahvasti lääkittynä ja toisen lapsen ilman kipulääkkeitä (aquarakkuloita lukuunottamatta -jotka itse asiassa vain lisäsivät kipua. Minulla siis eivät toimineet toivotulla tavalla) ja jos nyt pitäisi kolmas lapsi synnyttää, olisin kiitollinen kaikesta lääkkeellisestä avusta, joka helpottaisi oloa. Äidin lääkitseminen on usein myös lapsen etu: valtava kipu hidastaa tai joskus jopa pysäyttää synnytyksen etenemisen. En kuitenkaan kuollut toiseenkaan synnytykseen, mutta rukoilin lääkettä. Molemmissa on puolensa, tosin en liputtaisi kummankaan puolestai erityisesti. Jos joku kertoo tarvitsevansa lääkkeitä heti avautumisvaiheen alussa, toivon, että hän niitä saa. Sellainen yksislmäinen itseruoskinta (= kuuluu synnyttää luomuna, näin olen päättänyt, kärsin lapseni takia jne.) on täysin aivotonta. Jokainen tietää, että kipu kuuluu synnytykseen, mutta onneksi jokainen järkevä ihminen myös tietää, että sairaalat ovat avunsaantia varten.
Mut kun ei voi tietää, niin pakkasin kassin valmiiksi ja mies on sopinut muksulle kyytiä hoitoon (20km väärään suuntaan) vaikka sitten ilman meitä.
