Meille tulee juhannustraditio!

Aion tästä lähdin viedä mukaan ilman pakottamista saatavan jälkikasvuni metsään eväs- ja valokuvausretkelle keiju- ja peikkovaatteissa harsokukkametsään, sumuiseen koivikkoon, lupiinitielle ja pikkukoskelle. Annan heidänkin kuvata, kuvaan itse ja kuvatessani kerron. Kerron vuodesta toiseen hassuja, liikuttavia ja kummallisia tarinoita suvustamme.

Kerron heidän isoukista, joka lensi trombin mukana. Kerron isotädistä, joka käveli karjalauman kanssa rajan takaa Pohjanmaalle ja takaisin Savoon asti. Kerron uima-altaallisesta marjoja, joilla maksettiin Iso velka. Kerron heidän sukunsa pojista, jotka varttuivat miehiksi ja kerron heidän sukunsa tytöistä, joista kasvoi naisia.

Kerron sillä tavalla itse tietoisena kertomisesta ja sen kertomisen välttämättömyydestä, ja annan heidän juosta peikonpuvuissa ja tuon vasta ryömintätaidon hankkineen tytön ryömiä pitsimekossa.

Tämä oman juhannustradition luominen on minulle tärkeää, sillä juhannukset ovat olleet itselleni traumaattisia monesta syystä. Ja vasta tuon tytön saatuani ymmärrän, mitä perinnettä vailla olen ollut...
 
Alkuperäinen kirjoittaja t:
Kuulostaa menevän hieman överiksi... Ihana idea, juhannusperinne, kuitenkin!
Ideatasolla on syytä mennäkin. Kolmen ynseän teinin, ikiraisun taaperon ja vauvan kanssa realismi tulee kehiin tämänkaltaisilla matkoilla vääjäämättä.

(äiti, täällä on itikoita! Joko syödään? Äiti, nää heinät on liian pitkiä ja pelottavia! Joka vuosi tänne pitää, kaikkiä valopäämammoja meidänkin perheessä! Äiti mua pissittää ja tämä peikkopuku kutittaa, ota se pois, äiti ota heti pois!)
 

Yhteistyössä