meidän 2v lapsi ei pidä suklaasta ei karkista ei täytekakusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei kelpaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No haitanneeko tuo, ei kai sitä karkilla ole lapsia kuietnkaan tarkoitus ruokkia, vaikka alipainoakin olisi? Neilläkin on karkkia "opittu" syömään vasta 4-5 vuoden iässä kaverisynttäreillä. Ja kotonakin on kyllä tarjolla ollut, ei vaan ole kelvannut.
 
En ole myöskään juurikkan antanut noita tuotteita kaksivuotiailleni. Varsinkaan esikoiselle. Nyt kuopus on hoksannut toki jo 1,5 nuo jutut ja yrtitän vielä, ettei söisi, mut maistanu jo on
 
Toisaalta ihan hyvä asia ettei tykkää herkuista/makeasta.
Meillä vajaa 2 vee tykkää kyllä mm. lakritsista, muumikekseistä ja raffeleista. Mut esim. jäätelö tai suklaa (sotkee kädet) ei maistu niin hyvin.
Tykkää kovasti kasviksista mm. kukkakaali, kurkku ja tomaatti on herkkua. Lisäksi rusinoita popsii mielellään. Eilen halusi välttämättä iltapalaksi omenaa. Ei ole mikään suursyömäri ja laiha myöskin, mutta ollaan ihan tyytyväisiä että tykkää enemmän terveellisistä ruoista kuin herkuista.
 
Ei tykkää meidän 5v:kään. Lettuja saattaa syödä ilman hilloa ja sokeria, sekä uunituoreista korvapuusteista tykkää. Sekä ihan pelkästä vaniljajäätelöstä. Muuten ei herkut, mehut tai limsat mene alas millään. Tavallista ruokaa syö kyllä hyvin ja on mielestäni ihan mukavan painoinen kaveri.

Minsuta ihan hyvä juttu, ainoastaan kylässä voi isäntäväki nähdä vaivaa kun lapselle ei kelpaa kahvipöydässä mikään. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei kelpaa:
Meillä ei syö normaali kotituokaakaan kuin pari lusikallista ja leipää pari pientä palasta. Paino on alhainen ja ei tunnu vaan syönti sujuvan.

Herkkujen syönnillä nyt ei kannata yrittääkään painoa lisätä, yleistä ruokahalua se vaan heikentää.

Täytyy vaan yrittää monipuolisesti kokeilla erilaisia ruokia jos sieltä alkaisi löytyä jotain mikä maistuu. Meillä pojulle ei esimerkiksi kaupan valmiit jogurtit mene alas millään, mutta tavallinen maustamaton jogurtti jossa on jotain marjoja mukana onkin herkkua.

Toinen lapsi joka kyllä syö herkkuja on taas ruokailuissa muuten isoveljeään hankalampi. Hänelle kannattaa aina laittaa pienet annokset ja eri ruokalajit vähän erilleen mikä houkuttelee paremmin maistelemaan.
 

Yhteistyössä