Meneekö elämä hukkaan, jos murhehtii liikaa ulkonäköasioita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Phoebsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Phoebsi

Aktiivinen jäsen
12.06.2008
28 881
2
38
Tapasin ihmisen, jonka rinnalla olin kuin mikäkin luomu-Eloveena.

Vaikka värjään hiuksiani, nypin kulmiani, sheivaan sieltä sun täältä, lakkaan kynsiäni, kuorin ihoani, meikkaan silloin tällöin ja niin edelleen, en ollut mitään verrattuna tähän naiseen. Paitsi että hän vuorokauden aikana meikkasi noin viisi kertaa ja paranteli meikkiään vielä useammin, hän myös puhui paljon siitä kuinka olisi kiva jos olisi pitkät hiukset ja kaunis iho ja vähemmän kiloja ja voi ja oi ja voi.

Hän ei ollut tyytyväinen itseensä yhtään. Eikö se ole kuluttavaa?

Miksi kuluttaa aikansa sellaisesta huolehtimiseen ja murehtimiseen mikä murenee ajan saatossa kuitenkin, eli kauneus? Eikö siinä mene elämä hukkaan joiltain osin?
 
Tiedätkö sen ihmistyypin, kellä on aina viisi kiloa pudotettavaa, aina joku näppy jossain, aina kaksihaaraisia... rasittavaa.
Jep, hyvinkin. Itse kuuluin siihen ryhmään joskus, nykyään en enää viitsi. Koskaan en ole kuvailemallasi tavalla kuitenkaan itseäni paklaillut tuntikausia mutta ulkonäössäni olen kyllä keksinyt paranneltavaa. Eipä sillä ettei sitä olisi mut en jaksa enää melskata aiheesta.
 
Itsekin sorrun siihen aika-ajoin. Nyt olen sentään hoksannut että esim. laadukkaat meikit ja säännöllinen kampaamoaika helpottaa arkea, kun kuitenkin haluan olla kaunis, mutten murehtia sen perään.
 
Jep, hyvinkin. Itse kuuluin siihen ryhmään joskus, nykyään en enää viitsi. Koskaan en ole kuvailemallasi tavalla kuitenkaan itseäni paklaillut tuntikausia mutta ulkonäössäni olen kyllä keksinyt paranneltavaa. Eipä sillä ettei sitä olisi mut en jaksa enää melskata aiheesta.

Itsellä ei ole koskaan ollut mitään komplekseja minkään suhteen (enkä nyt tarkoita että olisin jotenkin täydellinen, ehei) niin en ehkä osaa ajatella tätä. En jaksa käsittää miten joku voi haluta vaikka silikonit mieluummin kuin parantaisi itsetuntoaan noin yleensä, ja niin edelleen.
 
Itsellä ei ole koskaan ollut mitään komplekseja minkään suhteen (enkä nyt tarkoita että olisin jotenkin täydellinen, ehei) niin en ehkä osaa ajatella tätä. En jaksa käsittää miten joku voi haluta vaikka silikonit mieluummin kuin parantaisi itsetuntoaan noin yleensä, ja niin edelleen.
Silikoneista tai muusta plastiikkakirurgiasta en ole minäkään koskaan kovasti haaveillut. Isommat utareet kelpaisi mut en halua mitään mömmöjä laitattaa. iän myötä nimenomaan itsetunto parantunut niin paljon ettei mikään pikkujuttu ulkonäössä enää jaksa ylenmäärin harmittaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree
Itsellä ei ole koskaan ollut mitään komplekseja minkään suhteen (enkä nyt tarkoita että olisin jotenkin täydellinen, ehei) niin en ehkä osaa ajatella tätä. En jaksa käsittää miten joku voi haluta vaikka silikonit mieluummin kuin parantaisi itsetuntoaan noin yleensä, ja niin edelleen.

Siis aivan. Mun kaveri kuoli nuorena rintasyöpään ym. asioita on tapahtunut ja pidän jotenkin ihan eri planeetalla asuvana naista joka ees miettii jotain silareita tai tissejensä kokoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;26682697:
Satavarmasti menee.

Erottelen tämän mielessäni erilliseksi jutuksi elämän muista murheista. Kun joku tuossa yllä sanoi että elämä menee hukkaan missä tahansa liian suuressa murheessa... mutta tämä on murheista minusta aika turha, asia, jolle ei paljoa mitään voi muuta kuin itsetunnon parantamisella. Muihin murheisiin on konkreettisempia vastauksia. Tai jotain.
 
Siis aivan hirvee naistyyppi, en tuu toimeen. Miten kukaan mies kestää muuten?

Jos ovat samanlaisia murehtijoita? Tai ulkonaisen täydellisyyden tavoittelijoita?

Olin muuten kerran treffeillä miehen kanssa, joka oli kehonrakentaja. Kaikki mielenkiinto lopahti viimeistään sitten, kun hän ilmoitti ajelevansa kaikki karvansa :D Hirvee miestyyppi, myös.
 
Ja sitä meikkausta ja pukeutumista voi tosiaan tehdä ihan kevyellä volyymilläkin. Ei tarvita rakennekynsiä, tekoripsiä ja peruukkeja ja sitä jatkuvaa holotusta että pitäis sitä ja pitäis tätä, sopiskohan mulle sellanen tukka vai tällänen tukka jne.

Noi kuuluu mun mielestä nuorille naisille, ei aikuisille. Pidän tosiaan hyvin outona jos aikuinen nainen tuhlaa elämänsä tai lähinnä ihmissuhteensa puhumalla noista. En mä ainakaan jaksais kuunnella toisen läpätystä noista aiheista kun silleen minimillä if you know what I mean...
 
  • Tykkää
Reactions: lakaisukone
Jos ovat samanlaisia murehtijoita? Tai ulkonaisen täydellisyyden tavoittelijoita?

Olin muuten kerran treffeillä miehen kanssa, joka oli kehonrakentaja. Kaikki mielenkiinto lopahti viimeistään sitten, kun hän ilmoitti ajelevansa kaikki karvansa :D Hirvee miestyyppi, myös.

Juu ja ne ruokavaliot ja treenausläppä, yhtä tylsistyttävää kuunneltavaa. Deiteillä käynyt myös joskus. ;)
 
Ja sitä meikkausta ja pukeutumista voi tosiaan tehdä ihan kevyellä volyymilläkin. Ei tarvita rakennekynsiä, tekoripsiä ja peruukkeja ja sitä jatkuvaa holotusta että pitäis sitä ja pitäis tätä, sopiskohan mulle sellanen tukka vai tällänen tukka jne.

Noi kuuluu mun mielestä nuorille naisille, ei aikuisille. Pidän tosiaan hyvin outona jos aikuinen nainen tuhlaa elämänsä tai lähinnä ihmissuhteensa puhumalla noista. En mä ainakaan jaksais kuunnella toisen läpätystä noista aiheista kun silleen minimillä if you know what I mean...

Ah, samis :)
 
Ei oo eka kerta ees. ;)

Ei taida olla :)

Mutta jäin niiiiin miettimään tätä kun tuollaista ihmistyyppiä piti seurata hetki vierestä. Meissä ei ollut mitään samaa, hän ehkä piti minua outona ja kaikkea minussa sellaisena jota hän ei ymmärrä: vähän kulunutta kynsilakkaa lyhyissä kynsissä, pedikyyristä ei tietoakaan, hiukset nyt sentään kampaajalla värjäytetyt mutta noin muuten olen aika luomu.

Olisi aika ahdistavaa, jos peiliin katsoessa näkisi vain ne kohdat mitä pitäisi parantaa ja näkisi pisamat ja näkisi tummat silmanaluset ja muut ei niin tykätyt jutut itsessä. Ja että aina miettisi vain niitä.

Kuluttavaa.
 
En tiedä, ehkä se antaa jotain sisältöä hänen elämäänsä.. Itse henk.koht en todellakaan jaksaisi olla semmosen ihmisen lähellä vittä minuuttia kauempaa...
 
no mut jos se oma ulkonäkö on vähän kuin harrastus ja rakastaa sitä laittamista ja siitä puhumista. jokaisella meillä on mielenkiinnon kohteemme, se "murehtiminenkin" saattaa olla vaan teeskentelyä että sais kehuja :D tai sit on luonteeltaan vaan semmoinen valittaja. ja ei mua henk.koht ärsytä kyseinen ihmistyyppi, toisaalta en ole kyllä kauheasti tuon tapaisia ihmisiä tavannut.
 
Ei taida olla :)

Mutta jäin niiiiin miettimään tätä kun tuollaista ihmistyyppiä piti seurata hetki vierestä. Meissä ei ollut mitään samaa, hän ehkä piti minua outona ja kaikkea minussa sellaisena jota hän ei ymmärrä: vähän kulunutta kynsilakkaa lyhyissä kynsissä, pedikyyristä ei tietoakaan, hiukset nyt sentään kampaajalla värjäytetyt mutta noin muuten olen aika luomu.

Olisi aika ahdistavaa, jos peiliin katsoessa näkisi vain ne kohdat mitä pitäisi parantaa ja näkisi pisamat ja näkisi tummat silmanaluset ja muut ei niin tykätyt jutut itsessä. Ja että aina miettisi vain niitä.

Kuluttavaa.


Plastiikkakirurgian uhrit varmaan näkee, anorektikot... siis ihan sairaalloisella tavalla vain ne virheet ja muuta pahaa.

Mua kattoo peilistä vanhentunut, aamulla hyvin räjähtänyt mutta rakas eukko. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
Erottelen tämän mielessäni erilliseksi jutuksi elämän muista murheista. Kun joku tuossa yllä sanoi että elämä menee hukkaan missä tahansa liian suuressa murheessa... mutta tämä on murheista minusta aika turha, asia, jolle ei paljoa mitään voi muuta kuin itsetunnon parantamisella. Muihin murheisiin on konkreettisempia vastauksia. Tai jotain.

Mutta kun ei niidenkään murehtiminen mitään auta. Se voi auttaa jos asian eteen tekee jotain konkreettista, mutta turhasta murehtimisesta ei ole muuta kuin haittaa itselle.
 

Yhteistyössä