Miehen pitkät työpäivät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kotityöt?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Niin varmaan pyyhkisi ja toisaalta jos han pyytaisi, niin kaipa minakin pyyhkisin hanen. En mina ketaan mollaa, kerron vain oman tilanteeni. Minusta jokainen saa elaa elamaansa niin kuin huvittaa. Kommenttisi siita miten hyvin tai huonosti tunnen hanen kultturiinsa ei perustu ainakaan sinun tietamykseesi. Olen asunut kyseissa maassa kuusi vuotta, joten en ehka tunne kulttuuria taydellisesti, mutta jotain olen kuitenkin ehtinyt oppimaan.

Tuntuu vain silta, etta kun maassa asiat on hyvin, ruokaa poydassa ja mies kay toissa ei ryyppaa tai hassaa perheen rahoja ja tekee kotona hieman muutakin kuin nukkuu, niin aina silti pitaa loytaa aihe ruikuttamiseen. Tama on varmaan jokin tekovika ihmisessa. Tuntuu silta, etta ongelmia pitaa olla vakio maara ja jos niita ole luonnostaan, niin niita pitaa luoda.

Tahan tokkasi minunkin ensimmainen avioliittoni. Jatkuvaa ruikuttamista pitkista tyopaivista ja siita miten vahan teen kotona, mutta toisaalta talo meren rannalla, minkkiturkki ja uusi auto kylla kelpasi. Lappiin piti paasta pari kertaa vuodessa ja etelan lampoon ainakin kertaalleen talvessa. Kun tuli liiton loppu, niin ex-vaimo ihmetteli, etta miten mina nyt voin jatkaa harrastuksia ja “normaalia elamaa”, kun ei mulle jaa kateen omasta palkasta kuin nain vahan. Totesin, etta kai sinun pitaa nyt sitten tehda pidempia paivia toissa.

Itse teen kylla vapaaehtoisesti kaikenlaista muuta kotona ja tekisin kylla kotitoitakin, mutta vaimoni ei yksinkertaisesti anna minun niita tehda. Olen esimerkiksi rakentanut talon, jossa asumme 90% itse, enka mina silloin vongannut vaimoani harkkoja kantamaan, han tuli vapaaehtoisesti.

Parinkymmenen vuoden ulkomaan kokemuksella kuudessa eri maassa voin sanoa, etta suomalainen mies keskivertoa paljon vastuuntuntoisempi, erittain kiltti ja huolehtii perheestaan. Aika monessa muussa kulttuurissa miehet ovat kayttaytyvat paljon suomalaisia huonommin, eivatka todellakaan tee mitaan kotona.

Mistakohan se mahtaa johtua, etta aika iso osa ulkomailla tyoskentelevista miehista avioituu ulkomaalaisen naisen kanssa? Kumma juttu.

 
No jaa. Vai tökkäsi siihen. No olisiko ehkä kannattanut tehdä sitten enemmän kotitöitä ensimmäisessä liitossakin. Jos niitä niin mielelläsi teet, ja nytkin tekisit, jos saisit.

Ja tyhmän ihmisen vaimoksesi olet ilmeisesti ottanut.

Vai kysyitkö miten olisi, jos tekisit lyhyempiä työpäiviä ja jättäisitte muutaman matkan vuodessa väliin. Jotenkin epäilen. Taisit olla itse niin uppoutunut työhösi, että jäit kotirintamalla ""Olli Olemattomaksi"".

Vai teetkö nytkin pitkää työpäivää? Ja sekö sopii tuontitavaralle? Eikö hän halua viettää kanssasi aikaa. Kelpaako hänelle matkat ja muut. Mutta muuten saat olla ihan rauhassa töissä, niin ei tarvitse vietää aikaa yhdessä, eikä passata. Vaiko mitenköhän....
 
tosissasi, että miehelle riittää jos ruokaa on pöydässä (miehen itse tekemänä), nainen käy töissä, ei ryyppää eikä hassaa perheen rahoja ja tekee kenties vähän muutakin kotona kuin nukkuu. EIhän ne miehet koskaan valita mistään, ainakaan vaimoistaan.
 
Sorry-et ole yrittänyt tarpeeksi. Ukon kuin ukon saa ruotuun yksinkertaisilla konsteilla.Selvitä, mikä hänelle on tärkeää ja kiristä ja käy kauppaa sillä.Manipuloi.
Yleensä se niillä on seksi.Ressukoilla.Ei tipu seksiä, jos ei tipu kotitöitä jne. Yksinkertaista, kun sen osaa.Ole tarpeeksi pahansisuinen, joka naisella on valta, kun hän sen vain oivaltaa. Raivostu kunnolla, että ukko uskoo.Näin se vain on.

Jätä miehen pyykit pesemättä, älä tee hänelle ruokaa, älä siivoa hänen jälkiään, vaikka kuinka ahdistaisi se sotku, mikä siitä syntyy. Yritä ainakin viikko tai niin kauan, kuin vaaditaan, että herra huomaa oma-aloitteisesti jotakin muutosta tapahtuneen.Ala viritellä uutta suhdetta tai ainakin uhkaile/kehuskele sellaisella.Kehu kavereiden miehiä, kuinka hyviä isiä he ovat ja kuinka luonnollista on, että imuroivat ym.Tilaa alaston miessiivooja.Älä puhu hänelle mitään tai sano, että alat puhua, kun hän hoitaa oman osuutensa yhteisestä taloudesta.Sitä ennen ole kuin häntä ei olisikaan.Piinaavaa, mutta minkäs teet.

Mutta totta puhuen, tasa-arvoisuus on tuollaisesta suhteesta kaukana, mutta jos mies on tuota tasoa, niin parantamiskeinojenkin on oltava yhtä alhaisia.Paatuneeseen tapaukseen ei auta kuin vaihto.

Mitä tahansa kohtelua ei kannata sietää.:)
 
Meillä taas on niin, että keittiö on minun reviirini. Ärsyttää, jos ukko tulee sinne sotkemaan. Pesen myös pyykit ja siivoan mieluiten itse. Muuten meillä olisi varmaan kirjavaa valkopyykkiä, pölyä pikku kylän tarpeisiin, raidalliset ikkunat, tahraiset lattiat, pahaa ruokaa... :=)

Mies voi sitten vaikka pestä autoja, tehdä remonttihommia, maalata seiniä jne. Muuten meillä olisi likaiset autot, rumat seinät, kesärenkaat ympäri vuoden... :=)

Eli siis minä teen ne ""pienet"" naisten hommat joka päivä (toisaalta teen usein parin päivän ruoat kerralla jne), mies taas tekee isompaa remppaa kerran parissa viikossa. Ajallisesti menee varmaan ihan sama aika.

Ja nykyisillä vehkeillä, tiskikoneilla ja imureilla sekä valmiiksi pilkotuilla kanansuikaleilla naisten kotityöt ovat niin helppoja että oksat pois. Kesärenkaiden vaihto on edelleen inhottavaa, minulle riittää kun vaikka paistan pihvit sinä päivänä ja käyn kaupassa, mutta mies käkkii puolet päivästä ulkona autoista huolehtien. :=)
 
Oli kiva lukea nimimerkin ""yksi nainen"" kommentti, sillä meillä on asiat lähes samalla tavalla :-) Minullekaan ei ole mikään ongelma pestä pyykit ja tiskit (eli panna ne koneeseen ja ottaa pois) tai tarttua imuriin tarvittaessa. Kun pitää yllä yleissiisteyttä koko ajan, ei siivous ole mikään megaluokan projekti.

Meillä kyllä myös mies tekee ruokaa, sillä hän on loistava kokki ja hän käy myös kaupassa, vie roskat jne, vaikkei näihin ""naisten töihin"" joka päivä osallistukaan.

Mutta tämä siis sopii meille molemmille, mutta jos vastaava järjestely ei toimi, silloin kannattaa tosiaan keskustella asiasta rauhallisesti ja asiallisesti. En vakavissaan usko, että vaikkapa seksillä kiristäminen voisi _oikeasti_ olla hyvä ratkaisu, ja ilmeisesti sitä ihan pilke silmäkulmassa täällä esitettiinkin.
 
Noin se toimii meilläkin tämän nykyisen vaimoni kanssa. Tosi kiva kuulla tuon kaltaisia kommentteja. Jos joku sanoo, että meillä ei ole niin romu auto, että sitä pitää joka päivä korjata, niin meillä ei ole niin sotkuinen huusholli, että sitä pitää joka päivä siivota. Yleensä asioihin löytyy tasapaino ja sitä paitsi ei elämää voi niin elää, että minä en pussaa jos et sinäkään.
 
Nimimerkille ""niinpä"", minähän totesinkin, että meillä tämä homma toimii, mutta niillä kenellä ei, on ainoa keino varmasti keskustella asiasta. Kiristämisellä ja uhkailulla ei varmasti pitemmän päälle pitkälle pötkitä. (Enkä tällä tarkoita siis sitä, että epäisin ap:n näin toimivan).
 
Tuolla ajatusmaailmalla koti on siis työpaikka? Ja ainakin minulla on sellainen periaate, että työssäkäynin pitää olla hauskaa ja jos siellä alkaa vituttamaan, niin pitää vaihtaa työpaikkaa. Samalla logiikalla voisi sitten varmaan ajatella kotia. Ei se noin mene, koti pitäisi olla se paikka, jossa ei tarvitse tehdä mitään jos ei huvita ja kun huvittaa, niin silloin tehdään. Ei maailma siihen kaadun jos joskus on vähän sotkuisempaa. Tottakai ruokaa pitää laittaa, mutta joskus voi käydä ulkona syömässä tai tilata kotiin. Lapsista pitää huolehtia, mutta ei niitäkään tarvitse 24 tuntia vuorokaudessa kädestä pitää tai paijata.

Kuulkaas nyt hyvät naiset, kyllä kotona pitää viihtyä molemmin puolin ja työt pitää jakaa tasapuolisesti. Jos mies tekee pidempää päivää ja siten myös raskaampaa ansiotyötä, niin luonnollisesti taitaa myös ansaita enemmän. Eihän se voi niin olla, että ensin painaa duunissa 10-12 tuntia ansaitakseen perheelleen paremman elannon ja sitten kun tulee kotiin, niin vaimo vaatii ottamaan imurin kuoraan. Ei minulla kotitöitä vastaan mitään ole, mutta ei minua kyllä yksikään nainen tai ylipäätänsä kukaan saa niitä väkipakolla tekemään.

Meillä vaimo käy 8-16 välisenä aikana töissä ja itse joudun työni luonteen vuoksi olemaan töissä ainakin välillä pitkään. Kyllä mina kaupassa käyn, siivoan, laitan ruokaa, rakennan talon, huollan autot ja huolehdin, että kotona ei ole paikat rempallaan, luon lumet ja niin edelleen. Mutta jos nyt niin nyrjähtäneesti kävisi, että vaimo alkaisi pitkän työpäivän jälkeen ulvomalla vaatimaan, että nyt kyllä imuroit tai teet jotain muuta, niin todennäköisesti sanoisin, että laitapas takki päällä ja istu tuolla ulkona vähän aikaa ja mieti ja kun olet miettinyt, niin tule sitten takaisin. Itse ansaitsen 70% talouden nettotuloista, eikä se tule 7,5 tunnin työpäivällä. Joskus kyllä vaihtaisin mieluusti paikkaa vaimon kanssa.

Nyky taloudessa on pyykinpesukoneet / kuivurit ja silitettäviä vaatteitakaan ei ole kuin korkeintaan 5% pyykistä. Keittössä on astianpesukone ja muut vempaimet ruuanlaittoa varten. On keskuspölynimuri ja imurirobotti, joka pörrää kotona päivät kun perhe on poissa. Vaimoni suosii ruokia, joita voi tehdä hieman enemmän kerralla ja siten syödä myös parina päivänä. Jokainen perheenjäsen voi vaikuttaa kodin siisteyteen omalla panoksellaan ja jopa lapset kykenee laittamaan pyykit oikeaan paikkaan, astiansa koneeseen, viemaan roskat, laittamaan vaateet ja kengät ja vaatteet oikeaan paikkaan. Huolehtimaan oman huoneensa siisteydestä ja petaamaan sänkynsä jos heidät on siihen pienestä pitäen opetettu.

En minä halua naisen olevan talouskone tai nyrkin ja hellan välissä, mutta kyllä näitä lukiessa tulee sellainen olo, että voi Suomi parka mihin on matka. Tuntuu siltä, että nämä naiset ja vaimot tieten tahtoen passaavat ensin lapset ja sitten ukon ja kun huomaavat, että tulipas iso urakka, niin sitten nettiin ruikuttaamaan.
 
Muuten olen aika samoilla linjoilla The Manin kanssa, kun on hänen esittämänsä kaltainen tilanne, mutta pienen lapsen kanssa on pakko molempien tehdä hommia. Sitä vaan ei voi laskea, että kumpi on iltaseitsemään mennessä tehnyt kuinka paljon perheen hyvinvoinnin eteen. Pientä lasta hoidetaan 24 h päivässä, ja miehen on paras ottaa siitä hommasta tasaveroinen vastuu!

Toivoisin, että pariskunnat keskustellessaan ottaisivat myös huomioon, että lapsi on tuollainen ""täyshuollettava"" vain pari vuotta elämästään, ja silloin on molemmilla takuulla rankempaa kuin ennen lasta. Se on vain hyväksyttävä. Silloin ei käy excuseksi mikään 'olenpas tienannut paljon rahaa tänään'.

Jotkut miehet ei tunnu muistavan, että syy siihen, että he pystyvät tienaamaan nuo kaikki rahat johtuu siitä, että joku muu hoitaa heidän lapsiaan ja kotitaloutta sen ajan, ja se on ihan yhtä rasittavaa vaikkei rahallisesti arvostettua. Illalle jäävät muut hommat tulisi puolittaa - siis oletuksella, että kummatkin ovat tehneet päivän töitä. En kannata sellaista, että se, jolla on mahdollisuus tehdä kotitöitä enemmän ei tee niitä siksi, että tuli joku laskennallinen 50% täyteen.
 
No pidän asia esillä sen takia, kun joka vastauksessa on luettavissa puoli, että MIEHEN pitää saada rentoutua. Naisella tätä oikeutta ei ole - näköjään.

Jos mies on töissä 8-19, nainen 8-16. Ja sen jälkeen nainen hakee lapset päviäkodista, keittää, hoitaa lapsia ym... niin eikö yhtä hyvin naisen ole oikeus vain maata tuon klo 19 jälkeen? Onhan hänkin tehnyt työtä koko tuon ajan - ensin ansiotyötä, ja sitten kodinhoitotyötä. Koska nainen saa levätä? Onko se niin, että jos homma lapsen, niin noin 20 vuoden kuluttua? Nainen ei saa väsyä. Nainen ei saa edes valittaa tästä - kun on kerta lapsen synnyttänyt.

Tokihan se niin on - edelleen - että kotityö ei ole yhtään mitään. Näkyyhän se tästäkin ketjusta taas.

Jos mies en nyt halua sitten ollenkaan tehdä mitään (muuta kuin rahankeruuta) lapsiensa ja kodin eteen, niin sellaisen miehen on paremi kyllä olla perustamatta perhettä. Ostakoon seksin ja siivouspalvelun, valmiit ruuat. Tai kertokoon edes sille ihanalle tyttöystävälle, että muuten saat sitten koko elämäsi tehdä yksin kaikki kotityöt. Ja kantaa VASTUUN. Siitähän tässä on pitkälti kyse. Kaikki vastuu on naiselle - mies luistelee siitä pois - ""haluaa rentoutua"". Naisella ei ole oikeutta vetäytyä sivuun ja antaa vain kaiken mennä omalla painollaan... jonkun on pidettävä ohjaksista kiinni, kannettava vastuu, etenkin kun lapsia on. Luulenkin, että AP on väsynyt siksi, että mies ei kanna mitään vastuuta perheestä, lapsesta. Nainen ei voi lukita (hänellä ei ole oikeutta -kukaan ei kantaisi vastuuta jos ei hän) itseään pihalle pariksi tunniksi tai 5:ksi työpäiväksi lapsesta ja perheestä. Koska AP saa ""rentoutua""? Ei näkökjään koskaan.

Ja sitten ihmetellään sitäkin, että naiset eivät halua lapsia tehdä. Niinpä.

Kyllä se on pitkälti miehet, jotka eivät osaa elää tilanteen mukaan. He haluavat elää sitä huoletonta poikamieselämää. Eli nippa nappa itsestä huolehditaan. Eikä sitäkään aina.

JOku kysyi, että koska nainen saa tulla valmiiseen ruokapöytään, ja sen jälkeen painua TV:tä katselemaan, lukemaan kirjaa tai nettiin. Ei koskaan. Moni mies silti tekee juuri näin. Ruoka vain ilmestyy jostakin siihen ruokapöytään ja jääkaappin. Keittiö vain jotenkin puhdistuu sen jälkeen. Vaatteet jotenkin vain korjautuu kylppärin lattialta puhtaiksi pinoiksi vaatekaappeihin. Hokkkus pokkus - kotona on taikuri.

Naisille näitä taikureita vain ei ole olemassa. Ja suurin osa miehistä ei edes tajua mistä puhutaan. Koska heidän maailmassaan kaikki vain järjestyy - hokkus pokkus.
 
Millainen on se huusholli, jossa tehdään kotitöitä koko ilta joka päivä? Ja jos mies on päivät pitkät vain töissä ja lopun aikaa katsoo TV:tä sohvalla, niin kuka siellä kotona sotkee? Meidän taloudessa riittää kun siivotaan kunnolla kerran viikossa, vaikka lattipinta-alaa on kahdessa kerroksessa noin 300m2. Lapsia on kaksi ja lemmikkejäkin löytyy. Lapset osaavat viedä likaiset vaatteet kodinhoitohuoneeseen pyykkikoriin pesulle mennessään ja muutoinkin huolehtia omista huoneistaan. Lelutkin löytävät oikeille paikoille ennen nukkumaan menoa, tosin ei aina automaattisesti vaan toisinaan siitä pitää huomauttaa. Ei se niin voi olla, että nainen on se joka korjaa kaikkien jäljet, en minä suostuisi sellaista katselemaan isänä ja aviomiehenä. Kyllä meillä on aikaa katsoa TV:tä yhdessä ja muutoinkin rentoutua. Parin-kolmen tunnin siivous viikonloppuna ja taas on pölyt pyyhitty, imuroitu, matot puisteltu ja petivaatteet vaihdettu. Astiat laittaa jokainen itse koneeseen ja koneen tyhjentää kuka milloinkin. Pyykit pesee vaimo ja se hoituu melko vaivatta kunnon pesukone / kuivuri yhdistelmällä. Olen muuten ehdottanut vaimolleni viimeisen lapsen jälkeen, että hän voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia jos niin haluaa, ei halunnut.

Koskas mies saa mennä puhtaaseen ja toimivaan autoon, jossa on turvalliset renkaat alla? Tai koskas mina saan sellaisen taikapankkikortin josta ei tarvitse kysellä onko tilillä rahaa vai ei? Lumetkin kyllä vie kevät pihasta jos ei mies jaksa kolata ja nurmikko kuihtuu syksyllä. Ei sillä, että valittaisin, mutta kotona vaan yllättäen löytyy tekemistä ihan jokaiselle perheenjäsenelle jos vaan on opittu tekemään
 
Mielenkiintoisia pointteja, hauska lukea niitä:) Tässä muutamia kommentteja viimeisimpiin...

Nimimerkki ""Edelleen"" osuit naulan kantaan:
"" Kaikki vastuu on naiselle - mies luistelee siitä pois - ""haluaa rentoutua"". Naisella ei ole oikeutta vetäytyä sivuun ja antaa vain kaiken mennä omalla painollaan... jonkun on pidettävä ohjaksista kiinni, kannettava vastuu, etenkin kun lapsia on. Luulenkin, että AP on väsynyt siksi, että mies ei kanna mitään vastuuta perheestä, lapsesta. Nainen ei voi lukita (hänellä ei ole oikeutta -kukaan ei kantaisi vastuuta jos ei hän) itseään pihalle pariksi tunniksi tai 5:ksi työpäiväksi lapsesta ja perheestä. Koska AP saa ""rentoutua""? Ei näkökjään koskaan. ""

Eli juuri tämä, milloin on minun oikeus ""rentoutua"". Tavallisen arki-iltana siihen ei juurikaan jää aikaa, koska päivän olen töissä minäkin, sen jälkeen lapsen ruokailut, ulkoilut, siivoukset, pyykit... Jos mies joskus tulee ajoissa kotiin, hän rentoutuu sohvalla ja odottaa, että ruoka on valmista. Joskus, jos käyn esim kampaajalla tms omilla menoilla, täytyy kaikki ruoat ym. olla valmiina. Kuka minulle ikinä laittaa mitään valmiiksi, kun olen lapsen kanssa kahden?

The manille... Olen ihan kohtuullisen hyvätuloisessa työssä itsekin ja meillä on mieheni kanssa omat tilit ja rahat. Mitään taikapankkikorttia ei ole siis käytössäni ja kaikki yhteiset talousostokset maksamme puoliksi. Jotenkin voisin jopa hyväksyä sen, että oma osuuteni kotitöistä on paljon isompi, jos mies kompensoisi sitä maksamalla vähän isomman osuuden yhteisistä menoista (on parempituloinenkin). Mutta ei se vaan käy niin. Meillä on molemmilla oma auto. Minä huollatan ja vaihdatan renkaat itse (liikkeessä) omaani ja hän omaansa. Ikinä hänen ei ole tarvinnut puuttua autoasioihini.
 
Miten te joudatte näitä juttuja lukemaan ja kirjoittelemaan kun teillä on niin vähän vapaa aikaa ... Nykyään kotityöt on helppo tehdä on koneet pyykinPesuun ja imurointiin.. Luulen että ne valittaa joilla on asiat liian hyvin .
 
mutta kysyn edelleen ap:ltä: jos olette molemmat hyvätuloisia, niin miksi ette palkkaa kotiapua? Näin me ratkaisimme ongelman, mikä teilläkin on. Näin molemmat tekevät kuitenkin vielä kotitöitä ja molemmat saavat itselleen lepo-/vapaa-aikaa. Ei sitä kotiapua kuitenkaan niin paljon tartte ottaa, ettei sitä työtä itselleenkin jäisi. Huiliaikoja vaan saisivat molemmat eikä riitoja olisi niin paljon. Näin saatte aikaa myös toisillenne.

 
Kyllähän tuossa perheessä mies elää vaimon kustannuksella... ikävää todeta. Jos kulut pannaan puoliksi, mutta vain toinen antaa työpanoksen (ajan ja vaivan) kotitöihin, niin kyllähän siinä mies käyttää hyväkseen vaimoa. Miehen palkka on vielä isompi kuin vaimon, niin hänellähän jää rahaa säästöön enemmän kuin vaimolla. Sitä säästyvää rahaa hänen ei tarvitse käyttää siivous- ym. kodinhoitopalveluiden ostoon, koska vaimo tekee sen työn ilmaiseksi!
 
Miten te joudatte näitä juttuja lukemaan ja kirjoittelemaan kun teillä on niin vähän vapaa aikaa ...

Heitin sen ukon pois. Nyt ei tarvi häntä huoltaa. Eikä kyse ole siitä, etteikö minulle olisi jäänyt vapaatakin aikaa. Alkoi todella vain risomaan se, että toinen ei tee yhtään mitään kotona. Minäkin muuten vein autoni itse huoltoon. Ja maksoin omat kuluni.
 
Ei se 300m2 olisikaan mikään ongelma pitää puhtaana, niin paljon ei yleensä porukkaa suomalaisissa perheissä nykyään enää ole että se ala täyttyisi tavaroista, ihmisistä ja eläimistä tai että joka käänteessä tulisi villakoiria vastaan. Tuolla pinta-alalla ei vieraat edes huomaisi jos pariin viikkoon ei siivoaisi, talonväki tietenkin osaisi hakea ne paikat mistä sen huomaa ja mihin ne pölypallot kerääntyy.... Kokeilkaa ihmeessä 50 neliötä huonolla pohjakaavalla, tulette huomaamaan ettei ole ihan niin näppärää tuo siisteyden ylläpito.

Meillä mies ei töiden jälkeen jaksa siivota, ja vapaapäivänä taas ei voi koska vapaasta pitää nauttia ja siivoaminen ei ole kivaa. Tämä logiikka on niin aukoton ettei siihen auta mitkään vastaväitteet.

 
Siis miten te naiset ajaudutte perustamaan perheen tuollaisten miesten kanssa? Eikö miehen panos kotona ole tullut ilmi ennen lasten tekoa? Kuvitteletteko oikeasti, että kyllä se mies muuttuu?

Anteeksi tämä purkaus, mutta sitten ratkaisumalleihin:
- käyttäkää maksullisia kodinhoitopalveluita
- keskustelkaa lapsen kanssa olemisesta vakavasti
 

Yhteistyössä