Maskun sohva!!!!

  • Viestiketjun aloittaja "Epätoivoinen"
  • Ensimmäinen viesti
"Epätoivoinen"
Olemme neli henkinen perhe. Ostimme 2v sitte marraskuussa punaisen sohvan Maskusta. Sohva maksoi 1200€ ja piti olla hyvä ja kestävä!!! No, nyt sohva on aivan karmea! Istuin osasta ja selkä nojista on "nukka" kulunut pois ja kangas on ihan "peltinen" ja tummaksi painunut. Sohva on ollut ihan normaali käytössä eli siinä ei ole syöty tai pompittu!

Kesäkuussa tuskastuin, kun olin pääsiäsisestä saakka jo pitänyt istuinosan päällä suojaa (karmean näköinen) pesuista huolimatta. Koitin puhdistaa Maskun omalla aineella, niillä Soft jutuilla. Liikkeestä sain neuvoksi puhdistaa Fairylla, koetin, mutta ilman tulosta.

Elokuun alussa mentiin taas liikkeeseen puhumaan asiasta. Vastaanotto oli ystävällinen ja sieltä tuli myyjä kuvaamaan sohvan reklamaatiota varten ja totesi itsekin, että sohvassa ei ole enää pintaa.

Odotus alkoi! Lokakussa menin paikan päälle kysymään, mitä kuuluu.Myyjä oli vaihtunut ja asiasta ei mitään tietoa!! Lupasi ottaa selvää asiasta ja soittaa seuraavana aamuna. Arvatkaa tuliko soittoa? EI! Ja taas soittamaan, ei kuulemma tehtaanedustaja ollut ehtinyt "tutkia" asiaa.

Myyjä lupasi ottaa asian "elämän tehtäväksi"....
Viime pe tuli nuori poika kännykkä kameralla taas kuvaamaan sohvaa uudesti ja siitä asti ollut hiljaista eli ei ole kuulunut mitään!

Mua ottaa niin päähän tämä asia!! Haluaisin asian menevän eteenpäin!! Pitääkö tehdä leiri Maskun pihaan ja jäädä odottamaan siihen vastausta!
 
v
Eräällä tuttavalla oli samankaltainen tilanne Maskun kanssa. Kyse oli eri tuotteesta, mutta joutuivat todella kauan ja moneen otteeseen olemaan Maskuun yhteyksissä, mutta pääsivät viimein tuotteesta eroon. Lupailivat monet kerrat että hakevat tuotteen pois ja laittavat rahat tilille. Siellä on ihan ihmeellistä toimintaa. Tuttavani ottivat johonkin isompaan pomoon yhteyttä sitten lopuksi. Maskussa ei muistaakseni ole myymälähoitajia joka likkkeessä. Me ostettiin kans maskusta yks iso tuote vuosi sitten ja toivon todella ettei tuosta tule valittamista... Silloinkin oli siellä liikkeessä joku valittamassa, kun oli vuoden odotellut jotain tuotetta Maskusta... Enää en asioi siellä itse.
 
aloittaja
Eräällä tuttavalla oli samankaltainen tilanne Maskun kanssa. Kyse oli eri tuotteesta, mutta joutuivat todella kauan ja moneen otteeseen olemaan Maskuun yhteyksissä, mutta pääsivät viimein tuotteesta eroon. Lupailivat monet kerrat että hakevat tuotteen pois ja laittavat rahat tilille. Siellä on ihan ihmeellistä toimintaa. Tuttavani ottivat johonkin isompaan pomoon yhteyttä sitten lopuksi. Maskussa ei muistaakseni ole myymälähoitajia joka likkkeessä. Me ostettiin kans maskusta yks iso tuote vuosi sitten ja toivon todella ettei tuosta tule valittamista... Silloinkin oli siellä liikkeessä joku valittamassa, kun oli vuoden odotellut jotain tuotetta Maskusta... Enää en asioi siellä itse.
Juu, kun joku päivä tämä asia saadaan pois päivä järjetyksestä, joko maskun avustuksella tai kuluttaja-asiamiehen, niin taatusti en tähän firmaan ikinä astu!! Sohva oli kutenkin meille rahallisesti tosi iso sijoitus!!
 
"toinen"
Mulla Maskusta muka laadukas Bellus-sohva, joka maksoi 1600 euroa. Kolmessa vuodessa verhoilu on rikki kahdesta kohtaa (tuli jo vuoden päästä eka reikä) ja pehmusteet ovat painuneet divaaniosan ja sohvaosan välillä ihan kamalasti. Pitäisiköhän reklamoida tätäkin? Niin ja meillä siis 3-henkinen perhe, yksi pieni lapsi.
 
..
Meillä maskusta ostettu Bellus sohva, listahintana lähes 2000 €, itse maksoimme muutamia satasia vähemmän.
Sohva ollut meillä vuoden ja on ihan moitteettomassa kunnossa! Meitä on kaks aikuista, koira ja kissa.
Kissa on jopa näyttänyt kynsiään sohvalle muutamaan otteeseen, mutta sohvassa ei näy tästä jälkeäkään!

Sohva jopa toimitettiin suht ajallaan, muutaman päivän meni yli sovitusta toimituksesta...
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
myyjänä tuolla :)
vastaan nyt harmaana vaikka nikkikin tänne on. olen itse myyjänä maskussa. aloittajan tapaus on vanha,mutta jos yleensä tuntuu ettei reklamaatio mene eteenpäin niin yhteydenottopyyntö kannattaa laittaa verkossa (www. masku. com). Menee sieltä suoraan kaikille alueen myymäläpäälliköille (ja kyllä, sellainen on joka myymälässä!). en tiedä, onko vastaavaa tapaa olla yhteydessä muissa liikkeissä (jysk, sotka jne).

esim. belluksen sohvissa on kahden vuoden täystakuu mutta virheet käsitellään tapauskohtaisesti myös tuon takuuajan jälkeen, epäselvissä tapauksissa kannattaa aina ottaa kuvat vaurioista ja lähettää liikkeeseen ja kysyä, voiko tuolle tehdä mitään. se ei maksa kuin vaivan! monessa tapauksessa tehdas korvaa virheen joko kokonaan veloituksetta tai ainakiin huomattavasti listahintaa edullisemmin MYÖS TAKUUAJAN JÄLKEEN. tarkemmin en osaa aapeen juttuun kommentoida koska et ole meidän liikkeen asiakas. toiv on selvinnyt. oli vaan pakko kommentoida koska oon tuolla töissä :)
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
"Sonja"
Meillä on ollut tuo bellus sohva 2-vuotta ja on täydellisessä kunnossa. Ja sohva on todella kovalla käytöllä, koska käytännössä asumme siinä :) Niin ja meillä on 3 koiraakin jotka nukkuvat siinä. Otettiin kylläkin kallein kangas juurikin koirien takia. Vähän kangas on sileytynyt niistä kohdista missä eniten istuu, mutta sekin niin minimaalisesti ettei huomaa kuin kunnolla tutkimalla. Eli 10+ sohvalle.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
"Marika"
Ostettiin kesällä kalliit kotimaiset huonekalut (ruokapöytä, parisänky) ja odoteltiin niitä 4kk toimituspäivästä. Ensin tuli ruokapöytä,jonka kansi putosi kuljetuksessa lattialle ja vioittui. Kuudesta tuolista tuli vain 4. Sänky tuli ilman petareita, ja oli niin kova ettei siinä voinut nukkua. Petareita odoteltiin 3 kk, jonka jälkeen tuli vain 1 petari, ja sekin ohuempi kuin liikkeessä esitelty. Tuolit olikin keinonahkaa. Otettiin yhteyttä kuluttajavirastoon ja Maskuun kirjallisen reklaamaation muodossa. Maskusta ei reagoitu. Kuluttajavirasto kehotti purkamaan koko kaupan, kun eivät vastanneet edes puheluihin. Asia on vieläkin kesken ja odottaa purkua....
 
"Oka"
Täällä on pari vuotta vanha Bellus Astor kulmasohva malliston paremman pään kankaalla ja nahkanojilla. Sohva on edelleen uudenveroinen, eikä mitään kulumista näy. Myös istuintyynyt ovat täysin tasaiset ilman painumia. Porttipuiston Maskun palvelu on aina ollut ensiluokkaista, eikä sohvassa ole ollut mitään valittamista. Olemme hankkineet samasta myymälästä myös nojatuolin + rahin, mekanismituolin sekä pari nahkaista työtuolia ja kaikki ovat omasta näkökulmasta olleet mainioita hankintoja. Itselläni oli ennakkoluuloja Maskun laadusta, mutta eipä ole enää.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
Pao
Täällä yks erittäin pettynyt ja petetty entinen maskun asiakas. Ostin sohvakaluston muka nahkaisen, olikin jotain kauheeta pull-up-nahkaa! Ensin odotin toimistusta pari kuukautta. Puolen vuoden päästä nojatuolin selkä alkoi hilseillä, sitten sama juttu sohvan istuinosaan ja käsinojaan. Ensin tulee kuprua ja sitten lähtee päällinen/pinnoite, joka on kuulemma jotain muovia. Alta paljastuu haljasnahka vai mitä lie sitten loppujen lopuksi. Tein reklamaation ja otin yhteyttä kuluttajavirastoon. Piti käyttää jotain nahka-asiantuntijaa paikalla. Näin tehtiin. Nahkaverhoilija toimi asiantuntijana ja sanoi heti, että ei voi tehdä mitään, ihan susi! Maskulle lähetin kuvat vaurioista ja syyttää nyt sitten minua väärästä hoidosta. Ei saa missään nimessä käyttää pyyhittäessä mitään pesuaineita. Jos jotain mukana niin reagoi juuri näin. Olen pyyhkinyt varovasti ja kevyesti vain nihkeällä. Ei suostu korvaamaan mitään, noh lupasi 20% alea seuraavasta kalustosta, aivan toivotonta. Myyjä ei ota mitään vastuuta myymästään skeidasta. Näin meitä saa huijata! Varoitukseksi muille vaan...
 
"vieras"
Me kans ollaan monta kertaa oltu Maskun kanssa "tukkanuottasilla" ja erittäin huonoa palvelua saatu.

Ostettiin uuteen taloommepikkuisen yli vuosi sitten nahkasohva joka oli parempi kuin hyvä ja on sitä edelleen. Ruokailuryhmä jossa yksi tuolin kansi oli jo valmiiksi rikki. Kuvasimme ja ilmoitimme asiasta. Toimitus kesti kolmatta kuukautta että saimme uuden muutamalla muistutuksella. Jos tätä tahtia näitä valmitetaan niin lienet menee vuoskaudet että kokonainen ruokailuryhmä on valmis..??
Sänky oli tuhannen päreinä paketissaan, ei mikään ihme miten niitä käsitellään kuljetuksessa ;) Saimme tilalle uuden. Kun sitten pääsimme kasaamaan sen ja sovittamaan pajoja niin, kas kummaa patjat ei sitten sopinee sänkyyn, ei kerrassaan mitenkäänpäint. Ja tutkailtuamme tarkemmin asiaa, huomasimme että meille oli toimitettu väärät patjat! Asia saatiin sovittua ja odoteltiin uusia tilalle. 2,5kk.tta nukuimme uudessa ihanassa makkarissamme! ;) Jotta saimme lopulta oikeat patjat sänkyymme.

Olin ihan kypsä koko firmaan. Ja päätin ettei osteta sieltä enää koskaan mitään. kuitenkin kävi niin että heiltä sattui löytymään haluamani lipasto. Ostettiin näytteillä ollut lipasto että kuljetettiin se ehjänä perille. Kysyin vielä erikseen että eihän siinä ole mitään hajuja ja on allergiaperheelle sopivaa materiaalia? Oireilin nimittäin vahvasti keväällä sitepölystä, hajuista ym. jopa omista koiristamme. Jonkun aikaa lipaston nököttäessä olkkarissamme alkoi oireilu. Lipastosta levisi kummallinen haju. Se oli materiaaliltaan ihan vihon viimeinen allergiaperheeseen ja käsitelty vielä jollain liuotinaineen hajuisella maalilla! Odotimme muutaman viikon josko haju poistuisi ja lipasto nökötti kodinhoitohuoneessa, ei poistunut hajut. Ja takaisin liikkeeseen. Siinä olikin sitten meidän huonekalut sieltä.

Sukarille olis tehnyt mieli lähettää hiukan palautetta!!
 
Pao
Ihan ok, kunhan ottaisivat vastuun kaupoistaan, niin kuin muidenkin täytyy tehdä. Tämän kokemuksen jälkeen en osta mitään uutta huonekalua, ennen kuin allekirjoitettuna sopimus vastuun kantamisesta; että tulevat paikalle katsomaan, aika minkä kuluessa toimivat, myöhästymissanktiot, hoito-ohjeet selvästi sanottuna, ettei mitään jälkeenpäin keksittyä jne.
 
Ihan ok, kunhan ottaisivat vastuun kaupoistaan, niin kuin muidenkin täytyy tehdä. Tämän kokemuksen jälkeen en osta mitään uutta huonekalua, ennen kuin allekirjoitettuna sopimus vastuun kantamisesta; että tulevat paikalle katsomaan, aika minkä kuluessa toimivat, myöhästymissanktiot, hoito-ohjeet selvästi sanottuna, ettei mitään jälkeenpäin keksittyä jne.
Myyjäthän myyvät ne tuotteet, eivät valmista niitä. Myyjien ei henkilökohtaisesti tarvitse tulla paikanpäälle katsomaan että mitä olette saaneet vaan valmistajan. Myöhästymisetkään eivät johdu myyjästä vaan valmistajasta, ja kuljetusaikatauluista, ei se myyjä niitä sohvia ym siellä takahuoneessa rakentele ja kasaile. Hoito- ohjeet ja hoitoaineet esim. nahalle ja erilaisille kankaille saa varmasti myymälästä.
 
"Piuku"
Meillä 1,5v vanha belluksen nahkasohva, joka maksoi 3000€. Divaaniosasta nahka kulunut halkeamille ja yhteen tyynyyn poika sai muovisella pikkuautolla palkeenkielen. En nyt sanoisi, että kovin halpa ostos, mutta täyttä p....a. On niin huijattu olo.
 
"..."
Nimenomaan! Mikäli haluaisi hyvää ja halpaa, täytyisi ostaa kerralla kaksi eri tuotetta. :D
Jaa.. Täällä puhuttiin parin tonnin sohvista. Meillä ikean nahkasohva on palvellut jo viisi vuotta ja tämä on ostettu käytettynä satasella! Ja kaksi isoa koiraa ja pientä lasta on siinä röhnötelleet. Vieläkään en siitä virhettä löydä :) Eli hyvää ja halpaa on mahdollista saada.
 
Noinl
Meillä 2v vanha Maskun divaani... Oli 1-7 kangasryhmän kankaista kangas nro 5 eli ihan hyvä pitäisi olla. Ekan puolen vuoden jälkeen oli aivan nypyillä! Valitin ja sain vittumaisen viestin takaisin et osta nukanpoistaja! :D en osta enää kyseisestä liikkeestä mitään. Meidän entinen 10v vanha sohva on edelleen kuin uusi kankailtaan, oli vaan liian pieni uuteen kotiin. Ja maskun sohvan kangas on kovaa, kurja istua ilman pitkiä vaatteita ja hiostaa kesällä.
 
"anne"
maskun sohvat kestivät 2 vuotta, jonka jälkeen jouset tunkeutuvat kankaan pintaan useasta kohdasta. jossain vertailussa joka oli muistaakseni helsingis sanomissa avattiin sohvat puukolla ja asiantuntija tutki rakenteet. maskun sohvat hän arvioi kestävän 2 vuotta. normaalisohvan pitäisi kestää 10 vuotta. en enää ikinä asioi maskussa. edellinen sohva oli iskusta ja kesti 12 vuotta.
 

Yhteistyössä