Mieheni mukaan ainoastaan rähisen ja äksyilen lapsille, hänen lapsilleen..

[olenko outo?]

Me puhutaan niin erilailla lapsille. Omasta mielestäni en rähise lapsille, joskus toki kun ärsyttää.. Omat lapseni taasen nauravat minun jutuilleni ja pienille naljailuille, olen aina hassutellut lasten kanssa ja leikilläni pilkannut. Omat lapseni tietävät että mun hassutuksia ei pidä ottaa tosissaan. En voi hassutella ja olla "oma itseni" miehen lasten kanssa, koska he eivät ymmärrä minun juttujani, hassutteluista riehaantuvat ihan kauheasti ja pienistä naljailuista loukkaantuvat. Juu, lapset ovat erilaisia, ymmärrän! Mutta mä en voi olla oma itseni lasten kanssa. Ja se ahdistaa minua aivan kauheasti!! Kuulemma sitten rähisen, vaikka yritän olla kuin aikuinen lapsille.. Mä en varmaan vaan osaa toimia lasten kanssa niinkuin muut aikuiset. Minä olen ollut koko ikäni lasten kanssa tekemisissä ja puhunut aina samallalailla lapsille, ja ollaan tultu aina juttuun ja ymmärretään toisiamme. Olen ollut aina auktoriteetti lapsille, vaikka hassuttelenkin paljon. Nyt olen ihan hukassa Olen ollut nyt kolme päivää mahdollisimman vähän miehen lasten kanssa etten rähisisi niille. Olen vastannut vain jos kysytään ja ainoastaan yhdellä sanalla. Olen pysytellyt paljon eri paikoissa, etten vahingossakaan vaan rähisisi.. Mulla on todella outo olo. Siis en voi olla sellainen kuin oikeasti olen! Tämä hiertää minun ja mieheni välejä aivan kauheasti! Mulla on todella paha olla...

 

[dlk]

nostaisin...

 

[Morrigan]

Pilkata ei saa edes leikillaan, mutta hassuttelu on ok. Kuitenkin joutuu olemaan tuntosarvet horossa ja tutkailemaan, mika on toisen osapuolen fiilis.

Minka ikaisista lapsista on kyse? Kouluikaisille voi ihan kertoa, etta on tottunut tallaiseen ja tallaiseen juttuun huumorina ja etta ihmisilla on erilaisia kasityksia aiheesta. Ja tietenkin kannustaa lapsia kysymaan tai huomauttamaan, jos joku juttu ei uppoa. Se ei kuitenkaan poista aikuisen vastuuta kaytoksestaan.

 

["Aapee"]

Minun lapsistani on kasvanut hyvä omatuntoisia lapsia vaikka hassuttelen ja leikilläni pilkkailen heitä. Ovat oppineet että äiti hassuttelee ja pilkkaavat myös takaisin, leikillään. Se on meillä oma hassu tapa, joka saattaa kalskahtaa toisten ihmisten korvaan. En tietenkään joka hetkessä ole pilkkaamassa, silloin tällöin. Ja mä hupsuttelen ja hassuttelen todella paljon, se on kivaa, varsinkin lasten kanssa Miehen lapset ovat 5 ja 7 vuotiaita. Olen yrittänyt selittää miehelleni etten oikein osaa olla muuten lasten kanssa kuin oma itseni. Jos en saa olla oma itseni, niin sulkeudun ja tulen surulliseksi. Olen nyt "mököttänyt" useamman päivän. En halua riitaa enkä skismaa kenenkään meidän välille. En tiedä miten jatkaa tästä.. Mieheni on selvästi minulle vihainen kun välttelen hänen lapsiaan, mutta hän on itse minulle sanonut että jos en osaa olla äksyilemättä niin ole mieluummin hiljaa. Miksi en voi olla oma itseni? Miksi lapsia pitää pitää lasipallossa, jos eivät saa kuulla tai näkeä mitään erilaista? Minä myöskin vaadin lapsilta hyvää käytöstä, kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Olen tehnyt paljon paljon työtä että voitaisiin käydä jossain koko perheen voimin. Miehen lapset ovat todella eläviä, siis eivät osaa käyttäytyä kaikissa paikoissa niinkuin vaaditaan. En jaksa kokoajan olla kieltämässä ettei saa juosta, älä koske, älä lyö veljeäsi, katso eteesi, odota jne... Juu, me ollaan mieheni kanssa kasvatettu lapsia niin eritavalla. Minä olen käynyt paljon lasteni kanssa joka paikassa, ollaan käyty ravintoloissa syömässä, ulkomailla ja kylässä. Mieheni lapset ovat taas enimäkseen olleet kotona ja päiväkodissa.. Onko tämä ihan toivotonta?

 

["hmmm"]

hmmm.
Mun äitillä on tapa vähän pilkata ja huomaan että mun lapset säikähtävät sitä.
johtuu varmaa siitä että on aika vieras lapsille koska harvoin näkevät. tottuisivat varmasti nopeasti jos näkisivät enemmän.
tosin äitini ei pilkkaa itseään, vain muita... näin kun tarkemmin asiaa mietin.

itse nauran makeimmin itselleni, lapsiani harvemmin pilkkaan leikilläni.

 

["jep"]

Tähän olisi helpompi vastata, jos saisi vähän konkreettisia esimerkkejä. Mitä esim. tuo "leikillään pilkkaaminen" on? Jotain höpönassuksi ja hupsuksi silleen positiiviseen sävyyn nimittelyä, vai esim. ulkonäköön puuttumista ja nolaamista? Yleisesti ottaen vaan lapsia ei voi kohdella samalla tavalla, vaan jokaista oman luonteensa mukaan. Yksi esim. kestää tuollaista hassuttelua ja riehaantumista menemättä ylikierroksille, toinen taas ei osaa rauhoittaa itseään. Ja joku antaa jonkun kommentin mennä täysin ohi, toinen taas miettii kaksi päivää, olenko tuon mielestä oikeasti possu, kun vahingossa kaadoin jogurttia.

Myös se, että miehesi lapset eivät ole kasvaneet kanssasi alusta lähtien, ja ovat ehkä tottuneet erilaiseen kommunikointitapaan. Esim. se, mikä on toiselle normaali puhutteluääni, on toiselle "huutamista", ja jos rauhallisempaan puheeseen tottunut lapsi äkkiseltään kohtaa tuollaista tavallista kovaäänistä komentamista, hän voi kokea, että hänelle huudetaan.

Ottaisin tässä aikaa rauhassa ennen kuin julistautuisin marttyyriksi (okei, tuo oli kärjistys, myönnetään), "kun en saa olla oma itseni". Jos ette vielä hirmuisen kauan ole yhdessä olleet, on ihan ymmärrettävää, että lasten kanssa vähän haette sitä, miten juuri te olette yhdessä. Sinun ei tarvitse kopioida lasten omia vanhempia, vaan sopeuttaa sitä omaa tyyliäsi ollen silti oma itsesi. Ei ehkä kuulosta helpolta, mutta lapset kyllä kestävät pientä harjoitusta, kun olet kuitenkin hyvällä tarkoituksella liikkeellä, etkä pilkkaa ilkeydellä tms.