Tapasin ihmisen, jonka rinnalla olin kuin mikäkin luomu-Eloveena.
Vaikka värjään hiuksiani, nypin kulmiani, sheivaan sieltä sun täältä, lakkaan kynsiäni, kuorin ihoani, meikkaan silloin tällöin ja niin edelleen, en ollut mitään verrattuna tähän naiseen. Paitsi että hän vuorokauden aikana meikkasi noin viisi kertaa ja paranteli meikkiään vielä useammin, hän myös puhui paljon siitä kuinka olisi kiva jos olisi pitkät hiukset ja kaunis iho ja vähemmän kiloja ja voi ja oi ja voi.
Hän ei ollut tyytyväinen itseensä yhtään. Eikö se ole kuluttavaa?
Miksi kuluttaa aikansa sellaisesta huolehtimiseen ja murehtimiseen mikä murenee ajan saatossa kuitenkin, eli kauneus? Eikö siinä mene elämä hukkaan joiltain osin?
Vaikka värjään hiuksiani, nypin kulmiani, sheivaan sieltä sun täältä, lakkaan kynsiäni, kuorin ihoani, meikkaan silloin tällöin ja niin edelleen, en ollut mitään verrattuna tähän naiseen. Paitsi että hän vuorokauden aikana meikkasi noin viisi kertaa ja paranteli meikkiään vielä useammin, hän myös puhui paljon siitä kuinka olisi kiva jos olisi pitkät hiukset ja kaunis iho ja vähemmän kiloja ja voi ja oi ja voi.
Hän ei ollut tyytyväinen itseensä yhtään. Eikö se ole kuluttavaa?
Miksi kuluttaa aikansa sellaisesta huolehtimiseen ja murehtimiseen mikä murenee ajan saatossa kuitenkin, eli kauneus? Eikö siinä mene elämä hukkaan joiltain osin?