M
MsMMM
Vieras
Nyt on käynyt niin, että muutaman vuoden jatkunut mieheni haluttomuus on saanut aikaan sen, etten enää koe seksuaalista halua häneen, nyt, kun miehe halukkuus on alkanut kohentua.
Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. Ensimmäiset pari vuotta meni tietenkin kiihkeästi ja nautimme molemmat runsaasta seksistä, jota olikin lähes päivittäin. Sitten miehen halut alkoivat hiipua ja hänelle on viime vuosina "riittänyt" seksi noin kerran kuussa - hänen aloitteestaan. Itse olin raukkaparka halukas kaiketi liian usein. Omat haluni eivät hiipuneet samaan tahtiin miehen kanssa ja tein aluksi aloitteita seksiin silloin, kun mieli teki. Sitten, kun miehen jatkuvat torjunnat ja ihmeelliset "väsymykset", "vatsakivut", "päänsäryt" jne. alkoivat ärsyttämään, aloin nostaa asiaa keskusteluun.
Kerroin miehelle, miltä tuntuu tulla jatkuvasti torjutuksi ja miltä tuntuu olla jatkuvassa seksuaalisessa puutteessa, kun kuitenkin tarjontaa riitti kodin ulkopuolella, mutta uskollisena naisena tietenkin pidättäydyin. Naisellinen itseluottamukseni kärsi, eikä ole parantunut. Miehen mukaan syyllistin häntä haluttomuudesta ja sain hänet tuntemaan riittämättömyyttä. Hän myös kertoi, että haluni olivat epänormaalit ja että olin seksiaddikti. Ehkä, jos addiktioksi riittää, että tuntee ja ilmaisee seksuaalista halua kumppaniaan kohtaan 2 - 3 kertaa viikossa. Tämä oli siis miehelleni liikaa.
Seksi väheni ja sen laatu muuttui heikommaksi. Viimeiset pari vuotta olemme harrastaneet seksiä muutaman kerran vuodessa, aina miehen aloitteesta. Seksi ei ole minulle tyydyttävää, sillä tunnen lähinnä kiireen tuntua, enkä ehdi rentoutumaan tai kiihottumaan tarpeeksi. En oikeastaan enää nauti seksistä, sillä siitä on tullut tylsää ja miehen aloitteet nostavat ikävät muistot torjunnoista mieleeni. Ensimmäinen asia, mitä miehen lähestyminen nostaa, on katkeruus. Ja tieto siitä, että seksi on viime aikoina ollut huonoa, ei kiihota vaan saa minut lähinnä kiukkuiseksi. Joskus tulen surulliseksi ja alkaa itkettää.
Olen kuitenkin tehnyt parhaani ja lähtenyt mukaan aloitteisiin - siitä huolimatta, että tiedän tulevani pettymään. En edes muista, koska olisin lauennut mieheni läsnäollessa. Seksi on lähinnä mieheni tarpeiden tyydyttämistä, tuntuu, ettei häntä kiihota tai innosta minun nautintoni. Joskus ärsyttää, kun mies ei anna minulle aikaa kiihottua ja kostua, vaan heti on sormet housuissa. Aikoinaanhan se nopeus ei ollut ongelma, kun olin jo kiihottunut tai kiihotuin hetkessä. Nyt on nuo kaikki ristiriitaiset tunteet, joiden yli minun on päästävä ennen kuin pystyn kiihottumaan. Ja jotenkin pelkään, että minusta on tullut nyt entistä vähemmän kiihottava, kun seksi ei heti innosta. Pelkään, että kun en haluakaan, myös mieheltäni lopahtaa edes nykyinen kiinnostus. Puhumisesta ei ole ollut apua, yleensä, kun asiasta on puhuttu, menee ainakin kuukausi, ennen kuin miestä kiinnostaa seksi.
Joku aika sitten mieleeni nousi ihana muisto siitä, millaista oli, kun seksi oli yhteistä intohimoa, joka syttyi jo toisen näkemisestä. Seksi oli ihanaa, iloista nautintoa. Ja kiihottuminen tuntui niin hyvältä - samoin miehen kiihottumisen huomaaminen ja tunteminen. Muistan, kuinka yhteiseen kotiin tullessa mies saattoi olla vastassa ilkikurisesti hymyillen ja suudella minua juuri oikeisiin paikkoihin ja vetää yhteiseen suihkuun. Se oli normaalia ja osa ihanaa arkea. Nyt tuntuu, että tuo muisto on kuin jostain elokuvasta, ei mitään mitä meillä olisi ollut. Niin kauan on siitä, kun seksissä ei ollut ongelmia. Pääsenköhän enää koskaan tuota kokemaan nykyisen mieheni kanssa? Miten me saisimme seksin taas "helpoksi" ja mutkattomaksi, yhteiseksi iloksi, jossa kumpikaan ei tuntisi painetta ja velvollisuutta? Onko se iäksi menetetty? Vai onko se sellaista enää kenelläkään pitkään yhdessä olleella parilla, kaipaanko mahdottomia?
Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. Ensimmäiset pari vuotta meni tietenkin kiihkeästi ja nautimme molemmat runsaasta seksistä, jota olikin lähes päivittäin. Sitten miehen halut alkoivat hiipua ja hänelle on viime vuosina "riittänyt" seksi noin kerran kuussa - hänen aloitteestaan. Itse olin raukkaparka halukas kaiketi liian usein. Omat haluni eivät hiipuneet samaan tahtiin miehen kanssa ja tein aluksi aloitteita seksiin silloin, kun mieli teki. Sitten, kun miehen jatkuvat torjunnat ja ihmeelliset "väsymykset", "vatsakivut", "päänsäryt" jne. alkoivat ärsyttämään, aloin nostaa asiaa keskusteluun.
Kerroin miehelle, miltä tuntuu tulla jatkuvasti torjutuksi ja miltä tuntuu olla jatkuvassa seksuaalisessa puutteessa, kun kuitenkin tarjontaa riitti kodin ulkopuolella, mutta uskollisena naisena tietenkin pidättäydyin. Naisellinen itseluottamukseni kärsi, eikä ole parantunut. Miehen mukaan syyllistin häntä haluttomuudesta ja sain hänet tuntemaan riittämättömyyttä. Hän myös kertoi, että haluni olivat epänormaalit ja että olin seksiaddikti. Ehkä, jos addiktioksi riittää, että tuntee ja ilmaisee seksuaalista halua kumppaniaan kohtaan 2 - 3 kertaa viikossa. Tämä oli siis miehelleni liikaa.
Seksi väheni ja sen laatu muuttui heikommaksi. Viimeiset pari vuotta olemme harrastaneet seksiä muutaman kerran vuodessa, aina miehen aloitteesta. Seksi ei ole minulle tyydyttävää, sillä tunnen lähinnä kiireen tuntua, enkä ehdi rentoutumaan tai kiihottumaan tarpeeksi. En oikeastaan enää nauti seksistä, sillä siitä on tullut tylsää ja miehen aloitteet nostavat ikävät muistot torjunnoista mieleeni. Ensimmäinen asia, mitä miehen lähestyminen nostaa, on katkeruus. Ja tieto siitä, että seksi on viime aikoina ollut huonoa, ei kiihota vaan saa minut lähinnä kiukkuiseksi. Joskus tulen surulliseksi ja alkaa itkettää.
Olen kuitenkin tehnyt parhaani ja lähtenyt mukaan aloitteisiin - siitä huolimatta, että tiedän tulevani pettymään. En edes muista, koska olisin lauennut mieheni läsnäollessa. Seksi on lähinnä mieheni tarpeiden tyydyttämistä, tuntuu, ettei häntä kiihota tai innosta minun nautintoni. Joskus ärsyttää, kun mies ei anna minulle aikaa kiihottua ja kostua, vaan heti on sormet housuissa. Aikoinaanhan se nopeus ei ollut ongelma, kun olin jo kiihottunut tai kiihotuin hetkessä. Nyt on nuo kaikki ristiriitaiset tunteet, joiden yli minun on päästävä ennen kuin pystyn kiihottumaan. Ja jotenkin pelkään, että minusta on tullut nyt entistä vähemmän kiihottava, kun seksi ei heti innosta. Pelkään, että kun en haluakaan, myös mieheltäni lopahtaa edes nykyinen kiinnostus. Puhumisesta ei ole ollut apua, yleensä, kun asiasta on puhuttu, menee ainakin kuukausi, ennen kuin miestä kiinnostaa seksi.
Joku aika sitten mieleeni nousi ihana muisto siitä, millaista oli, kun seksi oli yhteistä intohimoa, joka syttyi jo toisen näkemisestä. Seksi oli ihanaa, iloista nautintoa. Ja kiihottuminen tuntui niin hyvältä - samoin miehen kiihottumisen huomaaminen ja tunteminen. Muistan, kuinka yhteiseen kotiin tullessa mies saattoi olla vastassa ilkikurisesti hymyillen ja suudella minua juuri oikeisiin paikkoihin ja vetää yhteiseen suihkuun. Se oli normaalia ja osa ihanaa arkea. Nyt tuntuu, että tuo muisto on kuin jostain elokuvasta, ei mitään mitä meillä olisi ollut. Niin kauan on siitä, kun seksissä ei ollut ongelmia. Pääsenköhän enää koskaan tuota kokemaan nykyisen mieheni kanssa? Miten me saisimme seksin taas "helpoksi" ja mutkattomaksi, yhteiseksi iloksi, jossa kumpikaan ei tuntisi painetta ja velvollisuutta? Onko se iäksi menetetty? Vai onko se sellaista enää kenelläkään pitkään yhdessä olleella parilla, kaipaanko mahdottomia?
