Mennäkö parin viikon päästä häihin vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mitä tekisi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mitä tekisi

Vieras
siinäpä pulma. Kyseessä on miehen kaverin häät, joihin minut ja mies on kutsuttu. Mies on bestman ja menee tietysti sinne, mutta meillä on ero tulossa ja se on nyt sitten väistämätöntä, mies ei halua tehdä mitään enää suhteen eteen, tosin ei ole tehnyt kyllä missään vaiheessa, vaan mieluummin lähtee. Minä olen morsiammen kanssa erittäin hyvissä väleissä ja tunnen joitakin vieraita ja mies on kavereilleen kertonut että me erotaan kavereina.

Morsiamen kanssa puhuin tänä viikonloppuna ja olen tervetullut niihin häihin, mutta minä en tiedä kehtaanko mennä vai ei ja miten minä kestän siellä olla, kun kaikki tietää meidän erosta ja itse en ole sitä vielä oikein hyväksynyt.

Miehelle tosin jo kysyin, että voitaisiinko me mennä niihin häihin "parina" elikkä minä olisin miehen avec, mutta vielä en ole asiaan mitään vastausta saanut.

Ehdin jo ostaa uudet kengät noita häitä varten, ovat sellaiset että niillä ei oikein ole mitään käyttöä muuten, paitsi tietysti toisen kaverin häät kuukautta myöhemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Minä en voi ottaa yhtään alkoholia, vaikka ne kosteat häät ovatkin, olen nimittäin raskaana. Että kännitoilailuista ei pelkoa.

Lapsi tulossa ja eroatte? Saako kysyä miksi? Alkuperäiseen kysymykseen vastaan, että mene vaan häihin jos miehesi on myös sitä mieltä että sinne meneminen parina on hyvä idea. Sinut on kuitenkin kutsuttu juhlaan, ja olet morsiamen hyvä ystävä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitäh??:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja mitäh?:

Oletko raskaana sille miehelle, jonka kanssa eroatte???

kyllä

Ja mies haluaa eroa, sinä suhteen parantamista(ko)?

jotakuinkin noin. Mies on noissa mielipiteissään niin ehdoton, että se kun on päättänyt että ero on ainoa vaihtoehto, niin sen päätä ei mikään käännä ja nyt se sitten on päättänyt että erotaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Miehen mielestä meillä ei ole enää mitään yhteistä ja siksi haluaa erota, ei halua edes yrittää parantaa suhdetta, vaan hänen mielestään ero on ainoa oikea ratkaisu.
 
Kai siihen joku syy on? Joku sellainen, jota et ole tässä kertonut? Eihän kukaan halua erota noin vain, etenkin jos on vielä lapsi tulossa?? Eikö mies ole valmis isäksi, tai onko alkanut jänistää viime metreillä? Odottaisitte edes lapsen syntymän yli, ja vaikka siihen asti kun lapsi on 2-3-vuotias. Katsoisitte sitten uudelleen tilannettanne.
 
Olen hirveän pahoillani puolestasi:(:( Miehesi ei ole kovin hyvä ihminen, jos haluaa jättää raskaana olevan puolisonsa:(

Mene niihin häihin! Siis, jos voit olla varma, että löydätsieltä juttuseuraa. Olet bestmanin lapsen äiti ja hääparin ystävä. Ja kutsuttu vieras!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Minä en voi ottaa yhtään alkoholia, vaikka ne kosteat häät ovatkin, olen nimittäin raskaana. Että kännitoilailuista ei pelkoa.

Lapsi tulossa ja eroatte? Saako kysyä miksi? Alkuperäiseen kysymykseen vastaan, että mene vaan häihin jos miehesi on myös sitä mieltä että sinne meneminen parina on hyvä idea. Sinut on kuitenkin kutsuttu juhlaan, ja olet morsiamen hyvä ystävä.

Miehen mielestä meillä ei ole enää mitään yhteistä ja siksi haluaa erota, ei halua edes yrittää parantaa suhdetta, vaan hänen mielestään ero on ainoa oikea ratkaisu.

Kai siihen joku syy on? Joku sellainen, jota et ole tässä kertonut? Eihän kukaan halua erota noin vain, etenkin jos on vielä lapsi tulossa?? Eikö mies ole valmis isäksi, tai onko alkanut jänistää viime metreillä? Odottaisitte edes lapsen syntymän yli, ja vaikka siihen asti kun lapsi on 2-3-vuotias. Katsoisitte sitten uudelleen tilannettanne.

Olen yrittänyt puhua, mutta ei halua, meillä ei miehen mielestä ole mitään yhteistä, se on hänen mielestään se syy miksi pitää erota.
 
Dorka mies, jos oikeasti muuta syytä ei ole. Jos tää on teidän ensimmäinen lapsi, niin eiköhän siinä ole yhteistä ihan kylliksi. Jospa miehen mieli vielä vauvan myötä muuttuisi? Milloin on la?
 
Kyseessä toinen lapsi, esikoinen täyttää tänä vuonna 2 ja yhdessä ollaan oltu melkein 9 vuotta. La on marraskuussa. Miehen mielestä en osallistu tarpeeksi hänen kavereidensa kanssa hengailuun, kun hänen kaverinsa käyvät toisillaan kylässä puolin ja toisin, mutta minä en, minunkin pitäisi sitä tehdä sitä, vaikka en kaikki miehen kavereiden naisia pahemmin edes tunne.
 
No miksi et ole opetellut tuntemaan, jos se on miehellesi niin kovin tärkeää? Jotenkin en usko,että kerrot ihan kaikkea...
 
Miehetkään ei näköjään ole oppineet, että ei toista pysty muuttamaan, vaan sen kanssa pitää vaan oppia elämään, koska on niin luvannut. Olen pahoillani puolestasi :( Itse en menisi häihin, aiheuttaisi liikaa pahaa mieltä. Mutta selittäisin kyllä morsiammelle, miksen tule.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitäh?:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Minä en voi ottaa yhtään alkoholia, vaikka ne kosteat häät ovatkin, olen nimittäin raskaana. Että kännitoilailuista ei pelkoa.

Lapsi tulossa ja eroatte? Saako kysyä miksi? Alkuperäiseen kysymykseen vastaan, että mene vaan häihin jos miehesi on myös sitä mieltä että sinne meneminen parina on hyvä idea. Sinut on kuitenkin kutsuttu juhlaan, ja olet morsiamen hyvä ystävä.

Miehen mielestä meillä ei ole enää mitään yhteistä ja siksi haluaa erota, ei halua edes yrittää parantaa suhdetta, vaan hänen mielestään ero on ainoa oikea ratkaisu.

Kai siihen joku syy on? Joku sellainen, jota et ole tässä kertonut? Eihän kukaan halua erota noin vain, etenkin jos on vielä lapsi tulossa?? Eikö mies ole valmis isäksi, tai onko alkanut jänistää viime metreillä? Odottaisitte edes lapsen syntymän yli, ja vaikka siihen asti kun lapsi on 2-3-vuotias. Katsoisitte sitten uudelleen tilannettanne.

Olen yrittänyt puhua, mutta ei halua, meillä ei miehen mielestä ole mitään yhteistä, se on hänen mielestään se syy miksi pitää erota.

Dorka mies, jos oikeasti muuta syytä ei ole. Jos tää on teidän ensimmäinen lapsi, niin eiköhän siinä ole yhteistä ihan kylliksi. Jospa miehen mieli vielä vauvan myötä muuttuisi? Milloin on la?

Kyseessä toinen lapsi, esikoinen täyttää tänä vuonna 2 ja yhdessä ollaan oltu melkein 9 vuotta. La on marraskuussa. Miehen mielestä en osallistu tarpeeksi hänen kavereidensa kanssa hengailuun, kun hänen kaverinsa käyvät toisillaan kylässä puolin ja toisin, mutta minä en, minunkin pitäisi sitä tehdä sitä, vaikka en kaikki miehen kavereiden naisia pahemmin edes tunne.

No miksi et ole opetellut tuntemaan, jos se on miehellesi niin kovin tärkeää? Jotenkin en usko,että kerrot ihan kaikkea...

Olen kulkenut miehen mukana paljonkin ja tunnen näitä ihmisiä hyvänpäiväntuttuina, mutta ei me olla oltu muuten tekemisissä kuin muutamien kanssa ja niiden kanssa olenkin erittäin hyvä kaveri. Mulla on omiakin kavereita joiden kanssa tapailen ja mies ei koskaan niiden seuraan halua mukaan. Nää asiat tuli mulle selville vasta tänään, en aiemmin ole edes tiennyt että asia on miehelle noin tärkeä, kun ei ole mitään aiemmin maininnut, enkä minä mikään ajatustenlukija ole. Niin ja mun ajokortittomuuskin haittaa miestä, ihan siis minusta pieniä ja mitättömiä asioita.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Minä en voi ottaa yhtään alkoholia, vaikka ne kosteat häät ovatkin, olen nimittäin raskaana. Että kännitoilailuista ei pelkoa.

Lapsi tulossa ja eroatte? Saako kysyä miksi? Alkuperäiseen kysymykseen vastaan, että mene vaan häihin jos miehesi on myös sitä mieltä että sinne meneminen parina on hyvä idea. Sinut on kuitenkin kutsuttu juhlaan, ja olet morsiamen hyvä ystävä.

Miehen mielestä meillä ei ole enää mitään yhteistä ja siksi haluaa erota, ei halua edes yrittää parantaa suhdetta, vaan hänen mielestään ero on ainoa oikea ratkaisu.

Kai siihen joku syy on? Joku sellainen, jota et ole tässä kertonut? Eihän kukaan halua erota noin vain, etenkin jos on vielä lapsi tulossa?? Eikö mies ole valmis isäksi, tai onko alkanut jänistää viime metreillä? Odottaisitte edes lapsen syntymän yli, ja vaikka siihen asti kun lapsi on 2-3-vuotias. Katsoisitte sitten uudelleen tilannettanne.

Olen yrittänyt puhua, mutta ei halua, meillä ei miehen mielestä ole mitään yhteistä, se on hänen mielestään se syy miksi pitää erota.

Dorka mies, jos oikeasti muuta syytä ei ole. Jos tää on teidän ensimmäinen lapsi, niin eiköhän siinä ole yhteistä ihan kylliksi. Jospa miehen mieli vielä vauvan myötä muuttuisi? Milloin on la?

Kyseessä toinen lapsi, esikoinen täyttää tänä vuonna 2 ja yhdessä ollaan oltu melkein 9 vuotta. La on marraskuussa. Miehen mielestä en osallistu tarpeeksi hänen kavereidensa kanssa hengailuun, kun hänen kaverinsa käyvät toisillaan kylässä puolin ja toisin, mutta minä en, minunkin pitäisi sitä tehdä sitä, vaikka en kaikki miehen kavereiden naisia pahemmin edes tunne.

Sun mielestä teidän pitäis vielä "yrittää", mutta et halua tutustua miehen kavereihin edes?

Jos ootte ollu 9 vuotta yhdessä niin luulis olevan korkea aika tutustua miehen kavereihin?

Jotenkin vahvasti haiskahtaa siltä että kuullaan nyt aika yksipuolinen versio syistä.
 
Yhteistyössä