Miehelläni on hyvin rakas harrastus jonka parissa hän viihtyy "kesä kaudella" noin kolme kertaa viikossa. Ja olen aina ollut hänen mukanaan ja viihdyn sielä hyvin itsekkin. Ja en halua että hän joutuisi harrastuksensa lopettamaan/ vähentämään joten kannustan häntä ja olen lähes tulkoon aina mukana avustamassa ym. Ja miehenikin toivoo ja pyytää mukaan.
Mutta nyt kun meillä on yhteinen lapsi pitää harrastus paikalle lähteä kahdella autolla, joten tietenkin minä menen lapsen kanssa samalla autolla kun turvaistuinta ei saa toiseen autoon jolla mieheni siis kulkee harrastukseen.
Viime kerran lähtötilanne oli seuraavanlainen:
Aamulla mieheni oli lähtenyt hallille valmistelemaan harraste tarvikkeita. Ja kun tuli sieltä kotiin söi aamiaisen, vaihtoi vaatteet ja lähti. Kun hän tuli antamaan lähtiessään pusun sanoin; Ei ollut taas kauheen kivasti tehty.. Hän kysyi; Miten niin.. ja vei autoonsa harraste tavaroita. Mieheni kuitenkin vielä tuli käymään sisällä ja kysyi että mikä nyt? Sanoin; Että olisi ollut ihan mukavaa jos olisit kerrennyt edes hieman auttamaan. Tai olisit edes kysynyt tarviinko apua ja saanko kaikki tehtyä. Koska on paljon puuhaa ennekuin saan pesueeni autoon ja valmiiksi. Ja Mieheni myönsi että siinä on hommaa mutta totesi että ei käynyt pienessäkään mielessä kysyä tarviitko apua!! Totesin vain miehelleni että sitte ei voi mitään.. Ja mies lähti.
Joten päätin itse olla lähtemättä ja jäädä kotiin.
Miten saan mieheni päähän sen että haluan olla harrastuksessa mukana mutta haluan myös että hän ymmärtää kuinka paljon täytyy tehdä asioita jotta saan tämän konkkaronkan liikkeelle (meillä siis myös koira joka täytyy ulkoiluttaa) ja toivoisin myös häneltä apua. Eikö se ymmärrä jo kuinka paljon saa kun pystyy käymään säännöllisesti ja aika usein harrastuksessaan, minulla ei meinaa ole harrastusta muutakun kodinhoito.
Auttakaa, sanokaa ees jotain..
Mutta nyt kun meillä on yhteinen lapsi pitää harrastus paikalle lähteä kahdella autolla, joten tietenkin minä menen lapsen kanssa samalla autolla kun turvaistuinta ei saa toiseen autoon jolla mieheni siis kulkee harrastukseen.
Viime kerran lähtötilanne oli seuraavanlainen:
Aamulla mieheni oli lähtenyt hallille valmistelemaan harraste tarvikkeita. Ja kun tuli sieltä kotiin söi aamiaisen, vaihtoi vaatteet ja lähti. Kun hän tuli antamaan lähtiessään pusun sanoin; Ei ollut taas kauheen kivasti tehty.. Hän kysyi; Miten niin.. ja vei autoonsa harraste tavaroita. Mieheni kuitenkin vielä tuli käymään sisällä ja kysyi että mikä nyt? Sanoin; Että olisi ollut ihan mukavaa jos olisit kerrennyt edes hieman auttamaan. Tai olisit edes kysynyt tarviinko apua ja saanko kaikki tehtyä. Koska on paljon puuhaa ennekuin saan pesueeni autoon ja valmiiksi. Ja Mieheni myönsi että siinä on hommaa mutta totesi että ei käynyt pienessäkään mielessä kysyä tarviitko apua!! Totesin vain miehelleni että sitte ei voi mitään.. Ja mies lähti.
Joten päätin itse olla lähtemättä ja jäädä kotiin.
Miten saan mieheni päähän sen että haluan olla harrastuksessa mukana mutta haluan myös että hän ymmärtää kuinka paljon täytyy tehdä asioita jotta saan tämän konkkaronkan liikkeelle (meillä siis myös koira joka täytyy ulkoiluttaa) ja toivoisin myös häneltä apua. Eikö se ymmärrä jo kuinka paljon saa kun pystyy käymään säännöllisesti ja aika usein harrastuksessaan, minulla ei meinaa ole harrastusta muutakun kodinhoito.
Auttakaa, sanokaa ees jotain..