Meneekö teidän mielestä anoppini liian pitkälle?

mulla oli kanssa sama tilanne esikoisen synnyttyä. olin melko nuori, kun sain esikoiseni (19) ja siitä anoppini on jaksanut kuittailla aina sopivan tilaisuuden tullen. en kuulemma osannut niin nuorena hoitaa lasta oikein, en osannut imettää oikein, en pitää sylissä oikein, en nukuttaa oikein, en osannut tehdä anoppini mielestä ylipäätään MITÄÄN OIKEIN!! anoppini asui valitettavasti lähellä meitä ja käytti sitä hyödykseen aina, kun silmä vaan vältti. se oli meidän oven takana kilkuttamassa kelloa aina kun se sille itselleen sopi. koskaan se ei soitta´nut etukäteen ja kysynyt, että voiko tulla käymään. meidän piti elää anoppini mukaista päivärytmiä.

mainitsin anopilleni usein, että antaisi meidän olla joakus rauhassakin. siitä hän loukkaantui ja alkoi valittamaan, että ISOVANHEMMILLA ON OIKEUS OSALLISTUA LASTENLASTEN ELÄMÄÄN JA KASVATUKSEEN KYSYMÄTTÄ VANHEMMILTA SITÄ ERIKSEEN!! ja ei varmasti ole mitään oikeutta! esikoiseni vauva-ajasta jäi muistoksi vain paha mieli ja kamala ahdistus. miten olisinkaan voinut nauttia täysyllä rakkaan esikoiseni vauva-ajasta (joka muutenkin on niin lyhyt) jos joku ämmä kyttää koko ajan nurkissa ja arvostelee kaikkea mahdollista??

sain ekana päivänä tietää (kun pääsin sairaalasta kotiin) että olen huono äiti. en osannut tehdä anoppini mielestä mitään oikein. se neuvoi koko ajan ja kyttäsi selän takana jokaista liikettä. ja kun olin juuri vaihtanut vaipan, anoppi laittoi sen uudestaan vauvani päälle, jos se ei sattunut olemaan juuri niin kun anoppi sen halusi olevan.

mielestäni tällä ämmällä ei ole ollut oikeutta toimia näin. puoli vuotta tätä kärsimystä kesti, mutta lopulta siihen tuli hyvä ratkaisu. hain äitiyslomani loputtua työpaikkaa toiselta puolelta suomea ja minut valittiin! anoppini asustaa nyt toisella puolella suomea ja minä perheeni kanssa toisella puolella. eipä ole enää anoppi kyyläämässä nurkissa ja soittelemassa kelloa joka hetki. rauha on sanoinkuvaamaton!

nyt odotan toista lasta. raskausviikkoja 29+5 anoppi ei tiedä raskaudestani vieläkään, enkä ajatellutkaan kertoa ennen kun on AIVAN PAKKO. ekasta raskaudestani viisastuneena tajuan nyt pitää anoppini kaukana lapsistani, koska eihän kukaan jaksa kuunnella vasta synnyttäneenä jatkuvaa arvostelua. ihan niin kuin anoppini itse olisi jotenkin täydellinen! ja kehtaa vielä sanoa, että "KYLLÄ MINÄ OLISIN TÄMÄNKIN ASIAN VOINUT TEHDÄ NIIN EI SINUN OLISI TARVINNUT ALKAA MITÄÄN YRITTÄMÄÄN KUN EI SITTEN ONNISTU KUMMINKAAN" tai "TUO POIKA VAAN TÄNNE HOITOON. KYLLÄ MINÄ SEN HOIDAN. VARMAAN VIELÄ PAREMMIN KUN SINÄ, KOSKA ONHAN MULLA KOKEMUSTAKIN ENEMMÄN".

voimia vaan sulle. pistä anopille kerralla jauhot kurkkuun, muuten se alkaa hyppimään silmille ja tosissaan omii lapsesi ennen kun kerkiät sitä estämään. onneksi kaikki anopit ei ole pahoja. mulla ei nyt vaan käynyt esikoisen kohdalla yhtä hyvä onni, mutta tämän toisen kohdalla meinaan nauttia anopittomasta vauva-ajasta ihan täysillä =) =)

 

anoppi on maailman viimsisin ihminen, joka tulee minun lastani hoitoon mankumaan. annan itse joskus jos annan, mutta turha ulista jos en haluakaaan antaa. omat on lapseni ja kaipa mulla äitinä on oikeus päättää omiiko anoppi lapseni vai ei. tehköön omia, jos haluaa esittää äitiä. minun lapseni ei ole mitään nukkeja joita paijataan, kun sattuu huvittamaan. mieluummin kuolen, kun vien lapseni anopille hoitoon. sen verran huonoja kokemuksia anopista mulla on. ja ainahan menot voi perua, jos ei muutakaan paikkaa järjesty

 

\

Meillä on taas niin päin, että jos tyttäreni lapsi on ollut mummilla hoidossa ja ollut n.s. "kiltti", eli tarkoittaa että on rauhallisesti leikkinyt, syönyt kunnolla, jne. niin pojan vanhemmat ovat siitä hyvillään! Esim. viime lauantaina poika oli meillä koko päivän ja siinä käväisimme hirvipeijaissakin yhdessä. Poika istui kiltisti pöydässä ja söi käristystä eikä juoksennellut ympäriinsä. Tyttäreni sanoikin, että jos poika olis heidän kanssaan ollut siellä, niin ei olisi muuta ehtinyt tehdäkään, kuin juosta sen perässä joka paikassa. Eivät olleet kateellisia mummille!

Varmasti monesti on nyt kyseessä nuoret äidit, joiden itsetunto on hieman hakusessa. En usko, että mummit tahallaan korostavat sitä, jos lastenlapset onnistuvat jossain asiassa paremmin juuri heidän luonaan. Tottakai siinä tuntee ennemminkin riemua kuin jotain paremmuuden tunnetta. Ainakin meillä on näin..Itsestäni tuntuisi tosi pahalta, jos lapseni alkaisi "vihata" minua sen takia, että heidän lapsensa tykkää mummista ja viihtyy mummilassa hyvin. Älkää olko vanhemmillenne tai anopeillenne kateellisia, jos lapsi heistä tykkää. Eivät he kuitenkaan missään tapauksessa mene vanhempien edelle. Äiti ja isä ovat silti kaikista rakkaimmat heille!!

On itsestään selvää, että lapset ovat usein kiltimmin isovanhemmillaan kun kotona, koska jo pienetkin lapset osaavat olla vieraskoreita; vanhemmille uskaltaa näyttää kaikki temppunsa, mutta isovanhemmille ei ja sehän on vaan hyvä asia ja niinhän sen kuuluukin mennä. Ei kenenkään vanhemmat tule olla mustasukkainen tällaisesta. On myös usein totta, että pienet lapset saavat kotona raivokohtauksen, kun ovat koko päivän olleet mummolassa hoidossa ja se ei johdu siitä, että kotona olis kamalaa, vaan siitä, että kotona uskaltaa päästää kiukun pihalle... on se pienelle raskasta olla koko päivän kiltti.

Ap:lle terveisiä, kyllä se oma äiti on aina kaikkein rakkain, turhan olet kateellinen anopillesi. Taitaa olla niin, että anoppi on sinulle kateellinen ja pyrkii kaikin keinoin sen osoittamaan. Kyllä se pilkka osuu vielä omaan nilkkaan anopillekin, nimittäin jos liikaa antaa pienelle periksi, kostautuu se taatusti myöhemmin...

 

Minulla menee nykyään ihan hyvin anoppini kanssa. Kun esikoiseni oli vauva, saattoi anoppini rynnätä vauvan itkusta huoneeseen ja jos minä olin ehtimässä ottamaan vauvan syliini ennen häntä, yritti hän töniä minua pois ja olisi repinyt vauvankin pois sylistäni. Sanoin," mene kauemmaksi. Minä olen äiti". Ymmärsin, että hän reagoi näin ihan primitiivisesti tunnetasolla. Hän kyllä suuttui hätistelyistäni, mutta jo viikon päästä leppyi kyllä, kun halusi nähdä lapsenlapsiaan. Sovimme mieheni kanssa, että hän antaa vaikeimmat palautteet omalle äidilleen, että välimme pysyisivät parempina. Sitten alkoi satelemaan ohjeita, että "vauva pitäisi viedä pian päivähoitoon" ikää oli tuolloin 9kk ja viimeistään 1v 6kk olisi hänestä ollut sopiva ikä hoitoon viennille, "vieläkö sinä sitä tissiä annat", "perhepeti tuo vain ongelmia" ym. Tunki kotiimme omine aikoineen, joten mieheni otti häneltä avaimet pois. Nyt puhumme päivittäin puhelimessa (hän soittaa ja minä vastaan, jos lapset eivät työllistä minua sillä hetkellä liikaa) ja sovimme milloin saa tulla käymään.

Rajat täytyi asettaa rohkeasti ja uskoa omiin tapoihinsa hoitaa lastansa. Ensimmäisen lapsemme kohdalla anoppi jaksoi jankuttaa omia tapojaan, mutta toisen kanssa hän jo uskoo, että hyvä tulee, kun näin hoidamme lapsiamme. Ymmätää nyt myös sen, että pitkä imetys on ihan hyvä asia ja että eivät lapset kotihoidossa kärsi. 3v saa käydä kerhossa ja tavata siellä kavereitaan ja muutenkin näkee toisia lapsia. Anoppi ihmetteleekin miten iloisia, sosiaalisia ja hyväkäytöksisiä lapsemme ovat.

 

\

Minulla menee nykyään ihan hyvin anoppini kanssa. Kun esikoiseni oli vauva, saattoi anoppini rynnätä vauvan itkusta huoneeseen ja jos minä olin ehtimässä ottamaan vauvan syliini ennen häntä, yritti hän töniä minua pois ja olisi repinyt vauvankin pois sylistäni. Sanoin," mene kauemmaksi. Minä olen äiti". Ymmärsin, että hän reagoi näin ihan primitiivisesti tunnetasolla. Hän kyllä suuttui hätistelyistäni, mutta jo viikon päästä leppyi kyllä, kun halusi nähdä lapsenlapsiaan. Sovimme mieheni kanssa, että hän antaa vaikeimmat palautteet omalle äidilleen, että välimme pysyisivät parempina. Sitten alkoi satelemaan ohjeita, että "vauva pitäisi viedä pian päivähoitoon" ikää oli tuolloin 9kk ja viimeistään 1v 6kk olisi hänestä ollut sopiva ikä hoitoon viennille, "vieläkö sinä sitä tissiä annat", "perhepeti tuo vain ongelmia" ym. Tunki kotiimme omine aikoineen, joten mieheni otti häneltä avaimet pois. Nyt puhumme päivittäin puhelimessa (hän soittaa ja minä vastaan, jos lapset eivät työllistä minua sillä hetkellä liikaa) ja sovimme milloin saa tulla käymään.

Rajat täytyi asettaa rohkeasti ja uskoa omiin tapoihinsa hoitaa lastansa. Ensimmäisen lapsemme kohdalla anoppi jaksoi jankuttaa omia tapojaan, mutta toisen kanssa hän jo uskoo, että hyvä tulee, kun näin hoidamme lapsiamme. Ymmätää nyt myös sen, että pitkä imetys on ihan hyvä asia ja että eivät lapset kotihoidossa kärsi. 3v saa käydä kerhossa ja tavata siellä kavereitaan ja muutenkin näkee toisia lapsia. Anoppi ihmetteleekin miten iloisia, sosiaalisia ja hyväkäytöksisiä lapsemme ovat.

hienoo että osaat kasvattaa täydellisiä lapsia ja ilman anaoppia!!!!

 

Mulla on maailman paras anoppi! Vaikka ei kaikista asioista olla samaa mieltä, ollaan välillä puolin ja toisin tupsahdettu ja suututtu,mutta silti hän on paras äiti miehelleni, paras anoppi ja ihana mummo pojallemme. Ja anopin etunimi alkaa K:lla!!! :hug: :heart:

 

Annan teille mietittävää hiukan toisesta näkökulmasta,nimittäin mummokulmasta.Tuntuu vaan niin monenlaisilta nuo vaatimukset,mitä lapsenne hoitajalta vaaditaan.Oletteko varmoja,että itse tulevaisuudessa osaatte tehdä tyttärienne ja miniöidenne mieliksi,vaikka kuinka olisi tahtoa.Ja voitteko olla varmoja,että itse tulevaisuudessa ihan helposti nielette kaikki ne ohjeet,mitä teille annetaan,kun ajat ovat taas muuttuneet.Enkä kirjoita tätä siksi,että itselläni olisi ollut ongelmia.Kun ensimmäinen lapsenlapsi oli ekaa kertaa hoidossa,tytär laittoi muutaman sivun listan,miten on hyvä toimia.Miehensä naureskeli,että unohdatko,että äitisi on hoitanut teidät kaikki viisi.Kun tulivat kotiin,kerroin,että siinä kohdassa"syötät iltapuuron,puet yövaatteet,viet sänkyyn,vauva nukkuu sinne..."tuli pieniä ongelmia.Hoidettava ei toiminut ohjeen mukaan ja alkoi hirveä parku.Mummon oli pakko alkaa soveltaa tilanteen mukaan

 

Ehkä me välillä unohdamme, :ashamed:.Onneks elämä on itseäkin opettanut näkemään asioita laajemmin, kuin pelkän oman navan, perheen ja suvun näkökulmasta tuijottamisen... :saint: