Miehen Ex Vainoaa

Mitä tehdä kun miesystäväni exä piinaa meitä jatkuvasti? Olen estänyt tämän henkilön kaikkialla estääkseni ilkeiden viestien saannin, törkeät puhelut sekä jopa uhkailut. Nyt tämän naisen ainoa keino olla yhteydessä on tietenkin mieheni. Tänään myös mieheni sai tästä tarpeekseen kun exä ilmoitti tulevansa hakemaan pihaltamme joitain hänen istuttamia pensaita. Tätä on kohta jatkunut vuoden verran, tämä exä lähti suhteesta noin 2vuotta sitten ja hänellä on uusi kumppani. Eli minä en ole millään tavalla syypää heidän eroonsa vaan olen tullut kuvioon vasta myöhemmin mikä ei näköjään exän mielestä ollut missään nimessä oikea vaihtoehto vaan on tehnyt sen hyvin selväksi. Miten tässä tilanteessa pitäisi toimia?
 
Auttaisko lähestymiskielto?
Ihan sairastahan tuo on.
Olen vähän lueskellut ja tullut siihen tulokseen että lähestymiskieltoon tarvitaan aika hyvät perustelut/todisteet, mutta olen viimeisimmässä viestissäni hänelle sanonut että tämä oli viimeinen kerta kun hän on minuun yhteydessä. Seuraavalla kerralla menen asian hänen kotiovelleen ilmoittamaan.. plus että olen yrittänyt kauniisti sanoa että jättäisi meidän elämän rauhaan eikä puuttuisi siihen kokoajan. Mutta tosiaan, tänään töistä kotiin tultuani oli pihalta käyty kaivamassa kiitettävästi puskia. Minun mieleni ei tätä ymmärrä, minun käy jopa sääliksi että hän viitsii tunkeutua toisten ihmisten pihalle noin vain ilman lupaa. Mieheni sanoi hänelle puhelimessa että tämä oli viimeinen varoitus, seuraavasta tulee poliisi mukaan kuvioon...
Mutta kiitos hänelle jokatapauksessa, mielestäni puskat olivat rumia ja osa jopa aivan kuolleitakin, istutanpa uudet ja ehommat tilalle
 

Yhteistyössä