"Äiti76"
Sitä oon alkanut miettiä, että pitäiskö jo kohta antaa periksi tuossa miehen "kouluttamisessa" vai mitä tehdä. Onko hänen toimintansa jotenkin vaan miehille luontaista vai onko se sitten pohjimmiltaan asenteesta kiinni. Ja vaikka olisikin asenteesta kiinni, niin miten sitä muuttaisi.
Kun meille tuli eka lapsi, mies oli alusta asti hyvin mukana. Suurin osa vastuusta oli kyllä mulla. Mies auttoi, mutta mä pyöritin taloutta. Mies kyllä vaihtoi vaippoja, kävi kaupassa (mun tekemillä listoilla, mä suunnittelin ja tein safkat), siivosi kämpän.
No nyt tämä vanhin lapsi on 6v ja aika haasteellinen poika. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta esim. pukeminen on ihan järkyttävä show. Ei kai tässä kasvatuksen pieleen menemisestäkään kaikki ole kiinni kun 4v tyttö pukee tosta vaan. Lisäksi meillä on kohta vuoden ikäinen vauva. Vauva menee tarhaan syksyllä.
Nyt suunnitellemme syksyä ja välillä tulee sellainen tilanne, että miehen pitäisi viedä koko viikko lapset tarhaan. Ja kun ei toi mies vaan PYSTY siihen. Kyllä se kärsivällisesti yrittää, mutta aina se tilanne karkaa käsistä ja sitten sillä pinna palaa ja homma repee täysin.
EI mullekkaan ton lauman hallitseminen helppoa ole, mutta miehelleni se tuntuu olevan mahdottomuus. Hän sanoo, että minkäs hän sille tekee, että ei oo vaan miehille luontaista toi touhu. Ja että moni mies on vielä surkeempi. Totta sekin, mutta kyllä vaan jotkut miehet pystyy hoitamaan nää asiat helpostikkin.
Mieheni etenee urallaan aika hyvin juuri nyt ja panostaa aika paljon töihin. Hän sanoo, että se aamutunti lasten kanssa syö hänen voimavarat niin, että koko työpäivä menee vähän heikosti. Toteaa, että töissä hän on todella skarppi ja selviää tehtävistä moni ei selviäisi - mutta tunti lasten kanssa (siis toi aamu) on pahempi nakki hänelle. No uskon kyllä sen sinällään. Hän on työssään tosi hyvä ja moni ei siitä selviäisi. Mutta sitten tämmösessä arjen jutussa hän on toivoton.
Miten tän vois ratkaista vai voiko mitenkään. Mieheni ei siis ole mikään kokovartalokusipää ja totaalinen luuseri.
Kun meille tuli eka lapsi, mies oli alusta asti hyvin mukana. Suurin osa vastuusta oli kyllä mulla. Mies auttoi, mutta mä pyöritin taloutta. Mies kyllä vaihtoi vaippoja, kävi kaupassa (mun tekemillä listoilla, mä suunnittelin ja tein safkat), siivosi kämpän.
No nyt tämä vanhin lapsi on 6v ja aika haasteellinen poika. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta esim. pukeminen on ihan järkyttävä show. Ei kai tässä kasvatuksen pieleen menemisestäkään kaikki ole kiinni kun 4v tyttö pukee tosta vaan. Lisäksi meillä on kohta vuoden ikäinen vauva. Vauva menee tarhaan syksyllä.
Nyt suunnitellemme syksyä ja välillä tulee sellainen tilanne, että miehen pitäisi viedä koko viikko lapset tarhaan. Ja kun ei toi mies vaan PYSTY siihen. Kyllä se kärsivällisesti yrittää, mutta aina se tilanne karkaa käsistä ja sitten sillä pinna palaa ja homma repee täysin.
EI mullekkaan ton lauman hallitseminen helppoa ole, mutta miehelleni se tuntuu olevan mahdottomuus. Hän sanoo, että minkäs hän sille tekee, että ei oo vaan miehille luontaista toi touhu. Ja että moni mies on vielä surkeempi. Totta sekin, mutta kyllä vaan jotkut miehet pystyy hoitamaan nää asiat helpostikkin.
Mieheni etenee urallaan aika hyvin juuri nyt ja panostaa aika paljon töihin. Hän sanoo, että se aamutunti lasten kanssa syö hänen voimavarat niin, että koko työpäivä menee vähän heikosti. Toteaa, että töissä hän on todella skarppi ja selviää tehtävistä moni ei selviäisi - mutta tunti lasten kanssa (siis toi aamu) on pahempi nakki hänelle. No uskon kyllä sen sinällään. Hän on työssään tosi hyvä ja moni ei siitä selviäisi. Mutta sitten tämmösessä arjen jutussa hän on toivoton.
Miten tän vois ratkaista vai voiko mitenkään. Mieheni ei siis ole mikään kokovartalokusipää ja totaalinen luuseri.