Varsin henkilökohtainen aihe, mutta semmoinen nyt mielessä. Tai on ollut useamman vuoden. Mieheni on eronnut kauan aikaa sitten. Nyt tuntuu, että on minun ja lasten vuoro lähteä ev. lut. kirkosta. En halua keskustella papin kanssa, tai ehkä voisinkin. Pelkään kovasti, että minua syytetään ajatuksistani -pakotetaan luopumaan aikeestani. Sellaista on koko lapsuuteni ollut, toisenlaista ajatusta ei ole siedetty.
Silti minulla on kuva siitä mihin uskon. Uskon rakastavaan Jumalaan, joka tahtoo hyvää. Uskon, että Hän pelastaa. Ja tuomitseekin, mutta ei niin kuin me ihmiset ajattelemme Hänen tuomitsevan. Uskon, että ei ole yhtä ainoaa tapaa uskoa ja toimia -osoittaa rakkautta toisillemme, hyvää joka tulee Jumalalta.
Nautin itämaisesta kulttuurista, teeseremonioineen ja ajatusmaailmoineen, se ei mielestäni sulje pois uskoa yhteen Jumalaan, kuten olen kuullut. Nautin luonnosta ja sen rauhasta ja uskon henkien läheisyyteen. Olen kokenut valtavaa hengellisyyttä ja läheisyyttä poisnukkuneiden taholta. Se on kai väärin.
En halua tulla haudatuksi hautausmaalle, eikä lastani ole haudattu kylmään kalmistoon. En käy siellä jouluna. Avantokin on lämpimämpi ja elävämpi. Sinne lasken ruusunlehdet ja sytytän kynttilöitä jäälle.
Olen ymmälläni kirkkoni toiminnasta tai ehkä eniten sen toimimattomuudesta. Olen peloissani lahkosta, johon nuori tuhlaa kaikki rahansa ja uskoo saavansa ystävyyttä. Hänet kuitenkin hylätään heti kun ei ole mieluinen, rahallisesti mukana asiassa.
Isoon kirkkoon mahtuu monenlaista. Hyvää ja pahaa, en tahdo yksipuolistaa. Joillekin kirkko on tärkeä, en tahdo loukata ketään.
Nyt on vain aika lähteä. Elämään ilman pelkoa siitä, että uskoni määräytyy sen perusteella mihin kuulun.
Lapset saavat päättää lähtevätkö rippikouluun tai haluavatko kuulua kirkkoon -kun ovat kypsiä siihen.
Silti minulla on kuva siitä mihin uskon. Uskon rakastavaan Jumalaan, joka tahtoo hyvää. Uskon, että Hän pelastaa. Ja tuomitseekin, mutta ei niin kuin me ihmiset ajattelemme Hänen tuomitsevan. Uskon, että ei ole yhtä ainoaa tapaa uskoa ja toimia -osoittaa rakkautta toisillemme, hyvää joka tulee Jumalalta.
Nautin itämaisesta kulttuurista, teeseremonioineen ja ajatusmaailmoineen, se ei mielestäni sulje pois uskoa yhteen Jumalaan, kuten olen kuullut. Nautin luonnosta ja sen rauhasta ja uskon henkien läheisyyteen. Olen kokenut valtavaa hengellisyyttä ja läheisyyttä poisnukkuneiden taholta. Se on kai väärin.
En halua tulla haudatuksi hautausmaalle, eikä lastani ole haudattu kylmään kalmistoon. En käy siellä jouluna. Avantokin on lämpimämpi ja elävämpi. Sinne lasken ruusunlehdet ja sytytän kynttilöitä jäälle.
Olen ymmälläni kirkkoni toiminnasta tai ehkä eniten sen toimimattomuudesta. Olen peloissani lahkosta, johon nuori tuhlaa kaikki rahansa ja uskoo saavansa ystävyyttä. Hänet kuitenkin hylätään heti kun ei ole mieluinen, rahallisesti mukana asiassa.
Isoon kirkkoon mahtuu monenlaista. Hyvää ja pahaa, en tahdo yksipuolistaa. Joillekin kirkko on tärkeä, en tahdo loukata ketään.
Nyt on vain aika lähteä. Elämään ilman pelkoa siitä, että uskoni määräytyy sen perusteella mihin kuulun.
Lapset saavat päättää lähtevätkö rippikouluun tai haluavatko kuulua kirkkoon -kun ovat kypsiä siihen.
