Miehen kiinnostus vauvavalmisteluihin ja vauvaan

Hormonihöyryissäni mietin täällä, miten paljon teidän muiden mielestä raskausajan isä-äiti-roolit vastaavat synnytyksen jälkeistä aikaa. Miehet eivät tietenkään voi olla naisten tavalla kiinni vauvan odotuksessa, koska lapsi ei ole läsnä koko ajan oman lihan sisällä. Ainakaan minun mieheni ei voi ymmärtää, miksi mahastani pitäisi ottaa kuvia (ainakaan enempää kuin yksi) tai miksi hänen pitäisi odotella käsi mahalla potkuja.

Sairaalavalmennukseen ja synnytysvalmennukseen mieheni ei aio tulla, koska harrastukset kärsisivät ja suolenpätkävideot eivät houkuta. Vauvan huonekalujen tai vaunujen kokoaminenkaan ei kiinnosta. Ähkin sitten itse hommat vanhempieni kanssa.Mieheni äiti on enemmän hommassa mukana kuin hän. Jostain apuverkkoa siis on, mutta kovin vain kaukana vanhempamme asuvat.

Olen hyvässä kunnossa 32 viikostani huolimatta, ja teemme molemmat kotitöitä ihan vanhaan malliin. Ei mitään lisähemmotteluja, vaikka mies sellaista lupailikin ennen raskausaikaa. Mietin, miten jaksan kaiken, kun vauva on syntynyt, jos miehen kypsyys ei riitä edes empaattiseen mukana elämiseen, vaikka asia ei hänelle olisi tärkeä. Minulle merkitsisi niin paljon, että mies edes lukisi vauvaa ja raskautta käsittelevää kirjaa tai lehdykäistä.

Miten teillä muilla on käynyt tällaisten lähtölaukausten jälkeen? Panostamme parisuhteeseen ja rakastamme toisiamme, mutta on se hankalaa rakastaa, kun koko ajan ketuttaa, kun vauvasta tulee puhe. If I could turn back the hands of time...

 

Ei meillä tuo mies tajunnut mistään mitään ennen kun vauva synty. Itekki olin hiukan huolissani mutta kun vauva tuli kotiin niin ei ole ollut valittamista. Mies sanoikin ettei oikein tajunnut koko asiaa muuta kun vasta sitkun tuli hakemaan meitä synnäriltä.

Eikä noi lehtiset yms. auta kun setärkein kokemus tulee sit kun vauva on läsnä ja sit opitaan asioita.

Älä huoli, kaikki menee hyvin

 

Täälllä viikkoja vasta noin 20. Alkuraskaudesta mä mietin, että olisipa jo maaliskuu, mies taas oli tosi pessimistinen että eipä iloita, kun keskenmenoja sattuu niin paljon. Tällä hetkellä tilanne se, että mies miettii että olisipa jo maaliskuu, minua taas pelottavat kaiken maailman kätkytkuolemat ja liikenneonnettomuudet ja mietin, että voi kun voisi pitää sitä pientä turvassa mahassa vielä pitempäänkin.

Joten samoja vaiheita käydään, mutta eri tahdissa. Sen sijaan tuntuu, että yhteiskunta survoo meitä tosi eri rooleihin. Neuvolassa mies ei saa juuri mitään huomiota, vaikka käy uskollisesti mukana. Kaksplussaakin hän on yrittänyt lukea, mutta totesi että lehti voisi olla aika paljon monipuolisempi jos toimituksessa olisi edes yksi mies.

 

Meillä esikoinen tulossa ja mies on todella innoissaan. Kaikissa neuvoloissa ja ultrissa mukana. Ja todellakin odottelee käsi vatsalla potkuja. (Kuvia nyt ei ehkä kumminkaan ota..
Kysyy usein vointia ja silittelee vatsaa. Se on siis tosissaan ottanut isäroolin jo nyt, mutta katsotaan miten käy kun lapsi syntyy, onko se sitte enää niin innoissaan.
Ei kannata painostaa. Kaikki ihmiset on erilaisia ja käyttäytyy eritavalla. Puhua toki kannattaa asiasta.

Se kans tuli mieleen että minkälainen on ollut sun miehes isä? Miten on ottanu vastuuta ja miten ollut mukana perheen arjessa. Mä olen kiinnittänyt siihen huomiota, että hyvin monesti nuori isä ottaa omasta isästään mallin mm. lasten kasvatuksessa jne.

 

Ei meilläkään sen hirveämmin hemmoteltu, mutta mies kyllä piti mulle kuria sen suhteen, etten tee mitään kovin raskasta. Joten tein ne raskaimmat hommat (kesäkalusteiden varastoon laitto, vauvan kalusteiden kasaamiset yms) silloin kun mies oli töissä
Oikeastaan vasta ihan lopussa mies kiinnostui mun mahasta, kun selkeästi näki, että nyt pungetaan peppua tai jalkaa.
Mitään kirjaakaan mies ei lukenut, mutten sitä kyllä odottanutkaan sillä en jaksanut itsekään lämmetä.

Koko odotuksen ajan mies oli selkeästi enemmän huolissaan kuin innoissaan koko raskaus- ja sen jälkeisestä ajasta. Mutta synnytyksen jälkeen olikin ihan toinen meininki, mies on ollut alusta saakka kuin liimattu vauvaan

 

Meillä on aivan eri tilanne kuin teillä. Mies höösää lapselle huonetta kuntoon, ja kuuntelee ja kokeilee masua. Kuviakin haluaa ottaa masusta.
Mies pelkää synnytystä yhtä paljon varmaan kuin minä. Ikinä kun ei tiedä mitä tapahtuu. Neuvolassa on käynyt joka kerta ja hyvin on siellä hänetkin otettu mukaan. Viimeisimmän vauva-lehdenkin taisi lukea kannesta kanteen. Siellä olikin joku miehen kirjoittama juttu, joka oli minustakin tosi hyvä.

 

Mä luulen että sun miehes jännittää ja pelkää lapsen tuloa niin paljon että yrittää sulkea sen tavallaan pois mielestään.

Toivottavasti tilanne helpottuu ajan kanssa.

Meillä mä oon aina "pakottanut" ukon olemaan lasten kanssa ja hoitamaan niitä silloinkin kun sitä itseään ei kiinnostaisi. Tämä johtuu ihan siitä että lapset on meidän molempien lapsia ja haluan myös että lapset rakentaa isäänsä yhtä läheisen siteen kuin minuun. Ei muakaan aina kiinnosta tai en mäkään aina jaksa, mutta silti teen ja oon lasten kanssa. Mun mielestä miehenkin on tosi tärkeetä oppia se että ei aina voi olla mukavaa ja kivaa ja vapaata, samallalailla se lapsi sitä suhdetta rakentaa, oli isä hauskuutuspäällä tai mökötyspäällä..
Muoks. Tää vika kappale meni kyllä ihan jonnekin harhateille.. Mä vaan niinku kirjottelin mitä mieleen tuli .. Sori ..

 

meillä mies ei ole etukäteen kyllä ole valmistautunut vauvojemme tuloon lainkaan.Lapsia meillä on nyt 3.Sitten kun ne ovat syntyneet on kyllä osallistunut niiden hoitamiseen

 

Meillä niin että mies aivan innoissaan, taputtelee masua joka ilta nyt kun liikkeet tuntuu ja on itse ehdottanut masukuvien ottoa Olen huomannut myös eräänlaista "pesänrakennusta", laitetaan paikkoja kuntoon vauvaa varten. Mies myös toivoo että tulisipa maaliskuu pian että saataisiin elämää ja ääniä kotiin. Vkoja meillä on takana 20.