Meissä vikaa?

  • Viestiketjun aloittaja kärrynpyörä
  • Ensimmäinen viesti
kärrynpyörä
Tässä ku olen lueskellut näitä juttuja, niin väkisinkin tulee mieleen, et missä vika ku täysin uskollista puolisoa ei tahdo enää löytyä.

Itselläni myös on ollut murheita tuon asian kanssa.. :( Onko näin ollu myös aiemmin, siis esim vanhempiemme ollessa nuoria vaiko onko tämä vain nykypäivää?

Omalla kohdallani näin kolmen avioliitto vuoden jälkeen paljastui, että mieheni on reilu 4v pitänyt yhteyttä toiseen naiseen. Itkujen, riitelyn yms jälkeen olemme vielä yhdessä, vaikka vaikea on anteeksi antaa, unohtaa..

Kyllä niitä on pettäjiä ja petetyks tulleita on ollut iät ja ajat. Aikasemmin niistä oltiin vaan hiljaa ja kärsittiin tai sit oltiin onnellisia, kun mies ei ollut koko ajan kimpussa. Myös on muistettava naisten taloudellinen asema, jos omaisuutta ei ole ja olet täysin riippuvainen miehestä elättäjänä, mitä muutakaan voit tehdä, kun katsoa kiltisti vierestä; siis menin hieman kauemmaksi. Omien vanhempieni kohdalla olen kyllä antanut itseni ymmärtää, että isäni on kyllä ollut hyvin aikaan saava sillä saralla, jonkun lapsukaisenkin saanut aikaiseksi, no yhdessähän he ovat vieläkin. Oiskohan tuo syy siinä, että nykyään näistä asioista puhutaan avoimemmin ja onhan tuo eroaminenkin helpottunut muutaman kymmenen vuoden aikana huomattavasti.
 
Niin... Minulla takana yksi avioliitto, jossa mies oli uskoton. Eihän se kestänyt, kun koskaan ei tiennyt, missä on, kenen kanssa. Ystävät juoruilivat kaikenlaista, oli nähty siellä ja täällä iskemässä sitä ja tätä. Eihän semmoinen sikailu voi mihinkään johtaa. Uusi mies on ilmeisesti uskollista sorttia. Oli ennen minua 14 vuotta yhden naisen kanssa, eikä kuulemma pettänyt kertaakaan. Mutta nainen petti... Itse en ole pettänyt kumpaakaan... :\|
 
syntinen minä itseki
Täytyypi myöntää, et petin entistä miestäni, enkä jäänyt edes kiinni :( kuienki ero siitä seurasi, ku en sen jälkeen enää sietänyt miestäni ??
Nykyinen sit petti mua, ehkä sain vain ansioni mukaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.07.2006 klo 07:14 syntinen minä itseki kirjoitti:
Täytyypi myöntää, et petin entistä miestäni, enkä jäänyt edes kiinni :( kuienki ero siitä seurasi, ku en sen jälkeen enää sietänyt miestäni ??
Nykyinen sit petti mua, ehkä sain vain ansioni mukaan.
Jep, no niin sait ansiosi mukaan. Ehkäpä kolmas kerta sitten jo toden sanoisi...
 
Joo, kyllä niitä pettäjiä on aina ollut. Isoäitini vanhoilla päivillään hyvinkin katkeraan sävyyn tilitti isoisäni ja muidenkin tuttujen miesten naisseikkailuista. Omaa isääni luulin uskolliseksi, mutta äitini kuoltua paljastuikin, että oli pettänyt tätä muutamilla yksin tekemillään ulkomaanmatkoilla. En olisi välttämättä halunnut kuulla... Ystävieni miehet ovat pettäneet. Ja myös jotkut naispuolisista kavereistani. Paras ystäväni ei edes asiasta tiedä, enkä kerro, sillä on sanonut, ettei haluaisi tietää, jos niin kävisi.
Silti luotan omaan mieheeni täysin. Ennen minua eli kuusi vuotta onnettomassa suhteessa, jossa seksielämää ei juuri ollut, eikä siltikään pettänyt.
 
Vieraana
No mun ystävällä ollut 3 pitkää parisuhdetta, joista kahdessa mies pettänyt. Ja kumpaankin luotti eikä ikinä olisi uskonut/osannut epäillä. Käry kävi molemmissa kännykän +sähköpostin kautta. Kumma kyllä kaikki aina luulevat että "ei minun mieheni". Ne kiltit ja "uskolliset" voi myös pettää. Syitä on yhtä paljon kuin on miehiä :whistle:

Kai tätä on ollut jo aikojen alusta, miesten on vaikea olla yksiavioisia. En tiedä onko hyvä asia, mutta nykyään mies voi tyydyttää tätä viettiään (saada vierasta naista) ihan pornon kautta tai katselemalla +runkkailemalla naisia netistä, joilloin ei petä fyysisesti ketään. Henkinen puoli onkin sitten toinen juttu
:/ Mut eihän siinä mitään jos nainen sen hyväksyy. Ehkä parempi vaihtoehto tuo porno, kuin bordelliin meno?
 
rillumarei
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.07.2006 klo 23:58 helle kirjoitti:
Niin... Minulla takana yksi avioliitto, jossa mies oli uskoton. Eihän se kestänyt, kun koskaan ei tiennyt, missä on, kenen kanssa. Ystävät juoruilivat kaikenlaista, oli nähty siellä ja täällä iskemässä sitä ja tätä. Eihän semmoinen sikailu voi mihinkään johtaa. Uusi mies on ilmeisesti uskollista sorttia. Oli ennen minua 14 vuotta yhden naisen kanssa, eikä kuulemma pettänyt kertaakaan. Mutta nainen petti... Itse en ole pettänyt kumpaakaan... :\|

"Nykyinen uskollinen".. sinisilmäisyyden huippu! Tottakai se sulle kertoo, että häntä on petetty ja hän uskollinen, että saa rauhassa pettää, muutenhan sä olisit epäluuloisena kokoaika kimpussa, kun edellinenki petti. Ettekai te naiset ole oikeasti noin tyhmiä?? Kaikki miehet pettää!!!
 
Nykyinen uskollinen".. sinisilmäisyyden huippu! Tottakai se sulle kertoo, että häntä on petetty ja hän uskollinen, että saa rauhassa pettää, muutenhan sä olisit epäluuloisena kokoaika kimpussa, kun edellinenki petti. Ettekai te naiset ole oikeasti noin tyhmiä?? Kaikki miehet pettää!!!

No ei kai nyt ihan kaiiiikki ! ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.07.2006 klo 21:36 äippä kirjoitti:

No onpa tosi kivaa luettavaa :\| Mun mies jäi just juhannuksena kiinni pettämisestä, vaikka olin pitänyt häntä rehellisimpänä miehenä jota olen koskaan tavannut. Ilmeisesti toi on ihan totta että kaikki miehet pettää :'(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.07.2006 klo 10:39 Nenna kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.07.2006 klo 21:36 äippä kirjoitti:
Nykyinen uskollinen".. sinisilmäisyyden huippu! Tottakai se sulle kertoo, että häntä on petetty ja hän uskollinen, että saa rauhassa pettää, muutenhan sä olisit epäluuloisena kokoaika kimpussa, kun edellinenki petti. Ettekai te naiset ole oikeasti noin tyhmiä?? Kaikki miehet pettää!!!

No ei kai nyt ihan kaiiiikki ! ;)
No onpa tosi kivaa luettavaa :\| Mun mies jäi just juhannuksena kiinni pettämisestä, vaikka olin pitänyt häntä rehellisimpänä miehenä jota olen koskaan tavannut. Ilmeisesti toi on ihan totta että kaikki miehet pettää :'(
Ei petä kaikki miehet! Katsos meitäkin on joille yhdessäkin naisessa on ihan tarpeeksi ja ei tosiaankaan paljon kiinnosta ruveta sähläämään vielä toisenkin kanssa.
 
Hyvä Osku. Minulla on takana pitkä avioliitto kaikkine vaikeuksineen, mutta vieraisiin ei ole tarvinnut kummankaan mennä. Jo seurustelun alussa sovittiin, että jos viipotuttaa, niin kerrotaan. Ei ole viipotuttanut, vaikka seksielämäkin on joskus ollut vähän lamaantunutta. Nyt paranee vanhetessaan.
Kaikki kunnia pitkille liitoille ja uskollisille miehille-naiset on vähintään yhtä syyllisiä.
 
rillumarei
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.07.2006 klo 13:42 taina kirjoitti:

Heh heh.. tai ukko kultasi on unohtanut mainita asiasta.. Koskaan ei voi varmasti sanoa että meidän suhteessa ei ole petetty, muuta kuin omasta puolestaan. Pahimpia pettäjiä on vakuuttelijat, "minä en koskaan pettäis sinua", "sinä riität minulle,ei tarvitse pettää" ym. typerää.
 
siritys
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.07.2006 klo 13:42 taina kirjoitti:
Hyvä Osku. Minulla on takana pitkä avioliitto kaikkine vaikeuksineen, mutta vieraisiin ei ole tarvinnut kummankaan mennä. Jo seurustelun alussa sovittiin, että jos viipotuttaa, niin kerrotaan. Ei ole viipotuttanut, vaikka seksielämäkin on joskus ollut vähän lamaantunutta. Nyt paranee vanhetessaan.
Kaikki kunnia pitkille liitoille ja uskollisille miehille-naiset on vähintään yhtä syyllisiä.

Mun kaverikin oli miehensä kans "sopinut" että vaikka mitä vastoinkäymisiä tulisi eteen, niin ei ainakaan petettäisi. No, yks ilta mies lähti käymään baarissa ja sille tielle jäi, oli toinen muija raskaana odottamassa. (edellisen kans oli kaks lasta) Mies muutti uuden kans asumaan ja alkoi jokatoinen viikonloppu isäksi aijemman muijan lapsille. Muitakin samanlaisia tarinoita olen kuullut.. Ettei todellakaan kannata uskoa tollasia sopimuksia!
 
Yhteistyössä