V
"Viiru"
Vieras
Mieheni on nyt jo jonkin aikaa käyttäytynyt kummallisesti aika ajoin. Varsinkin iltaisin hän on usein todella ärtynyt, poissaoleva, unohtelee asioita, puhe sammaltaa välillä lievästi ja välillä tosi selväsi ja koordinaatio ei pelaa kunnolla. Mieheni on toisinaan käyttänyt alkoholia mielestäni liian runsaasti, mutta nyt väittää ettei ole juonut tai käyttänyt mitään muutakaan päihteitä (tosi on ennenkin salaillut käyttöään minulta ja myös valehdellut siitä). Hän on myös jatkuvasti todella väsynyt vaikka nukkuu ihan normaalin mittaisia öitä (suunnilleen seitsemää-kahdeksaa tuntia).
Aluksi kummallista käytöstä oli vain harvakseltaan, mutta nyt on jo jokailtaista. Pääsiäisen aikaan oli yhtenä päivänä aivan kuin aineissa - pupillit todella pienet ja kaikki edellä mainitsemani "oireet" tosi voimakkaita. Iltapäivällä meni nukkumaan valittaen todella voimakasta päänsärkyä. Tuon jälkeen mieheni hakeutui tutkimuksiin, mutta mitään ei löytynyt verikokeista eikä magneettikuvista.
Tätä on nyt jatkunut jo useita kuukausia ja en enää tiedä pitäisikö minun olla huolissani ja tukena vai todeta että käyttää jotain ja pienten lastemme turvallisuutta ajatellen ehdottaa erillisiä asuntoja? Onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia?