Moi. Ollaan alle kolmekymppinen töissä käyvä pariskunta(kohta meitä on 3) ja asuttu 5 vuotta nykyisessä asunnossa. Ei oo ollu mitään valittamista. Kunnes sitten yläkertaan muutti saman ikäinen pariskunta kahden lapsen kanssa. Ensin tekivät remonttia yli kuukauden päivät. Meteli oli ajoittain jotain ihan jäätävää! Hilti lauloi lähes joka päivä. Nyt sitten remontin jälkeen KAIKKI äänet yläkerrasta kuuluu alas meidän kämpään. Puheäänet, tavaroiden tiputtelu, lasten mekastus, leikkiminen, RIITELY, huutaminen, siivous, nussiminen, telkkari...siis ihan kaikki ja harvinaisen selvästi. Lauantai aamuisin herään kun yläkerran hemmo lähtee töihin. On näet kännykkä lattialla ja herätyksessä värinä mukana. Ihan kuin oma kännykkä herättäisi. Meikäläisen johtopäätös on että remontin yhteydessä on sillä hiltillä hakattu halkeamia rakenteisiin eikä uuden lattian alle laitettu eristettä ollenkaan. Tekivät muuten remontin ihan ite. No, nyt sitten olen ottanut asioista vähän selvää ja hommannut asoista/rakennusmääräyksistä asialliset faktat. Desibeli mittausta en ole vielä virallisesti teettänyt mutta epävirallisesti se on jo tehty. Pahimmillaan yli 70 db. Nyt Sitten aionkin olla se kaikkien rakasta naapurin kuspää helevetin kyttääjä koska hermo menee, ja aion asiasta valittaa. Tästä muuten löytyi muutama ennakkotapaus ihan samanlaisesta tilanteesta. Ite tehty lattiaremontti. Naapuri joutuu repimään uuden parkettinsa auki ja laittamaan eristeet. Voi olla ettei saa enää samaa lattiaa ehjänä takasin. Saati sitten mitä sillä hiltillä on aiheuttanut talon rakenteille.
Terv. alakerran kyttääjä!