Kyllä sitä kummasti tämän palstan ihmisiä tulee mietittyä. Kuinka kukakin jakselee jne. Onneksi kaikki ollaan jo masun kasvattelujen loppupuolella, nämä vaivat kun on kuitenkin enää lyhytaikaisia. Toisten tuella jaksetaan paremmin loppuun asti. :hug:
Mieleen mullakin tulee Katjuzka. Toivottavasti kaikki on kunnossa... :/
Kenelläkä nyt olikaan ollut niitä jalkakramppeja, vähän niinkun suonenvetoja? Mulla oli niitä kanssa jonninaikaa sitten melko tiuhaan. Yleensä tulivat iltasella sängyssä. Ne ei kestäneet kerralla kovin pitkään, mutta toistuivat usein ja herättivät öisin. Nyt niitä ei taas vähään aikaan ole ollut, mihin lie hävinneet. Mutta omituisia kyllä olivat. Ajattelin vaan, että jos ne liittyi jotenkin kaikkeen seisomiseen tuon masun kanssa päivän aikana tai sitten muuten ilmojen viilenemiseen ja sitä kautta kylmään jaloissa.
Sanna mulla on just tuommonen täysi uupumus vaivannut viimeaikoina ja usein! Olotila menee vaan ihan voimattomaksi, tulee sellanen omituisen epätodellinen olo ja päästä heittelee. Sitten on vaan pakko päästä jotenkin sivumpaan vetämään henkeä ja rauhottumaan. Tänään viimeksi töistä kotiinpäin kävellessä oli samanlainen olo, maanantaina koko aamupäivä meni tuommosessa sumussa. Tämänpäiväinen alkoi vasta kotona jonninaikaa lepäiltyäni helpottaa... :| Viikko sitten mulla oli sitä verenpainetta, joten tiedä sitten liityikö asiaan. Sillonkin oli samantapaisia oireita. Pikkasen olen jotain yrittänyt myös syödä noihin olotiloihin ja on se kai auttanut? Verensokeri ollut alhaalla ehkä, tiedä tuota.
Ja Sannalle kanssa jaksamisia ukon kanssa... :hug:
Ensi tiistaina on ensimmäinen perhevalmennus. Yhteensä niitä on 4, viikon välein. Mielenkiinnolla odotellaan mitä siellä on luvassa. =) Ja muutaman viikon päästä on myös tutustumiskäynti Naistenklinikalle.
Tämänpäivän teemana on olleet selkävaivat. Niin kauan kun istui töissä, oli ok. Mutta heti kun nousi seisomaan, alaselkä ja masukin vähän oli krampissa. Se jatkuva istuminen varmaan vaan pahensi lopulta tilannetta, muttakun jaloillaan ei pystynyt olemaan. On tää niin hianoo...
Mutta suklaatorttua maistelemaan. Huomenna on mun toiseksi viimeinen päivä töissä ja kokkailin tuossa vähän makeaa kahvipöytään sinne. Pitänee koemaistaa muutama palanen.
mussu & pulla 31+5