*Marrastähtien'07 lähtölaskenta*

Lillimennikäinen: Mulla kun on flunssa menee saan yleensä myöskin lärsiä poskionteloiden ärtymisestä. Tuolloin poskiontelon kipu heijastuu hampaisiin/hampaaseen vaikka mitään vikaa ei hampaissa/hampaassa olekaan. Toivottavasti sulla olisi näin. Mä itse jouduin vielä viikolla 36 käymään juurihoidossa ja tuolloin oli kyllä tuskaista maata selällään noin tunti! No onneksi ei ollut mitään kipuja sillä hammas oli itsestään kuollut ja juuret siis mätääntyneet, jotka piti siis putsata. Yök mikä aihe kirjoittaa.
Punkkari: kai toi paino nousee yksilöllisesti. Mulla noin 400-500g viikko mutta tosiaan melkein kilon nyt viime punnituksissa. Ja tosiaan mitään painoarvioita ei mulla ole ollut myöskään kuin vasta viimekerralla kun terkka vain heitti sen 3kg arvioin.
 
Mäkään en usko että olisin saanut mitään kokoarvioita ilman noita kaikkia vaivoja. Ei enää edes ole niin mukava nähdä vauvaa ultrassa, kun toivoo vaan että saisi sen ulos ja nää kaikki vaivat loppumaan! Olen luvannut olla valittamatta synnytyksen jälkeen vaikka vauva itkisi ekan vuoden putkeen :)

Pia- Sofia sanoi siitä muiden arvostelusta omasta koosta. Henkilökohtaisesti mua ärsyttää suunnattomasti kun jokainen sukulainen + kaveri on kauniin suoraan kuvaillut mua isoksi. "Kun olit ennen niin pieni". Tiedetään että olin, ja etenkin kun nämä turvotukset on jotain ihan hirveetä, niin en välttämättä jaksaisi siihen vielä kuunnella miten paisuneelta kaikista vieraista ihmisistä näytän. Muilta raskaana olevilta tosin on ton arvostelun kestänyt huomattavasti paremmin.

Ja nita1, mäkin oon saanut tosta käynnistyksestä sata eri mielipidettä varmaan. Ensimmäisen lääkärin jälkeen, joka sanoi että käynnistys on ainut millä mun olo helpottaa, tuli vielä muutama sellainenkin lääkäri joiden mielestä vauvat tulee ihan kun on tullakseen... Jos näin on, niin miksi mun supistukset ei ole saaneet aikaiseksi yhtään mitään? Niitä on kumminkin ollut kesästä asti. Mun on itse enää tässä vaiheessa tosi vaikea uskoa että tämä lapsi täältä ulos tulee noilla omilla supistuksilla, joita on paljon ja jotka on kipeitä!

Viimeksi mulle sanottiin vaan siitä, että ne käynnistysresurssit on aika rajalliset kumminkin, että riippuu miten on tilaa käynnistää. Ja sitten noi mun paikat ei ole ollut kovinkaan käynnistyskypsät ainakaan aiemmin. Toivottavasti on huomenna!

Ja jos positiivisesti ajatellaan, niin max 2 viikkoa kumminkin enää :)
 
Kristina tervetuloa remmiin! :wave: Väki alkaa vähiin käydä, mutta koetellaan me viimeset täällä vielä juttua pitää yllä ja tukea toisiamme. :)

Nita: No hyvä, että edes yli mennessä aletaan kokoakin arvioimaan. Mulla kun on vähän pelko, että kaveri voi olla isomman puoleinen, sitä kun on "liikkeellä" suvussa... Mun kohdalla masun kokoa tasottaa se, että olen suht pitkä. Ei ehkä päällepäin näytä niin valtavalta kun voisi... :whistle:
Niin ja tottakai se käynnistys pistää jännittämään, pistää varmasti muakin, jos niin pitkälle pitää mennä. Siinä kun kaikki ei kuitenkaan tapahdu ihan normaalisti, vähän niinkuin tuuppitaan hommia eteenpäin. Hengessä täällä ollaan mukana. :hug:

Punkkari: Mulla tuo painonnousu on kiihtynyt loppua kohden (nyt ollut n 750 g - päälle kilo viikkoa kohden), alussa sitä tulikin tosi vähän. Ja painoarviota ei tosissaan tännekään ole tehty, muuta kun mutu-tuntumalla. Ei siis olla mitenkään kunnolla mitattu. Varsinkin ensisynnyttäjille olisi munmielestä reilua moinen tehdä, kun ei tiedä yhtään mitä odottaa... Mutta minkäs teet, jos ei niin ei... :/

Tänään tänne ei taaskaan uutta. Oltiin tuossa joulu-asioilla miehen kanssa :xmas: , joten jaloiteltua tuli ihan hyvin. Ruokakauppaan päästessä alkoi käveleminen olllakin melkosen näköistä, vihloi aikasta makoisasti. |O Tähän sohvan pohjille kun asetuin, on tullut lisää aika mojovia vihlasuja ja masu vedellyt pinkeeksi. Tässä sohvalla taidankin loppupäivän viihtyä. :)

mussu & pulla 40+2
 
Onnea teille, joilla jo vauva putkahtanut maailmaan! :flower:

Meillä rv 40+6 ja ei millään malttaisi odottaa. Täällä moni varmaan tietää tunteen.

Tästä lasketunajan ylittämisestä on nyt kuullut hiukan huonoja kokemuksia, niin ajattelin huomenna soittaa terkkarille ja kysäistä, miten homma etenee. Tai jospa vaavi tulisikin jo huomiseen mennessä...

Tsemppiä kaikille muillekin vielä odottaville =) !
 
KRISTIINA-: No mua on alkanu ottaa päähän tuolla kättärillä se kun viikon aikana varmaan 5 eri lääkäriä tutki ja katteli mun papereita ja yks melkeen pakotti osastolle ja se oli sellanen lääkäri joka tuli jostain muulta osastolta,katto mun paperit ja lähti takas pois! Eli ei tosiaan mikään mukava kokemus se eukko!
Onks sua koitettu saamaan jäämään osastolle tai mtn? Mullahan ne useesti koitti mut kun paineet oli kotona ihan hyvät niin jopa usko että alan jännittää niitä vielä enemmän kun siellä koko aika kyttäilee enkä varmaan rauhottus jos sinne osastolle joutusin.
Tosin nyt jos käynnistykseen menen (tai siis kun,koska ei tää muksu ite tajuu tulla pihalle) niin sitten tietenki joutuu osastolle mut eri asia se kun "pakkolepo" paineiden takia.
Eipä oo mullakaan paikat ihan vissiin siinä kunnossa että heti ekalla yrittämällä käynnistys,en ainakaan usko. Pelkään vaan et joudun makaa siellä sitä viikon verran tai jotain :ashamed:
Muutenkaan noi sairaalat oikeen oo mua varten :|
Mulle tuosta käynnistyksestä sanottiin että päivystykseen sitten mennään olemaan enne ku synnytyspuolelle pääsee.. sitten kun synnytys oikeesti alkaa. Mut annettiin ymmärtää että sielllä tehtäis niitä käynnistyksii harvasen päivä ja ois ihan rutiinia,tiedä sitten onko niin
:whistle:

DJ MUSSUKKA: Niin,toisaalta on aika kontrolloitua se käynnistys mut sit taas toisaalta luulis et alkaa oikeen sattuu kun rupee miettii kaikkee..tai siis että kun ne laittelee niitä pillereitä niin sit vähän niikuin tietää että jossain vaiheessa alkaa kivut mut ei tiiä millon..en oikein osaa selittää
:ashamed: mut kumminkin. Että joo, kyllä jännittää ja koko aika vaan enemmän. Miksei se vauva tajuu tulla ite ulos?!! |O
Turhauttavaa. Ja kaikkein eniten mua pelottaa se kun ei yhtään tiiä kauan siinä just menee,kiva maata siellä viikkotolkulla koska se viimisen lääkäri sano mulle että kyllä nyt ainakin "muutaman päivän" annetaan ite koittaa tulla ja sit ihan viiminen vaihtoehto on se sektio. No eipä sekään kyllä sikäli houkuta mut voi olla pikkasen väsyny suppareihin yms jos ei moneen päivään mitään edistystä tule :/

Mitenköhän ennen vanhaan tehtiin, jos ei sillon käynnistelty? Tulikohan vaan lapset sitten kun ite halus pihalle? Mietin vaan et mä oisin sitte varmaan ens kesänä vielä raskaana!


 
Täällä miekin edelleen mahoineni lyllerrän,huoh.
Huomenna pitää alkaa aamusta soittelemaan äitipolille aikaa tiistaille.
Katsovat sitten ultralla Jaskan kokoa yms.
Meinaan kyllä valittaa kaikki vaivat siellä silloin kun oon niin lopen kyllästynyt tähän kun nyt on perjantaista lähtien ollut menkkamaista jomotusta, ristiselkää polttanut, lonkat tuntuu menevän minne sattuu ja epäsäännöllisesti supistaa.
Jos vaikka antaisivat joskus aikaa käynnistykseen.
Jaska oli kuitenkin silloin 37+ viikoilla jo n.3,2kg jotenka jos tulee se normaali 200g per viikko niin johan poitsu on 3,6kg!
Joutaa kyllä jo pois tuolta masusta, aikaisemmat lapset olleet syntyessään molemat hieman alle 3,5kg ja hieman alkaa tässä kohta jo hirvittää,että millainen jättiläinen sieltä oikein mahtaakaan syntyä...........
Muutenkin on jotenkin olo sellainen etten tiedä itkenkö vai nauranko, hermot on olleet ihan super-hyper tiukalla näiden kaikenmaailman kipujen kanssa....

Nyt on kyllä tämän päivän joululahja ostos kierroksen jälkeen ollut lupaavalta tuntuva kipuileva masu,mutta ei suppareita kunnollisia ole.
Ei se mitään auta jos vaan sattuu ja sattuu kun ei supista....prkl....
Suppareita kaipaan tänne siis edelleen ja nyt kyllä katoan tästä valittamasta....:ashamed:

Minny ja Jaska 39+6
 
Joopa joo...ei sitten vaan voi muistaa kaikkea kirjoittaa samalla.... :whistle:

Onnittelut uusista pienokaisista :flower:

Ja uusille tervetuloa mukaan kirjoittelemaan!

LilliM Pikaista paranemista sinne. Toivottavasti saat itsesi pian kuntoon niin jaksat sitten synnytääkin... ;) =)

Pikainen kysymys vielä:
Onko täällä ketään joka kärsii peräpukamista??
Mie nimittäin kärsin niistä raskaana ollessa ja parastakin aikaa on iso niin kipeä patti hanurissa ettei mitään tolkkua... (sorry yök jutut... :ashamed:.... )
Jos jollakulla on antaa jotain kotikonsteja kivun lievitykseen niin saa mielellään kertoa....


Minny joka poistuu nyt kahville
 
Pia-Sofia: Kiitos informaatiosta. Meinaan itsekin mietin tuota,että voiko se kipu tosiaan säteillä hampaaseen. Kun mulla operoitiin hampaita (juurihoitoa ym kivaa ) juuri kesällä viimeksi joten aattelin,että voiko taas jomottaa mukamas. Mutta sain lääkekuurin kun tuo poskiontelo tosiaan tuntuu aralta. Toivotaan että tästä olo koheneen :whistle:

Minny: No mulla on kokemusta peräpukamista :x Eipä siihen paljoa muuta apua ole kuin yrittää pitää vatsa löysänä eli syödä kuitupitoisia ruokia,juoda paljon vettä ja seesaminsiemenet pitäisi auttaa. En tosiaan tiedä saako niitä syödä raskausaikana,en ole kokeillut. Mutta mulla kun oli joskus oikein pahana niin hain ihan apteekista peräpukamarasvaa :x Se kyllä auttoi pahimpaan jomotukseen. Tässä raskaudessa mua ei ole vaivannut pukamat,mutta edellisissä sitäkin enemmän ja varsinkin synnytyksien jälkeen tilanne aina paheni :whistle: Tsemppiä!

(.) Mulla ei ole mitään tuntemuksia,että synnytys olisi edes lähelläkään. Vaikka aina mulla on alkanut supistukset ihan yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta. Mutta jotenkin tuntuu vaan tosi kaukaselta koko synnytys :/ Toivotaan,että joskus syntyis :D

LilliM
 
nita1: Mä itseasiassa oon pari yötä joutunut siellä osastolla olemaan, eikä ollut mitenkään miellyttävä kokemus! Sain kaikki mahdolliset särkylääkkeet suoneen + lihakseen, vaikka olin sanonut siitä asti kun päänsäryt alkoi ettei ole kertaakaan tehonnut. Etenkin mulle on jäänyt sieltä päivystyksestä tosi huono maku, kun ne kaikki lääkärit ei todellakaan ole vaivautuneet lukemaan noita mun papereita ennen kuin olen päässyt sinne syynättäväksi. On melko rasittavaa kertoa samat asiat sataan kertaan, ja kuulla samat "parannusideat". Yksikin lääkäri ehdotti mulle pimeässä huoneessa makaamista! Joo, olin nukkunut koko päivän verhot kiinni kotona, eikä ollut päänsärkyyn helpottanut. Yksi lääkäri taas oli sitä mieltä ettei verenpaineita saa mitata tai proteiinia katsoa kotona... Sen mielestä olisi mielummin pitänyt joka päivä käydä neuvolassa. Ilmoitin kyllä, etten koe kovin tarpeelliseksi ravata neuvolassa mittaamassa paineita mitkä voin itse katsoa kotona, tai sairaanhoitajaäiti voi tulla sen tekemään jos ei mun mittaustuloksiin luoteta. Viime viikolla yritettiin saada osastolle taas, mutta sanoin että voin levätä kotonakin, kun ei se sairaalassa oleminen mitenkään helpota tätä oloa. Enemmänkin ahdistaa kun noita poliklinikkamaksuja tipahtelee postista pari kertaa viikossa...

Niillä on mun käsityksen mukaan joku määrä, minkä pystyy käynnistää/per päivä. Ja mä tosiaan toivon että mahtuisin sinne huomenna! Muutama lääkäri on ollut sitä mieltä ettei mitään estettä käynnistykselle, ja pari taas sitä mieltä että "odotellaan vielä". Kuinkakohan kauan odotellaan?!

Hui minkä romaanin innostuin tässä naputtelemaan. Pitää varmaan mennä suihkuun + nukkumaan, että huominen tulee nopeammin ja TOIVOTTAVASTI mahdollinen käynnistys. Oon tosin aika sataprosenttisen varma että tuskin käynnistävät vieläkään, vaikka viime viikolla vähän lupailtiinkin... :)
 
en tiedä ketkä ovat saaneet vauvoja kun olen ollut palstapimennossa eli vauvan haussa :xmas:
meille syntyi terve poikavauva 22.11 klo 22.50
painoa oli kertynyt 4260 ja 55cm pitkä
synnytys oli lyhyt.avautumisvaihe kesti 4.30h ja ponnistaminen 20min
menin synnärille veden ja supistelujen takia kahdelta iltapäivällä.olin 2cm auki ja kanavaakin oli jäljellä.olin osastolla ja kävelin käytäviä pitkin että tulisi supisteluja.ne oli epäsäännöllisiä mutta kipeitä.hoitaja oli sitä mieltä että kotiin laitetaan ehkä aamulla..no puoli 10 jälkeen illalla iltavuoron hoitaja hoksasi katsoa kohdunsuun tilanteen,kun olin kipeä ja tuli peräti kolme supistusta parin minuutin välein.olin kuulemma 6-7cm auki.soitin miehelle että saa lähteä tulemaan(100km matkaa)kielsin tulemasta aikaisemmin koska olin ajatellut että on hidasta hommaa.siirryin saliin ja pyysin kivunlievitystä.kätilö alkoi valmistelemaan minua että tulee lääkäri paikalle sitten kun on kaikki valmiina.siinä se sitten vielä tarkisti lopuksi kohdusuun että menee soittamaan lääkärin niin olinkin 9cm auki ja sain luvan alkaa ponnistelemaan että menee kalvot puhki.siitä meni 20 min ja poika oli maailmassa :heart:
ja arvata saattaa että kerkesikö mies paikalle :LOL:
 
ONNEA KÖRÖMÖLLI :heart: :heart: :hug:

KRISTIINA- : Joo kuulostaa aika tutulta tuo sun kirjotukses kyseisestä paikasta, Mä tosiaan aika paljon laitoin vastaan osastolle menemisestä ja mun papereissa taitaa lukeekkin tyyliin jotain "vastustaa osastohoitoa" tai vastaavaa. No ehkä niin mut turhaan mä siellä oon ku tosiaan ei tee mun henkisellekkään kantille se hyvää.
Ymmärrän kyllä että sä sen käynnistyksen haluat kun sun olo on mikä on :/ Itelläni on sikäli ihan ok paitsi oishan se ihan kiva jos toi muksu osais ite tulla ulos tuolta! Ja paineetki pysyny ihan ok nyt kotona.
Ei ne oikeen tuntunu uskovan muakaan kun sanoin että voin mitata kotonakin,ykskin lääkäri vaan totes että "he luottaa omiin laitteisiinsa". Joopa joo, ollaan neuvolas katottu mun mittari terkkarin kans ja vein sen sit sinne sairaalaankin niin johan lääkäri usko et on toimiva.
No saa nähä miten se mun käynnistys menee mikä on siis tiistaiks sovittu.
Jännittää aika hyvin :ashamed: Meillekkin alkaa noita laskuja sieltä pikkuhiljaa oikeen kunnolla kertymään, ei kivaa ei ja vielä kun sikäli turhasta vaikka ymmärrän että lapsenkin parasta ne ajattelee mutta silti.
Ja vielä kiva jos toi synnytys nyt venyy ja venyy ettei käynnistyskään auta niin vielä lisää laskuu kun makoilee siellä.
Tota en ollu kuullu että ois joku tietty määrä päiväs mitä ne voi käynnistää, no toivottavasti sulla se sitten huomenna käynnistetään.. :hug: Eikä sua lähetetä kotiin enään ilman vauvaa !
Viimeistään 2viikon päästä ne sullakin sen kyllä sit käynnistää mut en epäile yhtään et hermoi raastaa tollanen tilanne

:hug:

No jos tästä ite meni vaikka telkkarin pariin.. ahistaa vaan pikkasen :ashamed:
 
Onneksi olkoon Mörökölli!

Taas on päivä mennyt eikä mitään uutta. Oon imuronut on koko kämppä ja sitten vielä konttasin ja pyyhin lattiat. Wc tuli myöskin jynssättyä niin laattojen välit kuin suihkun kalkkisaostumat eikä yhtään mitään supistellut. Ei niin ei..

Iltapäivällä oli äitini ja tätini kanssa mummilla kahvilla. Mummi olisi niin halunnut kertoa omista synnytyskokemuksistaan mutta äitini esteli ja käski lopettaa pelotteluni. No onhan siinä nyt tietysti eroa kun äitini mummi synnytti yksin kotonaan ja tätini taas syntyi jo sairaalassa (heillä on 9 v. ikäeroa), jollain pitkällä lavitsalla, kun kätilö määräsi tahdin. No siihen aikaan ei ollut vielä mitään kivunlievitystä tarjolla.


Kristiinalle- stemppi huomiseen ja toivotaan että pääset "hommiin"! On se kumma että käynnistykseenkin pitää "jonottaa".
Nyt taidan siirtyä nukkumaan.

 
Joo vissiinkin niitä käynnistys aikoi saa odotella ..aika outoa sikäli mut ..
Tänne ei sitten siis mitään uutta eli ei vauva ite haluu tulla pihalle. Prkl! |O Oon käyttäny tänään koirii ja kävelly jopa rappusii ylös niin vikatki supparit mitä aina sillon tällön on näkyny niin on häviny ku pieru saharaan! :headwall: Eli se siitä,ei tuu itekseen pihalle!

Meen koittaa nukkumista jos siitä vielä tulis jotain ennen vikaa yötä ennen todellista lähtöä.

öitä !
 
Ilmeisesti taas palsta jumittaa kun ei mulla ainakaan näy tältä päivältä yhtään viestiä et ois kukaan kirjottanut.

Se on tänään laskettu päivä, pidin oikein suursiivouksen ja palkkioksi muutama kivuton suppari ja painontunnetta lantiossa. Vaan ei kai se synny kun ei satu kummemmin mihinkään. Että niitä oikeita suppareita odotellessa...

Toisaalta alkanut tulla sellainen haikea olo että kohtakos tämä odotusaika loppuu, on tämä myllertävä masu vaan silti niin kiva :heart:

Huomenna sitten neuvolaan, täytyykin muistaa sanoa kun ollut jonkin verran kutinaa ettei vaan nyt mikään hepatoosi iske. Vaan nyt unten maille :wave:

Gabrielle&masuasukas 40!
 
Huomenia,

Körömöllille onnittelut kääröstä!!! :flower: :heart:

Kristiina: Ei tosiaankaan kovinkaan helppo tuo sun raskaus ole ollut! Pidellään peukkuja, että tänään pääsisit sinne käynnistykseen! :hug: Rajansa kaikella kuitenkin...

Minä yhä yhdessä koossa. Mä olin salaa (tai en niin kovin salaakaan :D) toivonut, että just tämän kuluneen viikonlopun jälkeen olisin käärö sylissä. Jotenkin oli vaan sellanen fiilis, että niin kävisi. No eipä ole. :/ Odottelu siis jatkuu. Kaverilla tuo liikkuminenkin on niin kauhean ahdasta masussa, että se tuntuu melkoisesti. Eilisiltana taas myllerrettiin niin, että... |O Mutta ei auta: vielä ei pienokainen ole valmis ja halukas tänne suureen maailmaan. :heart: Vatsa tosin vetelee pinkeeksi ihan hyvällä tahdilla ja kolottelee yms enemmässä määrin, joten uskoisin siellä jonkinlaisia valmisteluja tapahtuvan. :) Mitään kunnollisempia suppareita en enää usko saavanikaan ennen synnytystä.

Kahvien keittoon...

mussu & pulla 40+3
 
Huomenia kaikille!

LilliM: Kurjaa,että sinäkin näistä öllötyksistä kärsit... :$ Mie oon kovasti yrittänyt syödä kuitupitoista ruokaa ja jouda vettä jotta saa masun pysymään löysemmällä ja tänä aamuna nyt jo tuntuukin huomattavasti paremalle. Kyllä tässä n.kolme päivää tuskaa jo olikin ja se saa kyllä jo riittää!!!! :kieh:

Körömölli: Suuret onnittelut pojan syntymästä:flower: ! Pitkä poika onkin ollut!


Tänne ei uutta.
Eräpäivä saapunut ja tänään soiteltava äitipolille aikaa huomiselle.
Huoh...eipähän kovinkaan moni uskonut,että tähän päivään asti Jaska masussa matkustaa kun miula ei ole kanavaakaan ollut vissiin reiluun kuukauteen enää,mutta tässäpä sitä vaan ollaan yhdessä koossa.... :whistle:

Minny ja Jaska **40**

*virtuaaliset joulutorttu kahvit tarjoan neljänkympin kunniaksi*
:LOL: :LOL: :LOL: :LOL:
 
Huomentapäivää :wave:

Eräpäivä täälläkin lähenee vaan eipä mitään tapahdu :headwall: Nyt jo mielessä siintää yliaikaisuus jopa ja minä kun olin ajatellut,että tämä ei yli mene...mutta ei ainakaan vielä ole syntymässä :whistle:

Onkos muuten Enni kirjotellut viikonloppuna?? Mä en ala jos on saanut jo vauvan...meillä kun oli päivä eroa lasketuissa ajoissa |O Mut uskottava se on,että muut saa vauvansa ja mä en... |O

Minny: Joo pukamat on todella ikävät varsinkin pahana...oon todella ihmetellyt,että tässä raskaudessa ne eivät ole vaivanneet. Synnytys toki voi taas vaivan tuoda :x

DjMussukka: Täälläkin liikkeet todella tuntuu! Nyt painaa sitten tonne rakkoon jo niin voimalla että pitää ihan jalat ristiin laittaa :eek: Tietty ihana tuntea liikkeet niin tietää kaiken olevan hyvin,mutta voisi potkotella jo täällä ulkopuolella :whistle: Mutta onko tuo nyt mikään ihme jos kaveri painaa n.4kg (oletan ) niin jossainhan se tuntuu!

Taidanpa sukaista tästä Tiimariin pojan kanssa ja alkaa väkertää joulukortteja :xmas: Kun ei tässä kerran mitään muuta puuhaa tunnu olevan |O

LilliM+Kaapo 39+5
 
Voi juu olla että ENNI on jo vauvan syliin saanut ;) :heart:

Tänne ei tosiaan mitään uutta, kärvistellään kärvistellään..illalla kun meni nukkuu tuli muutama kivulias supistus mut olin sitten nukahtanu eli ei vissiinpä mitään koviin aikaansaavaa.. Et se tosiaan siitä, mun toivo on karannu jo itekseen käynnistyvästä synnytyksestä,en tosiaan ois uskonu et täällä vielä näinä päivinä yhes kasas oon :O

Taidan muuten tosiaan olla ainut joka on näin pitkälle "päässyt"? Ihan niikuin ois tosiaan joku lottovoitto |O
Toivottavasti te joilla la käsillä tai menny jo yli niin pääsette nopeemmin tositoimiin.
Mä meinaan luulen et tää ei tuu ulos vaikka kuin käynnisteltäs tai revittäs pihalle :headwall:

Joo sori valitus,mua vaan ottaa päähän!

Toivottavasti KRISTIINA:kin on päässyt jo tositoimiin :hug:

Taidan lähtee kohta koirien kans vielä kun pystyy lenkille,jos se muka sais jotain aikaseks.. hah mukamas.

nita ja vaavi 42+0 (VOI LUOJA ! :eek: )
 
Nita Kovasti paaaaaaljoooooon jaksamisia sinne :hug: Voin vain kuvitella fiiliksiäsi kun tuntuu,että itsekin on toisinaan jo loppu tähän raskauteen vaikka viikkoja ja sen myötä odotuksen kärsimystä vähemän kuin sinulla.... :ashamed:

Nyt olis sitten huomiselle äitipoli käyntiin aika varattu.
Hieman oli hoitaja ihmeissään puhelimessa,että kuinka miut otetaan vielä sinne käymään eikä vain odotella synnytystä...
Sitten kerroin tuosta paino jutusta ja hää tarkasti koneeltakin vielä asian niin siellä luki,että jos ei synnytystä ennen laskettua aikaa niin äiti käymään vielä vauvan kokoarviossa.
Elikkäs sinne siis huomenissa.
Kolotuksiin ja pakotuksiin ei tuumannut mitään. Kuuluu kuulemma viime metreille...joopa joo...tiedän sen kyllä ilman sanomistakin....

Siskonikin tuossa jo soitteli,että eikö nyt mitään le tapahtunut kun laskettukin jo on....voi murrrrr..... :kieh: Ilmoittelen kyllä....äsh... |O

Minny ja Jaska
 
Vaikken ole ehtinyt täällä kirjoittelemaan, niin olette sinnikkäästi pitäneet minua listoilla ja tosiaan tyttö syntyi 11.11. :)

Teille lopuille kärvistelijöille tsemppiä ja voimia loppumetreille ja sylin täydeltä onnea jo vauvan saaneille!!

-Dana ja pikkuneiti 2 vk
 

Yhteistyössä