mulla oli kanssa sama tilanne esikoisen synnyttyä. olin melko nuori, kun sain esikoiseni (19) ja siitä anoppini on jaksanut kuittailla aina sopivan tilaisuuden tullen. en kuulemma osannut niin nuorena hoitaa lasta oikein, en osannut imettää oikein, en pitää sylissä oikein, en nukuttaa oikein, en osannut tehdä anoppini mielestä ylipäätään MITÄÄN OIKEIN!! anoppini asui valitettavasti lähellä meitä ja käytti sitä hyödykseen aina, kun silmä vaan vältti. se oli meidän oven takana kilkuttamassa kelloa aina kun se sille itselleen sopi. koskaan se ei soitta´nut etukäteen ja kysynyt, että voiko tulla käymään. meidän piti elää anoppini mukaista päivärytmiä.
mainitsin anopilleni usein, että antaisi meidän olla joakus rauhassakin. siitä hän loukkaantui ja alkoi valittamaan, että ISOVANHEMMILLA ON OIKEUS OSALLISTUA LASTENLASTEN ELÄMÄÄN JA KASVATUKSEEN KYSYMÄTTÄ VANHEMMILTA SITÄ ERIKSEEN!! ja ei varmasti ole mitään oikeutta! esikoiseni vauva-ajasta jäi muistoksi vain paha mieli ja kamala ahdistus. miten olisinkaan voinut nauttia täysyllä rakkaan esikoiseni vauva-ajasta (joka muutenkin on niin lyhyt) jos joku ämmä kyttää koko ajan nurkissa ja arvostelee kaikkea mahdollista??
sain ekana päivänä tietää (kun pääsin sairaalasta kotiin) että olen huono äiti. en osannut tehdä anoppini mielestä mitään oikein. se neuvoi koko ajan ja kyttäsi selän takana jokaista liikettä. ja kun olin juuri vaihtanut vaipan, anoppi laittoi sen uudestaan vauvani päälle, jos se ei sattunut olemaan juuri niin kun anoppi sen halusi olevan.
mielestäni tällä ämmällä ei ole ollut oikeutta toimia näin. puoli vuotta tätä kärsimystä kesti, mutta lopulta siihen tuli hyvä ratkaisu. hain äitiyslomani loputtua työpaikkaa toiselta puolelta suomea ja minut valittiin! anoppini asustaa nyt toisella puolella suomea ja minä perheeni kanssa toisella puolella. eipä ole enää anoppi kyyläämässä nurkissa ja soittelemassa kelloa joka hetki. rauha on sanoinkuvaamaton!
nyt odotan toista lasta. raskausviikkoja 29+5 anoppi ei tiedä raskaudestani vieläkään, enkä ajatellutkaan kertoa ennen kun on AIVAN PAKKO. ekasta raskaudestani viisastuneena tajuan nyt pitää anoppini kaukana lapsistani, koska eihän kukaan jaksa kuunnella vasta synnyttäneenä jatkuvaa arvostelua. ihan niin kuin anoppini itse olisi jotenkin täydellinen! ja kehtaa vielä sanoa, että "KYLLÄ MINÄ OLISIN TÄMÄNKIN ASIAN VOINUT TEHDÄ NIIN EI SINUN OLISI TARVINNUT ALKAA MITÄÄN YRITTÄMÄÄN KUN EI SITTEN ONNISTU KUMMINKAAN" tai "TUO POIKA VAAN TÄNNE HOITOON. KYLLÄ MINÄ SEN HOIDAN. VARMAAN VIELÄ PAREMMIN KUN SINÄ, KOSKA ONHAN MULLA KOKEMUSTAKIN ENEMMÄN".
voimia vaan sulle. pistä anopille kerralla jauhot kurkkuun, muuten se alkaa hyppimään silmille ja tosissaan omii lapsesi ennen kun kerkiät sitä estämään. onneksi kaikki anopit ei ole pahoja. mulla ei nyt vaan käynyt esikoisen kohdalla yhtä hyvä onni, mutta tämän toisen kohdalla meinaan nauttia anopittomasta vauva-ajasta ihan täysillä =) =)
mainitsin anopilleni usein, että antaisi meidän olla joakus rauhassakin. siitä hän loukkaantui ja alkoi valittamaan, että ISOVANHEMMILLA ON OIKEUS OSALLISTUA LASTENLASTEN ELÄMÄÄN JA KASVATUKSEEN KYSYMÄTTÄ VANHEMMILTA SITÄ ERIKSEEN!! ja ei varmasti ole mitään oikeutta! esikoiseni vauva-ajasta jäi muistoksi vain paha mieli ja kamala ahdistus. miten olisinkaan voinut nauttia täysyllä rakkaan esikoiseni vauva-ajasta (joka muutenkin on niin lyhyt) jos joku ämmä kyttää koko ajan nurkissa ja arvostelee kaikkea mahdollista??
sain ekana päivänä tietää (kun pääsin sairaalasta kotiin) että olen huono äiti. en osannut tehdä anoppini mielestä mitään oikein. se neuvoi koko ajan ja kyttäsi selän takana jokaista liikettä. ja kun olin juuri vaihtanut vaipan, anoppi laittoi sen uudestaan vauvani päälle, jos se ei sattunut olemaan juuri niin kun anoppi sen halusi olevan.
mielestäni tällä ämmällä ei ole ollut oikeutta toimia näin. puoli vuotta tätä kärsimystä kesti, mutta lopulta siihen tuli hyvä ratkaisu. hain äitiyslomani loputtua työpaikkaa toiselta puolelta suomea ja minut valittiin! anoppini asustaa nyt toisella puolella suomea ja minä perheeni kanssa toisella puolella. eipä ole enää anoppi kyyläämässä nurkissa ja soittelemassa kelloa joka hetki. rauha on sanoinkuvaamaton!
nyt odotan toista lasta. raskausviikkoja 29+5 anoppi ei tiedä raskaudestani vieläkään, enkä ajatellutkaan kertoa ennen kun on AIVAN PAKKO. ekasta raskaudestani viisastuneena tajuan nyt pitää anoppini kaukana lapsistani, koska eihän kukaan jaksa kuunnella vasta synnyttäneenä jatkuvaa arvostelua. ihan niin kuin anoppini itse olisi jotenkin täydellinen! ja kehtaa vielä sanoa, että "KYLLÄ MINÄ OLISIN TÄMÄNKIN ASIAN VOINUT TEHDÄ NIIN EI SINUN OLISI TARVINNUT ALKAA MITÄÄN YRITTÄMÄÄN KUN EI SITTEN ONNISTU KUMMINKAAN" tai "TUO POIKA VAAN TÄNNE HOITOON. KYLLÄ MINÄ SEN HOIDAN. VARMAAN VIELÄ PAREMMIN KUN SINÄ, KOSKA ONHAN MULLA KOKEMUSTAKIN ENEMMÄN".
voimia vaan sulle. pistä anopille kerralla jauhot kurkkuun, muuten se alkaa hyppimään silmille ja tosissaan omii lapsesi ennen kun kerkiät sitä estämään. onneksi kaikki anopit ei ole pahoja. mulla ei nyt vaan käynyt esikoisen kohdalla yhtä hyvä onni, mutta tämän toisen kohdalla meinaan nauttia anopittomasta vauva-ajasta ihan täysillä =) =)