Miehellä 100% meidän omaisuudesta, ahdistaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen kotiäiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
mun mielestä sun siippa kyllä menetteli kehnosti, nyt kun anoppi potkasee tyhjää niin miehen sisarukset perivät osan siitä omaisuudesta jonka miehesi lahjoitti äidilleen

tämä on teidän lapsilta pois

Tämä sama tuli mulla mieleeni. Kun ajatellaan pidemmällä aikavälillä, käytännössähän mies lahjoitti omien lastensa tulevia rahoja sisaruksilleen (ja heidän lapsilleen). Ja itse asiassa myös verottajalle, sillä kun anoppi aikanaan kuolee, ap:n mies joutuu maksamaan perintöverot itse lahjoittamastaan rahasta. Sekä tietty ne sisarukset myös. Eli sisarusten lisäksi suoraa rahansiirtoa myös valtiolle.

Minusta tämä on ihan vain tyhmää. Huonoa taloussuunnittelua. Ennemmin auttaisin hänen äitiään jollain muulla tavalla, jos hän apua tarvitsee.
 
Minusta on kohtuullista jakaa talous tulojen mukaan, eli enemmän tienaava maksaa myös enemmän ja vähemmän tienaava vähemmän. Se on vain progressiivista ja tasaa vähän huikeita tuloeroja, näin olemme ennen avioliittoa toimineet. Toki asumiskuluista pitää maksaa sähkö ja vesi, mutta ne eivät päätä huimaa kerrostalossa.

ap
 
Alkuperäinen kirjoittaja surullinen kotiäiti;28978923:
Myi anopille asuntonsa reiluun alihintaan ja me joudumme ottamaan nyt isomman asuntolainan tämän takia. Laina olisi tullut myös minun nimiini, mutta en kyllä tässä tilanteessa halua sitä ottaa, jos minulta ei tälläisissä asioissa tarvitse edes kysyä mielipidettä...

ap

Kyllä meillä ainakin on YHTEINEN talous. Minä olen kotona lapsen kanssa, mies töissä. Miehen tienaamat rahat ovat perheen yhteisiä, ei hänen omiaan. Suuremmat hankinnat tehdään yhteisestä päätöksestä, minulla on yhtä suuri sananvalta kuin miehelläni.

Olisin ihan raivona tilanteessasi. Mielestäni tuo on jo ihan petos, että selän takana kälmitään kyseisellä tavalla, voin hyvin kuvitella että oma anoppini ehdottaisi moista.

Ja siis kuten joku jo mainitsi, anopillasi on jo varmasti ikää? Ku hän heittää lusikan nurkkaan, asunto jaetaan sisarusten kesken, joten tällöin 'miehesi rahat' jakaantuu sisaruksille eikä lapsillenne (kuten jos hän olisi sijoittanut OMAAN asuntoonne nekin rahat).

Ei menisi minun jakeluun moinen käytös.

Ja miten täällä tulee taas tällaisia vastauksia "elät miehesi rahoilla", "mene töihin", öö? Jos toisen tulot ovat sellaiset, että se mahdollistaa toisen jäämisen lapsen kanssa kotiin ja molemmat vanhemmat ovat sitä mieltä, että lapsen olisi hyvä kotona olla, niin mikä ongelma?
Eikö perhe ja avioliitto solmita nimenomaan siksi, että on yhteinen talous, jossa toimitaan koko perheen edun mukaisesti? YHDESSÄ.

Mielestäni miehesi toimi typerästi, ensin on "me ja meidän talous" kunnes tulee joku tällainen tilanne, sitten on "me ja minun rahat". Todella reilua ja aikuismaista?
 
Nyt ei ymmärrä... ensinnäkin verottaja ei hyvöksy "reiluun alihintaan" tehtyjä kauppoja tai sitten käyvän hinnan alittava osuus katsotaan lahjaksi josta menee lahjavero. Ja mikä on nyt se merkittävä ero? Eli mies myi asuntonsa, sai siis rahaa ja ap on nyt raivoissaan kun rahaa tuli vähemmän ja lainaa on enemmän ja lainan mies maksaa sataprosenttisesti ?!

Haluaisin saada jonkun tolkun tähän ja tosiaan kuinka suutesta rahatukosta mies ilman lupaa luopui äitinsä takia?
 
[QUOTE="Mä vaan";28979182]Nyt ei ymmärrä... ensinnäkin verottaja ei hyvöksy "reiluun alihintaan" tehtyjä kauppoja tai sitten käyvän hinnan alittava osuus katsotaan lahjaksi josta menee lahjavero. Ja mikä on nyt se merkittävä ero? Eli mies myi asuntonsa, sai siis rahaa ja ap on nyt raivoissaan kun rahaa tuli vähemmän ja lainaa on enemmän ja lainan mies maksaa sataprosenttisesti ?!

Haluaisin saada jonkun tolkun tähän ja tosiaan kuinka suutesta rahatukosta mies ilman lupaa luopui äitinsä takia?[/QUOTE]
10-15000€, mikä ei ole ehkä jonkun mielestä iso raha, mutta lainanlyhennykset kuitenkin. Minusta se on niin iso raha, että siinä ei voi ohittaa vaimoa "jonka kanssa on yhteinen talous". Jos oltaisiin erillistaloukissa, niin tehkööt typeryyksiä. Velihän siitä eniten hyötyy.
 
Jos mies kerran omistaa kaiken, niin mitä väliä minne omaisuuttaa antaa (paitsi lasten takia). Et ap pääse siitä osalliseksi, jos ero tulee. En ymmärrä miksi olet avioehdon kanssa suostunut kotiin jäämään. Mene töihin tai sitten puratte avioehdon.
 
Ja lainaa ei maksa mies sataprosenttisesti, vaan myös vaimo osallistuu lainanhoitokuluihin, kunnes miehen toivoma ylimääräinen kotiäitivuosi on ohi.

ap
 
Alkuperäinen kirjoittaja surullinen kotiäiti;28978984:
Laina on "yhteisvastuullinen", eli lyhennykset menevät milloin kenenkin palkasta joka töissä sattuu olemaan. Tähän mennessä on ollut "yhteinen talous". Pitänee siirtyä "omiin talouksiin", jos tämä menee näin. Ikävää tietenkin on, että oma palkkani on 50% miehen palkasta ja lisäksi mitään omaisuutta ei ole, joten edes työnteolla en saa "ostettua" itseäni ikinä tässä avioliitossa tasapuoliseksi. Saatika sitten estämään tälläistä mielivaltaista toimintaa, mutta voinpa ainakin kerryttää itselleni pesämunaa... Avioehto sulkee minut pois perinnöistä, joten kamalasti ei roposia tipu avioeron yhteydessä. Jotain säästöjä, mitä saadaan tehtyä.

ap
Et tietenkään lyhentele miehen nimissä olevaa omaisuutta. Kuinka typerä oikein olet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja surullinen kotiäiti;28979202:
Ja lainaa ei maksa mies sataprosenttisesti, vaan myös vaimo osallistuu lainanhoitokuluihin, kunnes miehen toivoma ylimääräinen kotiäitivuosi on ohi.

ap
Ai kotihoidontuesta? Nytpä provon lykkäsit.
 
Ymmärsinkö nyt oikein, miehellä oli perittynä/muuten ennen teidän avioliittoa hankittu asunto, jonka myi 15te "markkinahintaa" edullisemmin äidilleen? Tämän seurauksena otatte tuon 15te enemmän asuntolainaa tulevaan yhteiseen asuntoonne, josta mies rahoittaa tuosta omasta asunnostaan saamollaan varoilla (suuren)osan?

Jos siis käsitin oikein en ymmärrä yhtään että nykäisit palkokasvin nokkaasi, tosin superväsyneenä saatan olla aivan hakoteilläkin :)

Ymmärtääkseni muuten avioliitossa yhteisen asunnon ostoon otettu laina on yhteisvastuullinen, vaikka olisikin vain miehen nimissä.
 
Siis nyt kyllä ymmärrän miksei miehesi ole puhunut sinulle asiasta kun kerran asenteesi on viestiesi kaltainen. Miehesi on kevittänyt äitinsä mahdollista lainataakkaa 10-15 000 ja sinä vingut epäreiluudesta?! ja siis jos veljeksiä on kaksi niin teoriassa miehen veli tulee hyötymään (suoraviivaisesti laskien, toinen puolihan tulee takaisin miehellesi ja sitä kautta lapsillenne) 7500 eur mikäli armas anoppisi joskus kupsahtaa. Mutta asunnon arvohan voi nousta ja velihän voi jopa netota enemmänkin... kauheaa!!! Minä halveksisin miestä joka nylkisi oman äitinsä viimeiseen penniin, minusta on kunnioitettavaa että hän on pitänyt oman äitinsä puolta ja tosiaan kirjoituksesi luettuani ymmärrän hyvin miksi ei ole etukäteen asiasta sinulle puhunut.
 
Kyse on periaate ei rahakysymyksestä. Jos mies haluaa kodinhengettären sillä verukkeella 'yhteinen talous' a seuraavaasassa käänteessä 'nämä ovat Minun päätöksiäni' ei minulla ole syytä luottaa mieheen ja jäädä enää kotiin vaikka sitä toivoisi. Kyse on ennenkaikkea luoytamuksen pettämisestä. ja mies suuttui kahta kauheammin, kun sanoin haluavani töihin tämän tilanteen takia, ettei minun tarvitse leikkiä että meillä on yhteinen talous. Ja ei, anoppi on pihi ja varakas eikä halua maksaa ehdottamaamme hintaa (alle alueen keskihinnan) vaan manipuloi käytöksellään miehen tiputtamaan sitä lisää. Enpä voi sanoa siihen mitään.
 
Mä en nyt ymmärrä ollenkaan..
Asunnon, jossa asutte, omistaa kuka? Jos te 50/50, niin mieshän silloin sun kotona ollessa kartuttaa myös sinun pussiasi. Jos mies omistaa asunnon 100 %, niin hänen on velkansa myös, myös sen jälkeen kun menet töihin. Jos jaatte muut menot jossain suhteessa oikeudenmukaisesti, en ymmärrä, mikä tässä on ongelma.
Yksi vuosi sinne tänne ei mitään muuta. Olet kotona ja mietit asiaa kaikessa rauhassa. Jos kyseessä on kerran miehen rahat, hän niistä myös päättää. Tosin ei voi olettaa sinun maksavan enemmän muita kuluja koska hän lyhentää lainaa. Jos teillä/miehellä on oikeasti rahaa, ei tuommoinen 10-15 000 tunnu missään.
 
Mutta miksi olet leikkinyt tähän astikaan yhteistä taloutta, kun teillä on avioehto ja sinä lyhennät miehen omaisuutta? Ilman anoppiakin tilanteenne olisi naurettava. Eikö ole hyvä, että totuus tuli nyt ilmi, kun olet yrittänyt siltä silmiäsi ummistaa?
 
Ja se että mies mahdollistaa sinulle kotonaolon, on hienoa. Nyt sinä teet kärpäsestä härkäsen. Toki näistä asioista olisi hyvä keskustella mutta vingut nyt rahojen perään, jotka eivät sinulle kuulu. Minäkin elän mieheni kanssa yhteistaloudessa ja siitä huolimatta mies saa tehdä minun puolestani perintömetsälleen (jota minä en omista koska minut rajattu testamentissa pois) mitä haluaa, vaikka myydä ja lotota koko rahalla. Kyseessä ei ole mikään kilpailu.
 
Mä jouduin lapsena jo seuraamaan mun vanhempien täysin epätasaarvoista suhdetta. Asunto oli hankittu vain isäni nimiin. Äiti oli kotiäitinä kun olin pieni. Muistan usein kuunnelleeni vanhempieni riitoja. Ihan sama, mikä oli riidan aihe, mutta ne lopuivat aina samalla tavalla. Isäni huusi äidille, että sinä et omista mitään, eikä sinulla ole rahaa, ole hiljaa ja tyydy osaasi tai häivy. Mitään et mukaasi saa. Äiti meni akuuhuoneeseen itkemään. Rahasta tuli vallan väline. Isäni tienasi ihan hyvin ja matkusteli paljon, yksin. Välillä pääsin mukaan, äitikin joskus. Avioehto oli tietysti. Kun isäni kuoli, jäi äidille tietysti lesken asumisoikeus asuntoon. Asunto on minun ja isoveljeni omistuksessa ja me siitä perintövero maksettiin. No, eipä äiti tuota asuntoa kummoisessakaan kunnossa pidä. Täysremontin tarpeessa olisi. Edelleen äiti on katkera.
 
[QUOTE="vieras";28979328]Mutta miksi olet leikkinyt tähän astikaan yhteistä taloutta, kun teillä on avioehto ja sinä lyhennät miehen omaisuutta? Ilman anoppiakin tilanteenne olisi naurettava. Eikö ole hyvä, että totuus tuli nyt ilmi, kun olet yrittänyt siltä silmiäsi ummistaa?[/QUOTE]

Siis jos mitään tolkkua koko jutusta olen saanut niin kotiäiti ei ole lyhentänyt yhtään mitään vaan asunto jossa nyt asuvat on rahoitettu miehen perintörahoilla + mihen anopilleen myymällä asunnolla + jollakin laina summalla. On aivan normaalia nykyään että puolisot suljetaan pois perinnnöistä - täysin vakiofraasi dokuissa. Nyt siis mies jatkaa lainan lyhentämistä yksinään ja närkästynyt kotiaäiti aloittaa kolmivuorotyönsä säästääkseen itselleen sijoitusasunnon. Jeps. Onnea matkaan.

Itselläni on huomattava perintöomaisuus ja minä vetäisin palkokasvin syvälle ja poikittain jos mieheni tulisi minulle vänkäämään jotain ali- tai ylihinnoista tehdessäni mahdollisia omaisuussiirtoja. Mieheni tietää tasan tarkkaan että hänet pois suljettu pois perinnöstä ja sen tuotoista mutta on todella iloinen siitä että se tulee aikoinaan avittamaan lastemme tietä tulevaisuudessa.
 
Meillä on miehen 100% omistuksessa ollut talo myyty avioliiton aikana. Lisäksi minun omistama asunto on nyt menossa myyntiin (avioliiton aikana tietty). Kumpikin on hoitanut/hoitaa asian aivan itse eikä siinä ole minusta mitään kummallista. Meillä on avioehto, jonka mukaan ennen avioliittoa hankittu omaisuus ei mene jakoon mahdollisessa avioerotilanteessa. Avioliiton aikana hankittu omaisuus on yhteistä riippumatta siitä, kumpi sen maksa. Lainat ym on yhteisiä, vaikka toinen vain lyhentäisi sitä.

Kun me tehtiin avioehto, niin meille sanottiin, että jos yhdessä elää ja on omaisuutta, niin aina kannattaa mennä naimisiin ja tehdä avioehto. Sen jälkeen asiat on paperilla ja ne menee juuri niin kuin on sovittu. Toki jos kaksi tyhjätaskua menee yhteen, niin asialla ei ole niin suurta merkitystä.

Voi toki olla, etten ole edes ymmärtänyt kaikkea lukemaani, kun on hirveän sekava tämä ketju. Siinä aloituksessa olisi ollut jo hyvä käydä ilmi, että ovatko naimisissa ja onko avioehtoa ja jos on, niin mitä siinä tarkalleen ottaen sanotaan.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä