Masennuksesta ja viiltelystä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Niin väsynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Niin väsynyt äiti

Vieras
Hei!

Onko täällä teitä ketään tai teidän läheistä, joka on kärsinyt masennuksesta nuorena? Miten olette siitä selvinneet? Onko siihen liittynyt viiltelyä?
Minun lapseni on ollut masentunut jo joitakin vuosia. Siihen on liittynyt myös viiltelyä. Vuosi sitten hän on ollut nuorten osastolla hoidossa hetken. Välillä tässä jo meni paremmin, eikä ollut tuota viiltelyä. Nyt menee taas huonosti. Joulupäivänä hän viilsi itseään niin, että tarvittiin tikkejä. Tällä viikolla hän oli osastolla yhden yön, mutta ei tykännyt olla siellä, koska se oli suljettu osasto ja hänen mukaan siellä oli ihan sekaisin olevia ihmisiä. Ei ihan oikea paikka hänelle. Siellä on myös avoin osasto, joka olisi sopivampi paikka hänelle, mutta ei halua sinne mennä, koska sinne liittyy liikaa muistoja. Hän oli siellä yhtä aikaa ystävänsä kanssa, joka jouluviikolla teki itsemurhan. Se vaikuttaa lapseni vointiin nyt suuresti ja hän suree sitä paljon. Tänä aamuna todella aikaisin hänen ystävänsä soitti minut tulemaan ex-mieheni luokse. Nuoriso oli siellä juhlinut iltaa. Ex ei kotona. Heille oli tullut keskenään jotain pientä typerää riitaa ja lapseni vessaan sulkeutunut ja naarmuttanut taas itseään jollain. Lapseni halusi sitten lähteä sairaalaan ja soitimme sinne ambulanssin. Varmasti vaikutti väsymys (valvoneet koko yön) ja kaikki viimeaikaiset tapahtumat olotilaan. Toivottavasti pitävät hänet nyt osastolla, eivätkä laita kotiin. En nyt tarkkaan tiedä, minne osastolle hänet vietiin, enkä vielä soita, kun uskon että hän nukkuu siellä väsymystään. Paljolti lapsen vointiin liittyy varmasti myös ex-mieheni suhtautuminen, hän ei ymmärrä ollenkaan tällaisia asioita, vaan huutaa vain. Ei kysy, miten lapsi jaksaa, ei anna tukea. Puhuessani hänen kanssa puhelimessa mm. siitä, miten kaverin kuolema vaikuttaa lapsen vointiin, oli hänen mielipide, tämä on elämää ja ihmisiä kuolee ja eteenpäin on vain mentävä. Voiko näistä asioista päästä yli ja kasvaa vahvaksi aikuiseksi? Lapsi on nyt 18 v.
 
kiva että huolehdit lapsestasi vaikka hän ei ole enään lapsi. Nyt siis jos ajattelen lapsesi kannalta asiaa niin hyvä että äiti tukee. Jos ajattelen äidin kannalta asiaa, sinun pitäisi pitää senverran etäisyyttä että et sairastu itse.

Eli vaikeaa. Onko tuolla ihmisellä lääkitys? jos lääkitys ei auta sähköhoito saattaa auttaa.

Mutta mitä mä oon huomannut niin monet nuorena masentuneet on niitä jotka luovuttaa ekasta vastoinkäymisestä, ja ne nuoret jotka ei anna periksi, porskuttaa eteenpäin.

Periaatteessa minäkin olen sitä mieltä että ihmisiä kuolee,niitä saa ja pitää surra,mutta elämä jatkuu, ja niin sen täytyy ollakkin ett elämä jatkuu.

Viiltely taas on asia mitä en ole ikinä tajunnut,en ikinä, eihän se auta,eikä muuta mitään, mutta ehkä se sairas mieli ei sitä tajua. Mutta mä oon sitä mieltä että ihminen joka reagoi noin nuorena aikuisena reagoi noin jatkossakin aina vastoinkäymisiin,sehän on toimintatapa,huono selllainen. en ymmärrä miksi jotkut tekee sitä.
 
mun mielipide on se että ei tuosta muutu. väliaikaisesti saattaa mennä parempaan mutta kun tlee seuraava vastoinkäyminen elämässä niin taas on vanhat tavat takaisin.Nähty on aikoinaan.
 
En ehdi vastata pitkästi, mutta haluan vastata edes hieman.

Toivoa on, totta kai! On monia, jotka ovat oireilleet tuon ikäisenä vahvasti ja myöhemmin tasoittuneet. Toivottavasti tytölläsi on vakaa hoitosuhde myös sairaalajaksojen ulkopuolella?

Voisiko mukana olla jotakin muuta kuin masennusta? Oletko lukenut epävakaasta persoonallisuudesta, onko siinä mitään tuttua? Sen taustateorioista ja hoidosta lukemalla saattaisit saada enemmän kiinni lapsen tilanteesta. Epävakaa persoonallisuus ei sulje masennusta pois, vaan usein nämä esiintyvät yhdessäkin.

Joillain ongelmat pitkittyvät, mutta moni ponnistaa tosi vaikeastakin nuoruuden epävakaisuudesta ja masennuksesta tasaisempaan aikuisuuteen. Usein se vaatii paljon hyvää hoitoa, mutta myös vuodet usein muutenkin tasoittavat.

Tsemppiä, olet raskaassa tilanteessa äitinä. Pääsetkö itse osallistumaan tytön hoitoon, purkamaan omia ajatuksiasi, kuulemaan hoitosuunnitelmia ym.?
 
Kiitos vastauksista. Menen nyt tapaamaan tyttöäni ja juttelemaan hoitajien kanssa. Hän on nyt suljetulla osastolla ja luvattu pitää siellä ainakin huomiseen ja sitten suunnitellaan uudelleen. Tytöllä on lääkitys ja hänellä on diagnoosi epävakaa persoonallisuushäiriö.Yritän saada myös aikaa, jotta pääsen juttelemaan lääkärin kanssa. Kyllä minä itse jaksan, vaikka eihän tämä mukavaa ole. Kotona vielä lievästi autistinen 5 vuotias hoidettavana.
 
Aikuisella pojallani on todettu vaikea masennut ja epävakaa persoonallisuushäiriö.
Ollut lääkärin valvonnassa ja psykologilla ja lääkitys. Pitkä sairasloma takana. Nyt tehnyt vajaata päivää töissä ja vuoden alusta täyttä päivää kait.
Ero ja asunnottomuus varmaankin laukaisi sen. Raskasta on näin sivusta seurata ja ei voi oikein auttaa. Hyvät välit meillä onneksi ja puhuukin asioistaan, mutta en ole ammattilainen.
Onneksi työpaikkansa ansiosta päässyt työterveyslääkäriltä hyvään seurantaan.
Jaksamisia sinnekin ja toivotaan eheytymistä ja vakaata elämää.
 
niitä tarvitaan. "madame"n mielipiteistä en paljoa välittäisi. Oikea äiti välittää ja hoitaa vaikka oma sydän olis vereslihalla. Jossain kohtaa taas kun helpompaa voi hoitaa itseäänkin.Mitä mieheen tulee niin samanlaisia kokemuksia, äärimmäisen vaikeaa miehelle ymmärtää mielen sairauksia.
 
[QUOTE="vierailija";25342818]niitä tarvitaan. "madame"n mielipiteistä en paljoa välittäisi. Oikea äiti välittää ja hoitaa vaikka oma sydän olis vereslihalla. Jossain kohtaa taas kun helpompaa voi hoitaa itseäänkin.Mitä mieheen tulee niin samanlaisia kokemuksia, äärimmäisen vaikeaa miehelle ymmärtää mielen sairauksia.[/QUOTE]

tota mutta nnyt on kyseessä 18vuotias,siis täysi-ikäinen ihminen,joka on vastuussa itsestään,ja jota äiti ei voi parantaa vaikka mitä tekisi. Ihmisen pitää pystyä olemaan itsekäskin,koska onko siitä mitään hyötyä kenellekkään jos se masennus dg on sitten uupuneella äidillä vuoden päästä? ja sitten ei ole ketään joka jaksaisi.

Mä tiedän mitä se on elää masentuneen kanssa(onneksi tämä ei ole tialnne enään) ja kyllä siinä vuosien tukemisen jälkeen kyynisty senverran että tajus pakon huolehtia itsestään. Minä en kuluttaisi kenenkään takia itseäni loppuun, eikä se ole suotavaa muillekkaan(tämähän ei sulje pois tukemista ja auttamista mutta joku raja täytyy olla että jaksaa).

Sitäpaitsi tuo saattaa olla vuosien kierre, koska se äidin vastuu loppuu? ei sitä kukaan voi loppuelämäänsä vahtaa toista aikuista ihmistä.

Loppujen lopuksi vain tuo 18v voi tilanteessaan tehdä muutoksen elämässään,hän saattaa siihen tarvita vaikka sitä sähköhoitoa,jos lääkkeille ei ole vastetta ja psykoterapiaa jotta oppii löytämään toisenlaiset ratkaisut ongelmatilanteissa,mutta hän ei tarvitse uupunutta äitiä vaan jaksavan.
 
voin vastata omasta kokemuksestani. sairastuin masennukseen ollessani n. 15v, viiltely alkoi 16-vuotiaana, itsemurhayritykset 18-vuotiaana. 18-vuotiaana olin ensimmäisen kerran sairaalassa ja sen jälkeen aika useinkin. sairastin kahdeksan vuoden ajan, pahimpina aikoina viiltely oli jokapäiväistä ja itsemurhayrityksiä monta kuukaudessa.

mutta selvisin siitä lopulta ja nyt olen onnellinen kolmekymppinen vaimo ja äiti.
 
Hei! Nostan todellakin hattua niille älyttömän vahvoille ihmisille, jotka ovat päässeet viiltelystä yli, ja tällä hetkellä aloittelenkin opinnäytetyötäni, joka koskee viiltelystä selviämistä. Haluan tutkia ja tuoda ihmisten tietoon sen, mitkä syyt saavat ihmiset viiltelemään ja mitkä tekijät taas auttavat elämässä eteenpäin. Olisin siis enemmän kuin kiitollinen, jos joku haluaisi auttaa minua ja kertoa omista kokemuksistaan! Ota yhteyttä: lotta.ahmaoja@mail.mamk.fi
 
Suosittelisin sinua tutustumaan tähän sivuun:
http://www.sininentuki.info/punainen

Sieltä löydät paljon informaatiota ja kokemuksia.. Ja me ollaan punaisessa auttavaista porukkaa. ;)
 
[QUOTE="madame";25342336]kiva että huolehdit lapsestasi vaikka hän ei ole enään lapsi. Nyt siis jos ajattelen lapsesi kannalta asiaa niin hyvä että äiti tukee. Jos ajattelen äidin kannalta asiaa, sinun pitäisi pitää senverran etäisyyttä että et sairastu itse.

Eli vaikeaa. Onko tuolla ihmisellä lääkitys? jos lääkitys ei auta sähköhoito saattaa auttaa.

Mutta mitä mä oon huomannut niin monet nuorena masentuneet on niitä jotka luovuttaa ekasta vastoinkäymisestä, ja ne nuoret jotka ei anna periksi, porskuttaa eteenpäin.

Periaatteessa minäkin olen sitä mieltä että ihmisiä kuolee,niitä saa ja pitää surra,mutta elämä jatkuu, ja niin sen täytyy ollakkin ett elämä jatkuu.

Viiltely taas on asia mitä en ole ikinä tajunnut,en ikinä, eihän se auta,eikä muuta mitään, mutta ehkä se sairas mieli ei sitä tajua. Mutta mä oon sitä mieltä että ihminen joka reagoi noin nuorena aikuisena reagoi noin jatkossakin aina vastoinkäymisiin,sehän on toimintatapa,huono selllainen. en ymmärrä miksi jotkut tekee sitä.[/QUOTE]

Sähköhöidosta kärsii pää entistä enemmän. Olen kyllä huomannut sen yhdestä omaisestani ja monesta tutustani. Mielestäni koko paska pitäisi kieltää!
Paitsi eihän sitä tehdäkään ilman potilaan suostumusta.
 
Sähköhoito on todella kiistelty hoitomuoto mutta minun kohdallani oli pelastus. Olin jo täysi-ikäinen kun sähköhoitoa ehdotettiin. Äitini teki päätöksen koska itse olin siihen liian huonossa kunnossa. Lähimuistiin vaikuttaa, mutta muisti kyllä palautuu. Olen kokenut viiltelyt, itsemurhayritykset, pakkohoidot, avohoidot, sähköhoidot, lääkkeet, lepositeet jne.. Mutta tässä minä silti istun. Elän ja teen työtä lastenparissa. Minulla on ihana mies ja ihana koti. Lemmikkejäkin useampi. Masennuksesta selviää, päivän kerrallaan. Oma äitini oli enkelini. Hän huolehti asioistani kun sairastin. Niinhän sitä sanotaan että äidinrakkaus on korkeampi kuin vuori ja syvempi kuin meri. Voimia!
 
voin vastata omasta kokemuksestani. sairastuin masennukseen ollessani n. 15v, viiltely alkoi 16-vuotiaana, itsemurhayritykset 18-vuotiaana. 18-vuotiaana olin ensimmäisen kerran sairaalassa ja sen jälkeen aika useinkin. sairastin kahdeksan vuoden ajan, pahimpina aikoina viiltely oli jokapäiväistä ja itsemurhayrityksiä monta kuukaudessa.

mutta selvisin siitä lopulta ja nyt olen onnellinen kolmekymppinen vaimo ja äiti.

Juurikin näin. Yritä saada tyttärellesi oikeasti hyvä ja toimiva hoitosuhde. Miten olisi esimerkiksi psykoterapia? Hyvä terapia voi pelastaa paljon ja paljolta. Maksaa myös itsensä aikanaan kyllä takaisin. Vaadi oikeanlaista apua ja kuunnelkaa ja tukekaa häntä. Voimia koko perheelle.
 

Yhteistyössä