miehen suhtautuminen lapsiin- aihetta huoleen vai normaalia?

["kmm"]

Miten se oma lapsi olisi erilainen kuin hoitolapsi? Geeniperimäkö siitä lapsesta kivan tekee? Mua kyllä huolestuttaisi. Ehkä mies kasvaa kunhan ikää tulee lisää? Kuka tietää.

No on se eri. Mun miehellä on vaikeuksia sietää toisten muksuja - varsinki jos ne pitää meteliä tms. Mutta silti meillä itsellä on 3 lasta ja hän on heille hyvä isä ja rakastaa heitä koko sydämestään. Veri on vettä sakeampaa.

 

[meah]

Miten se oma lapsi olisi erilainen kuin hoitolapsi? Geeniperimäkö siitä lapsesta kivan tekee? Mua kyllä huolestuttaisi. Ehkä mies kasvaa kunhan ikää tulee lisää? Kuka tietää.

Onhan oma lapsi ihan eri asia. Mulle ainakin.
Eikä se liity geeneihinkään, mulle varmasti esimerkiksi adoptoitu lapsi olisi yhtälailla oma ja rakas.
Ehkä siksi, että omat lapset on tosissaan haluttu oman perheen jäseniksi.

Mä en ole lapsirakas. En oikeastaan varsinaisesti pidä lapsista, enkä kenestäkään ainakaan vain siksi, että se on lapsi.
Tutut, omaan elämääni enemmän tai vähemmän "ajelehtineet" lapset on enimmäkseen ihan ok, vähintään siedettäviä.
Mieheni on vielä vähemmän lapsirakas, ja tiedän muutamia lapsia joiden kanssa se ei vapaaehtoisesti vietä pidempiä aikoja samassa tilassa.

Kyllä me omiamme silti rakastetaan, molemmat. Ja ollaan kaikki 4 ihan suunnitellusti saatu.

 

[Emilyn]

Minä olen nainen, enkä ole ikinä ollut lapsirakas. Omia olen aina halunnut, tosin sillä ei olisi minulle merkitystä olisiko oma tai "oma" adoptoitu vai biologinen perheenjäsen. Joittenkin lapset ovat söpöjä, kavereitten lapsistakin tykkään enemmän kuin tuntemattomista eli jotain tunnesidettä siihen tarvitsen eli sen osa-alueen kommentista mieheltäsi en olisi huolissani. Omat voivat olla tosi rakkaita, vaikka muitten lapset eivät tunteita herättäisikään.

 

["aloittaja"]

Kiitos jälleen ihanista vastauksista. Puhuttiin myös miehen kanssa lisää ja vakuutti aidosti haluavansa lapsia muutaman vuoden päästä ja sanoisi suoraan, jos asia ei näin olisi.

Minäkin epäilen asian olleen näin, että mies säikähti yhtäkkistä näkemäänsä työntämässä vaunuja. Kuvitteli sinne vieraan lapsen sijaan meidän jälkikasvua.
Nyt on molemmat sitä mieltä vakaasti, että muutaman vuoden päästä on aika palata asiaan uudelleen, elämäntilanne on sillon täysin toinen, mies ollut pari vuotta töissä (haluaa taata edes vähän paremman toimeentulon perheelleen) ja minullakin toivottavasti siinä kohtaa muukin koulutus kuin lukio (ja muutaman vuoden työkokemus).

 

["vieras"]

Täytyy kysyä vielä uudelleen, että kai oikeasti haluaa lapsia eikä vain siirrä ja siirrä.
Olemme siis parikymppisiä. Minulle on aina ollut selvää, että haluan perheen ja mieluummin nuorena. Olisi mukavaa, jos 25vuotiaana olis jo eka lapsi sylissä ja ennen mieheni oli myös tätä mieltä, että joo, kahen vuoden päästä on ihan hyvä aika. Nyt sanoi siis tosiaan, et voi harkita sillo, mut ei ainakaan aiemmin.

Ok! Teillä ei tosiaan ole vielä mikään kiire... hyvin ehditte hankkia vielä vaikka kuinka suuren pesueen. Älä vaan tee sitä virhettä, että alat painostaa ja suostutella miestäs "haluamaan" lapsia mahd. pian.