Me jotka käsimme paniikki -ja ahistus häiriöistä

[QUOTE="mocca";29208632]Kyl mulla siinä kohtauksen jälkeen/laskiessa väsymys iskee, tulee liiankin rento olo. ei jaksa oikein muuta kun maata siinä paikoillaan. niikun tossa olin jo maininnut niin saattaa nukahtaa muutamaksi tunniksikin. :/[/QUOTE]

Joo, huomasinkin nyt että olit jo kirjoittanut tosta väsymyksestä.

Mä aloin saamaan paniikkikohtauksia viimeisimmän keskenmenon jälkeen, vuonna 2010. Mä olin silloin niin rikki, että en kestänyt "mitään ylimääräistä". Esim. Esikoisen istuimen asentamisen yritys autoon laukaisi kohtauksen.
Nykyään kohtauksia tulee harvakseltaan, ehkä kerran kuussa.

Mulla myös ocd ja sosiaalinen fobia kavereina.

 

Käykö teistä kukaan terapiassa?

 

[QUOTE="Kaisa";29208676]Joo, huomasinkin nyt että olit jo kirjoittanut tosta väsymyksestä.

Mä aloin saamaan paniikkikohtauksia viimeisimmän keskenmenon jälkeen, vuonna 2010. Mä olin silloin niin rikki, että en kestänyt "mitään ylimääräistä". Esim. Esikoisen istuimen asentamisen yritys autoon laukaisi kohtauksen.
Nykyään kohtauksia tulee harvakseltaan, ehkä kerran kuussa.

Mulla myös ocd ja sosiaalinen fobia kavereina.[/QUOTE]


kuulostaa hirveen ikävältä. Onneks kohtausten tuleminen on vähentynyt. oot varmaan saanut jonkinlaista hoitoa fobioihisi ja pakko oireisiin? harmi kun näiden asioiden kanssa pitää taistelemalla elää, ei siinä muuta voi.

 

Käykö teistä kukaan terapiassa?

Itse en käy terapiassa, kun on psykiatrilla käynnitkin vasta edessä. Tulevaisuudessa on hyvinkin mahdollista

 

[QUOTE="mocca";29208821]kuulostaa hirveen ikävältä. Onneks kohtausten tuleminen on vähentynyt. oot varmaan saanut jonkinlaista hoitoa fobioihisi ja pakko oireisiin? harmi kun näiden asioiden kanssa pitää taistelemalla elää, ei siinä muuta voi. [/QUOTE]

Joo, oon käynyt tossa mielenterveyshoitajalla ja perheneuvolassa puhumassa. Tarvittaessa psykiatrilla.

Mulla nää kaikki kulkee käsi kädessä stressin kanssa.
Eikä toi fobia onneksi ole kovin paha, ihan perushommat pystyn hoitamaan mutta esim. kuntosalit, perhekahvilat jne. tuottaa ongelmia.
Pakko-oireet pysyy poissa kun stressi on poissa.

Eihän tämä mitään kivaa ole, mutta huonomminkin voisi olla.

 

En käy enään terapiassa, kävin siellä noin vuoden verran, ennen psykiatrille menoa. Suosittelen kaikille, sinne pääsee ihan terveyskeskuksen kautta.

 

Aloin saada pari vuotta sitten pahoja paniikkikohtauksia, taustalla oli aiempien vuosien ahdistuneisuushäiriö. Monesti luulin kuolevani, jouduin koulussa tai kaupungilla piiloutumaan vessaan, että sain itseni jotenkin kasaan. Tunsin tukehtuvani, paniikki oli kamala.

Minulle ei löytynyt missään vaiheessa sopivaa lääkitystä. Epäonnistuneet lääkityskokeilut vain pahensivat tilannettani. Jouduin vain hyväksymään sen, etten tule saamaan lääkitysapua lainkaan.

En tiedä miksi, mutta jossain vaiheessa oli yhtäkkiä kulunut muutama viikko ilman paniikkikohtausta. Sitten muutama kuukausi. Nyt en ole saanut kunnon paniikkikohtausta lähes vuoteen, muutaman kerran lievemmän paniikkikohtauksen, joka on mennyt ohitse.

En tiedä mitä tapahtui. Toisaalta pelottaa, että ne alkavat taas aivan yhtäkkiä kuin alkoivat viimeksikin, tai loppuivatkin.

Ensimmäisten kertojen jälkeen olen tiennyt, että kyse on paniikkihäiriöstä, ei oikeasta konkreettisesta hädästä, mutta elimistö on silti voimakkaampi kuin mieli. Toistelin itselleni, että tämä menee ohi, tämä on paniikkikohtaus, tämä menee ohi, en kuole. En minä tiedä auttoiko se vai ei.

Nyt kyllä ehkä herkemmin kuuntelen itseäni, eli annan itseni levätä jos tuntuu, että olen voimieni äärirajoilla. Vaikea silti luottaa siihen, että paniikki pysyisi kokonaan poissa.

 

[QUOTE="vierastus";29209833]Aloin saada pari vuotta sitten pahoja paniikkikohtauksia, taustalla oli aiempien vuosien ahdistuneisuushäiriö. Monesti luulin kuolevani, jouduin koulussa tai kaupungilla piiloutumaan vessaan, että sain itseni jotenkin kasaan. Tunsin tukehtuvani, paniikki oli kamala.

Minulle ei löytynyt missään vaiheessa sopivaa lääkitystä. Epäonnistuneet lääkityskokeilut vain pahensivat tilannettani. Jouduin vain hyväksymään sen, etten tule saamaan lääkitysapua lainkaan.

En tiedä miksi, mutta jossain vaiheessa oli yhtäkkiä kulunut muutama viikko ilman paniikkikohtausta. Sitten muutama kuukausi. Nyt en ole saanut kunnon paniikkikohtausta lähes vuoteen, muutaman kerran lievemmän paniikkikohtauksen, joka on mennyt ohitse.

En tiedä mitä tapahtui. Toisaalta pelottaa, että ne alkavat taas aivan yhtäkkiä kuin alkoivat viimeksikin, tai loppuivatkin.

Ensimmäisten kertojen jälkeen olen tiennyt, että kyse on paniikkihäiriöstä, ei oikeasta konkreettisesta hädästä, mutta elimistö on silti voimakkaampi kuin mieli. Toistelin itselleni, että tämä menee ohi, tämä on paniikkikohtaus, tämä menee ohi, en kuole. En minä tiedä auttoiko se vai ei.

Nyt kyllä ehkä herkemmin kuuntelen itseäni, eli annan itseni levätä jos tuntuu, että olen voimieni äärirajoilla. Vaikea silti luottaa siihen, että paniikki pysyisi kokonaan poissa.[/QUOTE]


Samat tuntemukset. Osasyynä siihen miksi en itsekkään heti mennyt apua pyytämään oli se, että luulin joka kerta parantuvani täysin jos paniikista ei ollut kuulunut viikkoon. Sieltä se silti aina palasi varoittamatta.

 

Minulla oli kanssa paniikkihäiriöitä, tilanteet liittyi ruokailuun. Jostain syystä kesken syönnin sain pakokauhun tunteen, ajattelin nolaavani itseni. Naama meni punaiseksi. Pari kertaa työpaikalla sattui sen vuoksi nolo tilanne, eräs nuori mies luuli että olen häneen ihastunut ja siksi punastelen. Tämä johti vielä pahempiin ongelmiin ja kiusaantuneisiin hetkiin.

Minut lähetettiin psykologille, mutta se mitään auttanut.

Lopulta erosin vaikeasta suhteesta. Lopetin e-pillerit. Paniikkihäiriöt katosivat. En pysty enää panikoimaan tai muuttamaan naamaani punaiseksi edes ajatuksen voimasta.
Ilmeisesti pillerit pisti hormonit sekaisin, ja oireilin noin. Myös henkisesti syövä ihmissuhde sai minussa aikaan noita oireita. Oireilun aikaan en ajatellut suhteessa olevan edes mitään vikaa.

 

Itse olen kärsinyt hieman molemmistä häiriöistä reilun vuoden. Minulle paikat, joissa on paljon ihmisiä aiheuttavat näitä kohtauksia enkä oikeastaan pysty olemaan tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa. Myös puhelimella soittaminen vieraille ihmisille on ahdistava ajatus ja voi laukaista kohtauksen.

Olen myös viime aikoina alkanut saamaan kohtauksia kovista äänistä, metelistä, liian kovasta musiikista tai korkeista/äkillisistä äänistä. Koulussakin on tunneilla jo vaikeaa.

Olen saanut lääkityksen tähän, mutta se ei tunnu auttavan, tuntuu että tämä vain pahenee :/

 

Olen kärsinyt paniikki häiriöstä jo 22vuotta ja käytän cipralexia. Elän ihan tavallista reipasta ja aktiivista elämää lääkkeen avulla. En jää paitsi mistään. Nautin elämästä. Lapsia on 4 ja oma kulta kainalossa.
Koulut jäi kesken ennen lääkitystä mutta nekin olen onnistunut käymään lääkkeen avulla. Tsemppiä kaikille

 

Minulla oli kanssa paniikkihäiriöitä, tilanteet liittyi ruokailuun. Jostain syystä kesken syönnin sain pakokauhun tunteen, ajattelin nolaavani itseni. Naama meni punaiseksi. Pari kertaa työpaikalla sattui sen vuoksi nolo tilanne, eräs nuori mies luuli että olen häneen ihastunut ja siksi punastelen. Tämä johti vielä pahempiin ongelmiin ja kiusaantuneisiin hetkiin.

Minut lähetettiin psykologille, mutta se mitään auttanut.

Lopulta erosin vaikeasta suhteesta. Lopetin e-pillerit. Paniikkihäiriöt katosivat. En pysty enää panikoimaan tai muuttamaan naamaani punaiseksi edes ajatuksen voimasta.
Ilmeisesti pillerit pisti hormonit sekaisin, ja oireilin noin. Myös henkisesti syövä ihmissuhde sai minussa aikaan noita oireita. Oireilun aikaan en ajatellut suhteessa olevan edes mitään vikaa.

Tosta ruokailusta tuli mieleen. Yhdessä vaiheessa paniikkokohtaukset oli menny nii pahaksi oireiluksi että jouduin välttämään itsäni syömistä täyteen, siitä tuntu aina tulevan tosi tuskanen olo ja ajattelin kuolevani siihen. En siis tarkoita etteikö sitä tunnetta enää tulisi mutta vähentynyt onneksi..
Itse olen käyttäny n. 2 vuotta yaz -merkkisiä e-pillereitä. Pidin niistä tauvon jotta saisin kuukautiskierron tasattua, en tiedä onko tämä pelkkää omaa kuvitelmaa mutta jollain tapaa koen nekin aiheuttavan lisää "tuulta" näissä paniikkihäiriöissä. Hormoonilääkkeitähän ne on ja etenkin vähän hölmösti käytettynä välttämättömänä tulee vaikuttamaan jollai tapaan. Annattekoon tämän anteeksi keholle nyt on taas kierrokset tasaannettu

 

[QUOTE="Netta";29210129]Olen kärsinyt paniikki häiriöstä jo 22vuotta ja käytän cipralexia. Elän ihan tavallista reipasta ja aktiivista elämää lääkkeen avulla. En jää paitsi mistään. Nautin elämästä. Lapsia on 4 ja oma kulta kainalossa.
Koulut jäi kesken ennen lääkitystä mutta nekin olen onnistunut käymään lääkkeen avulla. Tsemppiä kaikille[/QUOTE]

kuulostaapa onnelliselta kiitos tsempistä !

 

Lääkäri siis ei määrää enään rauhoittavia koska otin niitä viimevuonna liikaa, citalopramia kyllä mutta se ei poista niitä kohtauksia. Citalopram piti myös raskauden aikana lopettaa, itseasiassa raskaus on ainoa mikä poistaa multa ahdistuneisuuden ja masennuksen.

 

Itse olen kärsinyt hieman molemmistä häiriöistä reilun vuoden. Minulle paikat, joissa on paljon ihmisiä aiheuttavat näitä kohtauksia enkä oikeastaan pysty olemaan tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa. Myös puhelimella soittaminen vieraille ihmisille on ahdistava ajatus ja voi laukaista kohtauksen.

Olen myös viime aikoina alkanut saamaan kohtauksia kovista äänistä, metelistä, liian kovasta musiikista tai korkeista/äkillisistä äänistä. Koulussakin on tunneilla jo vaikeaa.

Olen saanut lääkityksen tähän, mutta se ei tunnu auttavan, tuntuu että tämä vain pahenee :/

Tosi iso halaus sinne!

Oletko käyny missää juttelemassa asiasta? Itseäni helpottaa jutella.
Samaistun helposti tohon "äkkinäisiin ääniin", auttaa helposti "tönäisemään" siihen paniikkitilaan.

 

Ja te keillä kokemusta Propral -lääkkeestä voi kirjotella fiiliksiään kyseisestä pilleristä. Tieto avartaa

 

Itse olen sitä käyttänyt joskus ja se määrättiin käsien vapinaan, ihan hyvä se oli hoiti asiansa

 

Itse olen sitä käyttänyt joskus ja se määrättiin käsien vapinaan, ihan hyvä se oli hoiti asiansa

Eli sieltä suunnalta pelkkää posiitivista palautetta, kiva tietää

 

Mä muistan myös koululaisena jännittäneensä koko ajan. Mulla oli aina naama punainen, jännitin ruokailua, ja esiintymistä olenkin sanonut miehelleni, että mulla olisi pitänyt jo silloin olla lääkitys. Olen aina ollut ujo, ja täydellisyyteen pyrkivä itseni suhteen. Nyt kun ikää on tullut lisää, ja muutama lapsi, on myös tullut itsevarmuutta. En välitä enää ainakaan siitä mitä muut minusta ajattelevat, oikeasti. Aloitin myös tässä opiskelut, ja menin ensimmäisenä jännittäjien esiintymiskurssille, mikä oli mahtava kokemus!

 

Propral on hyvä lääke. Mäkin ekaks pelkäsin se että laskee sykettä liikaa, mutta lääkäri vakuutti mulle että on täysin turvallinen käyttää. Psykiatri sanoi että ota propral ennenkuin lähdet lenkille, mä siihen että voihelv.. pitääkö mun oikeesti ottaa rauhoittavaa ennenkuin lähden lenkille kyllä on surkeeta

 

Lääkäri siis ei määrää enään rauhoittavia koska otin niitä viimevuonna liikaa, citalopramia kyllä mutta se ei poista niitä kohtauksia. Citalopram piti myös raskauden aikana lopettaa, itseasiassa raskaus on ainoa mikä poistaa multa ahdistuneisuuden ja masennuksen.

Itselläni on kokemattomana ollut kuvitelma raskaudesta olevan erittäinkin rankkaa henkisesti, etenkin psyykkeen puolesta. No sekin on niiin yksilöllistä mutta onhan se mukava olla tietoinen että sillä saattaa olla noinkin positiivinen vaikutus niille raskauden ajoille ainakin jossei sitten jälkeenpäin

 

[QUOTE="Wieras";29210343]Propral on hyvä lääke. Mäkin ekaks pelkäsin se että laskee sykettä liikaa, mutta lääkäri vakuutti mulle että on täysin turvallinen käyttää. Psykiatri sanoi että ota propral ennenkuin lähdet lenkille, mä siihen että voihelv.. pitääkö mun oikeesti ottaa rauhoittavaa ennenkuin lähden lenkille kyllä on surkeeta [/QUOTE]


Niin, itse olen saanut käsityksen että propal ei tavallaan ole pelkästään näihin paniikki -ja ahistuskohtauksiin tarkoitettu lääke. Propal auttaa vähentämään vapinaa ja sitäkautta keskittymiskyky helpottuu, esim. tarkka ampujilla.

 

Käsittääkseni tuo propral on aika toimiva lääke,esim mun ystävä on siitä apua saanut ja oon myös lukenut paljon hyvää.

Itselläni se ei valitettavasti toiminut,eikä cipramil,mutta itseni kohdalla tarvitaan kyllä terapiaa ja ehkäpä ne vahvemmat lääkkeet,no kyllä se kait siitä minullakin,kunhan saan itseäni niskasta kiinni ja hoitoon

 

Käsittääkseni tuo propral on aika toimiva lääke,esim mun ystävä on siitä apua saanut ja oon myös lukenut paljon hyvää.

Itselläni se ei valitettavasti toiminut,eikä cipramil,mutta itseni kohdalla tarvitaan kyllä terapiaa ja ehkäpä ne vahvemmat lääkkeet,no kyllä se kait siitä minullakin,kunhan saan itseäni niskasta kiinni ja hoitoon

Kunhan tässä joku päivä saisin itseni sitä pilleriä koklaamaan ni tietäis miten se mullakin sitten toimis

 

Minä olen kärsinyt paniikkihäiriöstä jo vuosia. Joitakin kuukausia sitten rupesin kärsimään pakkoajatuksista tämä on ihanhirveätä :/odottelen josko lääkitys alkaisi vihdoin tehota. Tunnen että olen menettänyt elämäni näiden kamalien ajatusten ttakia