Sairastin masennuksen joka johtui työasioista ja lopulta työttömyydestä. Lopetin työnteon koska ilmapiiri oli ihan sietämätön potkujen, lomautusten, uhkailun ja säästökiristysten keskellä. Lisäksi tein enemmän töitä kuin olisi pitänyt, joten olin varmaan burnoutkin loppuvaiheessa. Illalla ajoin kotiin itku kurkussa kun tuntui että käytetään hyväksi ja kaadetaan loskaa niskaan. Sitten lopetin, ja tuntui että olen luuseri ja selkärangaton koska en kestänyt olla siellä. Lihoin, laiskistuin ja vihasin itseäni.
En syönyt kuin homeopaatin määräämiä luontaislääkkeitä, joten en tiedä lasketko sitä lääkitykseksi. Pelkäsin kuitenkin masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia joten oli minulle paras vaihtoehto.