Menetin rakkaan pikkuisen masuvauvan!

Tuska on suuri ja olen lohduton. Itken itken, rukoilen,.... tänään istuin kappelissa, sytytin kynttilän itseltäni ja ex-mieheltäni enkelivauvallemme! Miten tällaisen yli pääsee?? Olin rv 13+1 ja menin ekaan ultraan perjantaina. Siellä se kulta pieni oli liikkumattomana... kysyin, että nukkuuko se, että miksei se liiku??? Näin kätilön huolestuneen ilmeen. Sydämen sykettä ei näkynyt. Vauvani oli kuollut jo rv 10+4!!!!!!! Miten tällaista tarvii kokea.. Menin luottavaisin mielin ultraan. Luulin, että olin ylittänyt ns. riskirajan. Olin shokissa. Miksi ihmeessä vauva ei antanut mitään merkkejä, kun kuoli? Nytkin pikkuinen ruumis on sisälläni! Joudun kantamaan kuollutta lastani 4 päivää... On vaikea ymmärtää. Tänäänkin olin tuntevani pikkuisen liikehdintää, mutta sehän ei voi olla mahdollista....

 

Olen pahoillani suuren menetyksesi vuoksi. Tiedän, että sydämesi on täynnä tuskaa ja surua. Itse menetin pienen poikani rv 20, kolmisen viikkoa sitten. Mitään keskenmenon oireita ei ollut, "rutiiniultrassa" hoitaja vain totesi, että sydänääniä ei löydy. Vielä kolme päivää aikaisemmin neuvolassa sydänäänet kuuluivat. Alkuraskaus meni kovan pahoinvoinnin kourissa ja juuri kun uskalsin ajatella, että kaikki menee jatkossa hyvin ja uskallan vihdoin antaa itselleni luvan nauttia raskaudestani, niin kävikin näin.
Tällainen kokemus ei koskaan unohdu, eikä elämä ole enää samanlaista kuin ennen. Täytyy vain elää tunti ja päivä kerrallaan ja surra menetystä. Vaikka en itse uskonut millään selviytyväni näin suuresta surusta, niin ihme kyllä, aika auttaa. Nyt pystyn jo hetkittäin tekemään muutakin kuin suremaan, mutta välillä tuska on niin kova, että jähmetyn ja pystyn vain itkemään. Alun shokkivaiheen jälkeen läheisimpien ihmisten kanssa puhuminen on auttanut minua kovasti. Voimia sinulle Mami06.
-surusydän-

 

Kiitos, kun jaksat oman surusi keskellä lohduttaa toista! Menetys on käsittämätön ja raskas. Olen todella sekaisin elämäni kanssa. Ei tiedä mitä ajatella, miten olla. Ei kai ole mitään oikeaa tai väärää. Tunteet ovat todella sekaisin. Surusydän, voi sinunkin pikkuista enkelivauvaa! Tiesit, että se on poika... olit elänyt jo pidemmälle kuin minä ja uskaltanut jo luottaa :'( . Kyllä on käsittämättömän julmia tällaiset kokemukset. Haleja!

 

hyvä ap! Ensinnäkin ISO hali sinulle :hug: Tiedän mitä käyt läpi, koska minulle kävi vastaavanlaisesti pari kuukautta sitten
Rv 14 ihmettelin painon putoamista ja kun piti siirtyä mammahousuista takaisin omiini... Syy sitten selvisi ensin neuvolassa kun sydänääniä ei saatu kuuluviin ja lopulta ultrassa, jossa pieni makasi aivan liikkumatta. Oli menehtynyt rv 13... np-ultrasssa sydän vielä sykki hienosti, mutta vähäiset liikkeet silloin ilmeisesti ennakoivat tulevasta.... Tuntui että maailma romahti, kun näin pienen liikkumattomana. Itse jouduin myöskin odottamaan viikonlopun yli kuollut pienokainen masussa. Se oli tuskaisin viikonloppuni IKINÄ, sillä miehenikin joutui olemaan toisella paikkakunnalla töissä juuri silloin. Puhelimitse sitä sitten lohduteltiin toinen toisiamme monet tunnit sen viikonlopun aikana...

Nyt vain isosti voimia sinne <3 Voin taata, että ajan kanssa helpottaa kun osaa käsitellä asiaa paremmin.

 

:hug: iso hali teille. Tiedän miltä tuntuu menettää pieni. Minä menetin poikani rv 20+3, vakavan sairauden takia. Raskaus keskeytettiin pojan ollessa vielä hengissä (poika syntyi ja menehtyi 22.4.05) :'( . Itse jouduin poikaa vielä tuon tiedon jälkeen kantaa 4 päivää. Se tuntui niin pahalta koska tunsin liikkeet ja tiesin etten voi rakasta poikaa koskaan pitää sylissä. Siitä on aikaa mutta suru on vieläkin kova ja yli en tunnu pääsevän en millään. Nyt odotan kolmatta ja pelko on todella suuri. Huomenna ultra, jossa toivottavasti kaikki kunnossa. Onneksi on tytär joka auttaa jaksamaan eteenpäin, vaikka välillä se tuntuu olevan niin vaikeaa.
Olen huomannut että itkeminen helpottaa mutta minulla se ottaa jo voimille näin pitkän ajan jälkeen, koska saatan itkeä poikaamme joka päivä.

 

Tiedän tunteesi :hug: Itse synnytin enkelipojan kolmisen viikkoa sitten. Sairaalaan normaalisti supistusten takia rv 40+5 eikä sydänääniä enää löytynyt. Edellisenä iltapäivänä kaikki vielä ultrassa normaalisti, seuraavana aamuna sit ei mitään enää tehtävissä :'( Syytä ei ainakaan vielä tiedetä.

Voimia!

 

Osanotot kaikille menetyksen kokeneille...
Me menetimme poikamme heti hänen syntymänsä jälkeen viime maaliskuussa, kyseessä oli paha keuhkojen rakenteellinen vika...Ja tämä tuli aivan täytenä yllätyksenä...
Minä ainakin suosittelisin kokeilemaan noita vertaistukiryhmiä... esim sinulle Helmen tyttö..jos kiinnostaa niin yahoossa on enkelivauvojen äideille keskustelu palsta...kannattaa käydä katsomassa. Eihän se suru mihinkään häviä, mutta ehkä se helpottaa kun voi käydä asiaa läpi muiden saman kokeneiden kanssa.

Terv. Inksu

 

Kaikille pienokaisensa menettäneille valtavasti voimaa ja halauksia! :hug:

HelmenTyttö: Meillä kävi hyvin samantapaisesti...supistusten ja vauvan liikkumattomuuden takia sairaalaan rv 40+1, eikä sydänääniä löytynytkään enää. Samoin edellisenä päivänä sydänkäyrässä kaikki oli hyvin. Suosittelen myös Tuntematon enkeli -palstaa yahoossa.

Jaksamista kaikille!

 

Voi, olen tosi pahoillani ja otan osaa kaikkien teidän suruun!!! Tiedän, että minun suruni ja tuskani on omani, mutta ymmärrän myös sen, että on aivan eri asia olla jo hyvin lähellä hetkeä, kun pienokaisen saisi syliinsä kuin menettää pikkuinen riskiviikoilla!!! Voi luoja, mitä sitä elämässä jotuuu kokemaan... olen surullinen omasta menetyksestäni, pikkuinen rakkaani... ja teidän, lähes valmiista pienistä ihmislapsista!!! OTAN OSAA ISOSTI ja toivon, että jaksatte selvitä surustanne. Ei löydy sanoja.... :'(