M
Masentunut
Vieras
Olen monesti miettinyt, miten voi olla mahdollista kun niin moni masentunut kertoo, että lääkkeet vievät kaikki tunteet pois, seksihalut/kyvyt pois? Ja sitten lopetetaan kaikki lääkkeet ja vähän aikaa kärsitään ja sit onkin jo kaikki hyvin..
Kun eikös se masennus jo itsestään vie nuo kaikki tunteet ja seksuaaliset halut? Tai itse sitten olin vissiin todella pohjalla kun ainoat tuntemukset ovat olleet masennusta, ahdistusta omasta pahasta olosta. Mikään ei liikuttanut tai herättänyt mitään tunteita, seksihalut ja -kyvyt aivan nollassa, en osannut iloita mistään, enkä kyennyt juuri mihinkään kotitöihin, lähtemään kotoa pois jne. Lääkkeet auttoivat aluksi pahimman ahdistuksen ja itseinhon poistoon, sekä toivat vähän enemmän energiaa arjesta selviytymiseen ja sen jälkeen yhdessä terapian kanssa pystyin pikkuhiljaa kokemaan positiivisiakin tunteita..
Niin olen tässä miettinyt, että onkohan heille, jotka noin kokevat, määrätty lääkitys liian helpolla? En vähättele sitä pahaa oloa mitenkään, mutta kuinka masentunut ihminen oikeasti on, jos kuitenkin kykenee nauramaan, iloitsemaan asioista, tuntea hyvänolon tunteita, nauttimaan seksistä?
Onko tällöin kyse enemmänkin jokaiselle jossain vaiheessa tulevista murtumisesta/ surusta vastoinkäymisten suhteen, joka normaalisti menee muutamassa viikossa ystäville puhumalla, liikkumalla, suremalla jne, mutta nykyään ihmiset eivät ole tottuneet pettymyksiin ja käsittelemään vastoinkäymisiä, joten heti ollaan sitten "masentuneita".
Meneekö nykyihmiset herkemmin hakemaan lääkkeitä siis ihan hetkelliseenkiin ahdistukseen vai tekeekö lääkärit diagnoosin ja määrääkö he lääkkeitä liian hepposin perustein?
Käsitykseni mukaan ihan lievemmät diagnosoitavatkin masennukset on mahdollista hoitaa ilman lääkitystä, joten olisi mielenkiintoista kuulla, minkäasteisia diagnooseja heillä on ollut, keneltä lääkkeet ovat vieneet tunteet pois?
Tarkoitukseni ei ole loukata ketää tai vähätellä, mutta minusta tuntuu tosi kummalliselta ajatus, että ihminen olisi oikeasti masentunut jos kykenee hyvin kaikkiin normaaleihin tunteisiin...
Kokemuksia, kannanottoja ja asiallista keskustelua kaipaisin.
Kun eikös se masennus jo itsestään vie nuo kaikki tunteet ja seksuaaliset halut? Tai itse sitten olin vissiin todella pohjalla kun ainoat tuntemukset ovat olleet masennusta, ahdistusta omasta pahasta olosta. Mikään ei liikuttanut tai herättänyt mitään tunteita, seksihalut ja -kyvyt aivan nollassa, en osannut iloita mistään, enkä kyennyt juuri mihinkään kotitöihin, lähtemään kotoa pois jne. Lääkkeet auttoivat aluksi pahimman ahdistuksen ja itseinhon poistoon, sekä toivat vähän enemmän energiaa arjesta selviytymiseen ja sen jälkeen yhdessä terapian kanssa pystyin pikkuhiljaa kokemaan positiivisiakin tunteita..
Niin olen tässä miettinyt, että onkohan heille, jotka noin kokevat, määrätty lääkitys liian helpolla? En vähättele sitä pahaa oloa mitenkään, mutta kuinka masentunut ihminen oikeasti on, jos kuitenkin kykenee nauramaan, iloitsemaan asioista, tuntea hyvänolon tunteita, nauttimaan seksistä?
Onko tällöin kyse enemmänkin jokaiselle jossain vaiheessa tulevista murtumisesta/ surusta vastoinkäymisten suhteen, joka normaalisti menee muutamassa viikossa ystäville puhumalla, liikkumalla, suremalla jne, mutta nykyään ihmiset eivät ole tottuneet pettymyksiin ja käsittelemään vastoinkäymisiä, joten heti ollaan sitten "masentuneita".
Meneekö nykyihmiset herkemmin hakemaan lääkkeitä siis ihan hetkelliseenkiin ahdistukseen vai tekeekö lääkärit diagnoosin ja määrääkö he lääkkeitä liian hepposin perustein?
Käsitykseni mukaan ihan lievemmät diagnosoitavatkin masennukset on mahdollista hoitaa ilman lääkitystä, joten olisi mielenkiintoista kuulla, minkäasteisia diagnooseja heillä on ollut, keneltä lääkkeet ovat vieneet tunteet pois?
Tarkoitukseni ei ole loukata ketää tai vähätellä, mutta minusta tuntuu tosi kummalliselta ajatus, että ihminen olisi oikeasti masentunut jos kykenee hyvin kaikkiin normaaleihin tunteisiin...
Kokemuksia, kannanottoja ja asiallista keskustelua kaipaisin.