Masennus... raskausaikana ja sen jälkeen

Minulla on todella huono omatunto siitä että olen masentunut :ashamed: Hoidan pientä poikaani kotona ja kohta on tulossa uusi vauva.
Koko raskausaika on ollut todella vaikea, ennenaikasuus riskiä ja taloudellisia huolia ja kaikkea siltä väliltä :| Tuntuu pahalta kun ajattelen että olen koko pienen vauvani odotusajan aiheuttanut hänelle omalla stressilläni pahaa oloa jo kohtuun ja miksikä tämä menee nyt kun hän syntyy? Synnytyskin on alkanut pelottaa todella paljon.. jos en jaksakkaan hoitaa vauvaa tai esikkoa tai mitään muutakaan Jos tämä vaan pahenee synnytyksen jälkeen, niin en todellakaan tiedä miten selviän :|
Kävin jopa ammattiauttajalla juttelemassa monet kerrat ja hänen mielestään minulla ei ole masennusta... Kaikkien testien mukaan kyllä ja vielä vakava sellainen Jopa lääkkeitä pyysin, mutta eipä annettu.. :| Pieni poikani kärsii varmasti tilanteesta kun äiti on niin väsynyt ettei jaksa leikkiä, ulkoilla tai mitään. syötän ja nukutan ja vaihdan vaipan ja siinäpä se. En siis ole läsnä ja tämä vain lisää ahdistustani, haluan olla parempi äiti!!! :|
Tuntuu että kuoleman ajatukset on koko ajan läsnä ja paljon jää asioita tekemättä vain siksi että pelkään että en hallitse itseäni kun synkkä hetki yllättää, esim. en aja autolla.

Miten tästä ylöspäin? Onko vastaavaa kokeneita äitejä?

 

Ehkä kannattas uudestaan varata aika vaikka tk-lääkärille ja kysyä lääkäriltä lääkitystä. Et muuten jaksa...jossei auta niin lähete mtt:n. Voimia :hug: On kokemusta kyllä samasta, olin suunnilleen samassa jamassa kun odotin toista lasta ja lääkityksen turvin jaksoin jotenkin eteenpäin

 

Tidän tuon tunteen.Itse olin masentunut kun odotin ekaa ja toisestakin olin masentunut.Juttelin asiasta neuvolassa ja sain sitä kautta apua.
Hae ihmeessä apua ja voimia :hug:

 

Minä oon yrittäny hakee apua!
Neukkaan sillon soitin kun tajusin et juttelen esikkoa imettäessäni asioita joita ei puhuta alle vuoden ikäselle imetyshetkellä! Neukka heti neuvo eteenpäin ja sillon kävin siellä psykologilla.. Ja nyt oon yrittäny soittaa uutta aikaa, mut ei siellä vastata :| Ja tuntuu turhalta mennä sinne juttelemaan niitä näitä kun ei ne kerta ees tajua miten huonosti minä voin Kun ei ne niitä lääkkeitäkään mulle määränny vaikka ihan pyysin.. Ja en mielellään ees ota niitä lääkkeitä, mut en vaan enää omin voimin jaksa eteenpäin.. :'(

 

Miten voi olla neuvolassa ja ammattiavun piirissä noin tolleroita ihmisiä!!!! :headwall: Kyllä sinun on saatava apua jostain! Ja ymmärrän että masentuneena se on vielä iso kynnys mennä hakemaan apua ja vielä tuommosta kohtelua sitten saa :| Onko sinulla jotain läheistä ihmistä, joka voisi auttaa sinua ja saada avun piiriin? Miestä? Sisarta? Vanhempasi? Ystävää?

Toivon todella että saat elämäsi järjestykseen :hug:

 

Niin ja kokemusta masennuksesta on. Lääkkeet on ehdoton apu ollu ainakin mulla vaikeimman ajan yli ja siihen lisäksi keskustelu sairaanhoitajan kanssa. Kyllä mtt:ssa pitäis uskoa jos ihminen sanoo että on masentunut ja tarvitsee apua! Millä muulla sitä masennusta mitataan jos ei sillä mitä potilas sanoo???

Tekis mieli kuristella niitä jotka kohdellu sinua noin huonosti!

Mutta voimaa toivon :heart:

 

Hei äitylit! Onko kenelläkään tietoa miten paroxetin vaikuttaa raskaaksi tulemiseen??? Olemme avomiehen kanssa yrittäneet vauvaa puolisen vuotta ja nyt rupee mietityttää että missä vika (jos missään). Käytin aikaisemmin uudempaa öääkitystä mutta lääkäri vaihtoi sen vauvalle ystävällisempään lääkkeeseen mutta nyt olen lukenut että ei ehkä paras vaihtoehto!! Mulla on todettu vaikea masennus ja ilman lääkkeitä pystyn tuskin olemaan Pystyiskö joku antaa neuvoja?

 

Onpa todella kurjaa Tinker, kun et saanut apua. Itse sairastuin masennukseen tyttöni ollessa reilun puolen vuoden ikäinen ja sain onneksi apua. Soitin nimittäin lastenneuvolaan jostakin lapseen liittyvästä ja sain samalla sanottua oman hätäni. Neuvolasta varattiin aika lääkärille samaksi päiväksi ja sain lääkityksen masennukseeni. Lisäksi olen käynyt depressiohoitajalla puhumassa masennuksestani ja koen että siitä on ollut apua. Mulla on masennus vieläkin vaikka tyttöni täytti äsken 3 vuotta ja käytän edelleen lääkitystä ja jatkan käyntejä depressiohoitajalla. Haaveissa siintää uusi raskaus ja vauva, mutta en osaa sanoa miten pärjäisin. Itselläni meni tytön ensimmäiset puolitoista vuotta ikman mitään suuria tunteita lasta kohtaan, yritin vain hoitaa välttämättömät ja pitää jotenkin huolta lapsesta. Nykyään yritän ottaa takaisin mennyttä ja osoittaa hellyyttä lapselle, mutta silti pelkään, että jääkö lapselle traumoja äidin masennuksesta ja huonosta henkisestä voinnista vai voiko tytöstä kasvaa tasapainoinen lapsi ja tulevaisuudessa aikuinen. En tiedä miten mun käy masennukseni kanssa, toivon että se vain häviäisi jonnekin mutta tuskin niin käy...

Iso :hug: Tinker sinulle ja todella paljon voimia myös muille

 

Hei.
Tiedän kokemuksesta miltä sinusta tuntuu... Olen sairastanut 2 masennusjaksoa nuorena, ja nyt 26 vuotiaana sairastuin jo raskausaikana masennukseen, ja vakavaan. Minulla oli pakkoajatuksia, paniikkikohtauksia 24/7 itkin, hikoilin jne. Olin siinä pisteessä että piipaa-auton tilaaminen sairaalaan oli hilkulla.
Mieheni, ihana ja rakas sellainen, pakotti minut soittamaan apua heti, ja vahti minua puhelimen vieressä,olin tällöin 8kk raskaana. Tämä siis alkoi v 2005.
Sain apua terv.asemalta, ja neuvolasta. Lääkitys ja terapia aloitettiin heti...
edelleen syön lääkkeitä nyt 150mg efexoria.. annos oli 350mg.. mikä erittäin iso. Nyt vasta olen oikeasti alkanut toipumaan... jaksan enemmän jne. Rakastan lastani ylikaiken. :heart:

Masennus on kamala sairaus, ja piinaava. sitä ei saa hetkessä poistettua, vaan valitettavasti voi olla vuosien taisto, mutta lupaan sinulle että sinä paranet.. Lääkkeet ja terapia yhdessä auttaa parempaan päin. Lääkkeet eivät muuta sinua, persoonaasi tai kykyäsi toimia, eihän se ole "meidän vika" jos aivoissamme ei ole tarpeeksi Serotoniinia. Halit ja jaksamiset!!

 

ps. Mahdollisimman pian haet apua, jos kuoleman ajatukset ovat läsnä.. minulla oli myös niitä pakkoajatuksia ja nimenomaan ajatuksia satuttamisesta ja tappamisesta. Kieltäydyin menemään kauppaa, koska lehtien lööpit pelottivat... olin seinien sisällä kotona, enkä uskaltanut avata teeveetä.. Alussa minullekin sanottiin neuvolassa, että soita ehkäisyneuvolaan, täällä ei ole lääkäriä tällä viikolla.. Täh?
Siis mähän olin 8kk raskaana, enkai mä ny ehkäsyä tässä tartte, ku mulla hajoo pää...!!
Raivoiluni seurauksena, tää akka tajusi että lähete mahd.pian.. Hiukan pölöö sakkii neuvolassa duunissa... Huh hei.
Lisäksesi meitä on muitakin... ehkä se lohduttaa hieman.
Tässä linkki www.aima.fi äidit irti synnytysmasennuksesta. itse olen jäsen, ja aivan ihanaa vertaistukea saa tuolta.

 

Mitä mieltä olette siitä, että on masentunut ja tosiaan haluaa lapsen?
Välillä tuntuu, että masentunut ihminen ei ole oikeutettu mihinkään, ei työpaikkaan vaikka asia varmasti joissain tapauksissa auttaisi. Sitten tuntuu, että ei ole oikein alkaa hankkia lasta tai edes unelmoida sellaisesta kun on itse sairas.
Niih ja sittenhän tulee se, että miten ne lääkkeet vaikuttaa jos niitä syö ja olisi raskaana?