Kaikkien moralisoijien (lapsen paikka on kotona ja me olemme valmiita uhrautumaan jne.) olisi nyt kyllä hyvä muistaa, että aina se vaan ei ole mahdollista vaikka kuinka haluaisi! Laskut on kuitenkin pakko maksaa, ruokaa täytyy saada pöytään (vaikka halpaakin), puolisoa ei ehkä ole tai puoliso on sairas tms.
Meillä olin pojan kanssa kotona 1,5-vuotiaaksi ja se oli yksi ihanimpia aikoja elämässäni. Sen jälkeen palasin töihin tekemään 6h päivää, mutta mies hoiti poikaa kotona ja jatkoi omiin töihinsä illalla. Oli ihanaa, että poika sai olla kotona, mutta samalla se oli rankkaa miehelleni ja parisuhteelle - on raskasta lähteä töihin, kun koko päivä on jo ollut vauhtia täynnä pojan kanssa ja yhteistä aikaa vanhempien kesken ei ollut juuri lainkaan.
Nyt olen äitiyslomalla ja töihin pitäisi palata elokuussa mammaloman ja vuosiloman jälkeen. Sydäntä särkee jo nyt, mutta meillä on niin isot menot, että on pakko. Asunnon voisi tietysti myydä, mutta ainakin esikoisen sydän särkyisi, jos pitäisi muuttaa pois kivasta rivariyhtiöstä, jossa on paljon kavereita. Vuokrakin olisi kuitenkin maksettava, eikä sekään ole mikään pieni menoerä pääkaupunkiseudulla. Kotihoidontuki ja kuntalisä riittäisivät meillä ehkä asunnon vastikkeeseen.. Miehini on pienyrittäjä ja kaiken lisäksi ulkomaalainen, joten senkään kortin varaan ei voi laskea, vaikka tällä hetkellä ihan kivasti meneekin - ei kuitenkaan niin hyvin, että tämän hetkisillä (epävarmoilla) tuloilla pärjättäisiin. Olin toivonut, että mies hoitaisi myös tyttöä kotona, mutta sanoi, ette kerta kaikkiaan jaksa ja ymmärrän sen kyllä. Tarkoitus olisi saada tyttö puolitutulle pph:lle puolipäiväisesti.
Onnea teille, jotka olette siinä onnellisessa asemassa, että voitte olla kotona lastenne kanssa - on kuitenkin ihan turha vääntää veistä niiden haavoissa, jotka eivät voi vaikka haluaisivat.