Marraskuun mussukat <3

Jos hyvin varovaisesti voisin itsekin tänne tulla. Tänään rv 5+0. Fb-ryhmästä on kiinnostunut, mutta en halua liittyä ennen varhaisultraa. Siihen vielä runsaat kaksi viikkoa aikaa, raskaus on saanut alkunsa koeputkihedelmöityksellä.

Listalle voisin kuitenkin tulla La 13.11, viiva84, 30, ensimmäinen lapsi, KOS tai NKL
 
Voikohan neuvolassa päästä varhaisultraan omasta tahdosta?
Neuvoloissa missä ei ultrata (ultraavia on kaiketi vielä jossain) niin tuskin kirjoittavat vain omasta tahdosta yhtäkään lähetettä vaan antavat odottaa sinne rv12 asti oikeaan ultraan. Jos on jokin pakottava tarve, niin sitten toki kirjoittavat lähetteen.

Yksityiselle varhaisultraan, jos varhaiseen haluaa :)
 
Mä liityn myös joukkoon ! :) Paripäivää sitten plussasin ja tosi vahvat viivat tuli testiin :) Edellinen raskaus päättyi km 9viikolla, nyt menossa laskurin mukaan 4+5 (LA 15.11) joten pienellä jännityksellä mennään!

Oireita on ollut pahaolo, mut ei lennä oksennus, pikkarit märkänä koko ajan :D, ärsyttää joku koko ajan, tekee mieli kokista, nälättää koko ajan ja rinnat ollu tosi herkillä.

Hieman loukkaannuin, kun mies koko ajan puhunut ja "kuumeillut" vauvasta ja nyt kun plussa tuli niin se ei enään ollutkaan niin onnessaan siitä, että vauva on tulossa. Kai se on sitä alku jännitystä, että miten kaikki tulee menemään. Me asutaan siis eri maissa minä suomessa ja mies aasiassa. Mä haluaisin kyllä kovasti muuttaa tänne ja mies suomeen joten saa nähdä miten meidän käy! Jokatapauksessa en suostu aborttia tekemään joten vauva saa tulla, jos ei mitään ikävää käy tälläkin kertaa... :( Toivon et miehenkin mieli rauhottuu alku jännityksestään tai mistä lie ja olis taas onnellinen. :) Mites muiden miehet on ottaneet asian vastaan?

Sandymama 23 ensimmäinen KOS tai NKL


Toivottavasti meillä kaikilla pysyy mussukat mukana :heart:
 
"mamma87"
Minua pelottaa neuvolassa käynti sitten kolmen viikon päästä. Jos siellä ei olekaan mitään :( oireita on kyl päivittäin enempi ja vähempi mutten uskalla iloita. Me niin kovasti halutaan ja toivotaan et siellä masussa on se mitä odottaa olevan.
Olisi niin väärin jos ei ole mitään kun taas tuttu, joka saanee kesällä vaavan mutta on polttanut koko raskauden ajan ja joka ei aio pitää juuri äitiyslomaa vaan palaa heti kun voi töihinsä.
Minulla on aina huono tuuri tälläisten asioiden kanssa ja nyt kun tuntu onnen potkaisseen niin ei uskalla edes haaveilla.. Ompas sekavaa, sori.
 
Täytyy varmaan selvitellä onko täällä pienellä paikkakunnalla ees mahdollisuutta varhaisultraan muuten ku neuvolan kautta.. Mutta viikoista ei kyllä mullakaan ole havaintoa ku kierto ollut niin epäsäännöllinen.

Meillä mies sanoi että ehdottomasti mennään varhaisultraan jos siihe on mahdollisuus, mutta toisaalta hän toppuuttelee että ei nyt innostuta liikaa vauvasta ku km:n riski on vielä suuri..
 
Toisalta sitten rv 12 aikaan, kun menee siihen oikeaan ultraan, niin KM riski on jo huomattavasti pienempi. Siihen mennessä yleensä on mennyt jo kesken, jos on ollut mennäkseen - keskenmenoa kun kuitenkaan ei kukaan voi estää. RV12 paikkeilla ollaan jo ns. turvallisemmalla puolella, joten toisaalta sinne asti odottaminen on tavallaan hyvä juttu :)
 
Voi unna1 jaksamisia :hug:

Kyllä on ollut kauhea olo .. Viime yönä pyörin sängyssä tunteja enkä millään saanut unta. Sitten tuli kamala nälkä ja puolenyön jälkeen piti pistää mies tekemään mulle tonnikalaleipää, minkä kiukulla söin, kun oksetti ihan tosi paljon se :D Ja sitten heräsin 4 yöllä pissalle. Esikoista odottaessa koskaan ei ollut missään vaiheessa raskautta lisääntynyttä pissailutarvetta :)

Mahotoon ja peikko 5+2 :heart:
 
unna1 pahoittelut :hug:


Tervetuloa uudet :)



Mäkin olen miettinyt mahdollisuutta mennä alkuraskauden ultra asteella mutta sitten kumminkin kannattaako?
Vaikka kaikki olisi silloin ok niin onko myöhemmin.
Ja toisaalta eipä tähän hätään löydy niitä euroja paljoa jotka siihen sijoittaa.


Ehkä vaan odotan ekaa ultraa.


Nnä ja Tiinuliinu 5+3
 
Pahoittelut kaikille, jotka ovat joutuneet poistumaan ryhmästä :( TOivon kaikille pikaista uutta plussaa!

Tervetuloa uusille munkin puolesta! :)

Mulla on ollut ihan kamala viikko, kiire ja jatkuva, voimistuva pahoinvointi. En pysty millään jäämään kotiin, joten aamuisin yleensä yökin ja tärisen tunnin ja pakottaudun syömään vähän jotain ja saan sitten itseni töihin. Siellä sitten vähän väliä on huono olo ja oksennus kurkussa, ei kivaa. Mulla ei oo kummassakaan aiemmassa raskaudessa ollut tällaista päivittäistä pahoinvointia ja nyt on kestänyt jo yli viikon eikä lopppua näy :s Mitään ei tee oikein mieli syödä, paitsi mustikkakeittoa ja jotain banaania tms. rauhoittavaa mahalle. Kahvia en pysty edes ajattelemaan. Sen takia onkin sellainen vaimea päänsärky myös jatkuvasti, toivottavasti sekin menee ohi kun elimistö tottuu kahvittomuuteen..

Viikon kruunasi lapsen oksennustauti joka alkoi heti kun päiväkodista päästiin kotiin eilen ja nyt valvottu koko yö oksentelevan lapsen kanssa... Nyt sitten vaan odotellaan että saadaan kaikki muutkin se ja siinä meni haave viikonlopun lepäämisestä. Mulle nyt toisaalta on ihan sama tuleeko tähän vielä mahatauti kun muutenkin oksettaa koko ajan :D

Ekaan ultraan eli siihen np-ultraan varasin ajan ja se on 16.4.! Silloin on 11+4. Eli kuukausi pitää jaksaa odotella. Neuvola on kahden viikon päästä, mutta eipä sieltä saa mitään varmistusta raskauteen, joten sitä en niin odota. Täällä ei ole mitään ultramahdollisuutta neuvolassa eikä sydänääniäkään ole koskaan suostuttu kuuntelemaan ekalla käynnillä..

Varhaisultraan en aio mennä. Tää raskaus tuntuu sen verran todelliselta tän pahoinvoinnin takia, että en koe tarpeelliseksi. Viime raskaudessa kävin, koska taustalla oli ollut keskenmenoja eikä oireita ollut kovin kummoisesti. SIlloin se tuli todella tarpeeseen enkä kadu että menin. Suosittelen kyllä käymään jos epäilyttää, kyllä sieltä sen mielenrauhan saa ja siitä ihan mielellään maksaakin :)

Muistelenko väärin vai oliko täällä joku/jotkut menossa nyt tän viikon pe eli eilen vvarhaisultraan? Jos kävitte niin tulkaa kertomaan miten meni! :)

sannni rv 6+6
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut menetyksen kohdanneille :( :flower:
Minä olen menossa ultraan ensi torstaina. Olen kaikkien laste kohdalla käynyt. Kyllä siinä mielenrauhan hetkeksi saa. Meillä neuvolassa kuunnellaan aina ensimmäisellä kerralla sydänääniäkin :heart:
Minun oireet on kadonneet. Mutta en vielä huoli. Välillä ne katoaa ja sitten tulee takaisin :)
 
unna1 voimia! :( nöf voisiko olla kuitenkin normaalia alkuraskauden vuotoa?

Täällä aamulla toinen testi tehty, tumma viiva ilmestyi heti tikkuun. No, en tiedä helpottiko se yhtään mitään, loppujen lopuksi aika levollisin mielin täällä kuitenkin odotellaan. AR-ultraan ei mennä.

Tänään pääsin kunnolla ulkoilemaan ja angstimieliala, jota on ollut liikkeellä, helpottui huomattavasti. Arkena ulkoilu tuntuu väsymyksen, nälän ja palelun vuoksi ihan mahdottomalta, mutta pitäisi näköjään vaan pakottautua kun tuntuu pitävän pään parhaiten kasassa.
 
Voimia täältä pudonneille ja pikaisia uusia plussatuulia :)
Täällä päivittäin pahoin vointia aamusta iltaan huah, mutta kaikki oireet kuitenkin tervetulleita kunhan pikku Nyyttimme voi hyvin <3 . Jännityksellä jo odotellaan ensiviikon perjantain varhaisultraa jolloin viikkoja 7+2. Mukavaa ensiviikkoa kaikille :)
 
:flower:15.3.15:flower:
MEITÄ ON JO (yli) 26 ODOTTAJAA!

nimi / ikä / monesko lapsi / sairaala / tyttö vai poika (-olo tai -toive)

30.10.
Nokke31kolmasTYKS
1.11.
sannni24kolmasHYS
Vilmuska26toinenTYKS
Suski21ensimmäinenLS
2.11.
janlind28kolmasSatKS
Lillamii28toinenSEKS
3.11.
MelodyPop33ensimmäinen
4.11.
Daniela_35neljäsPHKS
5.11.
6.11.
7.11.
laablatoinen
8.11.
blue-bell22ensimmäinenKOS
9.11.
Muumimamma22ensimmäinenJS
Mommy8131ensimmäinenOYS
10.11.
ippe8925toinenK-SKS
snilliskolmasSeKS
11.11.
Neiti Näpsän äiti31toinenKOS
heidip*273. (1. yhteinen)SatKspoikatoive
12.11.
Zoona32ensimmäinenKOS
Mahooton24toinen
13.11.
suan26neljäsHYS
norappi28toinenTAYS
viiva8430ensimmäinenKOS/NKL
14.11.
-Anemone-neljäsPHKS
15.11.
Minix28kolmasLKS
Sandymama23ensimmäinenKOS/NKL
16.11.
17.11.
18.11.
19.11.
plunderbunny25kolmasEKKS
20.11.
21.11.
WantiOYS
22.11.
23.11.
24.11.
25.11.
26.11.
27.11.
28.11.
29.11.
30.11.

lisäilen rivejä sitten kun on tarvetta!

synnytyssairaaloista käytetyt lyhenteet:

JS = Jorvin sairaala
SAS = Salon aluesairaala
Kät, KOS = Kätilöopisto
NKL = Naistenklinikka
PS = Porvoon sairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
EKKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kotkan/Kymenlaakson sairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
Kät/H = Kätilöopisto, Haikaranpesä
LAS = Lahden aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LOAS= Loimaan aluesairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
OAS = Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
Ras = Raahen aluesairaala
SKS= Savonlinnan keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VAS = Vammalan aluesairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala
VSAS = Vakka-Suomen aluesairaala
ÅCS = Ålands centralsjukhus

päivityspyynnöt paksulla ja punaisella!
 
Sitten omia kuulumisia ;)
eilen alkoi raju oksentelu. olin ollut vähän skeptinen tästä raskauspahoinvoinnista, koska edellisessä raskautumisessa etoi vain vähän ja väsytti. mutta eipä se kunnollinen raskaus ollutkaan!

joten vaikka oksentaminen on pirun inhottavaa, tuli oudolla tavalla tyytyväinen olo. ehkä nyt kaikki menee hyvin!

meillä on mennyt miehen kanssa vähän huonosti viime aikoina, siis ei varsinaisesti riitoja mutta mies on aika taipuvainen masentumaan niin on vaan vähän kurja yleistunnelma ollut... se on myös varjostanut vauva-asiaa.

ja on herännyt pelkoja, kuten mitä jos menetetään kaikki ystävät kun vauva tulee, mitä jos en opi rakastamaan vauvaa... tulokas on suuren, rakkaan ja ihanan ystäväpiirimme ensimmäinen vauva, enkä tiedä miten ystävät ottavat hänet vastaan :( ehkä ihan turhia huolia, mutta en voi niille mitään.

urheilu on ollut vaikeeta jo pari kuukautta, ensin voin huonosti tuulimunan ja kaavinnan takia, nyt tämän uuden raskauden :'D mutta toissapäivänä kävin sitten pitkästä aikaa urheilemassa ja edelleen törkeen kipeet lihakset...

blue-bell poks 6+0! (ehkä)
 
"mamma87"
Mulla alkaisi 8 raskausviikko ensi viikolla. Pahaa oloa esiintyy usein ja nippailua masussa. Mielessäni rukoilen ettei menisi kesken, pääsisin loppuun ja sieltä tulisi terve lapsi.
 
Varovasti liittyisin minäkin ketjuun.. Plussattu ekasta IVF-hoidosta ja edellisen inssin tuulimuna vielä kaihertaa takaraivossa ettei uskalla ihan vielä kiljua riemusta.
Nyt menossa 6+4 ja vielä pari päivää kärvistelyä ennen varhaisultraa. LA 4.11.
Oireet on ollu kyllä nyt selkeämmät kun edelliskerralla. Kuitenkin vaan pientä etovaa oloa ja jos liian pitkään syömättä tulee paha olo. Öisin ollut vaikee nukkua tukkosen nenän ja kuumien aaltojen takia, päivät mennykin nyt viime aikoina väsymystä vastaan taistellen.
Menkkajomotuksen tyylisiä kipuja säännöllisen epäsäännöllisesti ja vihlaisuja jos liian nopeesti nousee tai vaihtaa asentoa.

sanlii / 28 / ensimmäinen / KOS tai NKL
 
Mies eilen myönsi olevansa niiiiin onnellinen tulevasta vauvasta. Puhuttelikin masua kun valitin nälkää "isin poika" :LOL: Paha olo jatkuu, mutta oksentaa ei ole tarvinnut... Ja alavatsa nippailut.
Tekis mieli alkaa dopplerilla kokeilemaan kuuluuko mitään :D

blue-bell mä sain esikoisen kaveriporukasta ensimmäisenä. Siinä se ystävyys punnitaan, eli jos he välittää, tuskinpa mihinkään katoaa :)

Mä ja 5+3 :)
 
Tänään vähän helpompi päivä ollut. Torstaina kaaduin esikoinen sylissä nilkkani päälle. Tänään pääsin jo vähän kävelemään.

Raskaus oireet: etova olo, palelu, väsymys, nenä tukossa, kamala ripuli jota jatkunut jo viikon verran, kamala turvotus ja yöllä hikoilu. Jonkinlaista päivittäistä ärtymistäkin on.
Onko kellään muulla oksentamisen sijasta ripulia? Mä luin että se voi olla yksi oire. Mulla oli edellisestäkin rakaudesta 2-3 viikkoa plussaamisen jälkeen ripulia.
Me ei mennä varhais ultraan. Odotetaan siihen ekaan np-ultraan.

Norappi ja pikkukakkonen 5+2
 
Kävin kurkkimassa jo tänne malttamattomana. :) Kaksi haamua olen jo saanut. Liityn joukon jatkoksi, kunhan viivat vahvistuu. :)

Viime kierto päättyi ilmeisesti keskenmenoon. Nyt tässä kierrossa oli ovis myöhässä ja nyt on menkat jo 8 päivää myöhässä ja silti tulee haamuja. Johtuu varmaan tuosta oviksen myöhäisestä ajankohdasta. LA:sta ei mitään hajua juurikin sekavan kierron takia. Normaalisti kierto on tosi säännöllinen.
 
norappi täällä yks jolla maha todella löysällä jo yli viikon ollut. Kai se liittyy tähän!
Todella skeptinen olo välillä kun nyt on pari päivää olleet normaaleja. Mikään ei yökötä ja muutenki energiaa riittää. Torstai on kaukana. ...... uä silloin.

Minix ja mini 5+1.
 
Täällä ärsyttävän normaali olo. Tulisipa tajunnan räjäyttävä pahoinvointipuuska, että voisi taas hetken rauhassa uskoa, että joku on kyydissä ja kehittyy. Varhaisultraan vielä 9 päivää!

Ahdistuneena :headwall: mietin uskallanko vielä tänään kavuta hevosen selkään. En päässyt eroon ratsastustunnista/saanut sijaista. Viikonloppuna tein jo päätöksen, että karsin kaikki turhan "jännittävät" asiat pois, kun olen muutenkin vähän neuroottinen. Nyt taas uudestaan samaa pohdintaa.
 

Yhteistyössä