Lula
Ystävänpäivänä eräs entinen työkaverini (mies) laittoi minulle tervehdyksen ja aloimme sitten jutella enemmän pitkästä aikaa. Mietimme, kuinka mukava olisi nähdä pitkästä aikaa, joten sovimme tapaavamme kahvilla. Kun mieheni kuuli asiasta, hän ei ainakaan ilahtunut. Sanoi, ettei usko, että miehen ja naisen ystävyys voisi pysyä pelkkänä ystävyytenä. Itse en tunne minkäänlaista vetovoimaa tätä entistä työkaveriani kohtaan - ja olen varma, että tunne on molemminpuolinen. Lisäksi tämä mies seurustelee tahollaan. Olen tavannut useinkin hänen tyttöystävänsä, jonka kanssa tulemme myös hyvin juttuun. Mieheni taas ei ole koskaan tavannut kumpaakaan.
Minua harmittaa valtavasti, kun joudun kysymään mieheltäni lupaa tavata "uusia" ihmisiä. Tulee sellainen olo kuin joutuisin anomaan ulosmenolupaa isältä. Kuuluuko tällainen muka tasa-arvoiseen parisuhteeseen? Kuitenkin tykkäisin valtavasti tavata ihmisiä, myös uusia ihmisiä, koska ei minulla niitä kuitenkaan liikaa ole. Ja miehen näkökulma asioihin tuo keskusteluihin aina uutta kulmaa.
En tiedä, selitinkö nyt kamalan monimutkaisesti tilanteen, mutta toivottavasti ymmärrätte. Olisi mukava saada tilanteeseen ulkopuolisen mielipide, joten otan kiitollisena mielipiteitänne vastaan!
Minua harmittaa valtavasti, kun joudun kysymään mieheltäni lupaa tavata "uusia" ihmisiä. Tulee sellainen olo kuin joutuisin anomaan ulosmenolupaa isältä. Kuuluuko tällainen muka tasa-arvoiseen parisuhteeseen? Kuitenkin tykkäisin valtavasti tavata ihmisiä, myös uusia ihmisiä, koska ei minulla niitä kuitenkaan liikaa ole. Ja miehen näkökulma asioihin tuo keskusteluihin aina uutta kulmaa.
En tiedä, selitinkö nyt kamalan monimutkaisesti tilanteen, mutta toivottavasti ymmärrätte. Olisi mukava saada tilanteeseen ulkopuolisen mielipide, joten otan kiitollisena mielipiteitänne vastaan!