Meillä on ollu todella helpot lapset ja silti oon ihan uupunut lapsiperhe-elämään

["a.p"]

Miten te, joilla on ns. eritysilapsia tai huonosti nukkuvia lapsia, jaksatte ja pysytte järjissänne?!

 

[*]

En kyllä tiiä...ei oo erityislapsia mutta erittäin huonosti nukkuvia kylläkin. Ja tukiverkostoa ei ole. Silti tässä hengissä heilutaan...

 

[Phoebsi]

Jokainen voi väsyä siinä omassa arjessaan, mitä sitä aina vertaamaan toisiin ja soimimaan itseään?

 

[..]

must tuntuu että äidit jaksaa just sen verran ku tarvii, ei ne muuten ois äitejä tai toisaalta vahvemmille äideillä suodaan vaikeampia lapsia. omani ovat varsin helppoja, ehkä sen vuoksi suunnittelen kolmatta lasta

 

[vrs]

Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa...

Noh... Jaksaahan sitä, kun on pakko. Eikä tämä minulle ainakaan pelkkää 'jaksamista' ole, pidän elämästäni. Sympaattiset sanat vaan voi olla vähissä, jos minulle käy muutamasta valvotusta viikosta marisemaan. Tai vauvasta, joka kitisee sitterissä, eikä anna äidin juoda rauhassa aamukahvia (tämäkin on kuultu).

 

[Madicken04]

Kaikkeen tottuu kai. Sitten asioita suhteuttaa, siis samalla kun on rankempaa niin osaa arvostaa niitä helpompiakin hetkiä tosissaan. Ja ehkä osaa myös pitää varaansa sen suhteen ettei päästä itseään ihan uupumaan, eli osaa myös olla itsekäs ja ottaa sitä omaa aikaa ja vapauksia silloin kun se on mahdollista.

 

[Madicken04]

Kaikkeen tottuu kai. Sitten asioita suhteuttaa, siis samalla kun on rankempaa niin osaa arvostaa niitä helpompiakin hetkiä tosissaan. Ja ehkä osaa myös pitää varaansa sen suhteen ettei päästä itseään ihan uupumaan, eli osaa myös olla itsekäs ja ottaa sitä omaa aikaa ja vapauksia silloin kun se on mahdollista.

jatketaan vielä...

Eli kun siis asiat -esim lapsen kehitysaskeleet tai se että lapsi sillä hetkellä voi hyvin - ei ole enää itsestäänselvyyksiä, niitä osaa arvostaa ja niistä nauttia erilailla. Siitä saa voimaa.

Samalla kun on isompia ongelmia, ei enää jaksa niin murehtia kaikkia pikkujuttuja jotka normaalsiti voivat tehdä arjesta raskasta. Usein osaa olla myös itselleen armeliaampi eikä jää niin potemaan syyllisyyttä ihan turhista asioista.

Muiden ihmisten ajatukset ja ympäristön vaatimukset ei myöskään kosketa yhtälailla. Ei jaksa niin välittää siitä mitä mieltä muut on jostain tekemästäni asiasta tai koe painostusta toimia samalla lailla kuin "kaikki muut". Tyyliin jos tästä päivästä selvitään kunnialla niin hei, me ollaan sankareita!

 

[g]

menin töihin. sillä selviän hengissä.

 

[-76]

Muiden ihmisten ajatukset ja ympäristön vaatimukset ei myöskään kosketa yhtälailla. Ei jaksa niin välittää siitä mitä mieltä muut on jostain tekemästäni asiasta tai koe painostusta toimia samalla lailla kuin "kaikki muut". Tyyliin jos tästä päivästä selvitään kunnialla niin hei, me ollaan sankareita!

Peesaan sinua Meillä on erityislapset ja huonosti nukkuvat. Vaativat vielä nukuttamista vaikka ovat 10 ja 13. Ja vaipat. Joskus on vaikeampia päiviä ja joskus helpompia.
Ihmisenä olen kasvanut paljon.Hyvä parisuhde ja rakkaus auttaa paljon,yhdessä olemme sitoutuneet perheeseemme.Ja vertaistuki on kullan arvoinen.

 

[kjllj]

Tiedän tunteen! Illalla kuitenkin lasten nukkuessa huomaan miettiväni, etten hetkeäkään antas pois noiden murusten kanssa vietetystä ajasta. Meillä on loistava tukiverkosto, että vanhempien omaakin aikaa saadaan halutessamme.
Mulla kävi sillain, että kahden helpon jälkeen sain kolmannen ja vaativan vauvan. Niin ihanainen hänkin. Aika kultaa muistot, sanotaan.. Uskon sen pitävän paikkaansa <3

 

[Madicken04]

Peesaan sinua Meillä on erityislapset ja huonosti nukkuvat. Vaativat vielä nukuttamista vaikka ovat 10 ja 13. Ja vaipat. Joskus on vaikeampia päiviä ja joskus helpompia.
Ihmisenä olen kasvanut paljon.Hyvä parisuhde ja rakkaus auttaa paljon,yhdessä olemme sitoutuneet perheeseemme.Ja vertaistuki on kullan arvoinen.

Jeps. =)

Ja siis tottakai tulee välillä niitä hetkiä kun tuntuu että nyt ei enää jaksa... Mutta onneksi kun näistä tilanteista selviää niin tunteetkin taas muuttuu.

Mutta siis todella tärkeää että molemmat puolisot ovat sitoutuneet hommaan ja ymmärtävät myös toisen väsymystä. Silloin voidaan tulla vastaan ja tukea kun huomaa toisella olevan rankempaa jne.

Itse olen ammatiltani sairaanhoitaja ja kieltämättä joskus vaikeimpina hetkinä luon itselleni mielikuvan ettyä olen töissä ja lapset ovat potilaitani/asiakkaitani joita mihin nyt kuuluu hoitaa siihen hetkeen asti kunnes he nukahtavat, mies tulee kotiin, saan heidät hoitoon tms. Silloin päättyy työpäiväni ja voin taas ottaa rennommin.:xmas:

 

[-76]

Jeps. =)

Ja siis tottakai tulee välillä niitä hetkiä kun tuntuu että nyt ei enää jaksa... Mutta onneksi kun näistä tilanteista selviää niin tunteetkin taas muuttuu.

Mutta siis todella tärkeää että molemmat puolisot ovat sitoutuneet hommaan ja ymmärtävät myös toisen väsymystä. Silloin voidaan tulla vastaan ja tukea kun huomaa toisella olevan rankempaa jne.

Itse olen ammatiltani sairaanhoitaja ja kieltämättä joskus vaikeimpina hetkinä luon itselleni mielikuvan ettyä olen töissä ja lapset ovat potilaitani/asiakkaitani joita mihin nyt kuuluu hoitaa siihen hetkeen asti kunnes he nukahtavat, mies tulee kotiin, saan heidät hoitoon tms. Silloin päättyy työpäiväni ja voin taas ottaa rennommin.:xmas:

Mielenkiintoista,olen ajatellut samalla tavalla.Olen omaishoitaja ja floristi

 

["mie"]

Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa...

Noh... Jaksaahan sitä, kun on pakko. Eikä tämä minulle ainakaan pelkkää 'jaksamista' ole, pidän elämästäni. Sympaattiset sanat vaan voi olla vähissä, jos minulle käy muutamasta valvotusta viikosta marisemaan. Tai vauvasta, joka kitisee sitterissä, eikä anna äidin juoda rauhassa aamukahvia (tämäkin on kuultu).

Mä en ymmärrä, miks on sympaattiset sanat vähissä. Niinkuin joku sanoikin, ei tarvi vertailla, jokainen voi väsyä omassa arjessaan. Ja jokainen voi jaksaa eri elämänaikoina erilailla. Mä sain nuorena mun ekan, joka oli helppo. Mutta tuntu raskaalta se vauva-arki ja oman ajan vähyys jne. Nyt vanhempana sain kaks lisää, molemmat vaikeita, eikä tunnu rankalta. Ja jos joku mulle valittaa arjen raskautta ja väsymystään, todellakin voin olla empaattinen vertaamatta arkiemme vaikeuksia.

 

["mökkihöperö"]

En jaksakaan kohta. Tulen varmaan hulluksi. Kotona 5kk ikäiset tuplat, joista toisella erittäin paha refluksitauti. Kaikki päivät menee huutavaa ja kirkuvaa vauvaa kantaessa. Lääkkeistä ja maidottomasta korvikkkeesta huolimatta refluksi tosi paha ja itkee tuntitolkulla, jos en pidä rintarepussa tai muuten pystyasennossa. Mitkään koliikkikeinut, härpättimet, sitterit tai mitkään ei toimi - vauva on itkemättä vain jos on täysin pystyasennossa. Hapot ja ruoka nousee suuhun pahimmillaan alle minuutissa, jos laitan hetkeksi edes sitteriin. Kirkuu, kirkuu ja kirkuu. Yritä nyt siinä sitten hoitaa samalla toista vauvaa. En mä ainakaan pysty. Kotiapua saadaan pari kertaa viikossa 2h, ei muuta. Eikä ole sukulaisia tms. tukiverkkoja täällä eikä rahaa palkata kokopäiväistä hoitajaa ja kantajaa vauvalle. Lääkärit vähättelevät, käskevät vain kantaa, syöttää soseita (eivät riitä avuksi!), odottelemaan ajan kulumista (joo, kerro se vauvalle!) eivätkä suostu tähystämään tai tutkimaan tarkemmin, kun ph-mittaus ei osoittanut riittävää määrää ns.hapollista refluksia. Yritetään vielä saada yksityispuolen kautta Prepulsid lääkitys. Mutta alkaa olla voimat vähissä ja mielenterveys mennyttä, kun koko vauva-aika on mennyt huutavaa vauvaa kanniskellessa - alkaa aamusta ja päättyy puolilta öin - ja samalla on pitänyt yrittää toistakin hoitaa. Yksi vielä jotenkin menisi, mutta kaksi....

 

["eee"]

[QUOTE="mökkihöperö";24501075]En jaksakaan kohta. Tulen varmaan hulluksi. Kotona 5kk ikäiset tuplat, joista toisella erittäin paha refluksitauti. Kaikki päivät menee huutavaa ja kirkuvaa vauvaa kantaessa. Lääkkeistä ja maidottomasta korvikkkeesta huolimatta refluksi tosi paha ja itkee tuntitolkulla, jos en pidä rintarepussa tai muuten pystyasennossa. Mitkään koliikkikeinut, härpättimet, sitterit tai mitkään ei toimi - vauva on itkemättä vain jos on täysin pystyasennossa. Hapot ja ruoka nousee suuhun pahimmillaan alle minuutissa, jos laitan hetkeksi edes sitteriin. Kirkuu, kirkuu ja kirkuu. Yritä nyt siinä sitten hoitaa samalla toista vauvaa. En mä ainakaan pysty. Kotiapua saadaan pari kertaa viikossa 2h, ei muuta. Eikä ole sukulaisia tms. tukiverkkoja täällä eikä rahaa palkata kokopäiväistä hoitajaa ja kantajaa vauvalle. Lääkärit vähättelevät, käskevät vain kantaa, syöttää soseita (eivät riitä avuksi!), odottelemaan ajan kulumista (joo, kerro se vauvalle!) eivätkä suostu tähystämään tai tutkimaan tarkemmin, kun ph-mittaus ei osoittanut riittävää määrää ns.hapollista refluksia. Yritetään vielä saada yksityispuolen kautta Prepulsid lääkitys. Mutta alkaa olla voimat vähissä ja mielenterveys mennyttä, kun koko vauva-aika on mennyt huutavaa vauvaa kanniskellessa - alkaa aamusta ja päättyy puolilta öin - ja samalla on pitänyt yrittää toistakin hoitaa. Yksi vielä jotenkin menisi, mutta kaksi....[/QUOTE]

Pitäisikö sun miehen ottaa vapaata töistä ja jäädä kotiin auttamaan?

 

["harmaa"]

[QUOTE="a.p";24500129]Miten te, joilla on ns. eritysilapsia tai huonosti nukkuvia lapsia, jaksatte ja pysytte järjissänne?![/QUOTE]

Olen aivan samassa tilanteessa. Lapset helppoja, mutta silti olen uupunut. En kehtaa edes puhua tästä kenellekään. Nolottaa, miten voi uupua, vaikkei ole ns oikeeta syytä. Ei helppojen lasten vanhemmat saa uupua. Tällä hetkellä kotityötkin tuntuu ylitsepääsemättömältä...

 

["..."]

[QUOTE="mökkihöperö";24501075]En jaksakaan kohta. Tulen varmaan hulluksi. Kotona 5kk ikäiset tuplat, joista toisella erittäin paha refluksitauti. Kaikki päivät menee huutavaa ja kirkuvaa vauvaa kantaessa. Lääkkeistä ja maidottomasta korvikkkeesta huolimatta refluksi tosi paha ja itkee tuntitolkulla, jos en pidä rintarepussa tai muuten pystyasennossa. Mitkään koliikkikeinut, härpättimet, sitterit tai mitkään ei toimi - vauva on itkemättä vain jos on täysin pystyasennossa. Hapot ja ruoka nousee suuhun pahimmillaan alle minuutissa, jos laitan hetkeksi edes sitteriin. Kirkuu, kirkuu ja kirkuu. Yritä nyt siinä sitten hoitaa samalla toista vauvaa. En mä ainakaan pysty. Kotiapua saadaan pari kertaa viikossa 2h, ei muuta. Eikä ole sukulaisia tms. tukiverkkoja täällä eikä rahaa palkata kokopäiväistä hoitajaa ja kantajaa vauvalle. Lääkärit vähättelevät, käskevät vain kantaa, syöttää soseita (eivät riitä avuksi!), odottelemaan ajan kulumista (joo, kerro se vauvalle!) eivätkä suostu tähystämään tai tutkimaan tarkemmin, kun ph-mittaus ei osoittanut riittävää määrää ns.hapollista refluksia. Yritetään vielä saada yksityispuolen kautta Prepulsid lääkitys. Mutta alkaa olla voimat vähissä ja mielenterveys mennyttä, kun koko vauva-aika on mennyt huutavaa vauvaa kanniskellessa - alkaa aamusta ja päättyy puolilta öin - ja samalla on pitänyt yrittää toistakin hoitaa. Yksi vielä jotenkin menisi, mutta kaksi....[/QUOTE]

Voi ei Eikö ole ketään, joka tulisi avuksi?

 

["mökkihöperö"]

[QUOTE="eee";24501101]Pitäisikö sun miehen ottaa vapaata töistä ja jäädä kotiin auttamaan?[/QUOTE]

Ottaisi jos voisi, mutta ei ole mitään lomia tms. joita pitää ja jollain pitäisi täällä pääkaupunkiseudulla asuminen ja eläminenkin maksaa. Mies vaihtoi työpaikkaa ennen vauvojen syntymää, jotta ei joutuisi matkustelemaan työn vuoksi kaukomailla ja niin paloivat kaikki kesälomat...Ainakaan meillä ei raha kasva puussa ja tuhansien eurojen säästöt meni yllättäviin, pakollisiin menoihin talvella.

 

["mökkihöperö"]

[QUOTE="...";24501124]Voi ei Eikö ole ketään, joka tulisi avuksi?[/QUOTE]

Ei. Ystävät ovat itse lapsiperheellisiä, käyvät töissä ja isovanhemmat myös työelämässä ja asuvat satojen kilometrien päässä. Alan jo miettimään, pitääkö antaa toinen vauva pois, kun EN PYSTY KOKO AJAN KANTAMAAN vauvaa ja kun vain se helpottaa oloa.

 

[vrs]

[QUOTE="mie";24500574]Mä en ymmärrä, miks on sympaattiset sanat vähissä. Niinkuin joku sanoikin, ei tarvi vertailla, jokainen voi väsyä omassa arjessaan. Ja jokainen voi jaksaa eri elämänaikoina erilailla. Mä sain nuorena mun ekan, joka oli helppo. Mutta tuntu raskaalta se vauva-arki ja oman ajan vähyys jne. Nyt vanhempana sain kaks lisää, molemmat vaikeita, eikä tunnu rankalta. Ja jos joku mulle valittaa arjen raskautta ja väsymystään, todellakin voin olla empaattinen vertaamatta arkiemme vaikeuksia.[/QUOTE]

Ei tarvi vertailla ei. Mutta odotatko syöpäsairaaltakaan suurta sympatiaa tulehtuneeseen hyttysenpuremaan?

En vain ymmärrä esim valitusta siitä, ettei lapsi viihdy sitterissä riittävän kauan, että äiti saisi tehdä kotitöitä tai juoda kahvia rauhassa. Siinä on ihmisellä pienet murheet, jos tuosta edes viitsii valittaa.

 

["vieras"]

Mökkihöperö: Voi ei, meillä myös refluksilapsi. Se prepulsid toi meille avun hetkessä, oireet katosi muutamassa päivässä ja meillä sen jälkeen on asunut aivan toinen lapsi. Nyt on jo ilman lääkettäkin oltu 3kuukautta. Yritä saada se prepulsid lääke hinnalla millä hyvänsä. Lääkärit ei vaan oikein ota tota refluksia kovinkaan vakavasti, valitettavasti. Tsemppiä!