Menetin kaiken!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Risasiipi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Risasiipi

Vieras
Löytyykö kohtalotovereita?! Olin naimisissa ihan suht ok suhteessa. Ei ihmeempiä intohimoja, vähän tylsää arkea mutta periaatteessa kaikki kuitenkin ok. Avioliitossani ei ollut alkoholismia, väkivaltaa tms vaan ihan sellaista perusmeininkiä. En ollut onnellinen, mutta en onnetonkaan.

Sitten tuli mies joka vie jalat altani!! Oi oi...ihana tyyppi kaikin puolin, voin sanoa hänestä niin edelleenkin. Ajauduimme suhteeseen, joka kesti 3 vuotta. Aivan, kamalaa. Tiedän. Aikaa kului, vuodet kului, en osaanut tehdä päätöksiä siitä kumman kanssa haluaisin olla. Rakastin tätä toista miestäni, mutta liikaa oli situomuksia siihen arkeeni, avioliittooni. Se sujui kuitenkin kaikesta huolimatta ihan hyvin, siksi olin niin päättämätön. Kai olisin ikuisesti halunnut pitää molemmat...

Lopulta tämä toinen mieheni sai tarpeekseen ja jätti minut. Se oli niin kauhea isku, etten meinaa toipua siitä ikinä enää tolpilleni! Menetin hänet nyt lopullisesti, hänellä on uusi ihmisuhdekin jo meneillään. Itse kärähdin tuon jälkeen typerällä tavalla aviomiehelleni ja koko tuo monivuotinen kaksoiselämäni tuli ilmi!! En olisi selvinnyt tästä ilman ammattiapua, on tämä niin kauhea paikka ollut! Menetin siis lopulta kaiken, ihan kaiken! Menetin sen suuren rakkauteni (toisen miehen) vetkuttelemalla liian kauan ja menetin tietysti myös aviomieheni kun kaikki paljastui. Siinä meni ihan hyvä avioliitto ja siinä meni suuri rakkaus. Siinä meni kaikki.

Tiedän, että nyt tulee paskaa niskaan. Sanotte, että se oli ihan oikein minulle. Ehkä olikin. Rangaistusta tässä on ollut jo kerrakseen siinä että todellakin menetin kaiken. Mutta olisiko täällä ketään kohtalotoveria jakamaan tällaista asiaa ja tunteita? Kumpaa kaipaat enemmän; aviopuolisoasi vai sitä toista miestä (tai naista)? Oletko yrittänyt korjata tilannetta mitenkään? Onko se enää millään lailla korjattavissa?
 
Olet saanut jo rangaistuksen tekemistäsi vääryyksistä ja kenenkään ei liene syytä tuomita sinua. Kertomuksesi kuulostaa siltä ettet ainakaan saa noita asioita korjatuksi. Ainoa mitä voisit tehdä on pyytää anteeksi molemmilta miehiltä että olet tehnyt väärin, erityisesti entiseltä aviomieheltäsi. Toivottavasti olet myös oppinut jotakin ihmissuhteilla leikkimisestä. Jotkut tietävät luonnostaan sen asian ettei toiset ihmiset ole olemassa pelkästään omien tarpeiden tyydytystä varten, toivon että sinäkin opit sen asian näin rankemman kautta. Mieti ja pohdi asioita minkä takia teit niin kuin teit. Kirjoita vaikka paperille ajatuksesi niin opit ehkä ymmärtämään paremmin itseäsi ja välttämään samat virheet jatkossa jos vielä löydät uuden kumppanin. Yritä myös ottaa oppia muiden tekemistä virheistä ja miettiä mitä tekisit itse vastaavanlaisessa tilanteessa.
 
Ota koko kyseinen elämänjakso suurena seikkailuna ja jännittävänä aikana, jonka hinta oli ehkä kova, muttei kohtuuton, ja jonka tarkoitus oli ja on saada sinut tuntemaan itsesi paremmin ja oppimaan jotain jatkoa varten.

Kumpaakaan mieheen sinulla ei ole enää minkäänlaisia oikeuksia. Korkeintaan velvollisuus hävetä ja katua.
 
Niin on vaikea uskoa todeksi, sen jälkeen kun on sekä syönyt, että säästänyt kakkua, että jää yhtäkkiä kokonaan ilman. Ei tuossa muuta, kuin oma vika tuo oli vain. Empä usko, että kummallekkaan asialle on mitään tehtävissä. Voit vain jatkaa eteenpäin.

Itse kaipasin enemmän ns. kakkosta, siltä ainakin tuntui. Mutta ehkäpä kumpikaan miehistä, ei ollut se mitä lopulta kaipaat eläämääsi, muutoin olisit todennäköisesti päätynyt johonkin ratkaisuun jo ennen tätä lopullista tilannetta/ratkaisua.

Mitä sitten oletit tapahtuvan? Sanoohan sen järkikin, että jos et itse tee valintaa/ratkaisua, silloin sen tekee joku muu omilla ratkaisuillaan, tuollainen tilanne harvemmin jatkuu loputtomiin. Silloin sinulla ei ole asioihin enää paljonkaan vaikutusmahdollisuutta. Sanoisin jopa, että tuskimpa aviolittosi olisi voinut jatkua, kaiken tämän jälkeen. Samaten olisit eronnut jo aiemmin, mikäli tämä "kakkonen" olisi todella ollut juuri se mitä haluat.

Niin se elämä joskus menee. Vanha sananlaskukin on että kahtaa rakastaa, molemmat menettää. Vaikeahan tuota on uskoa mutta niin se vain näyttää paikkaansa pitävän.
 
Niin, kyllähän niitä anteeksipyyntöjä ja itkua ja katumusta ja ties mitä olen koittanut hyvitellä. Tarinan roisto olin minä, ilman muuta. En ikinä olisi kuvitellut joutuvani koko tilanteeseen, saati sitten että se päättyi noin totaalikatastrofiin.

Aviomieheni on jo tavallaan antanut minulle anteeksi. Siis siinä mielessä, ettei muistele kuulema enää ihan kauhean pahalla. Mutta ei tietenkään halua enää kanssani mitään yhteisiä kuvioita.

Hävettää niin perkeleesti!!!

Mutta enemmän minua rassaa josatain syystä se menettämäni toinen mies...Tuntuu kuin olisin päästänyt käsistäni maailman kalleimman aarteen, enkä ikinä enää löydä mitään vastaavaa. Se tieto musertaa minua palasiksi. En anna ikinä itselleni anteeksi, etten tehnyt ratkaisua, kuunnellut sydäntäni. Menetin sielunkumppanini, ihanan ihmisen ihan vain silkkaa mukavuudenhaluani ja päättämättömyyttäni. Nyt kaikki oli sitten ihan turhaa...Kyllä raastaa sielua!
 
Pitää olla tietyssä määrin itsekäs ja ajatella omaa etua. Sinun virheesi on ollut kuitenkin siinä, että olet oman edun nimissä kohdellut epäkunnioittavasti kumpaakin miestä: ykkösmiehellesi et ole ollut rehellinen, vaan olet tietoisesti hyväksikäyttänyt hänen luottamustaan ja kakkosmiehellesi olet ollut kyvytön tekemään ratkaisua.

Minun mielestäni kakkossuhteita ei kannattaisi aloittaa. Jos kokee elämänsä rakkauden, se on tavallaan okei, koska eihän tunteitaan voi kahlita. Silloin kuitenkin on reilumpaa, että eroaa ensiksi olemassaolevasta parisuhteesta ja vasta sen jälkeen alkaa säätämään uusia virityksiä. Toki avioero olisi sellaisessakin tilanteessa aviopuolisolle kamala paikka, mutta ei niin kova, etteikö hän siitä toipuisi.

Ehkäpä nyt sinun olisi aika kasvaa aikuiseksi. Elä vähän aikaa yksin, opettele olemaan yksin, nauti elämästäsi, mieti missä teit väärin, ota opiksi virheistäsi ja vasta sen jälkeen ala katsomaan uutta parisuhdetta. Nyt tässä vaiheessa kun on ns. kakka housussa, mitään ei enää ole tehtävissä, vaan asiat olisi pitänyt hoitaa silloin, kun hätä oli käsillä ja jotain olisi voinut järjestää.
 
Sinun pitää myös oppia hyväksymään elämässä se että kaikkea ei voi saada. Oma kumppaninikaan ei ole täydellinen, vikoja ja puutteita on joista en pidä, mutta en usko löytäväni ketään parempaakaan joten yritän elää niin hyvin kuin pystyn. Ja vaikka löytäisinkin jonkun "paremman" niin en vaihtaisi pois koska ihmiset voivat muuttua ajan myötä ja alkuhuuman jälkeen voisikin paljastua ihan jotakin muuta. Sinun pitää antaa itsellesi anteeksi ja elää vain päivä kerrallaan. Kerran me vain eletään ja siksi kannattaa elää elämänsä niin hyvin kuin pystyy. Tärkein neuvo on ehkä se että muistat kohdella muita samalla tavalla kuin haluat itseäsi kohdeltavan. Kuvittele miltä sinusta tuntuisi jos olisi ollut noiden miesten asemassa, tuskin haluaisit itseäsi kohdeltavan samalla tavalla.

Oletko harkinnut keskusteluapua ammattilaisen kanssa? Puhuminen voisi olla hyväksi, voisit oppia tuntemaan itsesi paremmin sekä toimimaan eri tavalla vastaisuudessa. Pelkästään tunteiden ja vaistojen varassa jos toimii niin ei hyvä seuraa.
 
Lisäkeskusteluista ammattilaisen kanssa voisi kyllä olla suuresti hyötyä jos on tuossa tilanteessa. Totta on että paha saa aina palkkansa, mutta yhteisen edunkin kannalta on parempi ettei tule lisää mielenterveyspotilaita Suomeen kun nykyistenkin hoito on retuperällä. Psyykkiset ongelmat kun eivät hetkessä häviä, voi kestää vuosikausia ennen kuin tulee edes jonkinlaiseen kuntoon. Ei terapiakaan välttämättä auta heti, mutta jos haluaa saada elämänsä järjestykseen saa siitä jonkinlaiset kainalosauvat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Risasiipi:
Sanotte, että se oli ihan oikein minulle. Ehkä olikin.

En sano noin, koska ihminen ei voi tunteilleen mitään. Sen sijaan ratkaisuja kannattaa pyrkiä tekemään nopeammin, kun on muiden ihmisten tunteetkin pelissä. Se on kuitenkin vaikeaa, ymmärrän. Tsemppiä ja voimia sinulle tulevaisuuteen!
 
Aivan, ihan viisaita ajatuksia ja ilman muuta järkeviä neuvoja. Olen käynyt ammattaauttajan juttusilla ja käyn varmaan vielä tulevaisuudessakin. Minulle on ihan kohtalaisen selvää se kaikki miten olisi pitänyt toimia ja miten tästedes toimin jne jne jne... Tiedän kyllä sen kaiken. Eniten kai tässä joudun tekemään töitä sen tuskallisen tosiasian kanssa, että menetin elämäni rakkauden oman jahkaamiseni vuoksi. Siitä menetyksestä en meinaa päästä jaloilleni, se jotenkin musertaa erityisesti, koska tajuan että itse olisin voinut vaikuttaa lopputulokseen ratkaisemalla asiat aiemmin.
 
Sellaiset vaikeat elämäntilanteet on kaikista ärsyttävimpiä, joihin joutumisesta ei voi syyttää kuin itseään. Elä nyt sit siinä ittes kanssa kun vihata ei voi eikä rakastamaan kykene.
 
En jaksanut lukea ihan koko ketjua, mutta heräsi muutama ajatus. Vaikeinta sinulle tuntuu olevan tämän salarakaan menettäminen. Mutta ne ajatukset. Tiedätkö, monesko suuri rakkaus tälle toiselle miehelle olet? Jos hänellä jo on uusi ihmissuhde meneillään, niin oletko varman, että hän olisi pysynyt kanssasi, jos olisit lähtenyt hänen mukaansa? Entä jos hän onkin näitä ikuisia perhostelijoita, jotka ovat ihania aikansa eli rakastumisvaiheen ajan ja sitten onkin jo saatava uusi kohde. Kauanko asian julkitulosta on aikaa? Entäpä jos hyvän avioliittosi toinen osapuoli ei vielä ole ehtinyt tottua tapahtuneeseen, mutta voi sen tehdä myöhemmin? Usein petetty osapuoli kuitenkin haluaa jatkaa yhteiseloa. Riippuu vähän siitäkin, minkä ikäisiä olette. Onko kypsyyttä käsitellä yhdessä aviomiehen kanssa tapahtunutta?

No, en ole asiantuntija, mutta jotakin itsekin kokenut.

Olet vieläkin rakastunut tähän salarakkaaseen, mutta yritä vähitellen irrottautua. Tätä on tietysti turha neuvoa, mutta aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa.
 
Kiva saada hieman toisenlaistakin näkökulmaa. Kyllä olemme ihan aikuisia ihmisiä kaikki, neljänkympin kahta puolta. Ei tämä salarakaani käsittääkseni mikään huithapeli ihmissuhteissaan ole, vaan fiksu ja empaattinen - kärsivällinenkin. Ei mikään helposti sinne tänne heiluja. Siihen kai liikaa luotinkin, että hän pysyy rinnallani odottelemassa ikuisuuksiin saakka...

Petetty osapuoli eli ex-aviomieheni on taatusti pääsyt jo jaloilleen omassa elämässään, eikä halua minua takaisin vaikka anteeksi tavallaan jo antiokin. Se anteeksianto tuli lähinnä juuri sen myötä, että hän nimenomaan on saanut omasta elämästään kiinni ja käsittääkseni voi siinä aika lailla hyvin. Ei minua kaivata enää sekoittamaan sitä harmoniaa!

Jutun julkitulosta on puolisen vuotta. Ensin lähti siis kävelemään tämä salarakaani kyllästyttyään odottelemaan ja sitten heti kohta perään kävi käry miehelleni. Samantien avioeropaperit menemään ja lopullinen ero viime viikolla. Ja tässä sitä ollaan. Olen ihan yksin ja kaiken menettäneenä. Jostain pitäisi saada voimia nousta, mutta vaikeaa se on. Kaipaan sitä toista miestäni niin jumalattoman kipeästi!
 
Vaikea kuvitella, että kukaan väsyisi odottelemaan, jos tunteita vielä on. Enemmänkin on kai kyse siitä, että ne tunteet happanevat, kun suhde ei etene.

Voi olla, ettei sen "ihanan miehen" tunteet sinua kohtaan olisi kestäneet muutenkaan - saatatte olla henkisesti vähän eri aaltopituuksilla. Sinä vaikutat suhteenne aikoihin olleen aika kehittymätön, "rusinat pullasta" -tyyppinen ihminen.

Toivottavasti tämä kriisi tuo sinulle sysäyksen kasvaa. Kuten joku jo aiemmin kirjoitti - ihmiset eivät ole esineitä, joiden olemassaolon tarkoitus on tyydyttää sinun tarpeesi.

Joskus ihminen tarvitsee kunnon tyrmäyksen elämältä, jotta siitä kehittyisi aikuinen.

 
Enpä menisi arvostelemaan, millainen kukin on. Sellaiset asiat eivät selviä keskustelupalstoilla.

Tuoretta tuo kaikki tapahtunut on. Parin vuoden päästä ajattelet ihan eri tavalla, mutta sinnekin asti on elettävä. Työ on paras lääke. Toivottavasti olet työelämässä mukana. Jos eron ottaneella miehellä ei ole uutta naista, ei ole niinkään sanottu, että kaikki on loppu. Mutta vaikea sitä on sivusta sanoa, kun ei tuskin mies tietää vielä itsekään tässä vaiheessa, missä menee.

Pidä päiväkirjaa ja kirjoita sinne joka ilta tuntemuksesi. Myöhemmin on aika jännä lukea omia juttujaan, usko pois.

 
Kiitos "Eräs näkökohta", oikein hyviä näkökulmia sulla.. Kyllä olen pitänyt tosiaan päiväkirjaa kaikesta ja uskonkin, että se kaikki joskus vielä avautuu minulle ihan uudella tavalla ja opin tästä selkkauksesta paljon.
Ja olen kyllä työelämässä, tosin tämä mennyt puoli vuotta on ollut niin raskasta, että työtkin kärsii. Ehkä sairasloma olisi ollut työyhteisölleni armeliaampi! Koitan tsemppailla päivä kerrallaan...
 
Ei jo tapahtunutta vahinkoa takaisin saa. Siitä voi kuitenkin oppia. Ei muutta kuin etsimään uutta. Sitten kun sen löydät, niin jos vielä haluaa pitää siinä rinnalla omia salasuhteita, kannattaa iskeä sellainen, joka myöskin on parisuhteessa. Silloin "se toinen mies" ei ehkä niin helposti kyllästy odottamaan, että tekeekö toinen jotain siirtoja omassa suhteessaan.

Ja kyllä teidän olisi tämä asia pitänyt keskustella salarakkaan kanssa. Siis niin että mitä hän odottaa, ja mitä ja missä ajassa aiot tehdä. Jos salarakas haluaa Kalifiksi Kalifin paikalle, ja jos se ei toiselle käy, se pitää sanoa. Eli että hautaa tälläiset halut (silläkin uhalla ettette enää jatka tapailuja) - tai sitten todellakin otat eron ja muutatte yhteen, ja kerrot että koska se viimeistään tulee tapahtumaan.
 
En tuomitse. Ymmärrän sinua. Monelle tässä ketjussa sinua tuominneista voi tapahtua ja luultavasti vielä tapahtuukin (jopa ihan tuomitsemisen vuoksi) samansuuntaista kuin sinulle. Ihminen on tunteineen itselleenkin yllätys. Elämäsi on ollut kovaa koulua, nyt on edessä nousua kohti parempaa. Kumpikaan elämässäsi ollut mies ei kantanut omaa "vastuutaan" riittävän hyvin. Aikuisia ihmisia, Miehiä isolla M-kirjaimella, ei noin vain viedä ja kuljeteta nuorasssa kuin koiraa. He tekivät tarkoituksella, osin tietämättään, omat päätöksensä. Toinen ei antanut tarpeeksi itsestään, jotta olisit tuntenut olosi riittävän rakastetuksi, toinen, tämä mielestäsi ihana, etsi uuden, kun sinä vielä mietit, mikä oisi oikein. Heistä kumpikaan ei ollut Sinua parempi, joten etene elämässä rauhallisin mielin. Et kumpaakaan pakottanut etkä raiskannut mitenkään. Olemme rehtyväisiä ja haavoittuvia. Enkeleitä matkallesi. =)
 
Hei sinulle kohtalotoverini!
Olen kokenut samanlaisen asian vuosia sitten. Olin avioliitossa ollut neljä vuotta ja kaksi lasta siitä liitosta syntynyt. Pienenmpi oli vain vuoden ikäinen, kun tapasin tämän kohtalomiehen. Hänkin oli liitossa ja toisessa sellaisessa. Tapasimme ja rakastuin heti. Kyyneleet silmissä katsoin häntä ja olin aivan mennyttä. Tämä tapahtui 1998.
Seuraavan vuoden tammikuussa hän tuli tapaamaan minua työpaikalleni. Sitten hän alkoi piirittämään minua ja sitä piiritystä kesti vuosia.
Vuonna 2002 aviomieheni jäi salasuhteesta kiinni ja muutti sen tultua julki pois.
En ollut minkäänlaisessa seksisuhteessa rakastukseeni. Ainoastaan kävimme pitkiä keskusteluja jne. Kun aviomieheni muutti, niin sen jälkeen alkoi kuuma suhde tähän salarakastukseeni.
Hän ei tiennyt mitä halusi, puheet olivat enemmän kuin teot. Sitten hän seilasi edestakas vaimonsa ja minun välillä. Katselin tätä menoa kahdeksan kuukautta ja sanoin suhteen poikki.
Olen ikävöinyt tätä miestä siitä lähtien. Tiedän, että hän on ajatuksissani saanut liian ison alan ja että ajatuksissani hänestä on tullut se saavuttamaton rakkaus.
<Tämän jälkeen kukaan eikä koskaan ole tuntunut samalta. Kukaan ei voi ottaa hänen paikkaansa. Olen kahliutunut rakastamaan ainoastaan häntä, vaikka en haluaisi niin olevan. En vain pääse muistoistani ja tunteistani eroon.
Erosta on nyt neljä vuotta ja viisi kuukautta. Olen kaiketi ikuisesti häneen kahliutunut. Ja ihan omaa typeryyttäni. En voi tunteelle enää mitään, olen hyväksynyt jo asian. Rakastan ainoastaan häntä ja ikuisesti kait.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nainen mustissa:
En tuomitse. Ymmärrän sinua. Monelle tässä ketjussa sinua tuominneista voi tapahtua ja luultavasti vielä tapahtuukin (jopa ihan tuomitsemisen vuoksi) samansuuntaista kuin sinulle. Ihminen on tunteineen itselleenkin yllätys. Elämäsi on ollut kovaa koulua, nyt on edessä nousua kohti parempaa. Kumpikaan elämässäsi ollut mies ei kantanut omaa "vastuutaan" riittävän hyvin. Aikuisia ihmisia, Miehiä isolla M-kirjaimella, ei noin vain viedä ja kuljeteta nuorasssa kuin koiraa. He tekivät tarkoituksella, osin tietämättään, omat päätöksensä. Toinen ei antanut tarpeeksi itsestään, jotta olisit tuntenut olosi riittävän rakastetuksi, toinen, tämä mielestäsi ihana, etsi uuden, kun sinä vielä mietit, mikä oisi oikein. Heistä kumpikaan ei ollut Sinua parempi, joten etene elämässä rauhallisin mielin. Et kumpaakaan pakottanut etkä raiskannut mitenkään. Olemme rehtyväisiä ja haavoittuvia. Enkeleitä matkallesi. =)

No jaa. Voidaan sanoa, että tuolle "rakkaalle" et tehnyt väärin, mutta aviomiehellesi aivan varmasti teit.

Joillakuilla pettäjillä ei tule ilmeisesti koskaan se päivä, kun he ottavat vastuun teoistaan. Rakastumiselle ei mitään voi, mutta puolisolle valehtelu ei todellakaan ole mikään luonnonvoima, jonka edessä on pakko nöyrtyä.

Tiedän tämän kokemuksesta. Olin naimisissa, kun rakastuin. Kerroin siitä (nykyiselle ex-)miehelleni ennen kuin menin sänkyyn rakkauteni kanssa. Ja tämän rakkauden kanssa suhde on nyt kestänyt jo 13 vuotta - avioliittona, jossa on myös lapsia.

Uskon vakaasti, että jokainen meistä on kykenevä valintoihin. Jos valitsee valehtelun elämäntavakseen, ei minusta ole mikään ihme, jos ihmissuhteet eivät kestä ja kehity.

Mutta kukin tavallaan.
 
valehdella? Että näitä omien kokemusten valaisemia valko-otsaisia riittää. Se on vain niin, että toisilla tunteet ovat vahvemmat kuin joillakin toisilla.

Miten se sanotaan Raamatussakin: "Henki on altis, mutta liha heikko". Se on totta, vaikka en olekaan kirkkouskovainen.
 

Similar threads

V
Viestiä
20
Luettu
4K
Aihe vapaa
vierailija
V
V
Viestiä
80
Luettu
2K
Aihe vapaa
Rosellalle neljäs toukokuuta
R
M
Viestiä
11
Luettu
6K
Perhe-elämä
Kuulostaa tutulta
K
I
Viestiä
47
Luettu
978
S

Yhteistyössä