Miksei miehillä ole "omaanokkaa" ollenkaan ja tuntuu että korvatkin vain koristeena???
Toisaalta ymmärrän sen kun itse olen kotiäiti. Ja olen tottunut siihen että kaikki aistit pitää olla herkistyneenä koko ajan lasten takia. Kun olen yksin kotona ja menen esimerkiksi vessaa niin koko ajan pitää olla valppaana mitä lapsi tekee. Ja vaikka mies olisikin kotona niin en silloinkaan voi rahassa käydä vessassa. Lapsi touhuaa mitää lystää ja mies ei huomaa mitään vaikka on lapsen kanssa samassa huoneessa. Minä taas kuulen sinne vessaan asti mitä lapsi tekee ja joudun sieltä huuteleen miehelle että kattoo lapsen perään! Joskus niin ärsyttää!!! Ja taas kun mies menee vessaan niin ottaa vaan lehden mukaan ja puolituntia aikaa ja istuu ihan rauhassa vailla huolen häivää siellä. Ja vaikka minulla olisi täysi härdelli päällä ulkopuolella niin ei varmasti pidä mitään kiirettä ulos sieltä!!!
Sitten on paljon semmoisia tilanteita että minulla on kädet täynnä töitä, vauva huutaa käsivarrella ja 2v häärää muuten vaan tiellä koko ajan. Ja mies ei varmasti huomaa mitään. Lukee vain ihan rauhassa lehteä, istuu netissä, makoilee sohvalla tms!!! Tuntuu että miehelle pitää koko ajan sanoa ihan yksikertaisistakin asioista. Ja joskus tuntuu että vaikka sanon sen kymmenen kertaa niin silti ehdin sen lopulta tehä itse ennen kun mies tajuaa että hänelle puhutaan. Ja mitään ei voi tehdä omasta tahdosta, vaan kaikista pitää erikseen huomauttaa.
Tai no.. kyllähän se joskus laittaa tiskikoneen päälle tai pyykit kuivumaan jos huomaa pesun päättyneen... ja on se joskus ihan oma-aloitteisesti tehny ruuankin. Mutta kun on vaan pääasiassa viikonloppusin kotona ja nuita hommia ei tee läheskään joka vkl niin tuntuu usein ettei se mitään.
Usein olen sanonut miehelle että minusta olisi kivaa joskus edes nousta viimeisenä ylös aamulla. Ei välttämättä nukkua pitkään mutta että mies nousisi tekemään aamuhommat lapsille ja minä saisin kerrankin keskittyä vain itseeni. Mutta tuntuu olevan liikaa pyydetty. Jos aamulla tökkään miehen ylös että saan itse vielä makoilla rauhassa niin johan on pahalla päällä heti ja tiuskii vaan.
Jos mies on tullut myöhään töistä ja aamulla ei ole tarvinut vielä mennä ku me heräämme niin annan mielihyvin miehen jäädä vielä nukkumaan. Ja jos hänelle on kertynyt viikolla univelkaa niin annan usein senkin nukkua pois ja en silloin vaadi itselle omaa aikaa aamulla.
Ja kotiäitinä olen tottunut siihen etten voi keskittyä vain yhteen asiaan kerralla vaan joskus joutuu tekeen kymmentä eri asiaa yhtä aikaa. Ja mies kun tekee yhtä asiaa niin ei voi ajatustakaan suoda muuhun.
Kellään samoja kokemuksia vai onko teidän työssäkäyvät miehet reippaita?
Tässä sekavia ajatuksia vähän!
Toisaalta ymmärrän sen kun itse olen kotiäiti. Ja olen tottunut siihen että kaikki aistit pitää olla herkistyneenä koko ajan lasten takia. Kun olen yksin kotona ja menen esimerkiksi vessaa niin koko ajan pitää olla valppaana mitä lapsi tekee. Ja vaikka mies olisikin kotona niin en silloinkaan voi rahassa käydä vessassa. Lapsi touhuaa mitää lystää ja mies ei huomaa mitään vaikka on lapsen kanssa samassa huoneessa. Minä taas kuulen sinne vessaan asti mitä lapsi tekee ja joudun sieltä huuteleen miehelle että kattoo lapsen perään! Joskus niin ärsyttää!!! Ja taas kun mies menee vessaan niin ottaa vaan lehden mukaan ja puolituntia aikaa ja istuu ihan rauhassa vailla huolen häivää siellä. Ja vaikka minulla olisi täysi härdelli päällä ulkopuolella niin ei varmasti pidä mitään kiirettä ulos sieltä!!!
Sitten on paljon semmoisia tilanteita että minulla on kädet täynnä töitä, vauva huutaa käsivarrella ja 2v häärää muuten vaan tiellä koko ajan. Ja mies ei varmasti huomaa mitään. Lukee vain ihan rauhassa lehteä, istuu netissä, makoilee sohvalla tms!!! Tuntuu että miehelle pitää koko ajan sanoa ihan yksikertaisistakin asioista. Ja joskus tuntuu että vaikka sanon sen kymmenen kertaa niin silti ehdin sen lopulta tehä itse ennen kun mies tajuaa että hänelle puhutaan. Ja mitään ei voi tehdä omasta tahdosta, vaan kaikista pitää erikseen huomauttaa.
Tai no.. kyllähän se joskus laittaa tiskikoneen päälle tai pyykit kuivumaan jos huomaa pesun päättyneen... ja on se joskus ihan oma-aloitteisesti tehny ruuankin. Mutta kun on vaan pääasiassa viikonloppusin kotona ja nuita hommia ei tee läheskään joka vkl niin tuntuu usein ettei se mitään.
Usein olen sanonut miehelle että minusta olisi kivaa joskus edes nousta viimeisenä ylös aamulla. Ei välttämättä nukkua pitkään mutta että mies nousisi tekemään aamuhommat lapsille ja minä saisin kerrankin keskittyä vain itseeni. Mutta tuntuu olevan liikaa pyydetty. Jos aamulla tökkään miehen ylös että saan itse vielä makoilla rauhassa niin johan on pahalla päällä heti ja tiuskii vaan.
Jos mies on tullut myöhään töistä ja aamulla ei ole tarvinut vielä mennä ku me heräämme niin annan mielihyvin miehen jäädä vielä nukkumaan. Ja jos hänelle on kertynyt viikolla univelkaa niin annan usein senkin nukkua pois ja en silloin vaadi itselle omaa aikaa aamulla.
Ja kotiäitinä olen tottunut siihen etten voi keskittyä vain yhteen asiaan kerralla vaan joskus joutuu tekeen kymmentä eri asiaa yhtä aikaa. Ja mies kun tekee yhtä asiaa niin ei voi ajatustakaan suoda muuhun.
Kellään samoja kokemuksia vai onko teidän työssäkäyvät miehet reippaita?
Tässä sekavia ajatuksia vähän!
vaihdatko Matille vaipan kun minä juuri syötän Maijaa, vahdi tuota kun menen vessaan, riisu vauvalta vaatteet kun minä pesen koiralta tassut jne....