Kun täällä tuntuu tuota vanhempaakin porukkaa käyvän, ja aika usein tarkoituksenaan pitää moraalisaarna tms, niin haluaisin muutaman sanan sanoa ennenkuin ensi kerran kauhistelette.
Missä laissa lukee että nuori on automaattisesti narkkari, alkoholisti, huligaani ja epäkelpo yhteiskunnalle kaikin puolin? Sen minä, 19 vuotias kohta kahden lapsen äiti, haluaisin tietää. Missä laissa lukee että meillä nuorilla on mielessä vain kaverit ja hauskanpito?
Olen kyllästynyt ikärasismiin, omalta kohdaltani olen kaatanut jo paljon ennekkoluuloja, saanut "aikuiset" kuuntelemaan, mitä minulla on sanottavana. Paljon se maksaa sinulle, että kuuntelet nuorta, oli hän sitten vanhempi tai ei, otat selvää hänen ajatuksistaan ja tavoistaan.
Kun moralisoit nuorta, moralisoit stereotypiaa, mikäli et ole vaivautunut tutustumaan. Haukut sitä mielikuvaa, jonka te aikuiset olette omassa päässänne luoneet. Luulet, että nuori vanhempi hylkää lapsensa perjantai-illoin, luulet että hän suunnistaa baariin, ja on seuraavana aamuna kauheassa krapulassa. Luulet, että nuorella ei ole haluja katsoa oman lapsensa perään, eikä välitä mitä lapselle tapahtuu. Mutta mitä sinä tiedät? Tiesitkö, että suurin osa meistä nuorista vanhemmista tekee lapsensa eteen kaiken, lykkää koulujaan jotta lapsi saisi olla kotona, luopuu omista kulutustottumuksistaan, koska lapsi tarvitsee ruokaa...ja tiedätkö, että me teemme sen mielellämme, samasta syystä kuin sinäkin tekisit: Koska me rakastamme lapsiamme.
Tiedät varmasti, että aikuisen maailmassa sinun pitää osata perustella kantasi, jos käyt keskustelua esimerkiksi siitä, miten vanhustenhoito pitäisi nykyään järjestää, tai siitä, miksi boikotoit jotakin tuotemerkkiä. Se on tärkeää, jotta sinut otettaisiin vakavasti, asiassa kuin asiassa. Mutta sinä et koskaan perustele uskottavasti mielipidettäsi nuorista vanhemmista; Vetoat stereotypiaan, juttuihin jonka siskonkumminkaima on kuullut, tai kaikkein pahimpana: "Kyllähän sen kaikki tietää" tai "lapset tekee lapsia". Tajuatko, kuinka epävarmalta ja typerältä kuulostat kun vetoat tuollaisiin seikkoihin. Et ole vaivautunut tutkimaan asiaa, josta pidät meteliä.
Ja uskokaa pois, me nuoret haluaisimme kovasti tulla teidän aikuisten kanssa toimeen. Emme me halua elää teidän kanssanne epäsovussa. Olemme kaikki äidiksi juuri tultuamme samalla lähtöviivalla: Edessä tuntematon, ihana matka lapsen kanssa. Siihen mahtuu surua, siihen mahtuu iloa, siihen mahtuu onnistumisia ja epäonnistumisia. Et tiedä siitä yhtään sen enempää kuin mekään, vaikka olisit lukenut kymmenen kirjaa kasvatuksesta ja selannut internet-sivuja tuntitolkulla, sillä meidän jokaisen lapsi on yksilö, eikä yksikään matka ole samanlainen.
Jokaiselle aikuiselle ja nuorelle oikein ihania hetkiä lastenne kanssa, ja hyvää syksyä! :flower: