Miehen haluttomuus kulminoitui eilen ja minä haluaisin eron.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja olen lopussa.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jos lukisin ketjua ap miehenä, kuvittelisin että se ei haluja herättäisi. Joku tavassa käsitellä asiaa häiritsee, mutta vähän vaikea sanoa mikä, ehkä suhtautuminen mieheen tai ongelmaan. Voi tietysti olla että ongelma on jatkunut jo liian pitkään ja turhautuminen tilanteeseen näkyy.

Voi olla tosiaan että pitkään jatkunut turhautuminen näkyy, mutta minustakin asiassa paistaa läpi vain vaatimus. Ikään kuin vaimon halu olisi jotenkin tärkeämpi kuin miehen. Mies haluaa harvemmin ja mies pitää muuttaa...? Miksei vaimoa? Asiaan tuntuu liittyvän pakko(mielle). Itse ajattelisin, että sitä puolisoa kuuntelemalla voisi päästä paljon parempaan lopputulokseen kuin vaatimalla ja ehtoja asettamalla. Itse ajattelen, että 4-5 kertaa päivässä pitkässä suhteessa on paljon ja suurimmalle osalle liian paljon. Pari kertaa kuussa on monessa lapsiperheessä ihan tavallista. Seksiä tulee luonnostaan enemmän kun on enemmän joutilasta aikaa. Pikkulapsiperheessä sitä ei usein ole.
 
Yleensä sanoisin, ettei ketään saa "painostaa", mutta kyllä kuusi vuotta on pitkä aika. Nyt kissa pöydälle ja ratkaisuja tekemään, suuntaan tai toiseen. Merkatkaa kalentereihinne vaikkapa ajat, milloin harrastatte seksiä, ei kuulosta kovin kiihottavalta eikä romanttiselta mutta ehkäpä se siitä lähtisi käyntiin?
 
Ap, sinä tunnet toki miehesi paremmin, mutta pakko sanoa että en usko hänen tekosyitään hetken vertaa. Minusta kun ne kuulostavat täsmälleen tekosyiltä, joltain jota hän sanoo koska ei halua pahoittaa mieltäsi ja/tai käsitellä haluttomuutensa oikeita syitä.

Ensinnäkin tuo kehtaaminen ja aloitteen teon vaikeus... Jos asia olisi oikeasti tuosta kiinni, niin hänhän olisi ILOINEN ja helpottunut kun sinä teet aloitteen, ja lähtisi silloin ilomielin mukaan. Jos hän oikeasti haluaisi seksiä useammin mutta "kehtaaminen" on syy miksei tee aloitetta, niin hänestä olisi mahtavaa kun sinä poistat sen taakan häneltä. Näin ei ole, eihän?

Toisekseen kaikki nuo "en uskalla puhua seksistä, luulin että halusit minun vain siirtävän kättäni" jne . PASKAPUHETTA. Jos hän luuli että sinä haluat hänen vain siirtävän kätensä edestä pois, miksi hän ärtyi? Miksi hän ei useamman siirtoyrityksen jälkeen sanonut "onko käteni edessä, minne sen laittaisin"? Ja seksistä hän ei halua puhua, koska hän ei halua sanoa ääneen oikeaa syytä miksei sinua halua. Koska se on jotain loukkaavaa, tai jotain josta hän tietää että se vaikuttaisi sinun parisuhdehalukkuuteesi. Itse veikkaisin sitä, että hän näkee sinut nykyään vain kämppiksenä eikä seksuaalisena olentona, tai mahdollisesti ei olekaan koskaan tuntenut sinua kohtaan suurta seksuaalista vetoa mutta muiden hyvien ominaisuuksiensa takia on halunnut kanssasi suhteen ja lapsen.

Tässä pätee se kuin aina muulloinkin: se selitys, joka kattaa suurimman osan asioista, on todennäköisemmin oikea. "En kehtaa tehdä aloitetta" ei selitä sitä miksi hän pihtaa sinun tehdessä aloitteen, päin vastoin. "En vain halua sinua seksuaalisesti" selittää ihan kaiken, lähtien siitä miksi hän runkkaa, miksi hän torjuu aloitteesi ja miksi hän ei halua puhua asiasta. Olen pahoillani, olen itse elänyt vastaavanlaisessa suhteessa ja tiedän miltä sinusta tuntuu.
 
[QUOTE="...";28450504] Mies haluaa harvemmin ja mies pitää muuttaa...? [/QUOTE]

Mieshän haluaa monta kertaa päivässä, mutta vaimonsa rakastelun sijaan hän valitsee runkkaamisen. Ihminen joka runkkaa ei ole tahtomattaan haluton, hän on TEHNYT VALINNAN seksin ja runkkaamisen välillä. Jos seksi vaimon kanssa on hänen mielestään liian vaikeaa ja hän siksi mieluummin runkkaa, on miehen velvollisuus SELITTÄÄ ja KERTOA kuinka seksin harrastamista tulee muuttaa jotta se ei tuntuisi hänestä niin vaivalloiselta. Velvollisuus siksi, että vaimo on selkeästi ilmoittanut kärsivänsä tilanteesta. Se, että mies vain sanoo ettei halua keskustella aiheesta ja mieluummin jatkaa runkkausta on todella itsekästä.
 
erittäin hyvä pointti, mies ei tosiaankaan voi vain purkaa paineitaan naiseen vaan pitää aluksi nuolla pari orkkua ja sitten kestää yhdyntää reipas puoli tuntia vaihtelevissa ja naista hyvin stimuloivissa asennoissa

se on helposti toista tunnin operaatio

Höpöhöpö Ruutiukko sen mikään pitkä operaatio tarvitse olla. :) Toisille riittää se pelkkä yhdyntä ja pahimmassa himossa 5 minuuttia, että nainen saa orkun. :)

Hmm olenko minä sitten jotenkin erilainen, kun itsellä kyllä omin käsin onneen korvaa osan seksin puutteesta. Ja masturbointi vähentää sitä pahinta himoa tehokkaasti, vaikkei kokonaan poistakaan. Ilman sitähän sitä olisi vielä enemmän tuskissaan ja hyppisi seinille. Tietenkin halailu ja muu läheisyys täytyy saada jostain muusta kuin seksistä, jos sitä ei kerta ole tarjolla.
 
[QUOTE="...";28450504]Voi olla tosiaan että pitkään jatkunut turhautuminen näkyy, mutta minustakin asiassa paistaa läpi vain vaatimus. Ikään kuin vaimon halu olisi jotenkin tärkeämpi kuin miehen. Mies haluaa harvemmin ja mies pitää muuttaa...? Miksei vaimoa? Asiaan tuntuu liittyvän pakko(mielle). Itse ajattelisin, että sitä puolisoa kuuntelemalla voisi päästä paljon parempaan lopputulokseen kuin vaatimalla ja ehtoja asettamalla. Itse ajattelen, että 4-5 kertaa päivässä pitkässä suhteessa on paljon ja suurimmalle osalle liian paljon. Pari kertaa kuussa on monessa lapsiperheessä ihan tavallista. Seksiä tulee luonnostaan enemmän kun on enemmän joutilasta aikaa. Pikkulapsiperheessä sitä ei usein ole.[/QUOTE]

Minähän olen jo mukautunut. Kuten kerroin, meillä on normaalisti seksiä 1-2 viikon välein. Minä taas haluaisin seksiä n.4-5kertaa VIIKOSSA, jolloin mun mielestäni multa tuohon tyytyminen on jo melkomoinen kompromissi. Meidän lapsi ei myöskään enää ole ihan peini ja nukkuu kyllä ihan hyvin. Lisäksi meillä on miehen kanssa paljon kahdenkeskeistä vapaa-aikaa kun lapsella on niin aktiiviset kummit ja isovanhemmat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Samassa veneessä joskus;28450638:
Ap, sinä tunnet toki miehesi paremmin, mutta pakko sanoa että en usko hänen tekosyitään hetken vertaa. Minusta kun ne kuulostavat täsmälleen tekosyiltä, joltain jota hän sanoo koska ei halua pahoittaa mieltäsi ja/tai käsitellä haluttomuutensa oikeita syitä.

Ensinnäkin tuo kehtaaminen ja aloitteen teon vaikeus... Jos asia olisi oikeasti tuosta kiinni, niin hänhän olisi ILOINEN ja helpottunut kun sinä teet aloitteen, ja lähtisi silloin ilomielin mukaan. Jos hän oikeasti haluaisi seksiä useammin mutta "kehtaaminen" on syy miksei tee aloitetta, niin hänestä olisi mahtavaa kun sinä poistat sen taakan häneltä. Näin ei ole, eihän?

Toisekseen kaikki nuo "en uskalla puhua seksistä, luulin että halusit minun vain siirtävän kättäni" jne . PASKAPUHETTA. Jos hän luuli että sinä haluat hänen vain siirtävän kätensä edestä pois, miksi hän ärtyi? Miksi hän ei useamman siirtoyrityksen jälkeen sanonut "onko käteni edessä, minne sen laittaisin"? Ja seksistä hän ei halua puhua, koska hän ei halua sanoa ääneen oikeaa syytä miksei sinua halua. Koska se on jotain loukkaavaa, tai jotain josta hän tietää että se vaikuttaisi sinun parisuhdehalukkuuteesi. Itse veikkaisin sitä, että hän näkee sinut nykyään vain kämppiksenä eikä seksuaalisena olentona, tai mahdollisesti ei olekaan koskaan tuntenut sinua kohtaan suurta seksuaalista vetoa mutta muiden hyvien ominaisuuksiensa takia on halunnut kanssasi suhteen ja lapsen.

Tässä pätee se kuin aina muulloinkin: se selitys, joka kattaa suurimman osan asioista, on todennäköisemmin oikea. "En kehtaa tehdä aloitetta" ei selitä sitä miksi hän pihtaa sinun tehdessä aloitteen, päin vastoin. "En vain halua sinua seksuaalisesti" selittää ihan kaiken, lähtien siitä miksi hän runkkaa, miksi hän torjuu aloitteesi ja miksi hän ei halua puhua asiasta. Olen pahoillani, olen itse elänyt vastaavanlaisessa suhteessa ja tiedän miltä sinusta tuntuu.

Tämä kyllä pisti ajattelemaan. Luulempa että otan tämänkin puolen puheeksi kun kohta juttelemme miehen kanssa. Osaisinpa vain tehdä sen liikoja syyttelemättä.
 
Minähän olen jo mukautunut. Kuten kerroin, meillä on normaalisti seksiä 1-2 viikon välein. Minä taas haluaisin seksiä n.4-5kertaa VIIKOSSA, jolloin mun mielestäni multa tuohon tyytyminen on jo melkomoinen kompromissi. Meidän lapsi ei myöskään enää ole ihan peini ja nukkuu kyllä ihan hyvin. Lisäksi meillä on miehen kanssa paljon kahdenkeskeistä vapaa-aikaa kun lapsella on niin aktiiviset kummit ja isovanhemmat.

4-5 krt viikossa on todella paljon mielestäni! Mä niin puutuisin....ja varmasti alkaisi vapaa-aikaan löytyä menoa muualta tai alkaisin käyttäytymään kuten ap:n mies ja _vihaamaan_ seksiä. Ja kosketukskin puistattaisi. Inhottavaa olla kotona -omassa suhteessaan- ahdisteltu!
 
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta voi johtua osittain siitä miehesi adhd:stakin. Keskittymishäiriöisen ihmisen voi olla todella vaikea keskittyä tähänkään asiaan ja olla läsnä siinä tilanteessa. Huomattavasti helpompaa on minuutin sessio itsensä kanssa.
 
[QUOTE="...";28450787]4-5 krt viikossa on todella paljon mielestäni! Mä niin puutuisin....ja varmasti alkaisi vapaa-aikaan löytyä menoa muualta tai alkaisin käyttäytymään kuten ap:n mies ja _vihaamaan_ seksiä. Ja kosketukskin puistattaisi. Inhottavaa olla kotona -omassa suhteessaan- ahdisteltu![/QUOTE]

Siis mitä ihmettä, enhän mä sanonut että mä ehdottaisin seksiä 4-5 kertaa viikossa, vaan että se olisi mulle ihannetilanne jos seksiä olisi niin paljon. Tällä hetkellä ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan, ja siihen olen tyytynyt.
 
Mies mittauttakoon testosteronitasonsa. Voi olla häikkää siinä.

Miehen tulee ottaa tämä asia vakavasti ja kyllä voi vaatia, että 1-2 krt viikossa on seksiä. Siihen täytyy vain sitten sitoutua, halutti sillä hetkellä tai ei. Yleensä halu tulee kyllä vaikka sitten hiukan jäljessä toimintaa.
 
Mies on homo tai muuten vain sekaisin, tai hällä on joku sairaus. Ei seksistä kieltäydytä viehättävän naisen kanssa. Ellei ole just runkannut kolmea kertaa putkeen.
 
Kuitenkin seuraava mitä mieheni kertoi, sai mut tuntemaan oloni tosi vastenmieliseksi mieheni silmissä. Hän nimittäin paljasti runkkaavansa pari kertaa JOKA PÄIVÄ kun ei kuulemma huvita/jaksa mun kanssa panna. Mä oon tähän mennessä elänyt luulossa että tuo runkkaa suunnilleen kerran kuussa jos tietää joutuvansa panemaan ja ei halua tulla liian nopeasti, johtuen siitä että välissä on ollut niin iso tauko. Mutta että joka päivä, ja minulta sitten pihtaa. :'( Mulle hän vakuuttaa ettei mussa ole mitään vikaa, että olen hänestä ihana, haluttava ja seksikäs ja meillä on hyvää seksiä silloin kuin sitä on jne.

:O Voi helvetti mikä ukko!

Itseltäni ois kyl palanut käämi totaalisesti tuossa vaiheessa!

Olen ehkä kylmä ihminen, mutta itse vaatisin että mies lopettaa tuollaiset touhut HETI, tai sitte antais luvan vaikka käyttää toista miestä jota huvittaa/joka jaksaa panna. Voi jumalauta että vihastuttaa tuollainen. Eikö se mies vain tajua miltä sinusta tuntuu vai mikä on hänen ongelma??
 
erittäin hyvä pointti, mies ei tosiaankaan voi vain purkaa paineitaan naiseen vaan pitää aluksi nuolla pari orkkua ja sitten kestää yhdyntää reipas puoli tuntia vaihtelevissa ja naista hyvin stimuloivissa asennoissa

se on helposti toista tunnin operaatio

:O Minulle ainakin riittää ihan se 3 minuutin pikasessio, ei tartte todellakaan joka kerta olla mitään puolta tuntia, hyvin harvoin sellaista edes on. Pääasia minusta on se että mies yleensäkään haluaa minua ja koskee minuun, eikä vain hiplaile käsillää itseään jossain piilossa...

Tietysti jos mies noin ajattelee (että seksi on vähintään tunnin homma), niin varmasti alkaa häntä myös ahdistamaan.

Mutta varmasti ap:kin olis onnellinen tuollaisesta "naiseen runkkaamisesta". Tai yleensäkin kokestuksesta?
 
Olen yrittänyt ehdottaa seksuaaliterapiaa, mutta mies järjestäen kieltäytyy kun ei kuulemma vaan uskalla puhua aiheesta. Häntä nolottaa ja hävettää kuulemma edes sanoa minulle mitään seksiin liittyvää, saatika sitten vieraalle ihmiselle. Nykyään saan myös valitusta siitä kuinka miehestäni tuntuu että kaikki mun kosketukset ja hellyydenosoitukset pitäisi automaattisesti johtaa seksiin. Se ei pidä paikkaansa, minä olen aina pussaillut ja halaillut miestäni ihan ohimennenkin, vailla mitään ajatusta seksistä, ja useita kertoja päivässä jopa.

Meillä samanlainen tilanne, paitsi etten itse halunnut seksiä. Tosin mies kosketti tai suukotti vain jos halusi seksiä. Itselläni kyse oli siitä, etten halunnut enään häntä, en tuntenut minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa häntä kohtaan, vaikka hänkin tosi komea, hyväkroppainen, hyväkäytöksinen unelmamies jne jne. En vaan enään tuntenut minkäänlaista vetoa häneen.
 
:O Minulle ainakin riittää ihan se 3 minuutin pikasessio, ei tartte todellakaan joka kerta olla mitään puolta tuntia, hyvin harvoin sellaista edes on. Pääasia minusta on se että mies yleensäkään haluaa minua ja koskee minuun, eikä vain hiplaile käsillää itseään jossain piilossa...

Tietysti jos mies noin ajattelee (että seksi on vähintään tunnin homma), niin varmasti alkaa häntä myös ahdistamaan.

Mutta varmasti ap:kin olis onnellinen tuollaisesta "naiseen runkkaamisesta". Tai yleensäkin kokestuksesta?

Juu, mulle kävis ihan yhtä hyvn välillä vaan ihan pikaiset panot, nehän ne yleensä niitä kiihkeimpiä on. ;) Yleensä kuitenkin kun meillä seksiä on, se kestää vähintään tunnin, yleensä kauemminkin. En sitten tiedä olisiko minun miehellänikin vain suorituspaineita, vaikka olen kyllä sanonut senkin ettei seksin aina tarvitse tuntikausia kestää. Tiedä sitten millä sen saisi noista ajatuksista luopumaan.. Itse en ole koskaan pilkannut häntä mistään seksiin liittyvästä, päin vastoin kehun aina kuinka kivaa meillä on.
 
En jaksanut luke akoko ketjua, mutta onko mies käynyt lääkärissä asian tiimoilta? Jos ei, niin ehdottomasti lääkäriin! Kyseessä voi olla esim. testosteronin puutos, johon on olemassa hoito.
 
Veikkaan kanssa, että miehellä on vahvoja homoseksuaalisia taipumuksia. Juuri sellaisilta tekosyiltä nuo mainitut kuulostavat. Testosteronissa ei ole mitään vikaa, koska mies kuitenkin masturboi runsaasti.
 
On ap ihan oma valintasi, jos aiot jäädä suhteeseen, jossa ei ole seksiä ja mies ei suostu asialle tekemään mitään. Mies ei välttämättä ikinä paljasta todellista syytä ja sitä on turha jäädä odottamaan.
 
[QUOTE="vieras";28453625]On ap ihan oma valintasi, jos aiot jäädä suhteeseen, jossa ei ole seksiä ja mies ei suostu asialle tekemään mitään. Mies ei välttämättä ikinä paljasta todellista syytä ja sitä on turha jäädä odottamaan.[/QUOTE]
Siis ennen kuin teet päätöksen. Et ole itsekäs, jos lähdet suhteesta seksin puuttumisen takia. Tuntisit itsesi tosi petetyksi, jos vaikka viiden kymmenen vuoden kuluttua mies esim. tulisi kaapista.
 
[QUOTE="vieras";28453573]Veikkaan kanssa, että miehellä on vahvoja homoseksuaalisia taipumuksia. Juuri sellaisilta tekosyiltä nuo mainitut kuulostavat. Testosteronissa ei ole mitään vikaa, koska mies kuitenkin masturboi runsaasti.[/QUOTE]
joo, homohan sen täytyy olla, kun ei reikä kelpaa:D
Tai sitten joku muu fetissi, itsestään pukeutuneena naisten vaatteisiin, pienet rinnat, isot rinnat, kumisaappaat tai vaikka vessanpytty. Jotain vikaa siinä kuitenkin on.
 
Olisi kyllä kiva kuulla ihan niiltä ns. normaaleilta miehiltä, kuinka moni vetää pikaiset joskus ihan vaan koska ei jaksa ruveta seksiin naisen kanssa. On varmaan biseksuaali sellainenkin, kerran reikä olisi tarjolla, mutta mieluummin touhuaa yksin.
 
[QUOTE="...";28449368]kyllä sitä ahdistuu vähemmästäkin jos toinen koko ajan ehdottelee ja hiplaa. alkaisi jo olemaan semmonen olo että seksiä vaaditaan.[/QUOTE]

Mun mielestäni ap ei koko ajan ehdottele ja hiplaa. Juttu menee niin, että jos aamulla panettaa ja toinen ai suostu, ei se panetus siitä häviä vaan on mielessä iltapäivällä ja illalla kun taas nähdään. Nainen saattaa ajatella, että tänään se tapahtuu, ja mies ajatella, että tuo on vinkunut koko päivän.

On se aika kauhea ajatus, että jos yhdessä asutaan ja parisuhteessa ollaan, niin miehellä ei ole edes sitä 15 minuuttia päivässä vaimolleen aikaa. Etenkin, kun vaimo näkee noin paljon vaivaa. En oikein ymmärrä sitä, miten moni täällä suhtautuu tähän tilanteeseen sanoen, että kyllä heitäkin ahdistaisi. Mitä ihmettä, kuinka hyvin te tunnette puolisonne, ja panetteko vain pimeässä peiton alla? Miten toisen muna/ pillu voi ahdistaa? Jos mies alkaisi runkata mun vieressä sohvalla, niin sen nyt tietää miten siinä kävisi:p Ei kyllä mieleenikään tulisi reagoida siten, että hyi laita pois tuo nyt!

Onko suhteenne alusta saakka ollut sellainen, että ei voi nähdä alasti tai koskea toista vapautuneesti, vaan aina jotenkin järjestetyssä, ennalta sovitun kaavan mukaisessa tilanteessa sitten kun, eli kaikki spontaani on pelottavaa ja hyökkäävää? Mitä sellainen seksielämä on?

Oletteko alun pitäen sulstuneet sellaiseen liittoon? ilmeisesti melko moni on, koska vastaukset ovat näitä "kyllä muakin ahdistaisi jos puoliso ehdottelisi..." WTF?? Mitäs sen puolison sitten pitäisi tehdä? Kun ei saa runkatakaan ilman lupaa?:D
 

Yhteistyössä