Eli taustatiedoksi, että olen ns. kunnon mies, en ryyppää-toki en nyt mikään absolutistikaan ole, hoidan työni, lapset, autot, kotitöitä osaltani ja talokin on tullut rakennettua.
Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja tykkään valtavasti touhuta lasten kanssa, ja samoin hekin haluavat olla mukana touhuamassa. Meillä on vaimon kanssa ehkä semmoien ero, että itse en ole itse mikään super-yli-varovainen vaan lapset saa toki tehdä ja touhuta, toki todelliset vaaranpaikat pitää tunnistaa.
Parisuhteessa valtavan isoksi ongelmaksi on yhtäkkiä muodostunut sukutilani, joissa tykätään lasten kanssa touhuta monenlaista, ajellaan koneilla, veneillään ym. Vaimo on yhtäkkiä päättänyt, että hänelle ei muka ole siellä tilaa olla niinkuin tykkää, haluaisi viettää vapaa-aikansa rentoutuen ym. Itse taas koen, että kaikenlaista puuhastellessa sitä parhaiten viihtyy ja saa iloa asioiden aikaansaamisesta.
Tilanne on kärjistynyt niin, että jos kerran viikossa/kahdessa käy puolikkaan/yhden päivän siellä touhuamassa, niin seuraava viikko meneekin sitten siitä murjottamista katsoen. Itse kun on oppinut siihen, että jos jotain aikoo saada aikaan, niin asioita vaan on tehtävä, eikä odotettava joka asiassa aina sitä viimeistä paniikkia. Paljon tuolla touhuamisesta koskettaakin aivan suoraan meidän oman kodin hoitoa, polttopuiden/rakennustarvikkeiden hankintaa ym. Itse tietenkin tämän tilanteen koen ensinnäkin valtavan loukkaavana, koska toinen ei näe/arvosta sitä tekemistä, mikä koskettaa suoraan tätä oman huushollin pyörittämistä, ja samalla hirveän harmillisena siten, että hän ei pysty nauttimaan luonnossa olemisessa ja sulkee itsensä pois näkemästä sitä lasten riemua ja intoa, joka heillä on tuolla touhutessa.
Miehenä tässä on aika neuvoton hakemaan ratkaisua. Tämä harrastus on itselle sydämen asia, se on osa meidän huushollin pyörittämistä ja haluan tarjota lapsille mahdollisuuden nähdä elämää kaupungin ulkopuolellakin. Ja toki tässä kuviossa itse aikanaan kasvaneena toivoo lapsille kehittyvän samanlaisen suhteen maihin. Minusta nyt esitetyt vaateet "elämän rauhoittamisesta" (l. harrastuksesta luopumisesta) on aika kohtuuttomia, koska kuitenkin kaikki asiat tulee hoidettua ja sanoisimpa että vielä hyvin. Mielestäni kyse on jotenkin hyvin (liian?) erilaisista energioista? Täytyy vielä tarkentaa, että kyseessä ei ole tosiaan mitkään Suomi-filmin Niskavuori-tyyppiset asetelmat, vaan kukaan ei ole missään tilanteessa vaimoa arvostellut eikä asettanut mitään vaateita mistään tekemisistä ym. Itseni tilanne ajaa siten oravanpyörään, että koska tämä tilanne menee yhdeksi murjottamiseksi kotona, niin niiden positiivisten fiilisten hakemiseksi tekee mieli enemmän touhuta omia harrasteita ja se taas aikaansaa lisää harmitusta vastapuolella. Miten ihmeessä tästä pääsee taas puhtaille vesille? Käytiin muutaman kerran pariterapiassakin, mutta sielläkin puhe meni johonkin epäselvään, muodostettavaan "uuteen ehompaan alkuun parisuhteessa", josta taas kukaan ei tiedä mitä se sitten taas meinaa. Itsellä ei ole minkäänlaista tarkoitusta/halua/mahdollisuutta luopua näistä tekemisistä, koska se on niin olennainen osa minua ja on aina ollut. Jostain ihmeen syystä se on nyt sitten ruvennut nyppimään vaimoa kohtuuttomasti. Mielestäni lisäksi nyt näihin harrasteisiin käyttämäni aika, huolimatta siitä,että jodun työn puolesta silloin tällöin matkustamaan, on kuitenkin kohtuullinen noin keskimäärin vajaa päivä / vko. En voi käsittää, että miksi vastapuolen pitää sitten pilata koko hemmetin loppuviikko sen takia.
No, tulipahan purkaus, mutta jos olette kokeneet samaa, tai vaikka olette sitä mieltä, että minä tässä se syyllinen olen, niin olisipahan sekin joku palaute.
Tietä etsimässä.
Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja tykkään valtavasti touhuta lasten kanssa, ja samoin hekin haluavat olla mukana touhuamassa. Meillä on vaimon kanssa ehkä semmoien ero, että itse en ole itse mikään super-yli-varovainen vaan lapset saa toki tehdä ja touhuta, toki todelliset vaaranpaikat pitää tunnistaa.
Parisuhteessa valtavan isoksi ongelmaksi on yhtäkkiä muodostunut sukutilani, joissa tykätään lasten kanssa touhuta monenlaista, ajellaan koneilla, veneillään ym. Vaimo on yhtäkkiä päättänyt, että hänelle ei muka ole siellä tilaa olla niinkuin tykkää, haluaisi viettää vapaa-aikansa rentoutuen ym. Itse taas koen, että kaikenlaista puuhastellessa sitä parhaiten viihtyy ja saa iloa asioiden aikaansaamisesta.
Tilanne on kärjistynyt niin, että jos kerran viikossa/kahdessa käy puolikkaan/yhden päivän siellä touhuamassa, niin seuraava viikko meneekin sitten siitä murjottamista katsoen. Itse kun on oppinut siihen, että jos jotain aikoo saada aikaan, niin asioita vaan on tehtävä, eikä odotettava joka asiassa aina sitä viimeistä paniikkia. Paljon tuolla touhuamisesta koskettaakin aivan suoraan meidän oman kodin hoitoa, polttopuiden/rakennustarvikkeiden hankintaa ym. Itse tietenkin tämän tilanteen koen ensinnäkin valtavan loukkaavana, koska toinen ei näe/arvosta sitä tekemistä, mikä koskettaa suoraan tätä oman huushollin pyörittämistä, ja samalla hirveän harmillisena siten, että hän ei pysty nauttimaan luonnossa olemisessa ja sulkee itsensä pois näkemästä sitä lasten riemua ja intoa, joka heillä on tuolla touhutessa.
Miehenä tässä on aika neuvoton hakemaan ratkaisua. Tämä harrastus on itselle sydämen asia, se on osa meidän huushollin pyörittämistä ja haluan tarjota lapsille mahdollisuuden nähdä elämää kaupungin ulkopuolellakin. Ja toki tässä kuviossa itse aikanaan kasvaneena toivoo lapsille kehittyvän samanlaisen suhteen maihin. Minusta nyt esitetyt vaateet "elämän rauhoittamisesta" (l. harrastuksesta luopumisesta) on aika kohtuuttomia, koska kuitenkin kaikki asiat tulee hoidettua ja sanoisimpa että vielä hyvin. Mielestäni kyse on jotenkin hyvin (liian?) erilaisista energioista? Täytyy vielä tarkentaa, että kyseessä ei ole tosiaan mitkään Suomi-filmin Niskavuori-tyyppiset asetelmat, vaan kukaan ei ole missään tilanteessa vaimoa arvostellut eikä asettanut mitään vaateita mistään tekemisistä ym. Itseni tilanne ajaa siten oravanpyörään, että koska tämä tilanne menee yhdeksi murjottamiseksi kotona, niin niiden positiivisten fiilisten hakemiseksi tekee mieli enemmän touhuta omia harrasteita ja se taas aikaansaa lisää harmitusta vastapuolella. Miten ihmeessä tästä pääsee taas puhtaille vesille? Käytiin muutaman kerran pariterapiassakin, mutta sielläkin puhe meni johonkin epäselvään, muodostettavaan "uuteen ehompaan alkuun parisuhteessa", josta taas kukaan ei tiedä mitä se sitten taas meinaa. Itsellä ei ole minkäänlaista tarkoitusta/halua/mahdollisuutta luopua näistä tekemisistä, koska se on niin olennainen osa minua ja on aina ollut. Jostain ihmeen syystä se on nyt sitten ruvennut nyppimään vaimoa kohtuuttomasti. Mielestäni lisäksi nyt näihin harrasteisiin käyttämäni aika, huolimatta siitä,että jodun työn puolesta silloin tällöin matkustamaan, on kuitenkin kohtuullinen noin keskimäärin vajaa päivä / vko. En voi käsittää, että miksi vastapuolen pitää sitten pilata koko hemmetin loppuviikko sen takia.
No, tulipahan purkaus, mutta jos olette kokeneet samaa, tai vaikka olette sitä mieltä, että minä tässä se syyllinen olen, niin olisipahan sekin joku palaute.
Tietä etsimässä.
