1,5 vuotta sitten muutimme avopuolisoni kanssa hänen vanhempiensa taloon, kun heille tuli ero ja kumpikin muutti pois. Tämä kämppä on muistaakseni 1950-1970 luvulta, ja täällä kyllä kuulee ihme ääniä joihin ei selitystä löydy. Pari kuukautta ennenkuin muutimme tähän, avomieheni pikkusisko ja hänen kaverinsa olivat viettäneet iltaa tv:tä katselle olkkarissa. Yhtäkkiä oli kellarista alkanut musiikki soimaan, ja siellä ei ollut mitään muuta kuin kaijuttimet seinässä, ei siis mitään soitinta. Yks kaks musiikki loppui.
Kaikkea muutakin mukavaa on tässä talossa ennen meidän asumista tapahtunut, enkä todellakaan jaksa alkaa niitä kirjoittelemaan.
Itse olen kuullu kellarin/ulko portaista askelia, mutta kukaan ei kuitenkaan tule. Joskus kun ollaan yöllä menty nukkumaan, on esineitä tippunut pöydiltä/seinistä.
Noin vuosi sitten kun aamulla klo 5 aikoihin ruokin vauvamme, ja olin laittamassa takaisin nukkumaan, havahduin siihen kun kellarin varastossa (varasto siis suoraan makuuhuoneemme alla) kuului röminää ja kolinaa, aivan kuin joku olisi kaivanut siellä. Sitten kuului pamahdus, kuin olisi ovi lyöty kiinni, ja täydellinen hiljaisuus tuli.
Eräs ilta lämmitimme saunan, ja sinne pääsimme vasta 12-1 välillä yöllä. Kävin laittamassa ulko-oven lukkoon, tietenkin. Löylyjen jälkeen minä ensin menin suihkuun, hain viereisestä "pyykihuoneesta" pyyhkeen, ja olin kävelemässä suihkun ovelle pois lähtemiseksi. Pysähdyin, kun kuulin että ovi alkoi tärisi, kuin askelten tahdissa. Ukkonikin kysyi kuulinko sen. Sekunissa alkoi askeleet kuulumaan ylhäältä, lähdin tietenkin heti juoksemaan ylös kun muistin että olin jopa sen ulko-oven pistänyt lukkoon, joten ei siellä kukaan voi olla. Suihkusta kun juoksin ylös, ei mennyt kuin muutama sekunti, ja ketään ei näkynyt siellä. Vauvamma huusi kurkku suorana (!?) Ulko-oven tai kuistin oven kiinni pamausta ei kuulunut, ja kuistin ovi on huonossa kunnossa, ja sitä pitää tosissaan räiviä useamman kerran että se kiinni menee (ja sen räivimisen kyllä kuulee). Myöskään ulkona en nähnyt kenenkään menevän. Kyllä muuten pelotti!! Tätäkin kirjoittaessa kylmiä väreitä selässä menee
Nykyään uskon kummitus juttuihin, ennen tähän muuttoa en.