MARSILAISET5

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Satu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Moi!
Lisäilen vähän tietoja,jos joku ehtii tuota listaa päivittämään..
Eli 5.4 poika 5265g,57cm ja 2kk 6890g ja 64 cm..
Palailen paremmalla ajalla.
-salla ja ""pikku-mies""-
 
Kerro vaan sivusta seuraaja jos itselläs on hyviä vinkkejä millä saa vauvan lopettamaan puremisen. Kokemukseni mukaan 3kk ikäiselle on turha yrittää lempeällä äänellä selittää että ei saa purra kun äitin tissiin tulee pipi. Muutoin en vauvalle ääntä korota enkä sen puoleen kenellekään muullekaan, mutta täytyyhän tuo pureskelu saada loppumaan ettei jatkuvasti hankaa tissiin kutiavia ikeniään.
 
Heissan kaikille pitkästä aikaa. Iltaisin ehdin kyllä juttujanne lukemaan, mutta kirjoittelupuoli tuppaa jäämään muiden kiireiden alle.

Satu kyseli kuukautisten alkamisesta; mulla ei ole vielä alkanut, vaikka imetän enää aika vähän ja varmaan kuukauden päivät on ollut vatsan nippailuja ihan siihen malliin, että ne sieltä jo alkaisivat. ihan hyvä vaan, pysyisivätkin poissa vaikka kuinka pitkään, vauvahaaveitakaan ei nyt ole.

Vauvakuumeesta; niin, kaksi poikaa meillä nyt on ja itselleni nämä rakkaat pikkumiehet kyllä varmaan ""riittävät"", mies kyllä tyttöä vielä haikailee (niinkuin sitä nyt tietäisi mahdollisen kolmannen kerran tulevan juuri se tyttö). Olen kyllä sanonut, että ihan lähivuosina en kyllä ala tätä vauva-arkea kaipaamaan, vaikka ihanaahan tämäkin toki on. Odottelen vaan innolla, että pojat vähän kasvavat ja voimme tehdä yhdessä kaikkia mieluisia juttuja, kuten kalastella, veneillä, eräretkeillä yms.

Niisku kysyi kiinteiden aloituksesta. Meillä on syöty jo perunaa, porkkanaa ja maissia velleinä sekä ihan lusikalla soseena. Lisäksi luumu- ja päärynäsoseet on vatsan toiminnan takaamiseksi otettu mukaan ruokalistalle. Annan kahdesti päivässä kiinteät ja illalla vielä vellin. Korviketta menee litra päivässä ja vähän rintamaitoa päälle. Yöuniin ei ole ollut kiinteillä vaikutusta (kaksi syöttöä edelleen joka yö), paitsi että 1,5 litraa korviketta per päivä kun meni vähän aikaa sitten, niin mahavaivat häiritsivät nukkumista jonkin verran. Lisäksi puklua tuli aikalailla. Tuo korvikemaitohan myös rasittaa vauvan elimistöä suurina määrinä. Nyt kiinteiden kanssa mahavaivat ovat jääneet ja poika on tyytyväinen.

Tiistaina tulee 3kk täyteen ja samana päivänä onkin neuvola. Neuvolassa on aina kiva käydä katsastamassa, kuinka paljon on taas kasvua tullut.

Meillä viihdytään tosi hyvin lattialla, kun vaippa on pois (pissat lentää kaaressa aina ties minne!) ja kyljelleen käänytään (alkaa olla jo yritystä vatsalle). Nyrkit on suussa lähes koko ajan, olen yrittänyt tyrkkiä tuttia tilalle tuloksetta. Iltaisin ollaan laitettu nukahtamaan omaan sänkyyn ja pieni pään silittely riittä rauhoittamaan tilanteen. Vähän aikaa sängystä kuuluu pientä kahinaa ja pian hiljenee. Eka unijakso kestää 3-4 tuntia ja seuraava maksimissaan kolme. Päivärytmit on taasen hakusessa, toisaalta ruokailut noudattavat suurinpiirtein samoja aikatauluja. Onneksi yöunille rauhoitutaan jo puoli kymmeneltä, kun alkuun jouduttin valvomaan aina puolilleöin. Iltaisin on sitten hetki aikaa puuhailla rauhassa ja jopa maata sohvalla tai piipahtaa netissä. Omaa aikaa siis!

Iloista kesänalkua toivotellen

Tinttu ja Tomi ylihuomenna 3kk
 
Niin ja tänään Santtu kääntyi jo melkein selältä vatsalleen! Ainoa vaan kun se käsi jäi alle eikä raukka tiennyt miten ois saanut sen pois.. ))Santtu sai flunssan jälkitautina silmätulehduksen ja mä jonkun ihme punatäplätaudin. Sääret ja reidet on edelleen täynnä verenpurkaumia, ilmeisesti joku virus iskeny verisuoniin, kääk! Huomena selviää millasen diagnoosin se lääkäriaseman kandi on keksinyt. En tiä onko tää yhteydessä viä siihenkin ku jt:ssa löyty sitä verta pissasta. Höh. Tyhmä tauti vaik haitta onki vaan kosmeettinen. ))Niisku: Mä aattelin koittaa sit kiinteitä ku alkaa illat olla rauhattomia, tai ehkä kuukauden päästä muuten. Täysimetys on kätevää kun ollaan mökillä viikonloput ja Santtu nukkui viime yönkin putkeen niin maito varmasti riittää ruuaksi vielä. ))Mulla kans on noi 8kg jotka ei hievahdakaan reisistä ja mahasta.. Täytys kai hievahtaa ite vaan tonne lenkkipolulle useammin, huoh.
 
Mitenkäs teillä on maidon määrä kasvanut?siis paljon syö kerrallaan.Meil taitaa olla maidon määrään kasvatus meneillään ku vetää pari desii kerrallaan ja ennen meni vajaa desi.Onkohan toi korvikejauhe litkumpaa ku tetrasta kun tuntuu syövän kokoajan tai sit satuttiin vaan antaa jauhetta just nyt kun kasvattaa maidon määrää.Meil on muuten NANnin maitojauhe...

Niisku&Emma 11,5vk
 
Heips!
Tuntuu ettei enää tee mieli hengailla täällä Elleissä kun sivusto toimii niin PIRUN hitaasti!!! Aargh! Ihan kuin pienen vauvan äidillä olisi aikaa odotella sivun latautumista 3 min, kun nettiyhteys muuten toimii normaalisti.

No joo, asiaan:

Tinttu:
Minkäkokoinen teidän Tomi on, kun nyt jo annat kiinteitä? Kauhea määrä korviketta teillä ainakin näyttäisi menevän! =) Meillä on Eva 2½kk / 5,7 kg, korviketta menee keskimäärin 800 ml/vrk ja välillä siitä tuntuisi tulevan vatsavaivoja. Muutaman viikon päästä voisi jo kokeilla kiinteitäkin... Tosin Eva syö 4-5 h välein ja nukkuu öisin korkeintaan yhdellä heräämisellä, joten vielä ei ole hätää.

Niisku:
Mulla alkoi kuukautiset viikko sitten, jihuu... =/ Mähän en enää imetä juuri lainkaan (lähinnä harrastuspohjalta Evaa rauhoittaakseni), joten johtuu varmaan siitä.

Joku kirjoitti että ""eihän se maito päivässä lopu"". Mulla se melkein loppu niin - ennen kuin sain virtsatietulehdus-diagnoosin, maito väheni radikaalisti parissa päivässä. Jouduin imettämään kummastakin rinnasta ja silti sitä ei tuntunut riittävän, vaikka aikaisemmin toinen riitti. Mutta siihen olikin sitten syynsä...

Chloeko vai kuka olikaan nähnyt meidän kasteilmoituksen? Heh, nyt sitten tiedät meidän perheen koko nimenkin... Ei se mitään, en ole muutenkaan pantannut tietoja täällä. Jos jotakuta tuttua kiinnostaa imetysongelmani ja kuukautiskiertoni niin siitä vaan! ;D

Raskauskiloja ja paria ylimääräistä pitäisi ruveta karistamaan tästä päivästä lähtien, yhteensä n. 7 kg (sitten olen vaan ""lievästi ylipainoinen""). Äsken söin kaksi jättilautasellista makaronia ja juustoa (ultraterveellistä kotiruokaa) ja siihen päälle salmiakkipastilleja. Ulkoilu on rajoittunut tytön vaunujen keinutteluun partsilla. Eli hyvin on alkanut! ;D

Appivanhemmat ostivat viime viikolla mökin järven rannalta parinsadan kilometrin päässä, joten meillä taitaa kerrankin olla juhannussuunnitelmat valmiina. Ihanaa! Viime juhannuksen ohjelma nukkuukin päiväuniaan vaunuissa =) *muistelee vanhoja, hyviä aikoja*.

Aukkis ja Eva 11+0
 
Moikka!

Kyselin aikaisemmin tiheän imun kausista. Tää ei nyt kuitenkaan taida olla sitä, tyttö kun tahtoo imeä päivisin 1-2 tunnin välein, ja tissit alkaa olemaan hajalla. Jouduin siis pitkin hampain tekemään päätöksen korvikkeen antamisesta lisänä, ja iltahuudot on vähentyneet (lähes) olemattomiin. Yöllä eka unipätkä on nyt ollut noin 5-6h ja seuraavakin 3-4, jonka jälkeen menee vielä pari tuntia uneksiessa. : ) Siitä tulikin mieleeni: kuinka paljon teidän vauvat nukkuvat vuorokaudessa? Tuntuu, että Kiia on aika suuren osan ajasta unten mailla. Päiväunien max.pituus on tosin about 1 tunti.. Sitten samanverran seurustelua ja taas nukkumaan. Voiko tää vauvanhoito oikeasti olla näin vaivatonta? : )

Aurinkoista viikkoa kaikille!

Jippu ja Kiia 9 vkoa 2pvää
 
Aurora:Nää sivut tosiaan temppuilee ja meinaa mennä hermot:0Siks olenkin välil käyny muillakin palstoilla keskustelemassa.

Milläs muillapalstoilla te muut yleensä käytte jos käytte?Mä käyn yleensä vauvat.net ja oon siel nimellä Emily:)

Jippu:Meil on yö unet yhteensä noi.7-9 tuntiin ja sit ekat päikkärit on 1-3 tuntii ja tokat myös saman verran.Ja joskus saattaa viel illal nukahtaa puoleks tunniks jos tokat päikkärit on jääny lyhyemmäks.

Niisku&Emma 11+4 vk
 
Moikka!
3kk neuvola takana ja ihan mallikkaasti meni! Lääkäriä vallan nauratti kun lapsi on niin kovasti kasvanut(pikkanen oli syntyessään..) ihan on ottanut kiinni jo isommat vauvat. Hyvä niin. Kotona ei Otto kovin viihdy mahallaan, mutta lääkärille näytti kunnon punnerrukset ja näytti aivan et ryömimään lähtee..osaa huijata lääkäri-setää;) Rokotus ei itkettänyt kun ovat tehneet ne sellaisiksi ettei kirvele niin kuin ennen.
Päivitin tiedot listaan ja samalla pistin Sallan tiedot myös!
12.1. Elli73, poika
16.2. Hanna73, kaksoset Jaakko ja Iida
23.2. Mortti, poika
25.2. Ninni, poika
27.2. Meri, Ninna, 51cm/3960 g 3kk 6300g/63,5cm
27.2 Mimmuli, Iia 3770g/50cm
1.3. Jonneli, Aron 2840g/49cm, 2kk 5910g/56cm
1.3. Suski, Noora 3920g/53cm 3kk 6890g/61cm
2.3. Tuiskuinen, poika
8.3. Hanna, Jesse 3750g/50cm, 3kk 6785g/62,5
13.3. Evi, tyttö
13.3. Samu, tyttö
13.3. Tiina73, poika
14.3 Tinttu, Tomi 3850g/52cm, 2kk 6675g/62cm
15.3 Melinda-75, tyttö 4050g/51,5 cm, 2kk 5520g/57,8cm
15.3. Ansku, Hanna, 4170g/51 cm
15.3. Chloe, Joona, 3490/50cm, 5 vko 4300g/54cm
15.3. Laku, Otto, 3160g/51,5cm, 3kk 7370g/63,5cm
20.3. Satu, Touko 3940g/50,5cm, 2kk 6005g/61cm
20.3. Sini77, poika 3900g/52,5cm, 2kk 5230g/59,1cm
21.3 Senna, Santtu 3700g/48cm, 2kk 5970g/60,8 cm
21.3. Katriina, tyttö, 3110 g/50 cm
21.3. Maalismamma, Joonas 4185g/54cm, 8+4 6270g/61cm
21.3 Jenny, poika 4040 g/53 cm, 2 kk 6170 g/61 cm
22.3. Queen, Leo 3650g/50cm, 7+2 5965g/59cm
24.3 Niisku, Emma 3100g/48cm, 2kk 4600g/57cm
28.3 Aurora, Eva 3650 g/53 cm, 10vko 5705g/61,2cm
1.4. Pipsa,Julia 3420g/49cm,29.4. 4200g/53,1cm,2kk 4990g/56,5cm
1.4 n72, Joel 3135 g, 50 cm
4.4. oo7_blond, Mette, 3170g/48cm, 2kk 4880g/56,5cm
5.4. Salla, poika, 5265g/57cm,5vk 6300g/ 62cm, 2kk 6890g/64cm
9.4. Jippu, Kiia 3535g/49cm, 7vkoa 4655g/54cm
?Visitoora, poika

Ihana tämä lämmin sää, mutta äkkiseltään meinaa tulla ihan huono olo. Paljon juomista vain..Nautitaan nyt kesästä kuitenkin.

Laku ja Otto 3kk
 
Anoppi lähti just ja heti hyökkäsin nettiin. En uskaltanut sitten lähteä pojan kanssa tuonne isäni luokse yökyläilemään kuten olin suunnitellyt, kun on näitä rintaraivareita on ollut. Anoppi oli sitten täällä mun seurana kolmesta lähtien ja nyt on jo ihan kiva olla omassa rauhassa :) Mies on kurssilla, joten ensi yö on eka yö ihan pojan kanssa kahdestaan.

Poika nukahti sitten taas kuudelta ""päiväunille"" ja vielä nukkuu. Eilen nukkui vaan 3 kertaa 30 min päikärit ja viime yönä nukkui sitten tosi pitkään. Heräsi vasta puoli kuudelta aamulla syömään ja ois varmaan silloinkin vielä nukkunut, jos en ois heti sängystä nostanut, kun ähinä alkoi. No minä en siis usko, että se maito päivässä loppui, koska sitä taas aamulla suihkuteltiin ympäri sänkyä ja seiniä ;) Mutta toki pitää seurata, että poika ei nälässä ole ja tarpeen mukaan sitten täytyy antaa korviketta ja jos tissi ei kelpaa niin sitten siirryn korvikkeeseen. Kiinteitä ajattelin aloitella sitten vasta 4 kk iässä, jos ei mitään ihmeempää iltakitinää ilmaannu. No meillä kaikki illat on vähän hankalia, mutta siihen on jo tottunut.

Kilot on aika hyvin karisseet, mutta mahalöllöstä ois kiva päästä eroon... Reidet on nyt kapeammat kuin aiemmin ja mies toteskin, että on toi imetys hyvä kropan muokkaaja :D Mahalöllöön imetys ei tunnu tehoavan.
 
..Senna kun pyysit kertomaan neuvoja rinnan purenta ongelmaan niin vilkaise http://www.lapsiperhe.net/imetystukilista/faq/pure.php
ehkä jotain apua löytyy..tarkoitus ei ollut olla ilkeä kun kommentoin.
 
12.1. Elli73, poika
16.2. Hanna73, kaksoset Jaakko ja Iida
23.2. Mortti, poika
25.2. Ninni, poika
27.2. Meri, Ninna, 51cm/3960 g 3kk 6300g/63,5cm
27.2 Mimmuli, Iia 3770g/50cm
1.3. Jonneli, Aron 2840g/49cm, 2kk 5910g/56cm
1.3. Suski, Noora 3920g/53cm 3kk 6890g/61cm
2.3. Tuiskuinen, poika
8.3. Hanna, Jesse 3750g/50cm, 3kk 6785g/62,5
13.3. Evi, tyttö
13.3. Samu, tyttö
13.3. Tiina73, poika
14.3 Tinttu, Tomi 3850g/52cm, 2kk 6675g/62cm
15.3 Melinda-75, tyttö 4050g/51,5 cm, 2kk 5520g/57,8cm
15.3. Ansku, Hanna, 4170g/51 cm
15.3. Chloe, Joona, 3490/50cm, 5 vko 4300g/54cm
15.3. Laku, Otto, 3160g/51,5cm, 3kk 7370g/63,5cm
20.3. Satu, Touko 3940g/50,5cm, 2kk 6005g/61cm
20.3. Sini77, poika 3900g/52,5cm, 2kk 5230g/59,1cm
21.3 Senna, Santtu 3700g/48cm, 2kk 5970g/60,8 cm
21.3. Katriina, tyttö, 3110 g/50 cm
21.3. Maalismamma, Joonas 4185g/54cm, 8+4 6270g/61cm
21.3 Jenny, poika 4040 g/53 cm, 2 kk 6170 g/61 cm
22.3. Queen, Leo 3650g/50cm, 7+2 5965g/59cm, 3 kk 7125g/63,5cm
24.3 Niisku, Emma 3100g/48cm, 2kk 4600g/57cm
28.3 Aurora, Eva 3650 g/53 cm, 10vko 5705g/61,2cm
1.4. Pipsa,Julia 3420g/49cm,29.4. 4200g/53,1cm,2kk 4990g/56,5cm
1.4 n72, Joel 3135 g, 50 cm
4.4. oo7_blond, Mette, 3170g/48cm, 2kk 4880g/56,5cm
5.4. Salla, poika, 5265g/57cm,5vk 6300g/ 62cm, 2kk 6890g/64cm
9.4. Jippu, Kiia 3535g/49cm, 7vkoa 4655g/54cm
?Visitoora, poika
 
Tuolla IT-listalla oli ihan hyviä neuvoja mutta en aina osaa ennakoida milloin syöminen on lopuillaan, varsinkin kun se käy nykyään tosi nopeaan eli enää ei tarvi istua sitä 20 minuuttia imettämässä eikä välttämättä antaa molemmista rinnoista. Niinpä pureminen tulee yllätyksenä ja yleensä Santtu kiskaisee itsensä samalla pois rinnalta nänni leukojen välissä *** JAIIIIKKSS!*** ja virnistää päälle. Näin ei myöskään auta varovainen irroittaminen. Ni kuulun siihen ekaan koulukuntaan koska mielestäni pienikin lapsi voi jotain oppia johdonmukaisesta toiminnasta. Onhan se oppinut senkin että vaipanvaihdosta tulee hyvä olo ja yrittää avuliaasti nostella pikku pyllyään.

Joo ehkä hieman reagoin kärttyisästi ku just viikonloppuna lueskelin noita muita ketjuja ja alkoi jo kyllästyttää.. voi sitä moittimisen, haukkumisen ja ilkeilyn määrää mitä lähes aiheesta kuin aiheesta saa vastaukseksi. Moni hyvä aloitus menee ihan kinasteluksi. Onneks marsilaisissa ei oo tuota ongelmaa mut muita ketjuja ei paljon huvita enää selata. Niisku kun kyseli tuota et missä muualla surffaillaan niin vauva-lehden sivuja selaan ja kestovaippainfoa ja nyt yks päivä löytyi uutena helistin. Mä luen pääosin puhelimella ku sitä voi käyttää missä vaan ja siks tää palsta onkin vakio.

Hihh, tuo Lakun ""ihana tämä lämmin sää""-kommentti oli hauska. Ku täällä mansessa on sadellu koko päivän ja oon sitä manannu ku ei viitti uloskaan lähteä ;)

Aurora: Nyt varmaan vois koittaa jo jotain jumppaa vauvan kanssa tuohon kiinteytykseen Musta tuntuu että nää löllöt ei pelkillä vaunukävelyillä katoa vaan pitää muutenkin jumppailla mutta mähän en minnekään salille pääse kun ei oo Santulle vahtia. Täytyykin kaivaa vanhat vauvalehdet tohon joogavideon viereen :)
Mielenkiinnosta muuten täytyy kysyä teiltä kaksikielisiltä että kumpaa teillä puhutaan vauvalle kun itse osaatte noin hyvin molempia? Opetatteko myös suomen vai puhutaanko teillä kotona vaan ruotsia? Kuinka ruotsiks jokellellaan vauvan kanssa? Töissä oli paljon asiakkaita rannikolta ja ne kyllä varmaan puhui lapsilleen pelkkää ruotsia mutta pääkaupunkiseudulla taitaa olla enempi tarpeen tuo suomen kieli?

No nyt meen Santun kanssa jumppailemaan, läskit liikkeelle =o
 
Moikka taas!

Kiitos kaikille neuvoista!!
Uskon niin kuin Chloe kirjoitti, että lämpimät säät vaikuttivat Leon ruokailuun ja nukkumiseen. Tänään on poika ollut hyvällä päällä, nukkunut paljon ja syönyt kunnolla.
Olen heti ottanut tissin pois kun huomaan että nuoleminen alkaa ja kunnon ruokailu on loppu.
Lauantaina Leo nukahti yöunille jo 20.30 ja mä olin ihan ihmeissään kun 00.30 vaihdoin vaippaa ja annoin maitoa, että hän ei herännytkään. Aamulla joskus kuudelta oli taas seuraava syöttö.
Imetysasennot eivät juuri näytä vaikuttavaan Leon syömisiin mutta tissin vaihto on tepsinyt hyvin. Yritän antaa maitoa aina silloin kun hän pyytää ja lopettaa ruokailusessiot heti kun pureminen tai nuoleminen alkaa. Maitoa riittää ja hyvää niin. Tänään toki join kupillisen Weledan imetysteetä varmuuden vuoksi ja maitoa virtaa runsaasti. Jo heti synnytyksen jälkeen join rutkasti sitä teetä ja uskon että sen takia vältyin kolmannen päivän Dolly Parton ilmiöstä :o) Sitten pidin taas väliä koska Leo joutui muutenkin kärsimään suihkutisseistäni.

Tänään oli sit 3 kk neuvola. Uusi täti oli onneksi ryhdistäytynyt ja istuin hänen kanssa juttelemassa noin tunnin. Mun piti täyttää joku ihme masennusseula paperi ja se käytiin sitten hänen kanssa läpi. Oli ihan kiva puhua jonkun kanssa joistakin huolista. Kotiin lähtiessäni ymmärsin että olen ihan mielettömän onnellinen meidän perheestä ja tulevaisuus näyttää valoisalta ja jännittävältä :o)
Leo oli kärttyinen kun herätin hänet neuvolassa päikkäreiltä, mua alkoi jännittää rokotuksen antaminen, lopulta kaikki meni hyvin. Hän itki vähän mutta rauhoittui tissillä.
Poika on kuukaudessa kasvanut paljon ja painoakin on lisääntynyt enemmän kuin kilo. Päivitin tiedot listaan.
Huomaan että jos olen sisältäpäin stressaantunut ja yritän Leolle näyttää että olen rauhallinen, niin se ei toimi lainkaan. Hän aavistaa jotenkin sen sisäisen stressin ja reagoi heti.
Nyt jännitän matkalle menoa, lauantaina ollaan jo etelän lämmössä.
Apteekista on ostettu jo kaikki tarvittavat lääkkeet ja muut jutut, auttoivat siellä ystävällisesti kun kerroin menevään matkalle vauvan kanssa.
Nyt pitäisi pakata matkalaukku ja jättää kaikki tarpeettomat kamat kotiin. Ei ole lainkaan helppo tehtävä koska meitä on nyt kolme joka käyttää samaa matkalaukkua…toivottavasti mahtuu kamppeet siihen. Harsovaipat eivät onneksi vie niin paljon tilaa ja painavat vähän myös.
Nyt täytyy alkaa silittää vaateita.
Kirjoittelen taas miten imetys sujuu ja muutenkin kuulumisia.

Voikaa hyvin!

Queen ja Leo huomenna tasan 12 vk
 
Sennalle: meillä on just sama kuvio, en huomaa milloin kunnon syöminen loppuu ennen kuin Leo puree ja päästää sitten raivoisasti tissistä irti ja puremisen jälkeen aina virnistelee. Minä huudan myös aina kun sellaista sattuu ja olen jo huomannut että Leo ihmettelee äänenkorotusta. Uskon että se auttaa tulevaisuudessakin.
Meillä on kotona kolme kieltä käytössä plus sitten suomi kodin ulkopuolella tai silloin jos on suomalaisia vieraita. Minulla ja miehelläni on molemmalla eri äidinkieli ja keskenään puhutaan ruotsia. Leo sai automaattisesti kolme kansalaisuutta :o) Puhutaan molemmat omaa äidinkieltä Leon kanssa vaikka se joskus meneekin ruotsin puolelle jos keskustellaan jostain ja puhutaan sitten Leolle. Saa nähdä miten käy kun poika alkaa puhumaan…
Nyt sitten ihan oikeasti silittämään :-D

Hauskaa iltaa kaikille!

Queen ja nukkuva herra Leijona
 
Piti tulla vielä juttelemaan kun sain Santun maate...

Queenille hyvää matkaa, lämpimiä ilmoja ei tarvi varmaan erikseen toivoa ;) Se imetystee on varmaan kova sana etelässä kun paljon hikoilee.

No on meilläkin melkein kaks kieltä käytössä kun mies puhuu eteläpohojalaasta. Notta orotetahan mitä tua Santtu rupiaa muluuttamahan. Härmän kansalaasuuren se saa jos muutetahan täs johonaki välis sinne lakeurelle. Mää taas puhun tätä hämäläistä mikä tiämmä kuulostaa viaraan korvaan turulta mutta mei itte tykätään ettei se o siä päinkään.

Huuh, mun pilkkutauti on sit vaan pilkkutauti mut verenkuvassa ei ainaka ollu mitään poikkeavaa. Kuulemma voi johtua vaan flunssasta ja särkylääkkeistä vaik taitaa olla harvinaista.

Sadulle piti vielä kommentoida näitä mun hahtuvakokeiluja. Ei neet housut tullu oikein hyvän malliset, ja pitoo en päässy oikein testaamaan kun tuli Santun nukkuma-aika enkä uskaltanu niitä yöks jättää. Toi lanoliinin haju ei kans hirveesti houkuttele ku meil on ollu lampaita ja niiden villat ei yleensä ollu kovin puhtaita, lampaan päällä siis, joten jollei huomenna tapahdu ihmettä niin ostan myöhemmin niitä L-koon Bumpyjä. Mutta parit ihanat taskuvaipat tuli taas tänään tekaistua lisää. Harmittaa oikein peittää niitä kuorilla =( Mies viikonloppuna jo kommentoi tätä harrastusta; se laittaa edelleen Santulle sitkeästi sen liberon ja höpisee samalla että ""mitä ristuksen rettuja se äitees on taas sulle laittanu, isi panoo sulle oikeen vaipan"" ;) No, eipä se ole kovin paljoa kotona vaippoja vaihtamassa. Mun isä on oikein über-ekomies joten uskon et sellasiakin miehiä voi olla, mut tää mun siippa jättää kyl maailman pelastamisen muiden huoleks. Sillon ku muutettiin yhteen se kysy about vuoden et mihin mikäkin roska laitetaan, nyt se kysyy enää mihin MIKÄKIN ROSKAPUSSI VIEDÄÄN!!! Tsiisus! No, sen kotipaikkakunnalla ei oo kai vieläkään biojäteastioita joten tuskin se on saanu juuri ympäristökasvatusta kotoa viemisiksi.
 
Vaikka nyt tuntuis että 3 kk:n ikäiselle vauvalle lepertely ja selittäminen menee hukkaan, niin ennemmin sitä kuin ""karjuntaa"" missään muodossa. Eihän hän varmastikaan pureskele sinua satuttaakseen, vaan haluaa ikäänkuin ""tukistaa"" tissiä saadakseen herumisen aikaiseksi.

Aika hurjalta kuullostaa tuon ikäiselle karjuminen, piti sitä nyt kuinka oikeutettuna tahansa omasta mielestään. Tulee tosiaan mieleen koiran kouluttaminen.

Malttia vain, vaikka välillä tekisikin mieli huutaa.
 
Poika nukkuu taas ja äiti on ihmeissään :) Illalla poitsu nukahti siis kuuden maissa, heräsi syömään puoli ysiltä ja seuraava herätys syömään oli puoli yhdeltä. Sitten taas viiden aikaan söi ja kuudelta aamulla alkoi komentaa äitiä ylös sängystä kiljahtelemalla. Sain pojan vielä nukkumaan puolisen tuntia ja sitten oli pakko nousta. Ei ollut pojalla nälkä eikä erityisen märkä vaippakaan, mutta ilmeisesti oli tullut unta tarpeeksi! Aamulla poitsu otti sitten puolen tunnin kauneusunet ja äsken nukahti taas ja minä odottelen, että heräis, jos pääsis uloskin lähtemään! Ei sitä näköjään koskaan ole tyytyväinen. No voi tulla hankala vaunureissu, kun pitäis käydä apteekissa ja paketti hakemassa ja nuori mies takuulla hermostuu noin pitkällä vaunureissulla, kun nyt on vielä hyvin nukkunut.

Tuosta kaksikielisyydestä. Miehen kaverin pojalla on ruotsi selkeesti vahvempi kieli, mutta tietysti se on hänen kohdallaan aika selvää, kun pojan äiti on ruotsalainen eikä osaa suomea. No mutta kyllä me pojan kanssa yhteisymmärykseen päästiin suomellakin, vaikka mietinkin alussa, että mitä kieltä pitäis hänelle puhua.

Jepsis, poika heräskin nyt joten lähdetään ulkoilemaan. Toivottavasti ei sada! Otan myöhemmin kantaa tuohon vauvan ""kouluttamiseen"".. En usko, että Senna siellä pojalleen päivät pitkät karjuu kuten joku haluaa ymmärtää. Äh mutta kohta tulee sivallus sitten varmaan tännekin päin...
 
Heips!

Vastaan pikaisesti Auroralle, kun kysyit Tomin kokoa. Tultiin äsken 3kk neuvolasta ja mitat oli 65cm ja 8250g. Korvikkeen määrä on nykyisin 800-1000ml vuorokaudessa, kun menee se pari ateriaa kiinteitä. Teillä tuo 800ml on käsittääkseni juuri sopiva määrä, kuten arvelitkin sen olevan riittävä.

Vatsavaivat kuuluvat varmasti asiaan, kun korvikkeen määrät kasvavat äkisti. Helpottuvat kyllä luultavimmin ihan parissakin viikossa. Meillä niihin auttoivat sylissä vatsallaan olo ja pieni selän sively samanaikaisesti. Kunnolla kun malttaa röyhtäyttää, niin sekin vähentää vaivoja. Meillä toimi myös sellainen konsti, että Tomi oli selällään lattialla ja hänen jälkoja veivattiin koukkuun-suoraksi, niin johan alkoi pierut paukkumaan! Nyt on jo nekin vaivat taakse jäänyttä elämää, pahimmoillaan olivat juuri korvikkeiden määrän lisäämisen aikaan.

Iloista päivää kaikille!

Tinttu ja Tomi tasan 3kk
 
Viimeyö oli kamala, Ninna heräili syömään kahden tunnin välein! Kiinteät on aloitettu pari viikkoa sitten ja velliäkin syödään ihan reippaasti, lisäksi saa tissiä aina kun haluaa, ihmettelen siksi mitä varten yöunet on noin katkonaiset...?!

Mahalöllöjen kadottamiseen suosittelen ihan perinteisiä vatsalihasliikkeitä, itsellä ainakin toimivat. Tosin täytyy myöntää että niitä ei millään jaksais tehdä, mutta kun aloittaa niin 30 on nopeasti täynnä!!

Iän laskemisesta tuli itselle ongelma, tytölle tulee viikonloppuna 16 viikkoa täyteen mutta 4 kk vasta reilut viikko myöhemmin, hankala ilmaista hänen ikäänsä järkevästi!!


Meri & Ninna 3kk 2vk 4pv
 
Voi kristus. Oon tän ohjeen saanut sukulaiselta joka on 4 lapsen äiti. Ei kaikki vanhat ohjeet ole kuulkaa kelvottomia tai lapselle pahasti kuten ei tämäkään koska montaa kertaa ei tarvi todellakaan kiljaista ennen kun poika oppii. Älkääkä nyt herranjumala kuvitelko että täällä pojalle vaan huudetaan. Meillä tämä toimii eikä pureminen ole enää yhtä hauska leikki niin tehkää muut kuinka tykkäätte ja tulkaa kertomaan sitten kuinka onnistui.
 
Niin ja se piti viä sanoa että tällä asialla ei o mitään tekemistä hermojen hallinnan kanssa. Mun hermot meni vauva-aikana ekan kerran sillonku joku vertas meidän pojan hoitoa netissä koiran koulutukseen. Prkl!
 
Heips!
Saa nähdä mitä kaikkea ehdin kommentoimaan, Evan päikkärit ovat olleet tosi katkonaisia ja lyhyitä pari päivää ja samalla myös ruokarytmi on ollut sekaisin...

Onpas Tomi mukavan kokoinen jässikkä! Ei ihme että olette jo aloittaneet kiinteät! =) Meillä ollaan kanssa harrastettu ns. pierujumppaa, toimii yleensä hyvin. ;)

Kaksikielisyydestä:
Meillä minä puhun vauvalle ruotsia, mies suomea, me vanhemmat puhumme keskenämme suomea. Minun sukuni on pitkälti kaksikielinen. Eva menee aikanaan ruotsinkieliseen päiväkotiin ja kouluun jos vaan mahdollista.

Asiassa ollaan oltu johdonmukaisia alusta asti, vaikka mun kielen jatkuva vaihtaminen on vaikeata välillä. Käsittääkseni lapsi tajuaa vasta parivuotiaana että kyseessä on kaksi eri kieltä, joten Eva saattaa puhua minulle suomea ""tietämättään"". Itselleni kaksikielisyys on ollut itsestäänselvyys pienestä asti ja siitä on ehdottomasti ollut hyötyä! Eikä se ole hidastanut kielellistä kehitystäkään.

Toisista sivustoista:
Tykkään kauheasti Vauva-lehden palstojen tunnelmasta ja varmatoimisuudesta. Pahimmat häiriköt karsiutuvat pois rekisteröinnin avulla. Palstoja voi lukea ilman rekisteröintiäkin. Myös Suomi24:n sivuja käyn lukemassa joskus, harvemmin nykyään - liikaa häiriköitä, kuten täälläkin aika ajoin jonkun innostuttua. Odotus-puolella oli ainakin aikanaan ihan kivaa porukkaa.

No niin, Eva ähkii vaunuissa, täytyy mennä!

Aurora
 

Yhteistyössä