Marraskuun taaperot 2006 :)

unikuu108
olen nyt kirjottanut kolmesti jo pitkät pätkät.vastannut ihmisten kysymyksiin ja aina..aina kaikki häviää.. äh.turhauttavaa..
mut jos vielä kerran..

kotona oleminen
olin töissä reilu viikon.oli kivaa mutta hyvä huomio oli myös että ei vähennä ollenkaan työn määrää vaan lisää.. että joku siinä yhtälössä meni vikaan.kun piti hoitaa työn lisäksi koti ja poika..ihan liikaa..

tissijutut
meillä teukka juo lehmistä nykyään ihan hyvin.aluksi piti laimentaa vedellä kun kakka tuli vihreeksi ja posket punaisiksi.. tämän ikäisen maitotarve vuorokaudessa on 5-6dl.sanoi neuvolantäti. siihen lasketaan kaikki maidot päivän aikana.myös puurot,jugut,vellit yms.. meillä näin puuroista tulee n.2dl, välipalajugusta n.2dl ja loput maidosta. teukka juo maitoa ruuan kanssa ja sitten ennen nukkumaan menoa(päikkärit ja yöunet) nokkamukista.meillei ole ollut tuttipulloa ollenkaan. vettä sitten litkitään janojuomana.
tissittely on vaan vähentynyt itsestään. aloitin sillai ettei enää päivällä saanut. ja sitten ettei illalla saa ja aamulla kun otan viereen niin sillon muttei edes aina.hyvin nukahtaa ilman, joten mitään jipponiksejä en osaa sanoa muuta kuin että itsensä pitää osata pitää kurissa.tissittely on vähentynyt kuukausien mittaan pikkuhiljaa.se on varmaan paras niin itselle kuin lapselle. rinnoista ei tule maitoa ja ne ei pakkaannu/ei tarvi lypsää..

perässäroikkujat
teukka kontta kotona mun perässä.huutelee keittiön oven barrikaadilta yms mutta jos ollaan muualla niin menee tutkimaan ja välillä kääntyy katsomaan missä äiti.käy halailemassa ja lähtee uudestaan seikkailee.. ei kovin paljon siis,väsymys ja nälkä eri asia.sillon roikutaan lahkeessa ja purraat olkapäästä yms.. hehehhe

näppyä naamassa/karheutta
meillä näpyt yms naamassa ja pyllyssä on vaimeeta atooppista ihoa.viime vuonna oli sama juttu kylmällä ilmalla. nyt vaan pitää rasvata vähän ravaisemmalla perusvoiteella.naamaan varsinkin tulee herposti kun ruuan jälkeen joutuu pesemään melkein koko pään. mutta rasvaa vaan.. ja pyllytuuletteluja myös..meillä ne näpyt on lähteneet alakerrasta silleen.

1v neuvola
eilen oli ja mitat: pituus 81,5cm, paino 11.135kg pää 45,1cm.saimme influenssa ja täynennysrokotuksen ja nyt teukalla on kuumetta. ei onneksi paljon mutta väsyneempi kaveri selkeesti..
meillä ei ollut juhlia.kun ei tuo toukka siitä vielä tajua.ensi vuonna sitten

unikuu ja teukka 1v.
 
heips taas
oon tänään yrittänyt saada tehdyksi kaksi kakkupohjaa, kun lauantaina vietetään Mimmin syntymäpäiviä. Oikea syntymäpäivähän perjantaina 23.11. mutta helpompi viettää lauantaina kun tulee vieraita kauempaakin. Lisäksi meinaan tehdä pari kinkkupiirakkaa ja keksejä ja muuta naposteltavaa päälle.
Onneksi laukesi tuo hoitajien irtisanoutumisuhka, helpotus ja huokaus.
Tulevana torstaina meillä 1v neuvola heti aamukahdeksalta. Laitan sitten niitä mittoja tännekkin.
:wave:
 
Onnittelut kaikille synttäreitään jo viettäneille! :flower: :heart:
Ja kauniit kiitokset Alman onnitteluista!

Täällä on nyt viimein kaikki juhlat juhlittu, neljä suurta kakkua lopulta tuli leivottua... :whistle: Onpahan ainakin kakunteko nyt viimeistään hallussa. B) Synttärisankari sai lahjaksi roppakaupalla leluja (ikäänkuin niitä ei ennestään jo olisi ollut rekkalastillista liikaa, ja joulukin sopivasti tuloillaan...) Paras lahjoista on tainnut olla itkevä ja jutteleva iso vauvanukke, siitä on riittänyt riemua paljon! Alma halailee ja kikattaa nukelle ja juottaa sitä tuttipullolla. Isosisko on myös samaisen nuken pauloissa, ja se aiheuttaa välillä pientä riidanpoikasta. No, joulupukki on luvannut tuoda Evallekin oman juttelevan nuken... Esikoinen ei tähän saakka olekaan juuri nukeista piitannut, vaikka on niitä ennestään silti muutama jo ollut. Joululahjaksi Alma näyttää toivovan nukenvaunuja, sen verran hartaasti niitä lelukaupan lattioita pitkin työnteli. Kotosalla vaunujen virkaa saavat jouluun saakka toimittaa Brion taaperokärry (joka on meillä todella kovassa käytössä; Alma työntää siinä nukkejen lisäksi myös siskoaan), sekä nuken sateenvarjorattaat. Sattarit ovat vaan vielä hiukan huterat työntää, joskin aika näppärästi niitäkin jo työnnellään. Brion palikoillakin leikitään kovasti, ja osaa jo torninkin tehdä! Kirjat ja lelukuvastot ovat myös kovassa kulutuksessa, kiltisti lukee, eikä revi ollenkaan!

Minä olen myös edelleen kotona, työpaikkaa ei ole odottamassa, enkä varsinaista "kunnon työtä" ole tehnytkään reiluun neljään vuoteen. Jotain pientä taiteilua (kuvataiteilijahan on tuo ammattinimikkeeni) olen sentään saanut aikaiseksi lastenhoidon ohessa, mutta omaa näyttelyä en ole pitänyt niin pitkään aikaan, että on jo ihan ahdistus asiasta. No, kunhan tämä tisuttelu toivottavasti piakkoin saa päätöksensä, on minunkin helpompi välillä lähteä tekemään oikeasti jotain. :) Esikoinenkaan ei meillä ole tähän päivään mennessä ollut päivääkään kodin ulkopuolella hoidossa, mutta tammikuun alussa tähän on tulossa pieni muutos, ilmoitimme hänet juuri seurakunnan päiväkerhoon! Onkin jo korkea aika, sillä sen verran on uhma nostanut päätään, että alan jo kaivata hetkittäistä lepotaukoa. :headwall: :ashamed: Almaa en vielä raaskisi jättää hoitoon, kuin hetkeksi ja silloinkin mielummin mummille, ehkäpä vuoden päästä harkitsen kodinulkopuolista duuniakin, ehkä.

Tuliko muuten kenellekkään siitä 1v-rokotteesta mitään oireita? Meillä se aiheutti nimittäin kovan kuivan herneen oloisen patin pistokohtaan moneksi päiväksi. Kipua patissa ei onneksi tuntunut olevan, mutta soitin siitä silti neuvolaan. Kuulemma harvinaista ollut tuollainen, mutta joskus oli aiemmin kuitenkin vastaan tullut samanlainen ja juuri Pentavacista. Patin lisäksi pari päivää meni lievästi lämpöillessä ja hiukan herkemmin tuli itkutkin.

Joku kyseli vaatekokoja, meillä käytetään pääosin kokoja 80-86, joskin muutama isosiskon vanha 92 sopii jo päälle myös. Talvipuvun ostin (onneksi alesta) syyskuussa kokoa 86, mutta taitaa tulla jo ennen kevättä uuden osto eteen... Vyötäröt tuntuvat housuissa nykyisin olevan liian väljiä, kun aiemmin oli ihan päinvastainen ongelma... Almahan meni aiemmin tiukasti painossa +2 käyrällä, ja nyt oli pudonnutkin jo hieman miinukselle. Sitä tuo vauhdikas liikkuminen teettää. Kenkäkoko Almalla on vain 20-21, ja villasukkakin mahtuu siihen.

Jahas, nyt taitaa isi olla saanut iltapuuron viimein syötettyä, ja iltavirkut lapsukaisemme alkavat viimein olla viimeistä silausta vaille valmiit nukkumaan! ("Aamulla" heräsivät molemmat vasta lähempänä kahtatoista...) Siispä lopetan liian pitkän sepustukseni tähän.

Bliss ja Alma 1v ja jo 10 päivää päälle.
 
Noniin.. Ensin 1v-neuvola kuulumiset eli pituus 81,6cm,paino 11600g,pää 47,6cm. Pituus menee yläkäyrää ja paino nollakäyrää niinkuin menny aina. Molemmat rokotulset sai,eli katsotaa tuleeko mitään.

joku kyseli kotonaolemisesta ja mä olen ainakin maaliskuuhun Kaapon kans kahdestaa ja sen jälkee ehkä otan lapsia hoitoon. Kaapoa en haluu hoitoo laittaa ja mun vakkarityöpaikka on 3-vuorotyö ja se olisi aika rankkaa.

Herran kävely vaan paranee ja muutamia askelia ottanu talvikenkienkin kanssa. Kiipeeminen on nyt uusi juttu ja mä en tykkää yhtää :kieh:
Kokoajan kiipee sohvalle,olohuoneen pöydälle ym..ja kun ei osaa alas tulla..joku päivä se viel satuttaa ittensä pahasti!

Onko muilla hiipinyt vielä vauvakuumetta?täällä on ja paha..
Joskus vaan tuntuu et tuo mies ei ihan ymmärrä et tässä kotonaolemisessakin on puuhaa ja auttaa niukasti asioissa mm.viikonloppuisin..et jospa antaa sen tottua tähän perheelämää vielä ja jättää vauvajutut haaveeksi =)

Sini ja Kaapo
 
Neuvola terkut!
ei ole mitat muuttuneet sitten vajaan kahden kk aikana. Paino oli laskenut satagrammaa eli 9300g, ja pituus ed. 73cm. eli tasaista nollakäyrää menty pitkän aikaa painon kanssa, pituus on taas hieman alhaalla. Meidän kiukkukaula poika ei suostunut makaamaan paikallaan nätisti neuvolassa. Ei kai tuolla pituudella väli, kun muuten on terve poju. Meinaan aina sanoa ettei hän kasva välttämättä normaalisti,kun on allerginen lapsi.

Meillä on tänään täytetty yksivuotta, mihin se vauva aika katosikaan, snif.
Meille tulee parin tunnin päästä kerho, ja hyvät ystväni kylään. Taitaa äippää enemmän jännittää juhlinta, ja lauantaina juhlitaan suvun kesken, sitä en jännitä/stressaa.
Kakkuja ja leivonnaisia, ja siivoilua harrastettu paljon.

Töihin en vielä palaa lopullisesti, kuin vain kerran/kaksi käyn katsomassa meininkiä. En halua vielä töihin, varsinkaan kun meidän allergioiden kanssakin on hankalaa. Eilenkin esim. söi kerhon lattialta pienen palan pullaa, eikös vain tullut suoli ja iho oireet!!! Tämä on niin ihanaa!!

Miten teidän yksivuotiaat käyttäytyvät.
Tässä meidän esimerkki. Ei usko ei sanaa. katsoo kun kieltää, ja nauraa päälle. ´kun haen hänet pois niin vain tulee kamala huuto, ja mikään ei kelpaa. jätän kylmästi makaamaan lattialle yksin.
Kaikkea kiellettyä tekee jatkuvasti, ja itkee paljon siksi. Paikat sotketaan heti kun silmä välttää.
kävellyt tuen kanssa viisikuukautta, nykyään kävelee paikasta toiseen seinästä kiinni pitäen sivuaskelin, askeleita tulee joka päivä ilman tukea muutamia. Jos kävelytan häntä tulee kiukku.
Syliriippuvainen on. Kotona ollessaan viihtyy hetken isänsä kanssa, kun huomaa et äippä häippäs muualle niin eikös tule roikkumaan jalkoihin.

Ai niin mulla taitaa olla ikuinen vauvakuume!!!

Onnea täyttäneille; ja niille jotka täyttävät pian!!
 
mimosa78 Paljon Onnea poitsulle 1-vuotis päivän johdosta :flower: :heart: Mitä sopivia teillä on ruokavaliossa? Käyttekö allergologilla vai lastenlääkärillä? Sinimari kyseli vauvakuumeesta...mulla se on ikuinen, vauvat on vaan niin ihania :heart: mutta nämä kolme meille riittää jo sen vuoksi, että jos joskus neljättä yrittäisi niin se olisi riskiraskaus ja joutuisin kulkemaan äitipolilla säännöllisesti..en halua riskeerata mitään, joten enemmän kuin tyytyväinen tähän tilanteeseen :heart: Vaatekoko meillä on 68/74 jälkimmäiset vielä melko reiluja, mutta hihaa kääntämällä menee =) Venlalla on talvipuku kokoa 68 ja vieläkin on reilun oloinen, saa nähdä meneekö koko talven vai tuleeko vielä uuden osto =) Niin se joulukin vaan lähestyy, ihanaa :D Saa nähdä miten tänä jouluna pysyy kuusessa koristeet :LOL: Milloin alatte laittamaan joulua? Tai mitä yleensä laitatte? Meillä laitetaan jouluvalot (kynttelikkö) , keittiöön jouluverhot, oveen koriste (kranssi), tonttuja ikkunoihin ja joululiina keittiöön =) ja nämä kaivan esiin joulukuun ensimmäinen päivä =) Kynttilöitä on poltettu koko syksy ja jatketaan läpi talven, niistä tulee niin ihana tunnelma :heart: Tulipas sepustus..Heipparallaa :wave:

 
Mimosan pojalle paljon Onnea =) :flower:

Tosiaan aivan ihanaa, kun tulee joulu. Olen niiiin jouluihminen :D
Ensimmäiset jouluvalot olen aina laittanut marraskuun viimeisenä viikonloppuna eli tänään niitä keräilin tuohon pöydälle. Jouluvalojen aika on niin lyhyt, että olen sitä täältä päästä koittanut pidentää :D Jouluverhot ja -liinan vaihdan perinteisesti vain keittiöön.
Joulukorttejakin olen jo alkanut tekemään, vielä pitäisi muutama väsätä.

Ensi viikolla olisi tarkoitus leipoa synttäritarjottavat. Ajattelin sellaisen 1-kakun tehdä ja toiseksi mango-juustokakun. Vähän suolaista piirakkaa, amerikanleivoksia ja bebe-leivoksia =) Siinähän ne =)

Meillä seisotaan myös ilman tukea. Taaperon kanssa menee, samoin seinistä tukea ottaen. Hauska huomata muutos konttaajasta taaperoksi :heart: Ja tosiaan rakastaa keittiön laatikoissa ja kaapeissa olevia tavaroita. Samoin telkkari ja kotiteatteri kiinnostaa liikaakin. Välillä tottelee kieltoa ja välillä itkee ja huutaa ;)
Niin ja täysin äidin poika on...vessassakin käydään yhdessä;)

Vauvakuumetta on, mutta pikku-ukko on meidän kolmas ja viimeinen :heart: 3 ihanaa ja tervettä poikaa riittää meille, tämä päätettiin silloin, kun pikku-ukkoa aloin odottamaan. Käytännön asiatkin vaikeutuisivat neljännen myötä...minä kun en huoli tila-autoa tai pikkubussia :D Miehelle sanoin jo aikaa sitten, että kun alan puhumaan taas vauvasta niin muistuttaa yhteisestä päätöksestä :D

Olen siivonnut eilen ja tänään kaappeja ja ison jätesäkillisen heitin vanhaa tavaraa pois. Miten ihmeessä kaikkea turhaa kertyykin kaappeihin. Nyt ovat taas siistit ja paljon tilavammat =)

Kai sitä pitäisi mennä nukkumaan...olen nykyisin tällainen yökyöpeli, kun oikeastaan vain iltaisin saa omaa aikaa. Mieskin on taas työmatkalla :/

Kotihengetär ja pikku-ukko 11kk2vko :heart:
 
unikuu108
hei sellanen ehdotus että jos laittais etusivulla olevien nimet ja mitat jokatoisen tummalla ja joka toisen vaaleella niin se selkeentyisi..

esim:
kaisa81 tyttö (Juulia) 30.10.2006. 3260g ja 48,5cm. 1wee mitat: 10500g ja 76,3cm
Vempula83 tyttö (Venla) 3.11.2006. 2640g ja 44,5cm. 1wee mitat: 8400g ja 70,5cm
Bliss tyttö (Alma) 10.11.2006. 3865g ja 54cm. 1wee mitat: 10760g ja 80,3cm
mammanen poika 13.11.2006. 3410g ja 49,5cm. 1wee mitat: 11340g ja 79cm


tai välit nimen väliin..

mammanen poika 13.11.2006. 3410g ja 49,5cm. 1wee mitat: 11340g ja 79cm

Mymmeli77 poika (Atte) 14.11.2006. 1wee mitat: 9520g ja 75,5cm

Nipsu-81 tyttö (Sonja) 14.11.2006. 3400g ja 49cm. 1wee mitat: 8440g ja 74,8cm

Mamma70-08 poika (Jyri) 17.11.2006. 4050g ja 51cm. 1wee mitat: 9760g ja 75,5cm

unikuu108 poika (Teo) 19.11.2006. 3410g ja 50cm. 1wee mitat: 11135g ja 81,5cm


mitäs ootte mieltä?
 
Onnittelut kaikille vuosikkaille! Pitää lueskella ku taas jaksaa mitä ootte synttäreillä tehny ja millaisia kakkuja..ideoita OTETAAN vastaan

täällä on sekä poika että äiti kipeenä. tosi ikävää, ku mulla olis ollu pari viikkoa töitä ja se meni nyt sairastaessa. kotona ollessa olis ens viikolla ehtiny maata. plääh.Mut ei auta.
Mua olis helpottanut tosi paljon jos olisin jossain välissä jaksanu lukea tätä palstaa ja etenkin tuota unikuun viesti tympimisestä! Meillä on ollu jotensaki raskas kuukausi ja Rasmus on valvottanu yölläkin. Oon ollu niin p.. ammuttuna että! Mut toiv alkaa helpottaa joulun lähestyessä.
:snotty: tolkinen ja rasmus 11,5kk
 
eli aikasin aamusta mentiin 1v neuvolaan ja mitoiksi tuli 8.3kg ja 71 cm, mitat ihan samaa luokkaa kuin esikoisella aikoinaan. Eli pikkanen sirpakka neiti. Sai kaksi rokotusta, toinen oli se influenssa ja toinen joku muu, arvatkaas muistanko sen nimee. :headwall:
Kaikki muuten ihan ok.
No kerhossa sitten joku lapsi iskeä mätkäytti lelulla meidän neitiä päähän... että semmoista täällä. huomenna syntymäpäivä mutta juhlitaan lauantaina isolla joukolla kun tänne tulossa 10 aikuista ja 13 lasta ja siinäkin vain kummit ja siskoni perhe ja isovanhemmat. huh huh :wave:
 
Meillä on jo pieni joulukuusi laitettuna lastenhuoneessa, ja isommankin aion laittaa jo ensi viikonloppuna pystyyn... :whistle: Tekokuusia toki molemmat, eli eivät karise vaikka saavatkin olla nyt sitten piitkään pystyssä. Parvekkeellakin on jo jouluvalot laitettuna, viime viikonloppuna ne sinne kiinnittelin, ja samalla ulko-ovi sai myös kranssin koristeeksi. Pikkuhiljaa tässä sitten lisäisäillään joulurekvisiittaa, ja puuhastellaan joulujuttuja. Minäkö muka jouluhullu... :xmas:

Meinaattekos muuten taaperoille hommata joulukalenteria? Meillä on isommalle jo kaksi tavarakalenteria hommattuna (mummi ja kummi käyneet vähän shoppailemassa) ja nyt sitten tuntuu, että kyllä sille pienellekin täytyy ainakin yksi oma kalenteri jostain keksiä. Kun vaan löytäsi jonkun oikein ihanan, selkeäkuvaisen ja tarpeeksi suuren kuvakalenterin, niin sitä sitten saataisiin aina aamuisin ihmetellä. =)

Joulukorttiprojektikin pitäisi saada käyntiin, olen nyt joka joulu tehnyt kortin valokuvaamalla lapset jouluisassa lavastuksessa, ja vielä photoshopannut kuvaan lisää tunnelmaa. Homma on ollut jo tähän saakka haasteellista, ja tänä vuonna taitaa lisähaastetta tehdä esikoisen uhma... Käydessämme Alman 1v-kuvassa, ei meinattu millään saada otettua sisaruskuvaa, sillä isompi neiti ei tahtonut asettua edes hetkeksi sopivaan paikkaan, ja Alma pelkäsi isoja räpsähteleviä salamavaloja. Huh-huh. No, siitä huolimatta pitänee jo alkaa ompelemaan kuvaa varten vaatetusta ja muuta rekvisiittaa... :D

Joulunodottaja Bliss ja pieni tonttutyttö Alma :xmas: :xmas:
 

Pitkään olenkin pohtinut pojan kiukkuisuutta, pään hakkaamista, korvien läpsytystä, makuullaan ei viihdy, ja yöt olleet rikkonaisia. Epäillyt olenkin korvia, sittä puhuttukkin mieheni kanssa. Normaalisti on niin pirtsakka naurattaja.

No moni kaverini joilla lapsia enemmän ovat vain sanoneet johtuvan hampaista, kuten myös flunssa johtuisi ed. mainitusta asiasta.

Ekaa kertaa meillä molemmat korvatulehtuneina, Yleensä kun on epäilty korvia niin ollut ekaksi vain toinen. Saatiin taas Amorium kuuri. Ei tosin tiedä kauanko ovat vaivanneet.

Vempulako kysyi mitä saadaan syödä. kaikki muut käy, paitsi maito,ohra,ruis ja vehnä. Allergialääkärillä olemme käyneet.

Aloitettiin sitten eilen se kalkkikorvaus.

Eiliset juhlatkin menivät hienosti, vieraita 18henk.
taas pitkä kirjoitus.

 
Voi ei. Tää kone hävitti mun pitkän sepostuksen.

Tuo on kuulema selvä korvatulehduksen merkki, kun lapsi ei suostu olemaan pitkällään. Se makuuasentoon meno aiheuttaa painetta korvakäytäviin ja tekee kuulema todella kipeää.

Mä en ole laittanut vielä yhtään jouluja. Muutto omaan uuteen on edessä piakoin ja siksi tähän väliaikaiseen ei ole kehdannut mitään jouluja laitella vielä. Meillä kuusi tuodaan vasta jouluaattona viralliselle paikalleen ja koristelun jälkeen alkaa joulujuhlat. Ainakin mä koen joulun ihanana juhlana, olen täysin jouluihmisiä. Ja omasta puskasta se kuusi on haettu. Mä en sitä kauhean kauaa jaksa yleensä katsella, koska kyllähän se tuppaa tiputtamaan neulasia. Mutta parasta siinä on se tuoksu. Saa nähdä kestääkö tänä vuonna kuusi ollenkaan pystyssä, kun pojan kanssa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Isukki oli pitkästä aikaa aamupäivän kotosalla ja ihmetteli, että kuinka se poika kerkeää ihan joka paikkaan. Oli mukava huomata, että isukkikin nyt ymmärtää, että tässä vahtimisessa on täysi työ. Vaikka mielellään sen teenkin. Tässä väliaikais asunnossa on ihan liikaa kiellettyjä paikkoja nääs... Mutta pian tilanne muuttuu. Ihanaa.

Ihanaa, kun te olette jo kerenneet laittamaan joulua. Leivotteko piparit itse? Mä mietin, että uskallanko antaa pojalle olleskaan pipareita, kun onhan niissä mausteita aika paljon. Ja kalenteria emme varmaan vielä hanki, kun luultavimmin ei siitä niin ymmärtäisi vielä. Tai mistäs mä tiedän? Mutta, kun on esikoinen ja muita ei ole availemassa luukkuja niin ehkä ensi vuonna vasta.

Tosi ihanaa on ollut, kun poika syö jo täysillä samaa ruokaa kuin me. teen vaan vähäsuolaista ja vähemmän maustettua. Itse omiin annoksiin sitten lisäillään. Kanakeitto on ollut herkkua. Tänään sai lasagnea. Lihakastike ja perunat uppoaa myös antaumuksella. Joka aterialla on pojalla oma lautanen nenän alla, että saa maistella siitä kurkkua, porkkanaa, omenaa, leipää, maissia, herne-maissi-paprikaa, parsakaalia tmv. Siis yhtä sorttia kerrallansa. Hyvin saa itse syötyä jo. Lusikka ei pysy kädessä. Sillä on kiva kopautella pöytää ja sitten linkaista se lattialle. Nokkamukista osaa ottaa oikein kiinni ja viedä suuhun, mutta tahtoo aina liian kanssa saada sieltä nestettä sisuksiinsa. Hiukka tarttee toppuutella.

Mutta hyviä illanjatkoja teille. Tai yöhän se taitaa jo tulla :wave:
 
Nyt on jäänyt onnittelut sanomatta mimosan ja mimmin lapsukaisille eli ONNEA PALJON 1-vuotiaille!!! :flower:

Meillä ei Sonja nyt muuta teekään ku kävelee... :D Ulkona ei vaan vielä kengät jalassa onnistu. No, en olis meijän neidille joulukalenteria ostanut, mutta sattui kaksplus-lehen mukana tulemaan semmoinen joulukalenteri aikaisemmin niin olen sen kyllä neidin korkeudelle jääkaapin oveen laittanut. Eiköhän me yhdessä siitä sitten luukkuja avata! :) Joulua se mitä laitetaan niin laitetaan v-loppuna. Pitäs samalla siivota. (Siis ei meillä laiteta, kun muutama jouluvalo ikkunaan ja kynttilikköö ja sellainen minikuusi...kun ei olla joulua kotosalla. Saa kuitenkin tunnelmaa luotua pikkujutuilla.)

Tää keli on nyt kyllä niin kurja...mutta jospa se siitä hieman lumisemmaksi muuttuisi ja pientä pakkasta, eikä tuollaista loskakeliä. Nyt mulla ei ajatus kulje...MUKAVAA VIIKONLOPPUA!!! =)
 
kiitokset onnitteluista!
kauheaa kuinka äkkiä vuosi onkin mennyt, jännä että Mimmin kanssa tämä aika meni paljon nopeammin kuin aikoinaan esikoisen kanssa. Jotenkin haikeata kun vauva-aika nyt takana, varsinkin kun uusia vauvoja ei meille enää tule. :(
Mutta huomenna juhlitaan ihan urakalla näitä ensimmäisiä syntymäpäiviä. Ja onnittelut muillekkin taaperoille jotka täyttäneet vuoden :flower: :wave:
 
Hurjasti Onnea Mimmi 1v :flower: :heart: sinimari anteeksi virhe :ashamed: korjattu =) mimosa78 teillä kumminkin ihan mukava tilanne ruokien suhteen, vaikkakin ne "pahimmat" on allergisoivia, mutta laajasti on silti käyttövaraa =) Meillä alkoi eilen mustaherukka kokeilu, toistaiseksi ei siitä ole mitään tullut, niin hartaasti toivon, että se sopisi =) Mulla on ääni kolmatta päivää kateissa..tai toissa päivänä oli käheenä, eilen vielä huonompi ja tänään pikku pihinää vaan kuuluu..eikä ole ees mikään flunssa tms. päällä..no jos ei mene vlopun aikana ohi niin kai se täytyy jo rueta lääkärille aikaa soittelemaan. Mukava vaan lasten kanssa koittaa pärjätä tällä pihinällä... :whistle: Mukavaa viikonloppua ja pikku sankareille mukavia juhlia :heart: :wave:
 
met lähetään huomenna aamulla ouluun lomalle yhdeksi yöksi.jipii...eedeniin uimaan.kävin ostaan niitä swimpantseja atelle. saa nähä mitä pieni mies tuumaa kun näkee paljon vettä, varmaan huudon kans poistutaan,atte itkee "en taho pois, takasin uimaan.."
=) mammanen ja muut..imetysrintamalta uutta tietoa..olin sen ajan pois kotoa lenkillä kun lasten isä nukutti pojat, niin atte ei tänään nukahtanut rinnalle, eikä aamullakaan saanut äidinmaitoa.ei koko päivänä. ohhoh..jokohan se loppu tähän ja näin helposti..hmm.. mutta nyt viimiset iltatouhut ja nukkumaan. ÖITÄ. ja HUOMENTA. Iloista päivänjatkoa!
 
Mimmille rutkasti Onnea =) :flower:

Pikku-ukko ottaa pari askelta ilman tukea silloin tällöin :heart: niin suloinen että :heart: :heart: kyllä tässä äiti taas liikuttuu :'(

Niin ja mymmelille mukavaa kylpyläreissua =)

Meillä viikonloppu menee mukavasti lentiksen merkeisssä :D

Odottelen täällä isäntää kotiutuvaksi työmatkalta...pikku-ukko nukkuu, isommat pojat katsovat Ace Venturaa ja sauna on lämpeämässä ;) päästään isännän kanssa vielä kahdestaan saunaan :whistle:

Talvista viikonloppua =)

:wave: :wave:
 
unikuu108
tänään oli hyvä päivä.

teukka heräsi aikaisin. noin 6aikaan, mutta nukahti vielä viereen jotta sitten nukuttiin puoli 9 asti. poika söi mukisematta aamupuuron ja lähdimme vesisateeseen puistoon ryömimään kuraan(hakemaan päiväunia). itse seisoin sateenvarjon alla kun täysin ihastuksissaan oleva poika konttaili pitkin leikkikenttää kuravaatteet päällä vesisateessa.ja oli iloinen.

sitten tultiin kotiin ja taas poika söi mukisematta lounaan ja meni kiltisti nukkumaan päiväunille. nukkui 2 tuntia.hyvä hyvä. välipalakin meni ihan hyvin.mitä nyt banaaninpalat lenteli pitkin keittiötä ja jotain piti pyyhkiä seinistäkin,mutta se söi.kaiken.melkein.
myös päivällinen ja iltapuuro.kaikki syöty. miten helpottavaa. teukalla on ollut joku hämärä nirsoilukausi menossa. kovin paljoa en ole saanut sille syötettyä. jonkun verran rääppii raejuustoa ja vihanneksia pöydältä(lautanen lentää heti lattialle..joten pöydältä syödään..)
jos on rauhallinen hetki niin malttaa kokeilla lusikalla syömistä niin että pidän pitkävartisen lusikan päästä kiinni jotta hän sitten kauhoo puuroa naamaan.(teo polkee äiti ohjaa)ihanaa.. ei haittaa yhtään että lattialla on hiontapaperilla lähtevät puuronjämät ja seiniä pitää pyyhkiä myös.poikani syö taas.

unikuu joka miettii että mitenkähän sitä vois alkaa nyt pudottaa painoaan kun ei enää imetä..
 
Jepulis jee, kylpylä nähty ja koettu ja kivaa oli. ilman itkua poistuimme, hyvin atte tykkäsi olla ja hihkui ilosta kun oli niiiin paljon vettä.
Mammanen kai sitä voi jo pipareita pienelle antaa. meillä ainaki tykätään niistä, omatekoisista. karkkiakin annoin jo pienen palan maistaa, mutta ajattelin etten anna enää jatkossa. säästetään niitä pieniä hampaita liialta sokerilta. ensimmäisen kanssa on helppo olla antamatta karkkia tai muutakaan kun eivät tiedä niistä mitään vielä. hedelmät ja leipä ovat tutumpia. heh, imetys..hehkutin ennenaikojaan. vielä nukahti tänäkin iltana rinnalle.jaa-a joku tähän pittää keksiä että miten sen lopettaa oikeesti. omat vinkitkään ei toimi, tai sitten en jaksa toteuttaa niitä. neuvoja annetaan, mutta ite ei tehhä niin.
Unikuu painonpudotus? no sillon kun teukka nukkuu vaunuissa päikkärit niin samalla käyt tunnin-parin tunnin reippaan kävelylenkin, niin reippaan että hiki tulee.ja syke nousee. kolme kertaa viikossa vaikka, eiköhän se sillä paikat kiinteydy.
ja sitten otan itseäni niskasta kiinni ja nakkaan itseni viimeistään keskiviikkona lenkille, mutta ensin syön suklaata vähän, pienen palan... ÖITÄ!
 
Pikku-ukko on TAAS nuhainen :/ Kuukauden sisällä jo toisen kerran tai ehkä ollut koko ajan vähän nuhainen :/ Nyt ollaan alettu miettiä tuon meidän koiruuden osuutta asiaan, voikohan näin pieni jo oireilla eläinpölyyn vai voisiko jatkuva nuhaisuus viitata johonkin muuhun allergiaan??!! Käääk...tällaisia meillä mietinnässä!!

Mukavaa viikon alkua =)

Kotihengetär ja pikku-ukko 11kk3vko :heart:
 
No nyt on vihdoin juhlittu 1vee päivät. keskiviikon jälkeen en ole muuta ehtinytkään, kuin siivoamaan, leipomaan ja pitämään seuraa vieraille!
Meillä oli keskiviikon jälkeen joka päivä joku juhlimassa. Ensi vuonna on vain yksi päiväiset juhlat.

Kotihengetär!!!
Meille ainakin joskus sanoi lääkäri ettei ennen vauva allergisoidu eläimille, kuin yli vuoden ikäisenä. En tiedä pitääkö paikkainsa.

Valokuvauksessakin käytiin tänään´, saa nähdä millaisia kuvia tulee!!

Mukavia viikon jatkoja kaikille!
 

Yhteistyössä