M
"minävaan"
Vieras
Miehen alkoholinkäytöstä kyselisin mielipidettä. Vanhempani ovat absolutisteja ja oma alkoholinkäyttöni rajoittuu viinilasilliseen kerran/kaksi kuukaudessa, ja tämä oma taustani huomioon ottaen mietin, että pohdinko turhaan avomieheni alkoholinkäyttöä vai onko oikeasti aihetta huoleen.
Meillä siis ns. uusioperhe, jossa kolme kouluikäistä lasta. Avomieheni juo jokainen päivä kaksi olutta (=pientä tölkkiä, jos sillä jotain merkitystä juomamäärän arvioinnissa). Lauantaina saunan jälkeen oluita menee neljä. Lisäksi noin kerran kuussa on pelin jälkeinen poikien saunailta, josta tullaan kotiin selvästi humaltuneena.
Olen tehnyt selväksi, että en halua lapseni näkevän häntä humaltuneena, joten arjen oluttölkitkin nauttii hän sitten kun lapset ovat nukkumassa. Ns. poikien saunaillat ovat aina sellaisina viikonloppuina, jolloin lapset ovat exillä.
Mutta silti. Jokin siinä alkoholinkäytössä tuntuu häiritsevän. Nykyisin illalla huomaan ärsyyntyväni oluttölkin avaamisesta kuuluvasta äänestä, mutta välillä mietin olenko vain nipo niuhottaja. Onko avomieheni alkoholinkäyttö siis aivan normaalia, mutta minulla itselläni vain ongelma asian kanssa oman taustani vuoksi.
Eli: pitäisikö olla huolissaan/ottaa asia puheeksi vai huolehdinko turhasta?