Meidän elämä on surkeaa..Koko perhe toisiaan vastaan :(

[vaikeaa]

Meidän perhe:Mies ja minä kolmikymppisiä,yhdessä olemme olleet 10 vuotta,lapsia 3(8,5 ja 4).mies tekee rankkaa vuorotyötä,minä aina välillä töissä.
Elämä yhtä huutamista,sättimistä,kiukuttelua.Lapset kiukuttelee meille,minä kiukuttelen miehelle,kun mies on aina väsynyt ja pahantuulinen..Ei oikein jaksa työtään,mutta pakosta sitä tekee,meidän vuoksemme..Hän on niin väsynyt,että kuin haamu entisestään.Ja minä huudan.JOKA PÄIVÄ huudan.Lapset eivät tottele,ovat tottuneet raivoamiseeni.Keskimmäinen hyppii silmille ja välillä on sitten kuitenkin niin ihana.että kaduttaa huutaminen..Kierre on jatkuva.Elämä on rasittavaa.On taloushuolia,ei yhtään yhteistä aikaa.Enkä enää ehkä haluakaan,koska mies saa minut ärsyyntymään pelkällä olemuksellaan.Joulukaan ei tunu miltään.Yritän silti.Olen laittanut ruoat ja kaikki.Mies on vain tehnyt työvuoroa ja nukkunut,ei hän jaksa muuta.Tässä se meidän elämä.Ihanaa?
Anopille olen puhunut meidän vaikeuksista,mutta hän vain sanoo kyllä auttavansa,mutta jotenkin silti sulkee korvansa ja silmänsä näiltä asioilta.Pitää kai meitä vain pessimisteinä,koska itse on niin optimisti.En jaksa enää,ainoat hyvät hetket illalla,kun lapset vihdoin nukkuvat ja meis on töissä.Saan olla yksin,ihan yksin.

 

[walde]

Sanoit, että anoppi on optimisti? Mitäs jos yrittäisit itse olla päivän optimisti? Voit yllättyä paljonko se vaikuttaa. Olet ystävällinen ja kiltti, jos huudat, pyydät heti anteeksi, ja halaat+suukotat, hierot vaikka miehesi niskaa, vaikka ei yhtään jaksaisi tai huvittaisi. Se mitä itse antaa, saa moninkertaisena takaisin. Yrittäisitkö? Ja kertoisit sitten, tapahtuiko mitään?

 

["vieras"]

Voi teitä.
Ikävä tilanne. Taidatte olla aika loppuunpalaneita molemmat.
Voisiko anoppi ottaa lapset hoitoonsa viikonlopuksi?
Saisitte jutella miehen kanssa kahden asiat selviksi. Ja voisiko talousasiat ratketa jotenkin? Mistä voisitte säästää? Mitä ylimääräisiä menoja on? Raha-asiat varmasti stressaa molempia.
Anna myös vähän armoa itsellesi, lapsille dvd tai jotain tekemistä (ei aina tarvitse olla kehittävää tekemistä) ja sinä lepäämään!
Siis avain tähän on se, että puhut miehellesi. Etkä siis huuda tai nalkuta vaan kerrot omista tunteistasi. Puhu siis minä-muodossa (ei "sä et koskaan, mikset sä ikinä, miks sä aina...") eli "musta tuntuu, mä oon huomannut jne."
Jaksamista!
Pian lapset on isompia ja toivon mukaan vähemmän rasittavia.

 

[......]

kuulostaa tutulle. Ero tuli kylläkin sitten. Nyt huudan paljon vähemmän lapsille. Olen koittanut hillitä raivopuuskia ja komentaa erilaisella äänen sävyllä. Sit, kun tyttö (3.5v) tekee jotain väärää, niin olen kysynyt "miksi sinä noin teit? se on väärin" Toimii 100x paremmin kuin huutaminen. Toki minullakin on pms oireeni ja silloin on pinna kireellä. Poika on hiukka ongelmallisempi... on paljon vanhempi ja ikävä kyllä huutaa kaikesta (kenetäkäs muulta opittua kuin minulta).

 

[Vastaaja]

meillä oli täysin sama tilanne, paitsi ei mies itseään mitenkään töihin hukuttanut, mutta ilmapiiri ja tunnelma täsmälleen sama. Ajautui siihen pisteeseen, että ero tuli...tosin miehen mielestä meillä ei ollut mitään ongelmia...

 

[:(]

Onpas tutun kuuloista. Meillä myös aika sama tilanne... Eroa mietin minä, koska tiedän, että olen aina rauhallisempi yksin lasten kanssa, kuin jos mies hermostuttaa lisää.

 

["aloittaja"]

Se tässä on niin ristiriitaista,että uskon rakastavani miestäni,mutta kaikki hänessä ärsytää..ärsyttää,kun hän on yövuoron jälkeen väsynyt ja apaattinen,ärsyttää jopa hänen syömistapansa niin paljon välillä,että pakko mennä toiseen huoneeseen..Olen välillä todella ilkeä hänelle,sanon ikäviä asioita ja mies vain kuuntelee tyynenä tai sanoo älykkäämmin vastaan.. Olen pyytänyt tuhannesti anteeksi ja ollaan aina sovittu tyhmät riitamme ja halailtu sen jälkeen ihan niin,että lapsetkin näkevät sovinnon,ja lapsilta pyydän AINA illalla anteeksi huutamista ennen kuin nukahtavat.Se vaan tympii,että se oma huutaminen jatkuu silti seuraavana päivänä..Meillä on miehen kanssa omat ihanat hetkemme ja molemmat ollaan oltu sitä mieltä,että me emme eroaisi koskaan..Silti pahana päivänä en voi olla puhumatta erosta,ja se ärsyttää miestä.En ole tosissani,mutta silti jankutan siitä.Ehkä alitajunnassani haluan ajaa tätä eroon,mutta miksi..Olemmehan onnellinen perhe,ainakin muiden silmissä..Talon seinien sisäpuolella ilmapiiri on vihamielinen.En haluaisi niin.Ja taas päätän huomenna yrittää.Jospa mieskin olsii paremmalla tuulella,kun hänellä alkaa vapaat.Työ rasittaa häntä eniten,ja rahahuolet.Hän joutui viiem yönäkin kävelemään yli 10km umpihangessa koko yön,eli rankkaa on..Nyt meni taas yöksi töihin,ei edes heippoja sanottu,ja mikä pahinta,ei sanonut heippaa edes lapsille Oli NIIN paha ilta.Mietin,jos laittaisin tekstiviestinä anteeksipyyntöä,mutta kun tuntuu ettei minulla ole oikeutta siihen,kun puhuin taas typeriä.
Anoppi ottaisi tytöt kyllä yhdeksi yöksi,koko viikonlopuksi ei ole ikinä ottanut,eikä ota varmasti..Ja aina se yökylään meno on tapahtunut meidän aloitteesta,anoppi ei ole koskaan pyytänyt lapsiamme sinne yökylään.Sekin tuntuu niin vaikealta.Kun ei aina jaksaisi olal kyselemässä,kun jotain apua tarvitsee..Kun on niin väsynyt.Kun olaan oltu meihen kanssa joskus elokuussa kaksistaan ilta,se oli ihanaa.Oltiin taas kuin parhaimmat ystävykset.Kaipaisi vain vielä vähän enempi sitä yhteistä hyvää aikaa..

 

["minna"]

Ymmärrän niin hyvin. Meillä on ihan vähäaikaa sitten ollut samanlaista ja nyt viimeiset kaksi viikkoa on mennyt ihan eri malliin. Mä olin mielessäni päättänyt jo, että otan eron. Olin aivan loppu ja huusin ja räyhäsin koko ajan. Ja aina aamulla sama pettymys kun lupauksista huolimatta sama raivoaminen jatkui. Meillä on lapset 5v., 3v., 2v. ja 9kk. Sitten mies lähti viikoksi etelään kavereidensa kanssa. Pelotti, että mitähän viikosta tulee. Mutta jotain ihmeellistä tapahtui ja meillä olikin lasten kanssa hauskaa. Naurettiin ja tehtiin yhdessä asioita. Illalla olo oli loistava kun päivät oli menny ilman raivoamista. Kun mies tuli takaisin mekin löydettiin ihan erilainen sävel keskenään, paljon positiivisempi. kun on huomannut kuinka paljon paremman mielen tuo, kun ei joka asiasta ala miehelle motkottaa ja raivoamaan, ei kyllä halua palata siihen.

Yrittäkää kysyä anopilta jos se voisi ottaa lapset muutamaksi yöksi. Kun olet puhunut muutenkin teidän asioista, kerro rehellisesti, että tarvitsette nyt apua saadaksenne asiat kuntoon. Lähdette miehen kanssa lomalle, missä pääsette kokonaan irti arjesta. Vois olla jopa hyvä, että lomailisitte, nauttisitte toisistanne, ettekä yrittäisi edes puhua niistä arjen ongelmista. Katkaisette hetkeksi sen arjen.

 

["aloittaja"]

Mies lähtee työn puolesta 2 vko:ksi pois kotoa tammikuussa..Tulee sillon välissä vkl:na kotiin..Luulen,että ehkä se tekeekin sitten hyvää,ainakin toivon niin.Jos toinen sitten tuntuisi taas ihanalta,kun on oltu vähän aikaa erillämme..Saa nähdä.
Loma tekisi varmasti hyvää.Toivottavasti vielä kohta jaksaisin sellaisen meille järjestää..

 

["minna"]

Nyt meni taas yöksi töihin,ei edes heippoja sanottu,ja mikä pahinta,ei sanonut heippaa edes lapsille Oli NIIN paha ilta.Mietin,jos laittaisin tekstiviestinä anteeksipyyntöä,mutta kun tuntuu ettei minulla ole oikeutta siihen,kun puhuin taas typeriä.

Tuo on muuten tosi tuttu tunne. Toi anteeksi pyytäminen. Ja jotenkin hävettää se, että taas mä hermostuin ja tietää hermostuvan uudestaan. Nyt kun oon sit pyytäny omaa käyttäytymistä anteeksi, mies antaa anteeks ja sanoo ymmärtävänsä, se tuntuu niin hyvältä.
Teillä molemmilla on varmaan omat paineet ja ne purkautuu noin. Siis kun tuosta tekstistä tulee niin mieleen oma elämä. Niin samat tunteet ja samat tilanteet. oon niin huono kirjottelee, että en osaa sanoa mitä haluisin.

 

["minna"]

[QUOTE="aloittaja";22731974 begin_of_the_skype_highlighting**************22731974******end_of_the_skype_highlighting]Mies lähtee työn puolesta 2 vko:ksi pois kotoa tammikuussa..Tulee sillon välissä vkl:na kotiin..Luulen,että ehkä se tekeekin sitten hyvää,ainakin toivon niin.Jos toinen sitten tuntuisi taas ihanalta,kun on oltu vähän aikaa erillämme..Saa nähdä.
Loma tekisi varmasti hyvää.Toivottavasti vielä kohta jaksaisin sellaisen meille järjestää..[/QUOTE]

tuo erillään olo voi tosiaan tehdä hyvää. Ja kun joutuu lasten kanssa olemaan pitkän pätkän yksin, sitä joutuu ottaa vastuuta ihan erilailla. Ei ole ketään johon turvautua, vaikka mikä olisi. Ja jospa miehellä avautuis silmät kanssa siellä reissussa. Toivon teille kyllä hyvää, kun pystyy ite niin samaistumaan tilanteeseen <3

 

[huutoniemi]

meillä hiukan samanlaista. Minä teen raskasta 3-vuorotyötä ja olen rv 21. Lapset on 5v ja 4v ja väsyneenä tulee huudettua heille melko paljon, välillä tuntuu, että lapset eivät edes rakasta minua kun haluavat aina isää paikalle kun korotan ääntäni, osansa saa myös mies joka jaksaa kyllä urheilla minkä kerkeää ja touhuaa lasten kanssa kivasti, mutta minun kanssa ei varmaan sitten enää jaksakaan (tai kuka nyt tälläisen pirttihirmun kanssa jaksaisikaan ) Olen täysin uupunut ja olen asiasta kyllä miehelle kertonut ja mies on sanonut rakastavansa minua ikuisesti kaikesta huolimatta, mutta itselläni on vaan niin paha olla. Hermot kiristyy pienimmästäkin. tukiverkkoa ei ole kun 500km päässä, joten eipä olla apua juurikaan saatu. Eniten harmittaa se, että miehen kanssa ei voi koskaan viettää kahdestaan aikaa. En tiedä. Parempaan oltiin jo menossa, mutta nyt taas viimeinen kuukausi on ollut minulla aivan kauhea. Huudan, huudan ja huudan!