V
"väsynyt äiti"
Vieras
Hei! Haluaisin tietää mistä mieheni käytös johtuu. Eli aloitan kertomaan suhteemme alusta. Suhteemme alussa mieheni oli aivan ihana minua kohtaan mutta emme olleet seurustelleet kauankaan kun tulin raskaaksi (kumpikin halusimme lapsia). Hänen käytöksensä muuttui oikeastaan heti kun tiesimme että olen raskaana. En vain tajunnut muutosta hänessä kuin vasta ensimmäisen lapsemme ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Hän ei enää huomioinut minua samalla tavalla kuin ennen, kehut loppui kuin seinään ja seksikään ei häntä niin paljo kiinnostanut. Tuntui kuin hän olisi vain halunnut perheen, ei väliä kuka lasten äiti on.. En saanut myöskään paljon apua lapsemme hoitamisessa tai kotitöissä vaikka olimme .olemmat kotona. Kerran olin väsynyt hoitamaan kellon ympäri lastamme ja tein kuten hän, istuin tv:n ääreen. Lapsi jäi sänkyyn nukkumaan ja meidän olohuone on melko kaukana ei välttämättä kuule jokaista ääntä. Niin hänen mielestä minun olisi pitänyt mennä makuuhuoneeseen lapsemme kanssa ettei vaan tipahda sängyltä. Uhkasi myös tappaa minut jos lapselle käy jotain.. No sitten ajat muuttuivat hieman parempaan suuntaan ja tulin jälleen raskaaksi. Ajattelin että nyt mieheni ymmärtää auttaa minua kun on kaksi pientä lasta ja asiasta olimme monet riidat käyneet. Ensin sain apua mutta muutaman kuukauden päästä tilanne meni taas pahemmaksi ja hän haukkui minut lyttyyn. En kohta jaksa enää vaan hoitaa suhdettamme ja perhettämme yksin. Miksi miehellä ei olisi yhtä paljon vastuuta perheestään kuin naisella? mitä enää voin tehdä? Neuvoja?