Menetän aina ystävät, olen siis ilmeisen vittumainen luonne? Voikohan ihminen muuttaa persoonaanasa...?

[Molliduuri]

Olen 35v nainen ja menettänyt kaikki elämäni varrella löytyneet ystävät tavalla tai toisella. Pysähdyin eilen mietiskelemään tätä ja aiemmin olen löytänyt aina jonkun selityksen ja syyn (en itsestäni) jolla olen selittänyt asian itselleni. Syitä ovat olleet ystävän kateus, epäkypsyys, elämäntilanne ym. Aina kun joku ent. ystävä on päässyt minusta ns. eroon he eivät ole kaipailleet ystävyyttäni takaisin. Se kertonee jotain. En tiedä miten muuttaisin itseäni ja luonnettani. Olen hyvin uskollinen ystävä, mutta jos koen että ystävä ei arvosta ystävyyttä samalla tavalla kuin minä, loukkaannun.

Tässä näin kavereiden "palautetta", analysoikaa vapaasti ja kertokaa mikä minussa oikein mättää...

Yksi menetetty kaveri sanoi, että puutuin asioihin jotka eivät minulle kuulu. (Ihmettelin tuolloin, että miksei ystävääni pyydetty veljensä lapsen kummiksi.) Toinen sanoi välit katkaistessaan, että "liikaa draamaa". Hän ei suostunut tarkentamaan. Yksi oli sanonut eräälle kolmannelle osapuolelle, että "Mollin kanssa pitää olla joko paras kaveri tai ei ollenkaan". Tässä kaikki mitä olen saanut irti näistä hukatuista ystävistä. Joskus mietin, että pitäisikö minun ottaa kaikkiin yhteyttä ja kysyä ihan suoraan, että kertokaa nyt! Näitä menetettyjä hyviä ystäviä on siis jo ainakin viisi...

 

[Phoebsi]

Millaisissa tilanteissa teille on tullut ristiriitoja, vai oletko huomannut vasta hetken päästä että toisesta ei kuulukaan mitään enää?

Millainen itse olet normaalissa elämässäsi? Tunnetko voimakkaasti tunteita, näytät ilon sellaisena kuin se sinussa on, samoin surun? Sanot, että olet uskollinen ystävä minkä pitäisi olla hieno asia tänä päivänä. Ymmärrän myös, miksi loukkaannut, sillä jos sinusta tuntuu että annat enemmän kuin toinen, niin eihän se kivaa ole.

 

[Data]

Persoonallisuuttaan ei voi muuttaa mutta onneksi ei ole siitä kysymys. Kyse on käytöstavoista, toisten huomioimisesta ja tilan antamisesta. Noille voit paljon, mutta se vie aikaa ja takapakkeja tulee.

Suurin kynnys on tiedostaa asiat ja hakea muutosta. Sen sinä jo teitkin.

 

[no esim.]

Jos ihmettelet miksi veli ei pyydä siskoaan kummiksi niin siinä mollaat sitä veljeä ja esität epillyn ettei heidän välinsä ole kunnossa tai että siskossa olisi jotain vikaa.

 

[Molliduuri]

Millaisissa tilanteissa teille on tullut ristiriitoja, vai oletko huomannut vasta hetken päästä että toisesta ei kuulukaan mitään enää?

Millainen itse olet normaalissa elämässäsi? Tunnetko voimakkaasti tunteita, näytät ilon sellaisena kuin se sinussa on, samoin surun? Sanot, että olet uskollinen ystävä minkä pitäisi olla hieno asia tänä päivänä. Ymmärrän myös, miksi loukkaannut, sillä jos sinusta tuntuu että annat enemmän kuin toinen, niin eihän se kivaa ole.

Ristiriitoja tulee jos koen ettei toinen osapuoli pidä ystävyyttämme yhtä tärkeänä. Jotain esimerkkejä; olin menossa ystävän luo kylään toiseen kaupunkiin. Hän saikin kutsun suuresti ihailemansa isoveljen ja tämän perheen luo ja perui viime hetkellä jo sovitun vierailun minun kanssani. Välimme katkesivat. Toinen vastaava tilanne oli, kun kolmen tytön kaveriporukka alkoi naimisiin menoni jälkeen järjestää tapaamisia, joihin minun oli aina vain vaikeampi osallistua (pitkien välimatkojen päähän, toiveistani ei piitattu, aikataulut lyötiin lukkoon kysymättä lainkaan miten ne minulle sopisivat). Kun loukkaannuin tästä ja hiljenin vähäksi aikaa, he käänsivät selkänsä minulle kokonaan. Edes lapseni syntymästävei onniteltu (nämä ystävät olivat perheettömiä/sinkkuja). Yhden ystävän miesvalintaa en ymmärtänyt yhtään, hän päätti tehdä lapsen 20 vuotta itseään vanhemman useita kertoja naimisissa olleen miehen kanssa. He olivat tunteneet tuolloin puoli vuotta. Ihmettelin valintaa ja välimme katkesivat. Eli jälleen puutuin asiaan joka ei minulle kuulunut?

Kyllä, koen voimakkaita tunteita ilot ja surut elän tunteella. Ja osoitan välittämiseni lähellä oleville ihmisille. Olen usein myös kuullut olevani hauska, hauskaa seuraa. Usein näihin ystävyyssuhteisiin liittyy se, että uusi ystävä hakeutuu seuraani ja huomaan olevani toivottua seuraa.

 

[dasc]

Kuulostat ihan ystävältäni, johon jouduin ottamaan etäisyyttä oman jaksamiseni vuoksi.
Hän oli juuri sellainen, jonka kanssa piti olla jatkuvasti tai hän alkoi käyttäytyä inhottavasti, jos minulla oli muita kavereita. (Mustasukkainen?) Jokaiseen keskusteluun livahti "piikki" johonkin väliin ja huomasin olevani koko ajan varuillani odottamassa, koska se sieltä tulee Ystävälläni oli myös ikävä tapa dramatisoida elämäänsä, kaikki mikä hänelle tapahtui oli paaaaljon kamalampaa kuin minulle tai muille... Ja se korostui jatkuvasti, kuinka paljon hohdokkaampaa hänen elämänsä on jne. Kuulostaako tutulta? Hänellä on varmaan huono itsetunto, mutta ei sitä pitäisi pönkittää muiden kustannuksella...

Ei entinen ystäväni paha ihminen ole, hän on vain kääriytynyt johonkin minä-minä kuplaan. Paras tapa päästä tuosta eroon, on varmaan ihan tietoisesti olla alentamatta toista. Syyllistytköhän sinäkin siihen huomaamattasi? Tekstisi ainakin kuulosti hieman entisen ystäväni käytökseltä. Kaikkea hyvää sinulle, olet oikealla tiellä, kun olet huomannut ongelman Toki osa kaveruussuhteista vain haihtuu, muuttuu tai loppuu ilman sen kummempaa syytä. Elämäntilanteet muuttuu jne.

 

[Molliduuri]

Jos ihmettelet miksi veli ei pyydä siskoaan kummiksi niin siinä mollaat sitä veljeä ja esität epillyn ettei heidän välinsä ole kunnossa tai että siskossa olisi jotain vikaa.

Ok, no itse en ajatellut asiaa noi. Olin lähinnä ihmeissäni ja hieman tuohtunut ystäväni puolesta. Hän sitten katkaisi välimme siten, että jätti vain tulematta sovittuun tapaamiseen. Kun soitin perään (ko. tilanteessa ei voinut soittaa) ja ihmettelin mitä hänelle oli tapahtunut kun ei ilmaantunut paikalle, hän vain totesi, että tapasi matkalla tätinsä joka oli kävellen liikkeellä ja päätti kävellä sitten tämän kanssa loppumatkan. Eli myöhästyi koska ei pyöräillyt vaan käveli tätinsä seurana.. Muistan miten loukkaavalta tuo tuntui. En enää ottanut häneen sen jälkeen yhteyttä - eikä hän minuun, joten tuo oli ilmeisen suunniteltu juttu.

 

[Molliduuri]

Kuulostat ihan ystävältäni, johon jouduin ottamaan etäisyyttä oman jaksamiseni vuoksi.
Hän oli juuri sellainen, jonka kanssa piti olla jatkuvasti tai hän alkoi käyttäytyä inhottavasti, jos minulla oli muita kavereita. (Mustasukkainen?) Jokaiseen keskusteluun livahti "piikki" johonkin väliin ja huomasin olevani koko ajan varuillani odottamassa, koska se sieltä tulee Ystävälläni oli myös ikävä tapa dramatisoida elämäänsä, kaikki mikä hänelle tapahtui oli paaaaljon kamalampaa kuin minulle tai muille... Ja se korostui jatkuvasti, kuinka paljon hohdokkaampaa hänen elämänsä on jne. Kuulostaako tutulta? Hänellä on varmaan huono itsetunto, mutta ei sitä pitäisi pönkittää muiden kustannuksella...

Ei entinen ystäväni paha ihminen ole, hän on vain kääriytynyt johonkin minä-minä kuplaan. Paras tapa päästä tuosta eroon, on varmaan ihan tietoisesti olla alentamatta toista. Syyllistytköhän sinäkin siihen huomaamattasi? Tekstisi ainakin kuulosti hieman entisen ystäväni käytökseltä. Kaikkea hyvää sinulle, olet oikealla tiellä, kun olet huomannut ongelman Toki osa kaveruussuhteista vain haihtuu, muuttuu tai loppuu ilman sen kummempaa syytä. Elämäntilanteet muuttuu jne.

On totta, että mielessäni usein arvostelen ihmisten tekemisiä ja valintoja. Huomaan sillä tavalla, että elämänkatsomukseni on aika kapea. Vaikka muutoin kyllä kykenen väljäänkin ajatteluun. Huomaan ärsyyntyväni esimerkiksi siitä, että eräs äiti-kaveri viettää hellepäivät sisällä lastensa kanssa, eikä lähde rannalle ja uimaan kuten me teemme - vaikka se ei ole mitenkään minulta pois.

Kyllä, myös minä tietyissä tilanteissa huomaan piikitteleväni.. Ne ovat juuri näitä tilanteita, kun en pysty ymmärtämään jonkun toisen valintoja. Esim. yksi entinen kaveri oli tosi neuroottinen ja tarkka kaikessa, minua ärsytti kun itse olen paljon suurpiirteisempi. Huomasin piikitteleväni häntä noista asioista..

Jos olen sinun entinen ystäväsi, niin pahoittelut aiheuttamastani mielipahasta. Yritän kehittyä ihmisenä

 

[Phoebsi]

Viime hetkellä peruminen ei ole mukavaa, tietenkään. Et kerro, onko taustalla jotain kismaa veljen kanssa? Minäkin ihailen suuresti isoveljeäni ja näen häntä harvoin, hänen näkemisensä voisi siis mennä ystävän näkemisen edelle JOS tilanne olisi se, että ystävä on lähellä, veli ei. Näin on minulla tällä hetkellä ainakin. Se ei olisi mikään vastalause sinua kohtaan, eikä sinun paikan näyttämistä. Elämässä voi olla paljon tärkeitä ihmisiä, ja ainakin minulla todella usein asiat tuntuu menevän päällekäin ja ristiin rastiin niin että on aika stressaavaakin yrittää ottaa kaikki huomioon tasapuolisesti. Ja jos vielä tuo ystävä on sama, keneltä kysyit kummiksi pyytämättömyyttä niin ei sellaisesta ihmiset pidä.

Toisaalta olisihan ystäväsi voinut sanoa, että "Niinpä! En minäkään tiedä miksi hän ei pyytänyt" ja sitten olisitte pohtinut asiaa yhdessä. Mutta ainakin minulle sillä on merkitystä, miten asia otetaan puheeksi.

Tyttöporukat ei läheskään aina toimi niin kuin vaikka Frendeissä. Jos sinä asut kaukana, niin se ON hankalaa. Totta kai muiden toiveet pitää ottaa silti huomioon. Valitettavasti ihmiset ei sitä läheskään aina edes halua tehdä ja ymmärrän pahan mielesi. He eivät ymmärtäneet ja se on heidän häpeänsä.

Muiden miesvalinnat ei kuulu ulkopuolisille, ei edes ystäville. Se on juttu, mikä sinun pitää ymmärtää. Sinulla saa olla mielipiteitä, mutta niitä ei läheskään aina kannata kertoa muille tai käy juuri noin.

 

[....]

Itse olen kans sellainen jonka kanssa ystävyys tuntuu olevan tosi haastavaa. Tai siis puolitutut mieluummin vihaavat minua kuin alkaisivat tykkäämään minusta

Olen joskus yhdeltä miespuoliselta ystävältä kysynyt että mikäköhän siinä oikeasti on. Mitä teen, sanonko jotain pahasti vai mikä ihme siinä on, olenko yleisesti vain luotaantyöntävä?
Hän sanoi että minulla on tosi paha tapa sanoa asioita ihan hirveän negatiivisesti, ihan loukata ihmisiä vaikken sitä tarkoita. Kuulemma kuulostan ihan hyytävän kylmältä ihmiseltä, ja vain koska en osaa sanoa asioita kierrelleen ja kaarrellen vaan töksäytän asioita todella suoraan. Ja tosi harvoin itse edes huomaan että sanoisin jotain mikä muka voisi loukata.

Tai no, kerran kun tämän samaisen kaverin isä kuoli hyyyyyvin pitkän ja raskaan sairauden uuvuttamana, niin sanoin hänelle että eikö se nyt lopulta kuitenkin ollut hyvä asia. Murhaavasta katseesta ymmärsin että taisi olla huonosti ilmaistu... Puolustukseksi voin sanoa että oma isäni kuoli syöpään juuri joku aika aiemmin ja oikeasti se oli helpottavaa. Ei niin että toivoin hänen kuolevan, mutta toivoin hänelle mieluummin rauhaa kuin niitä hirveitä tuskia.

 

[Reea]

No minusta kyllä kuulostaa, että sinä ihan itse olet ottanut etäisyyttä tai lopettanut yhteydenpidon... Vai odotatko, että kun sinä hiljenet ja lopetat yhteydenpidon, muiden pitäisi sinua lepytellä?

 

[Phoebsi]

Kuulostat ihan ystävältäni, johon jouduin ottamaan etäisyyttä oman jaksamiseni vuoksi.
Hän oli juuri sellainen, jonka kanssa piti olla jatkuvasti tai hän alkoi käyttäytyä inhottavasti, jos minulla oli muita kavereita. (Mustasukkainen?) Jokaiseen keskusteluun livahti "piikki" johonkin väliin ja huomasin olevani koko ajan varuillani odottamassa, koska se sieltä tulee Ystävälläni oli myös ikävä tapa dramatisoida elämäänsä, kaikki mikä hänelle tapahtui oli paaaaljon kamalampaa kuin minulle tai muille... Ja se korostui jatkuvasti, kuinka paljon hohdokkaampaa hänen elämänsä on jne. Kuulostaako tutulta? Hänellä on varmaan huono itsetunto, mutta ei sitä pitäisi pönkittää muiden kustannuksella...

Ei entinen ystäväni paha ihminen ole, hän on vain kääriytynyt johonkin minä-minä kuplaan. Paras tapa päästä tuosta eroon, on varmaan ihan tietoisesti olla alentamatta toista. Syyllistytköhän sinäkin siihen huomaamattasi? Tekstisi ainakin kuulosti hieman entisen ystäväni käytökseltä. Kaikkea hyvää sinulle, olet oikealla tiellä, kun olet huomannut ongelman Toki osa kaveruussuhteista vain haihtuu, muuttuu tai loppuu ilman sen kummempaa syytä. Elämäntilanteet muuttuu jne.

Minulla on myös tällainen kaveri. Hän varmaan piti minua ystävänä, mutta minulle tuli hänen seurassaan enemmän paha kuin hyvä olla. Kenenkään lapsella ei ollut niin pahaa sairautta kuin hänen ja kukaan ei voinut ymmärtää häntä koska hän oli taiteilija ja muut ei... Ja sellainen jatkuva muiden arvostelu kaikesta ulkoisesta, että mikä tuokin on olevinaan. Ja suppea maailmankatsomus ja ajatus, että mitään ei voi enää saavuttaa ja kaikki oli tässä ja tällä mennään hamaan loppuun asti.

Ai kamala, alkoi ahdistaa jo kun kirjoitin tuota.

 

[Phoebsi]

Ok, no itse en ajatellut asiaa noi. Olin lähinnä ihmeissäni ja hieman tuohtunut ystäväni puolesta. Hän sitten katkaisi välimme siten, että jätti vain tulematta sovittuun tapaamiseen. Kun soitin perään (ko. tilanteessa ei voinut soittaa) ja ihmettelin mitä hänelle oli tapahtunut kun ei ilmaantunut paikalle, hän vain totesi, että tapasi matkalla tätinsä joka oli kävellen liikkeellä ja päätti kävellä sitten tämän kanssa loppumatkan. Eli myöhästyi koska ei pyöräillyt vaan käveli tätinsä seurana.. Muistan miten loukkaavalta tuo tuntui. En enää ottanut häneen sen jälkeen yhteyttä - eikä hän minuun,joten tuo oli ilmeisen suunniteltu juttu.

Sanon tämän suoraan: älä ole noin hankala.

Ja muista, että kaikki ei ajattele asioista niin kuin sinä. Kaikki ei ole ennalta suunniteltua tai juonittelua sinua vastaan. Asioita vain tapahtuu myös. Oharit on typerä juttu, mutta koita ymmärtää mikä johtaa mihinkin?

 

["huoh"]

Minä olen kiltti,hauska, menevä jne, mutta silti en pysty pitämään ystäviäni.
Miten sen nyt osaa selittää, olen sellainen, että vaan unohdun, tai muutun itsestäänselvyydeksi, jolloin minua ei huomata.

 

[Molliduuri]

Sanon tämän suoraan: älä ole noin hankala.

Ja muista, että kaikki ei ajattele asioista niin kuin sinä. Kaikki ei ole ennalta suunniteltua tai juonittelua sinua vastaan. Asioita vain tapahtuu myös. Oharit on typerä juttu, mutta koita ymmärtää mikä johtaa mihinkin?

Kyllä, haen helposti asioista jotain taka-ajatuksia. Olen sillä tavalla hankala, totta. Yritän kiinnittää tähän huomiota kiitos analyysistä!

 

["Realisti"]

Eli...

Arvostelet pyytämättä ystäviesi puolisoja ja sukulaisia.
Piikittelet ystäviäsi.
Jos ystävä toimii kerran kömpelösti, et ota häneen enää ikinä yhteyttä.
Olet dramaattinen ihminen ja kaikki (?) tunteet ovat sinulle suuria.

Ihanko oikeasti tarvitset jonkun ulkopuolisen kertomaan sinulle, miksi ihmiset kaikkoavat ympäriltäsi?

 

["Mirkku"]

Kaiken ja kaikkialla pitäisi mennä niinkuin sinä haluat. Ystäväsi valinnat miesten suhteen ja elämässä yleensäkin (mm. lasten hoidon ja kasvatuksen kanssa) pitäisi mennä juuri niinkuin sinä haluat ja kuinka sinun näkemyksesi on. Muutoin arvostelet ja piikittelet? Ystäviesi pitäisi huomioida aina sinut kaiken muun yli? Jollei joku ole näkemysesi kaltainen, dumppaat ystäväsi.

Olet rasittava. Siis ystävänäsi on rankkaa olla. On vain sinä, ei mitään/ketään muuta. Loukkaannut helposti, jollei sinua aseteta kaiken edelle.

Mitä sinä annat ystävillesi? Kuunteletko heidän ongelmiaan ja tarinoitaan arvostelematta? Osaatko vain "olla lähellä" vaatimatta ja korostamatta itseäsi? Kuvittelet kaikessa olevan taka-ajatuksia, etkä luota siihen, että ystävä voi vain olla vaatimatta mitään.

Ystävät hyväksyvät toisensa sellaisina kuin nämä ovat. Arvostelematta, ilman taka-ajatuksia.

 

[Molliduuri]

[QUOTE="Realisti";30153098]Eli...

Arvostelet pyytämättä ystäviesi puolisoja ja sukulaisia.
Piikittelet ystäviäsi.
Jos ystävä toimii kerran kömpelösti, et ota häneen enää ikinä yhteyttä.
Olet dramaattinen ihminen ja kaikki (?) tunteet ovat sinulle suuria.

Ihanko oikeasti tarvitset jonkun ulkopuolisen kertomaan sinulle, miksi ihmiset kaikkoavat ympäriltäsi?[/QUOTE]

Auts.. joo ehkä jotain tällaista

Sitten kysymys: MITEN lähden purkamaan tätä käytösmallia ja teen muutoksen parempaan suuntaan niin, että minusta tulee siedettävämpi ihminen? Ideoita?

 

[Molliduuri]

[QUOTE="Mirkku";30153150]Kaiken ja kaikkialla pitäisi mennä niinkuin sinä haluat. Ystäväsi valinnat miesten suhteen ja elämässä yleensäkin (mm. lasten hoidon ja kasvatuksen kanssa) pitäisi mennä juuri niinkuin sinä haluat ja kuinka sinun näkemyksesi on. Muutoin arvostelet ja piikittelet? Ystäviesi pitäisi huomioida aina sinut kaiken muun yli? Jollei joku ole näkemysesi kaltainen, dumppaat ystäväsi.

Olet rasittava. Siis ystävänäsi on rankkaa olla. On vain sinä, ei mitään/ketään muuta. Loukkaannut helposti, jollei sinua aseteta kaiken edelle.

Mitä sinä annat ystävillesi? Kuunteletko heidän ongelmiaan ja tarinoitaan arvostelematta? Osaatko vain "olla lähellä" vaatimatta ja korostamatta itseäsi? Kuvittelet kaikessa olevan taka-ajatuksia, etkä luota siihen, että ystävä voi vain olla vaatimatta mitään.

Ystävät hyväksyvät toisensa sellaisina kuin nämä ovat. Arvostelematta, ilman taka-ajatuksia.[/QUOTE]

Ensimmäiset kaksi kappaletta ovat valitettavan totta on varmasti rankkaa olla ystäväni näiltä osin. MUTTA minä on erittäin hyvä kuuntelija, tästä olen saanut usealta taholta palautetta. Kuuntelen ja olen tunneälykäs sillä tavalla, että tiedän mitä sanoa juuri oikealla hetkellä. Osaan kuulemma olla tukena vaikeassa paikassa. Tässä kohtaa tulee esille se mistä aiemmin jo mainitsin, eli ajattelun "väljyys" - näen asiat helposti kauempaa ja pystyn rationalisoimaan syy-seuraussuhteita. Moni soittaakin minulle kun elämä kolhii. Tämä kai on se positiivinen puoli näiden monien negojen keskellä...

 

[viera.s]

MUTTA minä on erittäin hyvä kuuntelija, tästä olen saanut usealta taholta palautetta. Kuuntelen ja olen tunneälykäs sillä tavalla, että tiedän mitä sanoa juuri oikealla hetkellä. Osaan kuulemma olla tukena vaikeassa paikassa. Tässä kohtaa tulee esille se mistä aiemmin jo mainitsin, eli ajattelun "väljyys" - näen asiat helposti kauempaa ja pystyn rationalisoimaan syy-seuraussuhteita. Moni soittaakin minulle kun elämä kolhii. Tämä kai on se positiivinen puoli näiden monien negojen keskellä...

No se kummikommentti esimerkiksi kyllä kuulosti kaikkea muuta kuin tunneälykkäältä huomiolta. Päinvastoin, siinä olit luomassa ongelmaa, jota ei oikeasti ollut.

Epäilen, että olet hyvä kuuntelija jollekin, joka haluaa rypeä ongelmissaan ja kehitellä niihin liittyen kaikenlaisia teorioita. Mutta tavalliset positiiviset ihmiset varmasti negatiivisuuteen kyllästyy, eivätkä jaksa ainakaan silloin kuin muutoin olisivat ihan hyvillä mielin kuunnella piikittelyjäsi ja dramatisointejasi.

 

[Rentomeno]

Sinun häätyy alkaa ottaa asioita rennommin ja hyväksyä ihmisten erilaisuus. Erilaiset tavat toimia ja erilaiset mielipiteet. Samalla sinun häätyy opetella jalo taito olla sanomatta asioista liian kärkkäästi. Diblomatiaa. Opettelet olemaan sanomatta asioita vaikka sinun tekisi kuinka mieli sanoa niistä. Varsinkin silloin jos on yhtään mahdollista, että sanomasi voidaan ymmärtää väärin tai se aiheuttaa pahaa mieltä. Kielen ja mielen hallintaa.

 

["Jen"]

Mä olen _tismalleen_ samanlainen kuin sinä. Olen aina miettinyt mikä mussa mättää ystävänä, ja varsinkin nyt vanhempana, ystävät katoaa kuin kärpäset. Nuoruudessa niitä vielä oli suhtpaljon, mutta nyt huomaan ettei mulla ole yhtään ystävää : D Tämä keskustelu avasi mun silmät. Mä aina luulin että olen "Hyvä ystävä" kun puutun ihmisten asioihin. Kyselen ja kyseenalaistan.. Mä oon nähnyt sen sellaisena "mua kiinnostaa ja olen kiinnostunut sun elämästä", mutta nyt kun mä ajattelen.. Jos joku kyseenalaistaisi samalla tavalla mun valintoja.. Auts. En tykkää yhtään. Huoh. Eli olen aiheestakin yksin.

 

[Gnaa]

Mä ajattelisin, että oletko jotenkin liian "intensiivinen" siinä ystävyydessäsi?

Pitää olla tosi läheisiä, pitää jakaa kaikki ja annat neuvoja ja oot niin tosi kiinnostunut ja ollaan ihan parhaat kaverit ja tapaamisia ei peruta ja jos jotain tulee niin sit on välit kokonaan poikki. Huh!

Mulla on ollut pari tuon tyyppistä ystävää. Se on jotenkin liian vaativaa se ystävyys, ei saisi olla muuta elämää ja aina pitäis muistaa ottaa huomioon se "paras" (omasta mielestään) ystävä.

Ystävyyteen liittyy mun mielestä myös tietty keveys, tai helppous, että ollaan todella hyviä ystäviä, mutta oma elämä ei saa pyöriä sen ystävyyden ympärillä. Kun on perheitä ja muuta, niin joskus tapaamiset peruuntuu tai joskus ei vaan jaksa, ja se on ihan ok.

Jos tohon liialliseen intensiivisyyteen vielä sit lisää sen, että kun sen "parhaan" ystävän sitten tapaa, niin tulee negatiivista kommenttia tai arvostelua, tai paheksutaan sukulaisia tai valintoja, niin aika rankalta kuulostaa...

Osaisitko ajatella niin, että ottaisit seuraavan ystävyyden aavistuksen kevyemmin? Et paneudu niin syvällisesti sen toisen valintoihin, että niitä pitää käännellä ja etsiä niistä virheitä, vaan olet vaan ikäänkuin läsnä ja mukana, ja jos joskus ei ehditä tavata tai toinen peruu, niin koitat muistaa ettei se johdu siitä että hän nyt vihaa sua eikä halua olla ystävä, vaan ehkä vaikka siitä että helle uuvuttaa ja on huono päivä?

 

["Mirkku"]

Ensimmäiset kaksi kappaletta ovat valitettavan totta on varmasti rankkaa olla ystäväni näiltä osin. MUTTA minä on erittäin hyvä kuuntelija, tästä olen saanut usealta taholta palautetta. Kuuntelen ja olen tunneälykäs sillä tavalla, että tiedän mitä sanoa juuri oikealla hetkellä. Osaan kuulemma olla tukena vaikeassa paikassa. Tässä kohtaa tulee esille se mistä aiemmin jo mainitsin, eli ajattelun "väljyys" - näen asiat helposti kauempaa ja pystyn rationalisoimaan syy-seuraussuhteita. Moni soittaakin minulle kun elämä kolhii. Tämä kai on se positiivinen puoli näiden monien negojen keskellä...

Eli pidät itseäsi muita parempana? Ja pyrit näyttämään sen muille tavalla tai toisella?

 

[Toinenkin yksinäinn]

Minulle käynyt aivan samoin. Nuorena oli paljon ystäviä. Olin hyvin suosittu. Nyt aikuisena ei. Lapsuusajan ystävät/koulukaverit jäivät, kun muutin asumaan toiselle paikkakunnalle. Ystävyys oli minun aktiivisuuteni varassa. Opiskeluajoista jäi aluksi viisi hyvää ystävää. Yksi loukkaantui, kun minulta kuoli isä ja hän ensimmäisessä puhelussa puhuu vain omasta isästään. Sanoin häntä narsistiksi. Pisti välit poikki. Toinen ei pitänyt yhteyttä, kun löysin miehen ja perheeseen syntyi kaksoset (hänellä avioero ja lapsettomuus, luulen, että oli jollain tasolla kateellinen). Kolmas ei ottanut yhteyttä ollenkaan, kun sain keskenmenon, josta hänelle viestasin sähköpostilla. En itse enää halunnut olla häneen yhteydessä, asia oli minulle niin raskas. Neljännen kanssa oli sovittuja tapaamisia. Hän muutti aina aikoja, ja vaikka tulin pitkän matkan päästä hän saattoi tunnin päästä lähteä hammaslääkäriin tai vain odotuttaa tuloaan, kävi kampaajalla tms. En jaksanut enää sopia tapaamisia. Yksi ystävä on jäänyt tuolta ajalta.
Veljiä ja sisaria tapaan, mutta emme ole läheisiä. Muodon vuoksi treffallaan kuten sukulaisten kuuluu.
Työkavereiden kanssa olen sujut töissä. Emme tapaa iltaisin. Yhden kanssa oli enemmän yhteydenpitoa, mutta hän sanoi minua kaksi kertaa synkäksi ihmiseksi (isä kuoli ja sain keskenmenon rv 18). Elämä oli silloin synkkää, mutta pitääkö sitä jankata, kuinka synkkä olin? Toisen työkaverin kanssa kylättelimme välillä, mutta hän tuli mieluusti vain meille kylään kutsumatta takaisin, en jaksanut sellaista.
No, nyt ei ole ystäviä ja olen tullut sen verran varautuneeksi, etten edes kovin paljon hakeudu tilanteisiin, joissa voisi ystävystyä. Yksinäinen sielu siis.