Masentunut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja odottaja...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

odottaja...

Vieras
Hei,

liekö kärsin vahvasta kevätväsymyksestä vai mistä mutta tunnen olevani tosi masentunut.
Minua masentaa isäni sairaus, riita sisareni kanssa, kivulias raskaus. Minua masentaa myös se että tiuskin ja äyskin vanhimmalle lapselleni, usein syyttä suotta. En osaa ottaa häntä lähelleni ja helliä kuten ennen. Tunnen jotenkin vieraantuneeni hänestä, enkä todellakaan haluaisi näin olevan. Hän on vielä pieni tyttö ja kasaan hänelle ison tytön velvollisuuksia. Onko tämä jotain eläimellistä perää olevaa vieroitusta tulevan vauvan ""tieltä""?

Raskauteni on ollut hankala, ensin oksensin monta viikkoa ja nyt sitten kärsin voimakkaista liitoskivuista jotka valvottavat öisin. Saatan herätä keskellä yötä, kun yritän vaihtaa asentoa, viiltävään kipuun ja sitten uni ei enää tulekaan takaisin. Päikkäreitä en pysty ottamaan kun vanhin lapsistani ei niitä enää nuku enkä kuitenkaan voi häntä ikänsä puolesta yksin jättää. Sen verran pieni hän vielä on. Ja tokkopa uni tulisikaan vaikka kuinka väsyttäisi.

Näen myös paljon painajaisia jossa mieheni pettää minua ja haluaa avioeron. Tiedän ettei hän niin tekisi, mutta silti näen kauheita asioita unessa. Herään tällaisen unen jälkeen itkemään hiljaa enkä enää ahdistukseltani pysty nukkumaan.
Iltaisin olen niin kamalan väsynyt ettei minulla tee mieli seksiä ja siitäkin tunnen syyllisyyttä. Aamulla jos olen saanut yön edes jotenkuten nukuttua, olisi minulle otollisempi ajankohta, mutta mieheni taas ei ole aamuvirkku ollenkaan.

Minua masentaa sekin, että mieheni viettää niin paljon aikaa tietokoneella tai katselle urheilua telkkarista. Yhteisiä harrastuksia ei ole, muuta kuin lasten kanssa ulkoilu joka sekin on kipujeni taki jäänyt vähälle.
Jos kävelen paljon päivällä, kivut ovat yöllä sitä luokkaa etten saa nukuttua ollenkaan.

Hoitajaa lapsille ei ole. Suku asuu kaukana ja mieheni ei huoli muita hoitajia lapsillemme. Ei luota, en tiedä miksi...
Tämänkin takia yhteinen aikamme on olematonta.

Kaiken tämän lisäksi olen kotiäiti ja asumme paikkakunnalla jossa ei ole kavereita. Tämä pieni kunta on niin sisäänsä sulkeutunut, että on vaikea tutustua keneenkään. Meillä meni yli puoli vuotta ennenkuin kaupassakaan meitä tervehdittiin.
Onneksi on olemassa vanhat kaverit, vaikkakin toisella paikkakunnalla. Olisipa vielä auto että pääsisi kyläileen, bussiyhteys kun on 2,5 kilometrin päässä.

Yritän katsoa asioita aina toiseltakin kantilta: minulla on mukava mies jota rakastan, kaksi tervettä lasta, kolmas tulossa, olen terve huolimatta raskauden aikaisista kivuista ja meillä on koti jossa asua.
Taidan marista ihan turhasta... En vain pääse tästä suosta omin voimin ylös, en jaksa millään.

Väsynyt äippä
 
Yritä iloita niistä hyvistä asioista! Itselläni ei ole yhtään lasta ja tuskin tulee ensimmäistäkään. 10 kk ollaan oltu ilman ehkäisyä ja pillereitä, eikä tärpin tärppiä. Menkat tulee millon sattuu ja tavaraa tulee, minkä verran sattuu. Välillä huidellaan kp 60:ssä ja negaa testaillaan ja odotellaan, millon se täti päättää tulla vierailulle vai tuleeko ollenkaan. Ovista pitää yrittää bongailla joka kuukausi ja pissan kanssa läträillä. Eipä ole tässäkään hommassa kehumista.

Sitten vähän asiaakin. Kannattais varmaan puhua miehen kanssa noista sua vaivaavista asioista! Ja tekeekö se mies ollenkaan kotitöitä? Pitäis varmaan jakaa vähän hommia. Ja ehdottomasti hankkia joku lastenhoitaja, niin saisit levätä :).
 
Ehottomasti nyt hommaatte miehes kanssa teille yhteistä aikaa,vain te kaksi.vaikka vain yö hotellissa,nauttien hyvästä ruuasta ja toisistanne! Muutoin vieraannutte toisistanne! Heti tietokone pannaan myös! Odottava äiti käy paljon asioita läpi,mutta ei ole tarkoitus että hän tekee sen yksin!! Yhteisen ajan jälkeen teette jotain perheen kesken,lapset mukaan ja viihtymään! Kun vauva syntyy,on nykyinenki yhteisaika taivaallista! Sulla on pahat loppuunpalamisen merkit. Jos ette saa asioita ja aikaa sovitettua yhteen,kuinka jaksat synnyttää vauvasi,kun fyysiset voimasi ovat jo kulutettu. Nyt vain härkää sarvista kiinni ja nosta kissa pöydälle. Mll:stä löytyy ammattitaitoiset lapsenhoitajat,että te saatte toisillenne omaa aikaa. Seksikin varmasti paranee,kun seinän takana ei tuhise esikkoa ja kakkosta! Kokeile,ota asia puheeksi. Lapset tarvitsevat myös muita aikuisia,he tarvitsevat koska miten muuten käy kun esim kouluunkin menevät? Pelkäävät vieraita ihmisiä!!!! Kasvatus on elämää ja päivän ero antaa voimia!!!
 
Hiukan on samoja fiiliksiä aina välillä, vaikka elämä on ns. kunnossa. Odotan toista lasta, on kavereita ihan kotinurkilla, joskin se sydänystävä puuttuu läheltä (muutti 500km päähän ja aika, välimatka ja eri elämäntilanne tekevät tehtäväänsä pikku hiljaa), mies käy töissä, mutta koittaa viettää iltaisin aikaa kanssamme. Odotus on sujunut hyvin, mutta en ole oikein osannut iloita ja olla onnellinen.

Olen aina niin väsynyt, että kaikki kaatuu niskaan pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Äksyän lapselle ja miehelleni aivan liian helposti. Esikoinen on alkanut nukkua levottomasti, heräilee öisin, joskus mies kuorsaa, raskaus juoksuttaa vessassa ja herätysten jälkeen en oikein osaa nukahtaa uudelleen. Päikkäreille en nukahda kuin vasta umpi väsyneenä. Turhauttaa makoilla sängyssä tunti nukahtamatta päivällä väsyneenä, kun ajan voisi käyttää järkevämminkin.... silti yritän nukkua päivällä, kun yöllä en pysty.

Esikoinen on suorastaan takertunut minuun päivin ja öin. En tiedä miksi isä ei kelpaa lapselle hoitajaksi, jos olen kotona. Omaa aikaa mulla on lapsen nukkuessa tai jos lähden pois kotoa. Usein vaan en jaksa väsymykseltäni lähteä. Isä ei mm. kelpaa nukuttamaan, vaan alkaa hysteerinen huuto, jos hän yrittää jäädä lapsen kanssa kahden illalla. Jos en reagoi huutoon, niin lopulta lapsi tärisee kauttaaltaan, meinaa oksentaa ja kun lopulta nukahtaa, niin herää takuulla 15 kertaa yössä tarkistamaan onko äiti paikalla. Olenkin antanut parin huutokokeilun jälkeen periksi ja hoidan nukutuksen aina. Muuten niin aurinkoisen ja helposti päikkäreilleen nukahtavan lapsen ainut vika vaan sattuu olemaan se, että yöunille rauhoittumiseen menee 1-1½h joka ikinen ilta. Ei ole mitenkään herkkua katsella joka ilta väsyneenä, pinna kiristyen, sitä samaa lapsen sänkyrallia.

Miehen kanssa on tästä väsymyksestäni puhuttu, riideltykin... mitään ei vaan ole saatu asialle tehtyä. Aina on olevinaan joku syy, miksi asiat rullaavat vanhalla kaavalla. Luulen, että jos saisin levättyä oikein kunnolla, nukuttua muutaman yön niin kokonaan, kun se vessareissujen takia on mahdollista, niin olisin aivan toinen ihminen. Hiukkasen pelottaa miten jaksan vauvan kanssa sitten, kun jo nyt olen näin poikki aina.

Luulenpa, että sullekin olis iso apu muutamasta hyvin nukutusta yöstä ja mielummin, ennen kuin romahdat kokonaan. Olen huomannut, että asiat ovat aikalailla paremmin, kun edes silmät kestävät auki.
Kavereita suosittelen metsästämään netin kautta esim. Vauva ja Kaksplus-lehtien sivuilta, tai
http://groups.msn.com/browse.msnw?catid=109
saattaisi löytyä yhteisö kotinurkiltasi. Kannattaa tosin varutua siihen, että töitä saa tehdä kavereiden löytymiseksi tuotakin kautta... nimimerkillä kokeiltu, vaan lopulta onnistikin. Kavereissa on iso voima jaksamisen kannalta, joten vaivan näkö kannattaa.
 
Hei,

kyllä meillä mies tekee kotitöitä. Aina ei oma-aloitteiseti, mutta yrittää ainakin ja kun pyydän niin tekee mukisematta.

Juuri tänään juttelimme väsymyksestäni ja uniongelmista. Hän ymmärtää, että minun pitäisi saada nukuttua kunnolla, mutta ei voi auttaa asiassa. Minulle ehdotettiin ensimmäisessä raskaudessani puudutuspiikkejä häpyluuliitoskipuuni, mutta neulakammoisena päätin kestää kivun mukisematta. Nyt kun on perheessä jo muita lapsia, lepääminen ei aina ole niin yksinkertaista.

Risukasasta: olen samaa mieltä kanssasi, eli kunhan vain sais nukkua pari yötä kunnolla niin vois olla ihan eri meininki. Unella on mahtava voima ihmisen jaksamiseen...

En tiedä minkä ikäinen esikoisesi on mutta kuulostaa siltä että hän on vasta oppinut jotain uutta. Kenties kävelemään?
Meillä keskimmäinen on 1v 5kk ja minun on myös nukutettava hänet aina. Tai jos olisin pois kotoa niin luulen että ei olisi mitään ongelmaa, vaan kun olen paikalla niin isi ei kelpaa. Eikä kelpaa vanhimmalle tyttärelle myöskään.
Äiti on aina äiti. Siinä on sekä hyvät että ""huonot"" puolensa.
Onneksi kuitenkin tytöt nukahtavat heti kun heidät kippaa sänkyyn. Pidin pienemmälle unikoulun ja se rauhoitti meillä unta ja heräilyä. Onneksi sentää jotain hyvää tässäkin sopassa. :o)

Ehkä se tästä pikkuhiljaa lutviutuu. Pelkään vain sairastuvani masennukseen jos ei kohta jotain tapahdu. Jos mies ei vietä kanssani laatuaikaa, niin sitten sitä pitää pyytää kavereilta. Sekin auttaa kummasti kun pääsee kotoa pois vaikkapa syömään ja ""avautumaan"". Eli juoruamaan kuten miehet sanoisi. :o)

ap
 

Similar threads

Yhteistyössä